Happy Halloween!

Kuva kaupasta (Pick 'n Save), missä Mike on töissä. 

Hän & kaverit rakensivat melko komean fanta-ständin Halloweeniksi.

Itsehän en Halloweenia juhlista täällä millään tavalla...

Pyykkirumba, ruuat ja cupcake-kamat

Se olis sitten viikonloppu. Sain juuri pyykkirumban (melkein) päätöseen ja tällä kertaa jopa itse pyykkäysosuus meni ihan ok, vaikka vähän jännittikin saanko pestyä kun joku oli taas tunkenut rahastimeen vääriä kolikoita, niin, että koko paska oli jumissa. Noh, pesihän se pyykit ja säästin 2 euroo kun ei tarvinnu tunkee sinne rahaa. Kuivaaminen olikin sitten taas oma hommansa... Tuo kuivaushuone on kyllä tehottomin koskaan. Jos se on lähes täynnä, voit olla varma ettei mikään haastavampi vaate tai pyyhe tule olemaan 100% kuiva ajan loputtua. Kiva sinänsä sitten tunkee tää koko 30,8 neliötä täyteen vaatteita, pyyhkeitä ja lakanoita, jotka roikkuu ihan kaikesta, mistä voi roikkua. Plaah.

Onneksi minimagnumi helpottaa hieman asiaa. Uusi salainen paheeni ja karkin korvike.

Oon itseasiassa tullut tosi hyväksi karkin syömisen, tai siis syömättä jättämisen suhteen. Keväällähän pidin mukamas karkkilakkoa (tai oikeastaan suklaalakkoa, sillä en muuta karkkia syö muutenkaan) ja luulin, että se olis hankalaa, mutta ei se olekaan. Ei mun oikeastaan tee mieli karkkia tai suklaata juuri koskaan. Satunnainen minimagnumi sallittakoon, mutta nyt aion myös pysyä kaukana Ben & Jerry'sistä ja kaikesta muustakin herkusta ainakin Usaan/jouluun asti.

Eilinen lounas Tohlopissa sisälsi kasvispihvejä, salaattia, herne-maissi-paprikaa, kurkkua, porkkanaraastetta, muutaman mozarellapalleron, tartar-kastiketta, appelsiinia, vesimelonia, päärynää, talkkunaa (!), näkkileivän ja vettä. Melko tuhti lounas? Hehe... Kokeilin millaista on jättää potut/riisit/pastat parempiin suihin. Ei juuri tuntunut erilaiselta, joten taidanpa säästää moiset herkut jatkossa harvinaisempiin tilanteisiin. En kuitenkaan jaksanut syödä tuota kaikkea, vaikka kello olikin jo melkein kaksi kun lopulta lounaalle pääsin... Hedelmät oli hyviä, mutta talkkuna ei kyllä edelleenkään oikein iske...

Töiden jälkeen piti lähteä rikkomaan pyykkirahaa ja menin Sokokselle, jossa oli jonkinlaiset lisäkerroksen avaamishässäkät (tms) meneillään, mutta en kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Tupa oli täynnä tungettelevia myyjiä, enkä sitten lopulta ostanut mitään kun pidin vaan ajatukseni taas Usassa. Hyvä minä! Sen sijaan ostin sitten sikakalliin tomaatti-mozzarella bagelin (joka pariloitiin, nams?!) ja join kupin haudutettua teetä (Keisarin morsian, nams!) ja sain pyykkirahani - joita en nyt sitten tarvinnutkaan. Mutta olipahan mukavaa välillä syödä herkullinen bagel. Kahvila oli vaan ärsyttävästi ääriään myöden täynnä, mutta se on sitä kyllä oikeastaan aina...

Anttilassa tuli käytyä vielä iltasella, kun oli pakko lähteä hakemaan mustia tyynyliinoja ja tummia pyyhkeitä kun tästä penteleen tukasta lähtee aina vaan väri. Ihme kyllä se väri lähti myös vaaleanvihreästä pyyhkeestäni, hurraa! Tyynyliinojen ja pyyhkeiden lisäksi mukaan tarttui näin somat pienet "teepussinaluset", joita ajattelin kyllä käyttää ihan teeKUPIN alla. Esim. noiden söpöjen pastellisävyisten, mitä ostin keväällä (jotka tosin ovat normaalikäyttööni aivan liian pieniä, sillä minähän juon teeni vähintään 0,3 desin kupeista, mielellään isommista). Söpöihin alustoihin kuuluvat kupit olivat mielestäni tyhmän mallisia. Sellaisia tuubimaisia. Jos olisin tiennyt, että aluset olivat puoleen hintaan, olisin ostanut niitä useamman. Ehkä käyn vielä hakemassa pari lisää? Mullahan on tosiaan keittiössä jo ne cupcake-pyyhkeet ja essukin, hehe... Ja sen lisäksi "USA"-settiä, punasinivalkoista tähtikuvioitua tavaraa. En ole itseasiassa koskaan edes syönyt ainuttakaan cupcakea, mistä kaikki Usalaiset ovat järkyttyneet suuresti. Ensi kerralla aion kyllä sellaisen syödä.

Ensi kerrasta puhuen... Lippuja varataan tod. näk. tulevalla viikolla ja ajankohta olisi nyt sitten 7.12. - 4.3. Lennän varmaankin suosiolla Helsingistä Chicagoon, kuten ennenkin, sillä se on se halvin tapa - vähäisimmällä välilaskujen määrällä. Tampereelta olisi ollut mukava lentää suoraan Milwaukeehen, mutta 2 välilaskua ja takaisin tullen Ruotsissa 9h mittainen hengailu eivät oikein houkuttaneet... Olisin ehkä joutunut myös itse buukkaamaan välillä laukkuni uudelleen.

Sellaista lauantaita täältä tänään. Loppupäiväksi on ohjelmassa ainoastaan kipeästi kaivattu suihku (jonne menen tästä nyt hetikohtapian), jotain sapuskaa (tosin ei oikein tee mieli mitään) ja varmaankin muutama episodi Emmerdalea (jota jo aamulla katsoin jonkun 4 jaksoa), koska kiireinen työrytmi ja aiemmat nettiongelmat ovat aiheuttaneet sen, että olen vieläkin n. 10 päivää jäljessä... Ainakin.

Hyvää viikonloppua.

PS. Pahoittelen kuvien laatua (etenkin viimeisessä kuvassa), laiska on taas kuvannut kännykällä.

Nyt kirpaisee

Luinpa tässä sitten juuri More to Love -blogista, miten blogin toinen kirjoittaja muuttaa kohta New Yorkiin. Tuosta vaan, Usaan, ilman minkäänlaisia perhesiteitä sinne. Nyt kirpaisee. Kirpaisee aikalailla, itseasiassa. Sen verran jopa, että nousi ihan tippa linssiin. Ensimmäinen kysymys mikä tuli mieleen oli se, miten se voi olla jollekin niin helppoa? Päättää vaan, että nyt mä muutan Usaan, saada viisumi ja se on siinä. Ihan lyhyen ajan sisällä. 3 vuotta olen odottanut että se päivä koittaisi mulle, mutta ei se edelleenkään tunnu olevan sen lähempänä kuin 3 vuotta sitten. Ja mulla on sentään perhettä siellä.

Yritän urheasti olla iloinen, että joku sen ansaitseva pääsee toteuttamaan unelmaansa. Mun unelma se ei varsinaisesti koskaan ole ollut siinä mielessä, etten ole koskaan tuntenut mitään suurta "mun täytyy päästä asumaan täällä" -tunnetta, mutta siellä on Mike ja haluan olla siellä missä Mikekin. Usassa Mikellä on helppoa ja mä sopeudun mihin vaan. Kirpaisee.

Mä en oikein tiedä mitä tässä nyt pitäisi ajatella. Mua ei yksikään huippuyritys kosiskele sinne töihin, eikä suomalainen yritys sinne lähetä, että saisin työviisumin. Turistiviisumia en saa, koska suomalaisilla on viisumivapaus (90 päivää ja se on siinä). Turistiviisumilla ei myöskään saa tehdä töitä.

Miksi mä olen YHÄ täällä, kun tuntuu että kaikki muut (nyt jo 3 tuntemaani ihmistä) ovat päässet Usaan joko elämään unelmaansa tai elämään kumppaninsa kanssa..?

Unista meininkiä

Hommaa riittää homman perään ja joskus jopa kesken homman. Tahti ei töissä ole ottanut hiipuakseen, päin vastoin. Uskoisin kuitenkin, että ensi viikolla tunnelmat ovat ainakin vähän vähemmän hektiset, sillä olen talossa likimain yksin, kaikkien muiden ollessa jossain seminaarissa (kylpylässä) 4 päivää... ja ilmeisesti sitten vielä "pakollisella vapaalla" perjantain, jos oikein ymmärsin. Mäkin voisin ottaa sellaisen?

Alkuviikko on ollut yhtä hullun myllyä, tosin tänään LÄHDIN töistä "jo" neljältä, mikä tuntuikin aika oudolta. Eilen siivosin pari tuntia, pesin kylpyhuoneen viimeisen päälle, kuurasin keittiön ja pyyhin pölyt. Nyt pitäisi vielä jaksaa imuroida ja sitten homma on taas hanskassa toistaiseksi. Lauantaiaamuna on vielä edessä lakanoiden vaihto. Blargh. Lauantaiaamuna on myös luvassa pyykkäystä klo 7. Jipii. Ehkä meen takaisin nukkumaan kun saan kaiken kuivumaan. Toivotaan että pyykkäys menee tällä kertaa kivuttomasti...

Punainen tukka piristää. Ainakin mua. Paitsi ehkä aamuisin, koska silloin ei oikein piristä mikään. Haluaisin vaan kääntää kylkeä ja pysyä lämpimän pedin turvissa. En muista, koska viimeksi olisi ollut näin nihkeää herätä aamuun. Kai se on tuo harmaus. Kaikki kauniit lehdet ovat oikeastaan jo pudonneet (onneksi ehdin napsia niistä kuvia muisteluihin) ja aurinkoakaan ei tunnu näkyvän kuin kerran kahdessa viikossa. Aamulla kun herään, on säkkipimeää, eikä se kyllä todellakaan oikein tunnu virkistävän. Eteenpäin mennään teen ja kynttilöiden voimalla. Ja Usan matkasta haaveillen... Saa nähdä kuinka sitten käy kun OLEN siellä Usassa ja saan mahdollisesti siivota kissan sotkuja 24/7. Mike väittää kissan aikuistuneen ja on luvannut kouluttaa sitä ennen kuin saavun, mutta noh, jotenkin en ole ihan varma näistä suurista suunnitelmisa.

Jennillä on vähän samat aamufiilikset, kuin mitä Milo-puudelilla noissa kuvissa...

Haluaisin kovasti ostaa uusia vaatteita. Lähinnä puseroita. Tuntuu, ettei aamuisin ole mitään päälle pantavaa. Housuja on (kerrankin) ihan kivasti, mutta hameita ei oikeastaan ole lainkaan ja paidatkin tuntuvat jotenkin vaan vääriltä. En oikein tiedä mitä kaipaisin, mutta jotain kuitenkin. Ehkä ihan perusvaatteita? Haaveilen myös laukusta, jota tulisi käytettyä aina. Joka paikassa. Joka olisi jotain järkevää, kunnollista materiaalia ja jonne oikeasti mahtuisikin jotain. Niin, ja joka ei maksaisi miljoonaa. Lisäksi haluaisin toki uudet talvikengät, kuten asiaan kuuluu. Mutta kannattaako alkaa Suomesta niitä haalimaan? Lentolippuja ei tosin edelleenkään ole buukattu... Ja toki lentokentän omat kyselytunnit ovat sitten vielä asia erikseen...

En ole muuten laittanut vielä lämmitystä asunnossani päälle, vaan patterit pysyvät kylminä. Täytyy tosin sanoa, että joudun ehkä kohta siirtymään muualle kirjoittamaan, sillä ikkunasta hohkaa melkoisesti kylmää ilmaa näin t-paitasillaan istuessa...

Keskiyön kirjoitukset

(Pitkä) viikonloppu takana ja nyt ollaan jo maanantain puolella. Olen yhä hereillä, sillä sain vasta suihkussa käytyä ja hiukset föönättyä. Yleensähän en tukkaa juuri föönää (tai föönaa se kai muka on), muuta kuin ehkä just ja just puolikuivaksi (kestää niin kauan), mutta nyt oli pikku pakko yrittää jaksaa puristaa kasaan mahdollisimman kuiva lopputulos. Punainen värihän todellakin lähtee päästä helposti ja pitkään ja haluan yrittää säästää lakanoitani ja iskin jo valmiiksi mustan tyynyliinan petiin, siltä varalta, että jos vaikka hikoan ja väriä irtoaa. Olen nimittäin taas viime aikoina ollut öisin vuorotellen kylmissäni ja kuumissani, en tiedä miksi. Yöpaitani viikonlopun aikana jo saikin vähän uutta punasävyä selkämykseen, saa nähdä lähteekö pesussa.

Ostin tänään juuri uuden värjättyjen hiusten shampoon & hoitoaineen, sekä vielä jonkinmoisen ihmeeellisen föönäilynesteen (tosin koostumukseltaan se oli melko tuhtia tavaraa, mikä on sinänsä hyvä), mutta silti sain vaaleanvihreän pyyhkeeni värjättyä punaoranssiksi. Fantastista. Toivottavasti sen saa vielä pelastettua. Itse en niin välittäisi, mutta mikäli äitimuori sen vielä joskus kokoelmiinsa tahtoo niin... Valitettavasti mulla ei ole täällä mitään todella tummaa pyyhettä, mitä käyttää. Punainen tukka on ihana, mutta haasteellinen! Valkoisille puuvillalakanoille voi ainakin heittää hyvästit...

Perjantaina harrastelin siis hevosia ja parturia, lauantaina en harrastanut juuri mitään muuta kuin koiran ulkoiluttamista ja kummieni kanssa illastamista. Tänään (nuorempi iso-) siskoni käväisi kylässä vanhempieni luona ja käväisimme pikaisesti Prismassa, josta saa kampaamotuotteita edullisesti. Kotiin lähdin melko haikein mielin, sillä tätä pikkulomaa olisi voinut hyvinkin vielä jatkaa. Töissä on ollut niin kaoottista, ettei nyt juuri hirmuisesti houkuta paluu. Huomenna olisi nimittäin ohjelmassa koko päivä studiossa, mikä on aina mukavaa - mutta kun toimistossa olisi miljoona työtä tehtävänä, joita joutunen näillä näkymin ainakin vilkaisemaan ruokatunnillani, kun muuten en ehdi. Yhyy.

Nyt pitää vaan jaksaa. Jotenkin. Onneksi asuntoasiat on nyt hanskassa matkaa ajatellen, sillä siskoni lupautui nimittäin lainaamaan vuokrarahat 2 kuukaudelle. Yritän motivoida itseäni sillä, että näen Miken jo n. 6-7 viikon päästä, jos kaikki menee niinkuin on suunniteltu. Seuraava "pitkä viikonloppu" on edessä n. kuukauden päästä, jolloin joudun lainaamaan huoneeni tv-sarjan kuvauksia varten ja päädyn evakkoon. Päiväksi, mutta se on maanantai, joten se sopii kyllä.

Teinpä tässä muuten kotiin taaperrettuani (vesi- ja räntäsateessa housut liki polviin asti takaa märkinä!) pannukakunkin iltapalaksi ja sitä jäi vielä huomisellekin. Nams.

Selkää särkee siihen malliin, että henkeen ottaa. Ei hyvä. Ei etenkään astmaatikolle. Nyt yritän nukkua. Ehkä selkäkipuni hellittävät viimeinkin kun pääsen Usaan ja kunnon sänkyyn nukkumaan... Toivossa on hyvä elää.

Hyvää viikkoa!

Pomplamoose

Pomplamoosen coveri Earth, Wind & Firen "September" -biisistä

Jos oikein ottaa päähän (kuten usein viime aikoina), tämä video piristää kummasti päivää - ja herättää tänä aamuna. Jo pelkkä bändin nimi (joka juontunee ranskankielen sanasta greipille: "pamplemousse") piristää.

Kustaan Jenniä silmään -viikko (tai viikot)

Vuosi on kyllä ollut uskomattoman epäonninen. Jenniä on kustu silmään "ihan kympillä". Elättelin pientä toivon kipinää, että tämä viikko voittaisi jotenkin viime viikon, joka oli yhtä stressiä ja kaaosta, mutta ah, väärässäpä olen ollut. Odotan suorastaan kätöset kihelmöiden mitä vekkulia eteeni vielä tupsahtaakaan.

Olin sitten eilenkin töissä reippaasti ylimääräistä. Kotiin piti mennä kaupan kautta, koska tarvitsin Kodin Putkimiestä siinä toivossa että lattiakaivo-ongelmani sillä ratkeaisivat (tänä aamuna ei tulvinut kun kävin suihkussa, joten toivon parasta). Kun ovesta sisään päästyäni aloin kaivaa tavaroita laukustani minulle selvisi, että ostamani hedelmäsalaatti oli totaalisesti pissinyt laukkuuni. Kalenterini, lompakkoni, meikkipussini yms yms yms oli kaikki kuorrutettu lähinnä melonilitkulla. Nams. Bonuksena, litkussa kastunut musta kalenterini oli päästänyt väriä. Ihan joka paikkaan. Fantastista. Kädet (myös mustat, kalenterista) täynnä tavaroita juoksentelin ympäriinsä ja yritin kuivata laukkua ja miettiä voinko kylvettää kännykkääni, joka oli ensimmäistä kertaa onnistunut iloisesti plumpsahtamaan ulos omasta taskustaan melonimönjän sekaan. Jes! Siinäpä samassa soikin ovikello. Enkä odottanut ketään. Kurkkasin ulos ja random nettiasentajahan se siellä. Nyt kun nettini asentamista oli jo toistamiseen lykätty, eikä sen todellakaan pitänyt eilen tulla. Oli tullut, koska mies seisoi ovella. Selitin, että tässä on nyt vähän probleemaa kun just vasta itsekin tulin töistä ja jatkoin touhaamistani samalla kun ukko kurkki modeemia. Kyseli olenko testannut toimiiko. Sanoin, että hain laitteen vasta perjantaina. Ukko tuumasi, että olisihan tässä ollut aikaa. Kysyin, että millä olisin testannut kun ei mulla oo edes nettiä ollut, enkä tiennyt että on nytkään, ennen kun ukko tupsahti ovelle. Ukko kertoi koittaneensa soittaa, mutta hänellä oli ollut väärä numero, sillä puhelimesta oli vastannut joku Johnny. No sehän on mukavaa, mutta myös mielenkiintoista, sillä olin viimeksi perjantaina antanut neljään kertaan kännykkänumeroni Soneralle, joka myös sopimuspapereissa lukee. Ukko ilmeisesti oletti että työkseni värkkäilen laajakaistojen kanssa, sen verran sain motkotusta siitä, kun en ollut sillä hetkellä laukkua pelastaessani kamalan kiinnostunut koko asiasta.

Lopulta ukko läksi ja siitä se riemu sitten alkoi. Nimittäin se säätö, miten koneessa saataisiin langaton netti toimimaan. 4,5h ja kolmet itkupotkuraivarit myöhemmin sain käyttööni langattoman laajakaistan. Se vaati tutustumisen useaan eri foorumiin, mistä löysin ohjeita suomeksi, englanniksi ja jopa ranskaksi (jota en edes osaa) ja näiden kaikkien ohjeiden palasista sain muodostettua jotain, minkä avulla lopulta sain kaiken toimimaan. Ongelman ydin oli se, että kannettavassani oli langaton verkko kytketty pois päältä ja sen päälle kytkemiseksi piti kirjoittaa jonkinlainen scriptan pätkä joka piti sitten tunkea Start Up -kansioon tietyllä tiedostopäätteellä... Sitten vielä piti kaivaa keskustelupalstoilta se IP-osoite millä pääsen säätämään boxin toimimaan langattomana, niin että koneeni jopa löytäisikin sen. Oli aika fantastinen ilta.

Tänään olin töissä seitsemään, koska en muuta voinut. Koko päivän jokin potki päähän (ja päätä särki), hommaa oli miljoonasti, aikaa ei yhtään. Yritin jossain raossa tilata junaliput, mutta tokikin sekin päättyi niin, että verkkopankki ilmoitti, että mun pitää mennä henk. koht. pankkiin käymään, jos haluan vielä päästä verkkopankkiini käsiksi. Aika fantastista sekin. Eli huomenna pitäisi jossain prkl rakosessa ehtiä pankkiin ja rautatieasemalle töiden ohella. Niin ja pakata. Tänään en pyty sitä edes ajattelemaan. Haluan vain nukkumaan...

 Mielenkiintoinen bussimatkustaja pimenevässä illassa...

Nyt on kyllä viimeisen kahden viikon aikana ollut sen verran jo HENKISESTI raskasta, että olen pariin otteeseen vaan istunut lattialla tuijottaen tyhjyyteen tai sitten vetänyt juurikin ne itkupotkuraivarit. Ei vaan jaksa.

Dominique Ventura

Löysin jotain uutta ja ihanaa.

Katsaus viime viikkoon ja tulevaan

Olenkin sitten näemmä pitänyt taas tauon bloggaamisesta. En tahallani, mutta vahingossa. Tuntuu, että näinä päivinä jokainen postaukseni alkaa tyyliin "hupsansaa, en olekaan blogannut aikoihin, pahoittelen". Plaah. Jos totta puhutaan, tunnen hilppasen pahaa mieltä siitä, etten ole yksinkertaisesti ottanut päivästä sitä aikaa, mikä bloggaamiselle "kuuluisi" omistaa. Mutta toisaalta, monet blogit päivittyvät vain kerran viikossa ja jotkut jopa harvemmin. Itse pidän blogeista joihin uutta tekstiä ilmestyy useamman kerran viikossa, mutta toisaalta taas blogit joita päivitetään 20 kertaa päivässä muutamalla rivillä ovat jo vähän liikaa. Haluaisin itse blogata ainakin 3 kertaa viikossa, jopa päivittäin, jos juttua riittää. Olisi sitä juttua varmaan viime viikollakin riittänyt, mutta päätin säästää teidät siltä valitukselta, jota nuo postaukset olisivat hyvin todennäköisesti olleet.

Viime viikko oli lievästi sanottuna hektinen. Maanantaina viikonlopon sairastelut tuntuivat vielä reippaana väsymyksenä ja olo oli töissä vähintäänkin zombiemainen. Tiistaina stressi oli viedä hermot ihan täysin, enkä tuntunut saavan otetta oikein mistään. Ostin sentään lisää sukkia. Kivoja raidallisiakin. Keskiviikkona kävin kantamassa korteni kekoon Boforin (keväällä alkava lasten/nuorten tv-sarja) pilotin kasaamiseksi ja esitin pienen (puhe)roolin hissiexpertti Hertta Hörkkönä. Täytyy sanoa, että valtava huoltomiesten takki ei ehkä ole niitä edustavimpia asukokonaisuuksia, missä olen näyttäytynyt, mutta lohduttaudun sillä, että tuon pätkän näkee vain TV2 väki... Vain...

Torstaina vietin koko päivän Galaxin nauhoituksissa napsien stillikuvia nettiä varten. Nuo päivät ovat oikeastaan aika mukavia, kun ei tarvitse istuskella koneella stressaamassa vaan voi vaan keskittyä valokuvaamiseen - mikä on välillä haaste pimeässä studiossa, etenkin kun nauhoitusten aikana salamaa ei voi käyttää. Pian töistä kotiutumisen jälkeen sain vieraita. Äiti, isä ja puudeli tulivat kylään. Tarkoitus oli saada uusi 24MB kaapelikin pelittämään, mutta kas vain, langattoman modeemin sijaan sainkin hyvin pitkälti langallisen - langattoman hinnalla. Plaah. Perjantain etäpäivä meni töiden osalta vähän läskiksi. Olin kyllä hoitanut kaiken olennaisen valmiiksi jo ennen perjantaita, että voisin esim. vähän lomailla ja hengailla sukulaisten kanssa, kun siskokin oli kaupungissa. Puuhastelin kuitenkin Galaxin valokuvien kanssa aamun, ennen kun lähdin Soneralle selvittämään miksi sain väärän modeemin. Sitä sitten selviteltiinkin ehkä tunnin verran, samalla kun selviteltiin myös sitä, miksei mulle ollutkaan asennettu sitä kaapelia torstaina - en edes tiennyt asiasta. Elisalla oli kuulemma talossa jokin kaapeli ja sen korvaamiseksi Soneralla piti saada Elisan kanssa jokin sopimus aikaan. En ymmärrä, mutta kiteytettynä siis on Elisan syytä, etten ole VIELÄKÄÄN saanut nettiä. Huomenna pitäisi tulla (piti tulla jo tänään, mutta se taas viivästyi), saa nähdä tuleeko.

Nautimme (melkein) koko perheen voimin jo tutuksi tullutta mustikkamurupiirakkaa, joka näytti kelpaavan kaikille erinomaisesti. Vanhemmat ja siskoni lähtivät Ideaparkiin Sonera-sotkun selvittyä, itse jäin kotiin koiran kanssa tekemään vähän niitä töitäkin, mikä oli ihan hyvä ratkaisu rahatilanteeni kannalta. Viime aikoina kun mieleni on tehnyt ostaa esim. uudet saappaat tai uusi laukku, olen ajatellut, miten paljon halvemmalla saankaan ne Usasta... Vielä pitää vähän aikaa jaksaa. Lauantaina mulla olikin sitten pyykkipäivä, eikä ongelmilta tietenkään voitu välttyä. Kone toimi tällä kertaa, enemmän tai vähemmän ongelmitta, mutta koko pyykkituvassa haisi tainnuttavasti viemäriltä. Onneksi kunnon tuuletus pelasti päivän. Pyykkini (kaikki 3 koneellista, jotka olivat viimeisen 3 viikon aikana kertyneet) eivät kuitenkaan olleet kuivia klo 21, kun kuivauskone piti mennä sammuttamaan. Jippijaijee. Huoneessa oli sen sijaan hyvin kostea (eikä mitenkään herkullisen tuoksuinen) ilma ja kuivauslaite itsekin tiputteli hissukseen epämääräisennäköistä nestettä (toivottavasti vettä) lattialle. Ei auttanut muu kuin jättää pyykit yöksi alas, sillä en olisi millään saanut 30 neliön asuntooni ripustettua lakanakasaani kuivumaan. Onneksi sunnuntaisin kukaan ei saa pestä pyykkiä, joten ei ollut kiire aamulla niitä sieltä hakemaan. Onneksi myös upouusi ihana huuhteluaineeni oli niin vahvaa tavaraa, että kamalat hajut eivät olleet kankaisiin tarttuneet.Vanhempani lähtivät lauantaina alkuillasta kotiin ja jäin ihmettelemään hiljaisuutta.

Sunnuntaina tarkoitus oli olla tekemättä mitään, mutta niin siinä sitten kävikin, että siivosin (tai siis imuroin, sillä sitä äiti ei ollut ehtinyt tehdä (niille jotka eivät tunne äitiäni, kerrottakoon, että hänen täytyy aina saada siivota käydessään lastensa luona, eikä tuota toimenpidettä kannata yrittää vastustella). Järjestin koko vaatehuoneeni uuteen uskoon, heitin pois kasan epämääräisiä sukkia, siivosin alusvaatekokoelmani (joka on yhä melko säälittävä) ja organisoin kenkäni jonkinlaiseen järjestykseen. Nukuin myös 2 tunnin päiväunet ja tiskasin.

Eilinen oli töissä taas yhtä hullun myllyä, enkä päässyt lähtemään kotiinkaan ennen kuin vasta viiden kieppeillä.Työt pyöri mielessä vielä yölläkin, eikä uni meinannut tulla. Hommaa on yhtäkkiä aivan kamalasti, eikä päivässä tunnu olevan tarpeeksi tunteja. Koska en sinänsä saa tästä rahaa, enkä tule saamaan vakipaikkaakaan, ei mieleni tee juuri tehdä töitä "vapaa-ajalla". Puuh.

Kaiken muun lisäksi, olen saanut lisästressiä ongelmista asunnossani. Lattiakaivoni on sattumanvaraisesti alkanut tulvimaan (saatoin jossain vaiheessa jo mainitakin tästä) ja keittiön hanan tiiviste vuotaa. Yritän nyt omatoimisesti avata sitä lattiakaivoa tänään (jipii), mutta lavuaaria pitänee pyytää ukko katsomaan. Yngh. Ongelma on myös ollut sekin, että olen koittanut keksiä mitä teen asunnon kanssa Usan matkan ajan ja mitä sen jälkeen. Missä asun ja mistä saan rahaa? Noh, olen nyt päättänyt, että pidän asuntoni matkan ajan. Rahat järjestyy JOSTAIN - vanhempien sanojen mukaan. Todennäköisesti vanhemmat avustavat hieman ja siskoni saattaa lainata kuukauden vuokran. Vanhempani aikovat käyttää asuntoani poissaollessani jonkin verran, kastella siellä kukat ja juoksuttaa vettä. Uhkasivat jopa mennä paikan päälle viikoksi "lomailemaan". Noh, siitä sitten vaan. Mieluummin tutut ihmiset kuin ventovieraat. Matkan jälkeen näillä näkymin tarkoitukseni on jäädä Tampereelle ja hakeutua jälleen työelämävalmennukseen. Paikat on jo hakusessa. Haluan saada asiat järjestymään ENNEN matkaa, ettei sitten kotiin tullessa tarvitse olla ihan paniikissa. Olen siis menossa Usaan 3 kuukaudeksi, mikäli se herra/rouva Homeland Securitylle sopii. Mitään shoppailumatkaa ei kyllä ole tulossa, sillä rahatilanne ei anna moista myöden. Tarkoitus onkin lähinnä vaan... hengailla. Heh. Joo. Lomailla?

Matkapäivää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tarkoitus olisi päästä matkaan ennen 15. joulukuuta (hääpäivä). Sen verran olemme myös USCISilta saaneet tietoa (vaikka mitään papereita meille ei 8.10. mennessä tullutkaan, yllätys yllätys), että 7.10. papereihimme oli tosiaan koskettu, TODENNÄKÖISESTI ehkä jopa siitä syystä, että valitukseemme oltaisiin viimeinkin tekemässä päätöstä. Tämä kaikki on kuitenkin vain virkailijan arvailuja, mitään -virallista- tietoa meillä ei ole. Olen jokseenkin paniikinomaisissa tunnelmissa tuon olettamuksen pohjalta. Niin kauan tätä asiaa on vatvottu, että jonkinlaisen päätöksen tekeminen tuntuu nyt aika surrealistiselta. Olen yrittänyt hahmottaa, mitä tapahtuu, jos päätös on myönteinen ja mitä tapahtuu, jos päätös on kielteinen. Olen myös yrittänyt käsittää millä ihmeen perusteella päätös voisi olla kielteinen, mutta eihän sitä koskaan tiedä? Jos päätös on myönteinen, elämäni muuttuu aika dramaattisesti.Vaikka olen yli 3 vuotta ollut "valmis" muuttamaan Usaan, vatsassa pyörii vähintään kissan kokoisia perhosia. Ajatus siitä, että todellakin olisin nyt lähdössä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi toiselle puolelle maapalloa tuntuu hiukkasen huimalta. 3 vuotta sitten elämäntilanteeni oli melkoisesti erilainen kuin nyt... Eniten mieltä painaa rakas puudelini. Haluaisin niin kovasti viedä sen mukanani, mutta tuntuu siltä, että se olisi melko itsekäs veto, sillä hauveli on kuitenkin 8 vuotta asustanut turvallisesti Pohjanmaalla ja tottunut siihen, että kotona on aina joku... Eikä rakasta "äitiä" ja "isiä" enää näkisikään kuin aniharvoin. Miksei Usa voi olla lähempänä? Mua ei ahdistaisi yhtään muuttaa johonkin päin Eurooppaa, mistä koti olisi vain n.4h lennon päässä. Örgh.

Oli miten oli, haluaisin näin karun kuvattoman postauksen (kirjoitin tätä ruokatunnillani) ilahduttaa teitä erään suosikkikuvaajani kauniilla luontokuvilla (pääasiassa) Usasta. Nate Zeman on myös alunperin Wisconsilainen luontokuvaaja, joka on sittemmin muuttanut Coloran upeisiin Kalliovuorten maisemiin. Suosittelen lämpimästi, kuvat ovat erityisen henkeä salpaavia! (Mukana on myös muutama kuva Wisconsinista.)

Elävien kirjoissa

Viikonloppu meni alkupäästä jokseenkin penkin alle. Perjantai-iltana alkaneet koko vatsan kattavat järkyttävät kivut valvottivat yöllä särkylääkkeistä huolimatta ja luulin jo suurinpiirtein kuolevani. En tajua mistä moiset kivut tulivat, mutta 8 särkylääkkeen jälkeen olo alkoi lopulta helpottaa eilen iltasella. Hain vielä lisäavuksi Ben & Jerry's jäätelöä, mikä tyynnytti mieltä (ja vatsaa) ihan mukavasti.

Nyt kun vihdoinkin olo alkaa olla jokseenkin normaali (tosin hyvä väsynyt, maratonunista huolimatta), uskaltauduin taas vähän ulkoilemaan kauniiseen auringonpaisteeseen ja räpsäisin muutaman kuvankin samalla. Puistot olivat täynnä mitä ihanimpia värikkäitä lehtiä, joten järkyttävän kova tuulikaan ei saanut amatöörikuvaajaa kääntymään takaisin kotiin. Suosikikuvani koko retkeltä on ehkä tuo tuossa vasemmalla oleva kuva jonkinlaisesta sienihyllyköstä, joka nojaili ilta-auringossa koivun kylkeen (kuvan saa klikkaamalla isommaksi). En huomannut sitä vielä viimeisellä retkelläni samaiseen puistoon, joten todennäköisesti sienet olivat ilmestyneet vasta viime päivinä. Melkoisen vekkulin näköisiä, mutta tuskin syötäviä? Tai mistä minä tiedän, en syö sieniä, oli ne millaisia tahansa.

Perjantai oli sinänsä ihan hyvä päivä - vatsakipuihin asti. Ilahdutin itseäni ostamalla kerrankin jotain muutakin kuin ruokaa. Päätös, joka todennäköisesti kaduttaa kuun lopussa. Aivan ensimmäiseksi kävin Sokoksella - tarkemmin ottaen Sokoksen kempparipuolella. Olen jo ehkä 2 kuukautta sitten saanut päähäni ajatuksen, että violetti huulipuna olisi kiva. Olen sellaisen omistanut ehkä joskus 90-luvulla, mutta nyt löysin uuden! We Care Icon -sarjan ihana hyvinkin violetti sävy vaatinee hieman totuttelua (myös siihen, että hampaat näyttävät keltaisemmilta sen kanssa), mutta jotenkin pidän sävystä kovasti. Se tulee todennäköisesti näyttämään melko villiltä punaisen tukkani kanssa parin viikon päästä. Täytyy myös mainita, että huulipunassa on jotenkin ihanan kevyt, kosteuttavan tuntuinen koostumus, joka silti antaa runsaasti väriä. Taidanpa tutustua muihinkin sävyihin... Hintakaan ei nimittäin ole paha. Ostin lisäksi saman sarjan neutraalin, harmahtavan ruskean luomivärin, jota kokeilin jo tässä viikonlopun aikana ja josta pidän kovasti. Taitaa tulla uusi arkimeikin vakiovaruste. Hieman vielä epäröin uskallanko iskeä hurjan värisen huulipunan huuliini huomenna töihin...

Lehdissä kahlailua uusissa farkuissa ja punaisessa neuleessa (synttärilahja)...

Sokokselta ostin myös uuden ripsivärin, vanhan vedellessä viimeisiään. Ostin Rimmelin Lash Accelerator -ripsaria, joka ilmeisesti edistää ripsien kasvua tai jotain vastaavaa. Toivottavasti ei aivan järkyttävissä määrin, sillä nykyäänkin ripseni ottavat jo lähes linsseihin kiinni... Ripsari tuntui kuitenkin hyvältä, jotenkin ehkä jopa hoitavalta. Ripset jäävät pehmeiksi ja luonnollisiksi, eli toisin sanoen juuri sellaisiksi mistä pidänkin. Kestävyyskin tuntuu olevan erinomainen. Lisäksi ostin vielä Max Factorin voideposkipunan, sillä Max Factor tuntuu olevan ainoa, joka vielä tarjoaa voideposkipunaa? Ihoni on ollut harvinaisen pintakuiva ja puuterimainen poskipuna vaan tuntuu nyt kössähtävän. Ostin lisäksi Sokokselta muutamat sukat, sillä olen viimeisen viikon aikana joutunut nakkaamaan roskiin jo ainakin kuusi paria, kun kaikista paljastuu reikiä...

Nakkisormi käpäilee kauniin punaisia lehtiä...

Uskaltauduin samalla reissulla myös KappAhliin, josta ihme kyllä löysinkin pitkästä aikaa jotain muutakin kuin vain sukkia (niitäkin ostin kasan) ja niinpä mukaan tarttui unelman pehmeät uudet farkut, jotka jopa eivät olleet pinkeän pillimalliset! Oi ihmettä. En ole nimittäin kuukausiin löytänyt "normifarkkuja", mutta nyt kävi tuuri ja sain vielä mukavat, siniset farkut, viimeaikoina vain mustassa ja harmaassa viihdyttyäni. En myöskään tiedä millä nämä on käsitelty, mutta tuntuvat melkein sametilta... Aah... Lisäksi ostin kivan erilaisen musta-puna-valkoisen ruutupuseron (!), semmoisen rennon ja väljän. Olen rakastunut. Ostin tosin ehkä numeroa liian suuren, mutta eipä tuo mitään, kyseessä on kuitenkin jo valmiiksi rento malli. Näyttää hyvältä myös uusien farkkujen kanssa. Paita on jotain, mitä ei todellakaan entuudestaan kaapistani löydy, mutta silti jotain mikä on jotenkin näköiseni. Jipii. Onnistuneita löytöjä siis!

Nyt aion ottaa kupin kuumaa Earl Grey -teetä ja aamulla paistetun kroisantin... Hyvää illan jatkoa!

Kyselyikä kokoikä

Näin torstai-illan ratoksi ryöväsin Bisquitsin blogista (jonka hän oli ryövännyt ruotsalaiselta Emilyltä) pikkuisen kyselyhärpäkkeen, koska ah, on niin kiva kirjoittaa itsestään, eikö vaan?

MINUSTA

Silmien väri: Sininen (toisinaan vihreämpi, toisinaan harmaampi)
Hiusten väri: Mustanruskea (luonnostaan vaalea)
Oikea- vai vasenkätinen: Oikea, tosin joissain tilanteissa olen hyvin vasenkätinen (esim. pelasin aina sählyä vasenkätisille tarkoitetulla mailalla tms.)
Horoskooppimerkki: Vaaka
Jokin huono ominaisuus: Itsepäisyys
Jokin hyvä ominaisuus: Luotettavuus

 

SUOSIKEISTA

Väri: Tumma violetti (tämä vaihtuu usein)
Karkki: Suklaa (mikä tahansa, paitsi valkoinen suklaa)
Juhlapyhä: Joulu
Ruoka: Pastat ja isän tekemä appelsiinikana riisillä (ja kroissantit!)
Bändi: Ei ole vain yhtä
Viikonpäivä: Lauantai


OLINPAIKASTA JA MUUSTA
Mitä ikkunastani näkyy: Pihlaja, naapuritalon seinä...
Musiikki, jota soitan jatkuvasti: Olen töissä viime aikoina soittanut paljon Oasista
Mitä päälläni on juuri nyt: Rennot harmaat verkkarihousut, valkoinen toppi, ruskea pitkähihainen paita, villasukat


OLENKO KOSKAAN...
...suudellut ventovierasta ihmistä? No, kysyin kyllä nimeä...
...rikkonut lakia? Todennäköisesti. Ainakin ajanut ylinopeutta.
...ollut televisiossa? Olen.
...varastanut kaupasta? En.
...toteuttanut unelman? Pienessä mittakaavassa, kyllä.
...satuttanut jotakuta? Kyllä.

JUURI NYT
Mieliala: Hieman uninen, aika rento.
Aika: 20:06
Huulipuna: Vain huulirasvaa...
Suunnitelma: Värjätä tukka punaiseksi 22. päivä ja käydä samana päivänä hyppäämässä esteitä...

Mustikkasuu

Mustikkamurupiirakka

Koska bloggerin kuvanlisäykset ovat yhtä nihkeät kuin nettitikkunikin, ei bloggailu ole paljon kiinnostanut. Eipä sillä, tämä viikko on ollut vähän taas niitä viikkoja, ettei mikään oikein kiinnosta. Töissä olen kokenut jos jonkinlaista turhautumista, enkä vähiten siksi, että sain kuulla, ettei työpaikkaa ole tiedossa kuitenkaan. Kuulemma ketään uutta ei palkata, yritetään vaan vanhoja käyttää enemmän. Jeps. No, onnea yritykselle. 

Lisäksi viisumiasiasta ei ole edelleenkään kuulunut mitään, vaikka perjantaina on Heidän lupaamansa "takaraja" edessä. Sen lisäksi stressaan vielä siitä Usan matkasta ja kaikesta muustakin, koska tunnelmat ovat tällä hetkellä todella epävarmat koko viisumirumban ja kaiken muun suhteen. Onko tämä sitten tässä, jos viisumia ei tule?

Olin eilen ihan pihalla kaikesta ja asioilla juoksun jälkeen unohdin täysin, että oli tiistai ja pitäisi tavata huoltomiestä jos haluan varata pesutuvan ja ehkä sille pitäisi mainita joskus tuosta hanastakin ja satunnaisesti tulvivasta lattiakaivosta... Niinpä, muistin muutaman minuutin yli kuusi, että siellä olisi pitänyt käydä kuuteen mennessä. Onneksi törmäsin ukkoon tänä aamuna (tosin nyt lattiakaivoni on taas ollut kiltisti, joten en vielä riehunut siitä asiasta) ja sain varattua pesutuvan - tosin vasta ensi viikon lauantaille, joten pesulaan lienee kulkuni suuntautumassa ennen sitä. 

Nukuin toki eilen 2 tunnin päikkärit ja vetäisin sitten vielä ison kupin tuhtia kahvia joskus ilta 11 aikaan... liskojen yöhän siitä seurasi. Kahvihan ei normaalisti vaikuta muhun mitenkään, mutta toki se nyt sitten vaikutti. Oli todella virkistävää olla töissä n. 4h yöunien jälkeen. Kello on nyt puoli kymmenen ja olen sitkeästi pysytellyt hereillä tähän asti (mm. leipomalla), mutta nyt alka tuntua siltä, että täytyy luovuttaa ja mennä petiin. Jalkaa vaan särkee pirusti jostain kumman syystä. Puuh. Lisäksi olen myös ollut hieman flunssaisehko, mikä on todella kiva lisä kaikkeen muuhun yleis v*tutukseen ja stressiin mitä koen tällä hetkellä.

Onneksi piirakka on hyvää.

Sumussa

Metso-kirjaston kulma aamusumussa. Viikon taidekuva.

Ja siitä päästäänkin toiseen asiaan. Bloggerin "mahtaviin" kuvanlisäysuudistuksiin. Olen hieman kiskonut hiuksia päästä tässä kun olisin halunnut lisätä 9 kuvaa - joiden latautumista odotin likimain tunnin (eivätkä kuvat olleet edes isoja) eikä viimeinen latautunut ollenkaan. Mitä ihmettä? Netissä ei pitäisi olla ongelmaa, olen 5 megaisen kaapelin päässä. Muilla samaa ongelmaa?

Oli miten oli, täällä ollaan, Pohjanmaalla ja jokseenkin hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, olosuhteet huomioon ottaen. Viikko on mennyt nopeasti, päivät sekaisin ja pilkkimistä on tullut harrastettua siellä sun täällä. Siis ei mitään kalastukseen liittyvää.

Tiistaina oli tosiaan synttäripäiväni ja niitä tuli juhlittua kahden Siwan pakastimesta kaivetun Daim-kakun voimalla työpaikalla muutamien työkavereiden läsnäollessa. (Pakotin kaikki ottamaan vähintään 2 palaa kakkua.) Ulla oli perushelmi itsensä ja kävi hakemassa toimistotarvikevarastosta lahjaksi kaikkea tarpeellista, kuten lyijy- ja mustekyniä, kumin, teroittimen ja valtavan suuren mustan muistikirjan.

Varsinaisen syntymäpäivälahjani (uuden kännykän) sain jo aikoja sitten, muistanette varmaan, hehe... Mieheltäni sain online-lahjaksi jotain näin eeppistä:

 Celestial Steed @ World of Warcraft: Wrath of the Lich King

Älkää tuomitko, hehe. Olin kuitenkin jo kuukausia sitten maininnut haaveilevani tähtisumusta koostuvasta keräilykappaleponista ja tadaa, tässä se nyt on! Arvoa otuksella on 25 dollaria.

Itsekin ostin jotain mukavuuksia itselleni Yves Rocherilta hyödyntäen kaikkia mahdollisia etujani, joita tässä on kertynyt. Kuvia ostoksista en vielä ole ottanut, mutta suurin ja odotetuin niistä oli todennäköisesti Vanille Noire Secrets D'Essences -parfyymi, jonka tuoksuun olen rakastunut. Se on aivan erilainen kuin muut koskaan käyttämäni tuoksut, mutta jotenkin ihana juuri syksyyn ja talveen. 

Sumuinen Hämeenpuisto oli tuttu näky lähes joka aamu tällä viikolla.

Yöunet ovat tällä viikolla jääneet vähiin ja siltä kyllä tuntuukin. Unta kaivattaisiin nyt kipeästi. Tänään tein jonkinlaisen nopeusennätyksenkin, sillä onnistuin kolmessa vartissa käymään läpi likapyykkini (joita en taaskaan päässyt pesemään), pakkaamaan, syömään, asentamaan uusimman nettitikkuni, tiskaamaan, juoksemaan bussiin ja junaan ja vielä jäi aikaakin 5 minuuttia ennen kuin junassa olisi pitänyt olla. Toki juna oli myöhässä, mutta kuitenkin.

Koko viikko on kyllä mennyt jotenkin ihan sumussa. Tuntuu, ettei aikaa ole ollut tarpeeksi, eikä energiaakaan. Olen nukkunut aivan liikaa päiväunia ja liian vähän yöunia, syönyt mitä sattuu, milloin sattuu, välillä ei ole edes nälättänyt. Nyt aion kuitenkin mennä petiin kylläisenä ja yrittää nukkua oikein Kunnon Yöunet.

PS. Ennen Usaan lähtöä tukkani muuttuu jälleen punaiseksi..!