keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Vähän kohmeessa

Moi vaan. Oon vielä hengissä. Mitä nyt ehkä hivenen kohmeessa, sekä henkisesti, että fyysisesti. Blogi on jäänyt vähän näivettymään, kun kehitin itselleni jonkun väsymysflunssan viikonloppuna - yääh. Nyt olo on jo melkolailla normaali, mitä nyt vähän semmoinen 3/4 kuntoinen ehkä, mutta en enää ole koko ajan joko kuumissani tai kylmissäni eikä pääkään tunnu siltä niinkuin siellä tanssisi puoli tusinaa elefanttia jonkinlaista jätkänhumppaa.

Paranemisen kunniaksi päätin etsiä lähimmän Musti & Mirrin ja lähteä ostamaan koiranruokaa. Lähimpään näytti olevan 15 minuutin bussimatka ja se sijaitsi samoilla seutuvilla missä kesällä pyöräilinkin, joten en ihan eksyksiin joutunut. Muistan, kun Tampereelle muuttaessani kammoksuin busseja. Pelkäsin aina meneväni väärään suuntaan, kämmiväni maksun tai jotain muuta. Tietenkin en alkuun edes tajunnut että se bussi pitää viittoilla pysähtymään tai se ajaa ohi. Pikkuhiljaa aloin pitää paikallisliikenteestä. Nyt voin tunnustaa rakastavani paikallisbusseissa ajelua - mutta vain kun ne eivät ole niin tupaten täynnä että et mahdu enää istumaan (ja mielellään yksin istumaan). Tänään bussimatka kotiin tuntui kuitenkin suoraastaan taivaalliselta, sillä ulkona oli pimeää ja kylmää ja olin nököttänyt bussipysäkillä ikuisuudelta tuntuvat 15 minuuttia ilman hanskoja (fiksu kun olen). Bussissa oli lämmin (mutta ei liian lämmin, kuten niissä usein on) ja vain kourallinen ihmisiä. Olisin toivonut matkan jatkuvan pidempäänkin.

Työt ovat jo periaatteessa alkaneetkin, sillä olen muutamat sivut jo kääntänyt suomesta englantiin noin niinkun kevyenä alkuverryttelynä. Onneksi olen saanut nyt vielä ottaa rennosti, että sain sairastettuakin. Ensi viikolla sitten pitäisi virallisesti tässä päästä tositoimiin.

Sain aamulla jokseenkin ikävää postia. Vuokramme nousee TAAS. Olemme asuneet tässä nyt vasta hieman reilun vuoden ja vuoden vaihteessa astuu uusi vuokra voimaan, tarkoittaen sitä että alkuperäisestä vuokrasummasta ollaan menty ylöspäin jo 40 euroa. Pidän kovasti asunnostamme ja sen sijainnista, hiljaisuudesta ja keskimäärin mukavista naapureistakin, mutta mielestäni reipas 700 euroa kaksiosta on turhan paljon, etenkin kun ei olla edes aivan kaupungin keskustassa. Parhaimmillaan kolmion saa jo n. 40 euron lisäyksellä nykyiseen vuokraamme. Siis jopa ihan kelvollisen kolmion jonkinlaisten bussiyhteyksin päästä. Toki meillä on tässä se hyvä puoli, että vesi sisältyy vuokraan ja valokuitukaapelilla pelittävä internet on halpa. Sähköä meillä kuitenkin kuluu ihan käsittämättömän paljon, enkä keksi miksi, kun saunaakin lämmitämme vain harvoin (kesällä varmaan 2 kertaa).

Noh, nyt aion pujahtaa viltin alle vähän lämmittelemään kohmettuneita jalkojani... (Ulkona oli kylmempi kuin luulin, enkä näköjään osaa vielä pukeutua.)

PS. Joskus ruisleipä & piimä on vaan parasta mitä on.

torstai 25. lokakuuta 2012

Töitä!

Kuva-arvoitus...

Nyt loppuu lekottelu, sillä työpaikka on hankittu. Ensimmäiset 4,5 kk huhkitaan työmarkkinatuella, mutta nyt tarkoituksena olisi ihan oikeasti sen jälkeen saada sopimus vakituisesta työpaikasta. Toimenkuvaan kuuluu käännöstyöt ja erilaiset nettikauppahommaan liittyvät työt. Suurimman osan voin tehdä kotoa käsin ja alustavasti onkin suunniteltu, että 4 päivää viikossa tekisin töitä kotoa käsin ja yhtenä kävisin sitten toimistolla tarpeen vaatiessa. Virallisesti aloitan 5.11., mutta firma tarvitsee auttavaa käsiparia NYT, joten he toivoivat, että voisin jo nyt aloittaa käännöstöiden tekemisen ja saisin nuo tunnit sitten vapaaksi myöhemmin. Sopiihan se, koska esim. joulun aikaan olisi mukava vähän lomailla.

Tänään kävin taas opiskelemassa japania ja tulin samalla reissulla myös siihen tulokseen, että alkaa olla tämän vuoden pyöräilyt pikkuhiljaa omalta osaltani pyöräilty, kun vesilätäköt alkavat jäätymään ja alamäkeen pyöräillessä kasvot meinaavat tyystin jäätyä... Ja iltojen pimetessä näköjään nuo kanssaliikkujat alkavat yhä idiootimmiksi. Nytkin kun pääsin kurssipaikan pihasta kadulle, joku keski-ikäinen ukko harhaili siinä aivan keskellä tietä puolelta toiselle, väistin sitä aivan tien reunaan niin ukko mulkaisi ja läpsäytti kätensä yhteen melkein mun naaman edessä, kuin jonkinlaisena pelotteena. Saatoin sitten karjua perästä päin jotain tyyliin "Ja kivat sulle kanssa!"... Ehkä se on se hullu pohjalaisuus, mutta perus "mullehan ei vittuilla"-asenne näemmä kytee sydämessäni edelleen, vaikka Nääsvillessä vaikutankin. Toisaalta, 10 vuotta sitten olisin karjaissut kyllä jotain paljon vulgaarimpaa... Ärsyttää tuollainen.

Samaan sanon myös, että sekin ärsyttää, että ellen halua huvikseni jonotella kahdesti huonosti vaihtuvissa liikennevaloissa ja ylitellä isoa tietä matkalla, johon menee normaalisti ehkä 5min pyörällä, joudun ajamaan joko autotiellä tai sitten jalkakäytävällä ja kumpikin vaihtoehto ärsyttää kanssaliikkujia suunnattomissa määrin. Ei ollut meillä Pohjanmaalla näin pyöräilijävastaista!

Nyt pitäisi vielä jaksaa inspiroitua kuuraamaan kylppäri, kun sen menin lupaamaan, ja suihkussakin olisi hyvä sitten sen jälkeen käydä. Tämä pimeys vaan saa olon tuntumaan siltä, niinkuin kello olisi jo ainakin yksitoista, mistä johtuu se, että olen lähinnä valmis kaatumaan sänkyyn. Blörgh. Toivottavasti tulee oikein muikean luminen talvi, ettei tarvi täyspimeydessä kupata! 

PS. Olen rakastunut uusiin viininpunaisiin kapealahkeisiin pehmokangasfarkkuihini! (Vaikka ne keräävätkin tonneittain nöyhtää.)

maanantai 22. lokakuuta 2012

Annos hyvää tuuria ja tee, kiitos


Hyvää maanantaita vaan kaikille. Aloitin oman maanantaini pyörähtämällä työhaastattelussa (mihin tuo vasemman puoleinen kuva viittaa) ja se meni oikein lupaavasti. Tällä kertaa 4,5 kk harjoittelun jälkeen kyseessä olisi ihan oikeasti vakituinen työpaikka, josta saisi ihan oikeasti palkkaakin, joten sormet ja varpaat ristissä odottelen seuraavat pari päivää uutisia... Samalla reissulla tein myös ruokaostokset ja nyt mietin mitä teen loppu päivän, kun heti aamusta jo tälläydyin ihmisen näköiseksi (ja jopa föönäsin ja suoristin hiukseni)... Hukkaanhan minä tässä menen jos koko päivän kotona yksin istun... vai? Pitkästä aikaa ulkona näkyy myös aurinko, jonka olinkin jo melkein kokonaan unohtanut...

Toisessa kuvassa komeileekin sitten Miken tekemä BLT, eli pekoni-tomaatti-salaattileipä (Bacon, Lettuce, Tomato), jota maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni tuossa viikonloppuna. Oli muuten hyvää...

Mitenköhän päin nyt olisin tässä loppu päivän?

perjantai 19. lokakuuta 2012

Humputellen


Vas. Aamupala & Bunnymode-blogi/ Oik. Aamupuudeli

Ehkä hieman karu aamiainen (vadelmakaurapuuroa), mutta talossa ei ollut tänä aamuna hedelmiä tai oikein mitään muutakaan houkuttelevaa puuronkaveria, joten menkööt. Hyväähän tuo on! Koska en käynyt juustopaketilla, ei koiraakaan kiinnostanut ateriointini mitenkään. Suunnitelmissa oli lähteä tänään hakemaan tilaamani kirjat Suomalaisesta Kirjakaupasta ja pyörähtää samalla Koskikeskuksessa. Mielessä pyörivät Zizzin alennushintaiset farkutkin... 

Vas. Lindexin kimalteinen musta paita (jossa vekkuli vetoketju takana) /
Oik. La Mammassa herkkupizzojen äärellä

Jo aiemmin tällä viikolla repäisseenä laitoin nyt ensimmäistä kertaa päälleni Lindexiltä hankkimani mustan paidan (toinen kuva alla Lindexin sivuilta), josta otin reilun koon ihastuttuani takana nököttävään vetoketjuun ja erikoiseen, jotenkin märän näköiseen tekstuuriin. Olin kyllä pettynyt Lindexin valikoimiin tällä kertaa - ja anteeksi, mutta suorastaan inhoan kaikkea sitä Missoni-kamaa mitä siellä on... Tulee vain mieleen jotkut wanhat perhealbumit! (heh) Yksi kivannäköinen musta nahkakassi miellytti, mutta ei sillä hintaa... Ostin sieltä kuitenkin tuon puseron lisäksi rentoilufarkut (huippupehmeät ja KUMINAUHAT lahkeensuissa!?!) ja käsittämättömän kivat sulkakorvikset x 2 (olen hieman jäljessä mitä tulee tähän sulkatrendiin) ja hiuspampuloita (tai mitä ovatkaan), koska ne tuntuvat koko ajan mystisesti katoavan johonkin. Ostin myös sukkahousut, mikäli erehdyn tässä hameitani pitämään.

Meidän piti Koskikeskuksessa ihan ensiksi mennä La Mammaan, koska Mike oli nääntymäisillään nälkään. Emme sitten kumpikaan silti jaksaneet mättää kokonaista pizzaa naamaamme. Ehkä ihan hyväkin! Käymme melkein aina La Mammassa, jos mielimme pizzaa, koska sieltä saa melkeinpä pizzan kuin pizzan vaivaiseen 6,50 euron hintaan + siihen sisältyy salaattipöytä ja niin paljon vettä kun jaksat juoda. Palvelu on nopeampaa kuin McDonald'sissa keskimäärin ja pizzat maistuvia. 

Tutustuimme myös Faunattaren valikoimiin, kuten yleensä, ja näimme siellä nyt varsin mielenkiintoisia kummitussirkkoja, jotka olisivat kyllä kieltämättä helppoja ja hauskoja lemmikkejä, tosin, kuten edesmennyt keisariskorpionimmekin, melkolailla koriste-esineitä vastaavia aktiivisuudeltaan... Mutta tuoksuvat kuulemma uhattuna TOFFEELTA.

Vas. Ostokset / Oik. Mike & "joko nyt voidaan mennä" -ilme

Mikelle löytyi kiva valkoinen neuletakki ja oranssinpunainen t-paita, sekä Game of Thrones -kirja. Itse sain Zizzistä mielettömän hyvin istuvat farkut (normaalikokoani pienempänä?!) ja tietenkin tilaamani kirjat Suomalaisesta. Ostin Suomalaisesta samalla kivan kangaskassin, joka vähän tuolta takkini alta pilkistääkin... Kaiken tämän päätteeksi istahdimme kahvilaan ja joimme järkyttävän hinnakkaat kahvijuomat (Mike otti valkosuklaajäätelölaten ja minä jäisen Chain) ja pullon hirvittävän hintaista kivennäisvettä. Sitten suuntasimme kotiin.

Kotona menin melkein heti ahmimaan ensimmäiset n. 55 sivua Suljettu maa -kirjaa, jonka jälkeen pakottauduin suihkuun. Kirja huhuileekin tuolla jo yöpöydällä, joten kai sen kutsuun on taas kohta vastattava. Todella mielenkiintoista luettavaa!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Lukemista

Terry Pratchettin Snuff & Barbara Demickin Suljettu maa lähtivät tilaukseen...

Tässä on hieman himottanut hankkia jotain lukemista jo pidemmän aikaa. Terry Pratchettin uusin, Snuff, lähti tilaukseen englanniksi, koska sen luemme molemmat, mutta Barbara Demickin Suljettu maa -kirjan hankin suomeksi, koska se oli suomeksi jostain syystä muutaman euron edullisempi. Yleensä luen alunperin englanniksi kirjoitetut kirjat englanniksi, koska tuntuu siltä, että niistä katoaa käännöksessä jotain. Jännityksellä jään odottamaan miten tämän kanssa käy... 

Aioin ensin lähteä tänään kaupungille, mutta vasen pohjelihakseni on nyt kenkkuillut jo kolmatta päivää oikein kunnolla ja saman jalan kantapäässä on haava ja kaiken kukkuraksi olen vielä saanut kivun tuonne pakaran seutuvillekin, joten päätin jäädä kotiin pyykkäämään, maksamaan viimeisimmät laskut ja käymään ruokakaupassa. Huomenna sitten - tuli mitä tuli.

Onko kukaan teistä lukenut tuota Suljettu maa -kirjaa? Mitä olitte mieltä?

perjantai 12. lokakuuta 2012

Perjantaifiiliksiä

Viime yönä jumituin lukemaan lehtiä (tai oikeastaan uusinta Oliviaa) ja havahduin vasta kolmelta siihen, että kannattaisi ehkä nukkuakin. Menikin sitten se nukkuminen vähän överiksi ja herätyskellosta huolimatta virkosin vasta 11 aikaan.

Tämä päivä on sujunut herkutellen, ensin kuvassa näkyvällä salaatilla ja sitten tietenkin piti vetästä joku omenaviineri kun alkoi kahvihammasta kolottamaan ja sen kaveriksi piti olla jotain herkkua... Kieroa. Teetä juon sellaisenaan vaikka miten, mutta kahvin kaverina pitää aina olla jotain. Onneksi en juo sitä kovin usein...

Olen myös lueskellut uusia lehtiä (luksusta) ja kuunnellut musiikkia. Tällä hetkellä kuulokkeissa herkästi henkäilee Ellie Goulding ja hänen versionsa Rihannan "Only Girl" -biisistä. Aika kiva. On ehkä jotain nimeltä mainitsematonta tietokonepeliäkin tullut hakattua... Sain sentään pyykit pestyä ja pahimmat moskat lattioilta lakaistua (ja sitten se perhanan harja hajosikin) ennen kuin meni elämä aivan risaikseksi... Mikelläkin on ollut tänään vapaapäivä ja humputellut on hänkin...

Suunnittelen tässä itseasiassa pienimuotoista shoppailukierrosta tuonne ensi viikolle, koska tarvitsen uusia housuja... ja ehkä jotain muutakin... Ja nyt voin jotain hankkiakin, kiitos töissä ahertaneen amerikkalaisen. Ottaa kyllä luonnon päälle mennä ostoksille tavallaan "toisen rahoilla"... tosin käytin omani meidän kaikkien laskujen maksamiseen ja ruokaan, että ehkä tässä nyt kannattaisi kuitenkin puhua "meidän rahoista", vaikka minä en niitä ole ansainnutkaan. Syö naista tämmöinen...

torstai 11. lokakuuta 2012

HUOKAUS (hieman enemmän tekstiä)

Pieni sisäinen ääneni taas jossain nakuttaa siitä, miten ei kannattaisi antaa otteen herpaantua hetkeksikään ja sanoa ääneen "Olen onnellinen.", koska jos johonkin tuntuu voivan tässä elämässä pystyä luottamaan, on se se fakta, että nallekarkit eivät ainoastaan jätä menemästä tasan, vaan ne jättävät kokonaan tulematta omaan karkkipussiini. Ennätin jo riemuita saadusta työpaikasta, vaikka tiesinkin, että ensimmäisen palkkani saisin vasta ensi vuonna, mutta ei se mitään, olisipa jotain odotettavaa... Voisin ehkä viimeinkin ostaa uudet farkut ja muutaman joululahjankin. Ehdin jo listailemaan mitä pitäisi tehdä ja mitä hankkia, kaikenlaista mitä on lykätty jo kuukausia, kuten esim. kampaajalla hankittu hiustenleikkuu...

Noh, oli miten oli, homma karahti siis karille oikein kunnolla. Täytyy sanoa, että on helpompi saada jatkuvasti kieltäviä vastauksia, kuin se, että killutetaan porkkanaa nenän edessä, annetaan se ja sitten siinä vaiheessa kun olet puraisemaisillasi palan, se otetaan pois. Juuri siitä tässä on nyt tavallaan kyse.

Hommahan meni niin, että jo kesällä hakeuduin ECAMin (Junior Academyn) listoille työnhakijaksi. Taisin tästä jo joskus kertoakin, mutta periaatteessa ECAM tekee sen mitä työkkärin PITÄISI tehdä ja lähettelee CV:täsi eteenpäin ja tarjoaa papereitasi yrityksiin, joissa on avoimia, sinulle sopivia työpaikkoja. Yritys puolestaan maksaa ECAMille korvauksen siitä, että saavat heidän kauttaan yritykseensä henkilön, joka toimii ensin siellä koulutussopimuksella ja sen jälkeen työllistyy firmaan. Ikäisilläni tuo koulutussopimusjakso kestää 4,5 kk, minkä aikana voit halutessasi käydä erilaisissa koulutustilaisuuksissa ja olla noina päivinä poissa työpaikaltasi.

Nyt siis ECAM tarjosi papereitani paikkaan, jossa oli kaikin puolin minulle äärimmäisen sopiva ja oikeastaan jopa koulutusta vastaava työ tarjolla ja niinpä pian sainkin yrityksen puolelta kutsun haastatteluun. Haastattelu sujui rennoissa tunnelmissa ja siitä jäi hyvä mieli ja tuntui siltä, että yrityksessä minulle riittäisi paljon tehtävää, koska puhuttiin jopa kuukausien ja vuosien tavoitteista ja suunnitelmista ja siitä mitä kaikkea voisinkaan ja saisinkaan yrityksessä tehdä. Olisin saanut suunnitella flyereitä, julisteita, mainoksia ja organisoida tapahtumia. Olisin myös toiminut yhteyshenkilönä yrityksen ja yhteistyökumppaneiden välillä ja saanut muutenkin vaikuttaa paljon oikeastaan kaikkeen. Työ kuulosti unelmatyöltä ja pomotkin olivat mukavia.

Jäin odottamaan tietoa työpaikan saamisesta. Haastattelussa olin syntymäpäivänäni 28. päivä syyskuuta (perjantaina) ja tieto paikasta luvattiin seuraavalle viikolle. Perjantai kuitenkin koitti, enkä ollut kuullut mitään. Kyselin ECAMistakin, että kuinka kävi ja sieltä sanottiin, että työnantaja olikin päättänyt haastatella vielä yhden henkilön, mutta ei ollut saanut aikatauluja sopimaan ennen kuin lauantaille, joten paikasta kuuleminen venyisi varmasti seuraavaan viikkoon. Ennätin jo masentua ja ajatella, että en ollutkaan tarpeeksi hyvä, vaikka nuorempi miehistä sanoikin suoraan, että palkkaisi minut heti, jos se olisi hänen päätöksensä.

Sain kuitenkin myöhemmin perjantaina soiton työnantajalta ja hän kertoi että tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista koko viikko ja miten he ovat etsineet jotain tietynlaista henkilöä ja... olinkin aivan varma että sieltä oli tulossa "kiitos ei". Kerroinkin kuulleeni, että heillä oli vielä yksi haastateltava tulossa (minkä vuoksi olin myös yllättynyt kuullessani heistä jo perjantaina), mutta työnantaja kertoi että he olivatkin haastatelleet tämän henkilön vain tuossa puhelimitse perjantaina ja se oli siinä... Ja samalla hän kertoi, että paikka on minun.

Olin kärsinyt vatsakivusta koko edellisen yön ja oloni oli surkea. Makasinkin sohvalla koiran kanssa valmiina päiväunille kun sain puhelun. Meni hieman pasmat sekaisin ja olin tietenkin onnesta soikeana ja äkillisesti täynnä uutta puhtia. Soitin heti äidilleni ja lähdin kauppaan kertoakseni Mikelle saaneeni työn. Koko viikonlopun olin onneni kukkuloilla ja mietin, mitä kaikkea kivaa sitten voitaisiinkaan tehdä, kun alan viimeinkin saada rahaa! Mietin, mitä kaikkea mahtavaa pääsisin uudessa työssäni tekemään, enkä voinut uskoa onneani mitenkään - eikä olisi kannattanutkaan.

Maanantaina alkoi karu todellisuus hieman nostaa päätään. Sain ensin onnittelupuhelun ECAMista, minkä yhteydessä yhteyshenkilö kysyi että "...eli siis teemme ensin tämän kuuden kuukauden koulutussopimuksen..." Olin hieman ihmeissäni ja kerroin ymmärtäneeni, että kyseessä oli 4,5 kk sopimus, minkä jälkeen luvassa olisi töitä. Yhteyshenkilö kertoi, että yritys olisi halunnut nimenomaan 6 kk harjoittelun (koulutussopimuksen), mutta ehkä se ei ole hirvittävän ehdoton, joten hän lupasi soittaa yritykseen ja kysyä asiasta. Kuulin pian ECAMilta, että yritykselle se 6 kk ei ollut mikään ehdoton ja näin sitten tuumin, että okei, hyvä on, 4,5 kk mieluummin, sillä onhan sekin kyllä jo pitkä aika ja huokasin helpotuksesta. Työnantajan soitettua minulle, kävi kuitenkin ilmi, että yritykseen harjoittelun päätyttyä työllistyminen ei ollut mitenkään varmaa, vaan he hakivat lähinnä sitä harjoittelijaa. Soitin ECAMiin että mitäs nyt, ei tuolta välttämättä saakkaan paikkaa... Sieltä vastattiin, että näin on joskus ennenkin työnantaja sanonut, mutta paikka on silti auennut. Jäin miettimään, mitä tehdä. Otanko riskin ja menen yritykseen palkatta, vaikka en sitten saisikaan paikkaa - vai annanko olla ja yritän saada jotain muuta?

Seuraavana päivänä päätin kuitenkin, että suostun siihen 4,5 kk harjoitteluun, koska työ kuulostaa mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä ja näyttäisi varmasti kivalta CV:ssäni, vaikka sitä kautta ei sitten jatkoa tulisikaan. Ilmoitin jo ECAMiin, että hyvältä kuulostaa ja he pyysivät soittamaan työnantajalle yksityiskohtien sopimiseksi. Kun sitten puhuin toisen minua haastatelleen henkilön kanssa, eli sen, joka kai sitten viime kädessä päätöstä on tekemässä, hän kertoi olevansa melko nyt epämiellyttävässä tilanteessa, kun yksi puhuu yhtä ja toinen toista näistä harjoitteluajoista. Olin soittanut ilmoittaakseni, että voisin todellakin aloittaa 15. päivä ja olla sen 4,5 kk minkä jälkeen katsoisimme tilannetta. Työnantaja kuitenkin sanoi, että heillä oli koko ajan ollut mielessä tämä kuuden kuukauden harjoittelujakso - ja itseasiassa vain se. Töitä heillä EI olisi, se oli nyt varmaa. Kuuden kuukauden jakso siksi, koska se olisi heille taloudellisesti kannattavin ratkaisu (niin varmaan kun saavat kykenevän ihmisen täysipäiväisesti töihin, eikä hänelle tarvitse maksaa palkkaa). Paljon tekemistä yrityksessä kyllä olisi, mutta ei palkkatöitä, sori vaan.

Työnantaja sitten kertoi myös että mitään laitteita en heiltä saisi vaan työ pitäisi tehdä omilla laitteilla. Mainitsin, ettei minulla ole kaikkia tietokoneohjelmia, mitä työssä voidaan tarvita, mihin hän naurahti ja sanoi jotain tyyliin "kyllä sinä varmasti jotain keksit.." Okei... Noh, pian sitten selvisi, että itseasiassa koko harjoittelupaikkakaan ei ole varma, koska nyt ei ollutkaan varmistunut eräs yhteistyö, minkä (kai?) piti olla jo varma ja mikäli tuo homma menisi puihin, ei myöskään harjoittelua olisi. Tämä tieto tuli työpaikan jo saatuani ja päivää ennen kuin he olisivat halunneet jo avata minulle toimintaansa. Eli siis yhtäkkiä ei ehkä olisi koko harjoittelupaikkaakaan. Olin kuin puulla päähän lyöty.

Puhelimesta päästyäni otin yhteyttä ECAMiin, että kiitos, mutta ei kiitos, en halua sekaantua tämän yrityksen toimintaan millään tavalla, sillä tuntui vahvasti siltä, ettei homma ollut kenelläkään minkäänlaisessa lapasessa. Myös ECAMista oltiin pyöristyneitä ja ilmoitettiin, että myös he viheltävät tämän pelin poikki. Yrityksen toinen yhteistyötaho oli nimittäin ilmoittanut heille, että yrityksessä olisi kyllä töitä tarjolla harjoittelun jälkeenkin - mikä ei siis ollut totta.

En voi kuin huokaista helpotuksesta, että en ennättänyt vielä tehdä mitään sopimuksia - tai ilmoittamaan asiasta työkkäriin... mutta ette arvaa miten kovasti suoraan sanottuna v*tuttaa tämä homma. Sanottakoon vaikka niin, että tänä aamuna oli asteen vaikeampi kammeta itsensä sängystä ylös vielä 10 h yöunienkin jälkeen...

maanantai 8. lokakuuta 2012

Karvainen ja karvas totuus

Puudelin hidas aukirullautuminen käynnissä...

Milolla on pitkään jo ollut ihana, pehmeä peti, jonka äitini osti sille joululahjaksi jo pari vuotta sitten. Petiä ei kuitenkaan ole koskaan tullut käytettyä, paitsi kerran kun pyysin Milon siihen makaamaan, että sain napsaistua söpön kuvan. Nyt kuitenkin Milo on maannut paljon työpöytäni alla kun tässä istuskelen, koska sitä pelottaa ikkunoiden napsahtelut sateella (jep, normaali pelkohan se) ja se haluaa olla lähelläni. Koska kylmällä, kovalla lattialla makaaminen ei tee hauvalle mitenkään erikoisen hyvää (se alkoi nilkuttaa), keksin tunkea pehmeän pedin pöytäni alle. 

Noh, alkuunhan Milo makasi tietenkin uhmakkaasti aivan jaloissani, pehmeän petinsä vieressä. Pyysin sitä makaamaan pedissään ja kas, eipä ollut aikaakaan kun se viimein oivalsi, että siinä on kuin onkin ehkä oikeasti mukavampi maata. Nyt puudelirulla rullaantuu siihen melkein aina kun itse olen pöytäni ääressä. Herttainen näky...

Juuri muuten kun pääsin iloitsemaan saamastani työpaikasta (josta ensimmäiset 4,5 kk on palkatonta harjoittelua), minulle selvisikin aika karvaasti, että tämäkin oli periaatteessa kategoriaan "liian hyvää ollakseen totta" kuuluva tapaus. ECAMista (se "välikäsi") soitettiin tänään ja kysyttiin, onko mulle ok että menisinkin 6 kk koulutus/harjoittelujaksolla sen 4,5 kk sijaan. Ihmettelin vähän ja sanoin etten ollut tiennytkään että sellainenkin "mahdollisuus" on. Sain kuulla että yritys oli ensisijaisesti halunnut ottaa jonkun tällä menetelmällä töihin. Sanoin, että olisin mieluummin vain 4,5 kk harjoittelussa ja sitten töissä, kun taloudellinen tilanteemme on mitä on. ECAMista luvattiin ehdottaa asiaa työnantajalle. Sanoin kuitenkin, että mikäli se on ehdoton EI, suostun siihen 6 kk harjoitteluunkin, koska sittenhän lopussa kuitenkin saisin työsopparin. ECAMista myös lohduteltiin, että todennäköisesti työsopimus voidaan tehdä jo ennen koulutus/harjoittelujakson loppumista, jopa hyvin aikaisessa vaiheessa. Sieltä ilmoitettiin myös, että työnantajani soittaisi minulle kohta ja sopisi vielä jostain yksityiskohdista. Kun puhelu tuli, homman todellinen luonto alkoihin tosiaan selvitä. Työnantaja kertoi, että heillä tosiaan oli tarkoituksena mieluummin ottaa se 6 kk harjoittelija, koska sinä aikana ennättäisi enemmän ja se olisi heille taloudellisesti paras ratkaisu. Puhuimme siitä, miten ECAM puolestaan oli puhunut 4,5 kk jaksosta jo ikänikin puolesta. Kysyin sitten suoraan että oliko heillä siis mielessä että he ottavat harjoittelijan 6 kk ajaksi ja se on sitten siinä? Kyllä vaan, tämä oli suunnitelma. Mitään työpaikkaa ei ollut harjoittelijalle tässä vaiheessa suunniteltu, vain tämä harjoittelujakso. Työnantaja sanoi, että tokihan tämän tarkoituksena on työllistää minut, mutta se, työllistynkö heille on sitten asia erikseen, koska he eivät tiedä mitä tämä paikka tuo tullessaan ja onko töitä enää 6 kk jälkeen. Hän myös sanoi, että ei pahastu jos saan muualta työpaikan ja vaihdan heiltä sinne ennen kuin 6 kk on täynnä. Huh? Minä kun luulin, että tässä mennään sillä ECAMin systeemillä, että 4,5 kk harjoittelun jälkeen työnantaja tarjoaa työsopimuksen kyseessäolevaan työhön. Yritin hyvin kainosti ilmaista haluni saada oikeasti TYÖPAIKKA, mihin työnantaja tuumaili, että tokihan tässä saa hienoa työkokemusta ja täytettä CV:n... No miksipä ei, tottahan sekin, mutta kyllä mielestäni 29-vuotiaana voisi jo olla elämässä muutakin kuin työnteon harjoittelua!

Nyt en sitten ihan tiedä mitä tässä tekisin, mutta aion olla huomenna yhteydessä ECAMiin ja kysyä että mitäs ihmettä, sillä en usko että sielläkään tiedetään mistä nyt on kyse... Huoh. Ei taida ne nallekarkit tulla ollenkaan tähän osoitteeseen...

Kyrönjoki tulvii (ja muutkin joet)

Kauhulla olen tässä pari päivää nyt katsellut kuvia lapsuuden kotikaupungistani Kauhajoelta, missä tulva on saartanut taloja, tunkenut sisälle rakennuksiin ja katkonut teitä. Pohjanmaallahan nyt perinteisesti tulvii vähintään joka kevät, niin että pellot muuttuvat järviksi, mutta koskaan en ole nähnyt mitään sellaista kuin nyt uutiskuvissa ja siskon (joka asuu lapsineen Kauhajoella) ja Pohjanmaalla asuvien kavereiden ottamissa kuvissa Facebookissa. Aivan mieletöntä. Lainasin siskoltani pari kuvaa...

 "Tango Kauhajoen Kasinolla soi..." - No ei ainakaan nyt soi.
(Kuva: Taina Hautala)

Kauhajoen ylittävä silta keskustassa uimahallin paikkeilla...
(Kuva: Taina Hautala)

Mainittakoon että karkean arvioni mukaan Kasino on arviolta ainakin 10 metriä joen pintaa korkeammalla ja tuossa uimahallin kohdalla joki on yleensä sen verran matalammalla, että alta mahtuisi helposti pienehköllä laivalla... Tuossa kuuluisi myös olla eräänlainen porrastus jokea kohti...

En ole tällaisia tulvia nähnyt edes keväällä. Äitikin sanoi että heillä joki tulvii niin, että alkaa nousta pyöräteille ja sillalle lähipuistossa... Kaveri puolestaan raportoi Jalasjärveltä että veneelle alkaa olla käyttöä... 

Meillä on Tampereella onneksi vielä tähän kaikkeen nähden melko kuivaa, tosin ilmankosteus lienee 100% ja sen lisäksi vesisade on ollut päivittäinen "ystävämme" jo varmaan kolme viikkoa, tasaiseen tahtiin. Alkaisi kyllä jo riittää.

...Käsi ylös kaikki, jotka eivät usko mihinkään ilmastonmuutokseen..?

perjantai 5. lokakuuta 2012

Pulska tikku on pulskan tikku!

Vas. Cliniquen Chubby Stick / Oik. Chubby Chick

Ostin tosiaan viime viikonloppuna ihanilta kummeiltani saamallani synttärilahjarahalla jotain, mitä olen salakavalasti haaveillut jo useamman vuoden ajan, mutta 22,50 € on etenkin työttömänä ollut melko suolainen hinta huulipunasta, joten on jäänyt ostamatta. Nyt sitten kotiutin Cliniquen Chubby Stick huulipunan (tai oikeastaan tuote on Lip Colour Balm eli kaiketi huulivärivoide) sävyssä 07 Super Strawberry, jonka Mike valitsi - koska Mike on aina valinnut mulle ne parhaat huulipunasävyt (outoa kyllä).

Arvatkaa vaan mitä punaa (ja mitä punaa ainoastaan) olen käyttänyt koko tämän viikon? No tätäpä tietenkin. Olen aivan umpirakastunut. Tämä päivä ei ehkä ollut paras päivä minkäänlaisen meikkausaiheisen postauksen kirjoittamiseen, koska en saanut edes aikaiseksi laittaa ripsiväriä silmiin, koska ulkona sataa suunnilleen vaakatasossa, joten ne ripsarit olisivat poskilla kuitenkin. Lisäksi olen koko viikon ollut melko vatsavaivainen, joten en ole hirveästi jaksanut edes luomiväriä ottaa esiin, mutta se ei onneksi haittaa, sillä tämä pulska puna käy meikistä sellaisenaankin. Tänään sitä löytyy myös poskilta ja näin illan tullen olen melkoisen kiiltäväkin, pahoitteluni siitä.

Oli miten oli, Chubby Stick on siis ihana. Se antaa hyvin peittävyyttä ja väriä ja tuntuu pehmeältä levitettäessä. Sitä on kuitenkin paljon helpompi käyttää kuin perinteistä huulipunaa vahaväriä muistuttavan ulkonäkönsä ansiosta. Huulilla Stick tuntuu hyvin samalta kuin vaseliini (jota käytän öisin). Tunnet, että huulilla on jotain, mutta olo ei ole tahmainen alkuunsakaan, vaan huulet tuntuvat pehmeiltä ja hoidetuilta. Chubby Stick ei myöskään maistu miltään, mikäli huuliasi lipaiset, eikä siinä ole juuri tuoksuakaan, mistä puikko saa ainakin omalla kohdallani suuret lisäpisteet, koska esim. joissain Lumenen punissa on etenkin tuoksu jota en jostain syystä voi sietää. Pullukka myös tuntuu kestävän hyvin! Tämä sävy antaa ainakin omalle iholleni myös poskilla kivasti tervettä punaa, eikä tunnu juuri sen kummemmalta kuin normaalisti käyttämäni Maybellinen voideposkipunakaan. 

Aion kyllä jatkossa säästää rahani, jotka käyttäisin muihin puniin ja hankkia yhden jos toisenkin Chubby Stick -punan, ainakin heti ensimmäisenä prioriteettina on jokin hyvin kevyt ja neutraali joka käy kaikkeen... Samoin Sokoksella näkemäni voimakas fuksian värinen puna jäi vähän kaihertelemaan... Nyt kun hiukseni ovat taas tummemmat (ja näytän Pocahontasilta letteineni) uskallan vähän käyttää enemmän väriäkin...

Ja sitten muihin uutisiin...

...Sain kuin sainkin himoitsemani työpaikan (pienen kujeilun ja suuren jännityksen jälkeen) ja virallisesti aloitan näillä näkymin 15. päivä. Tulen ainakin ensi alkuun työskentelemään pääasiassa kotoa käsin ja viimeinkin työssä, joka vastaa koulutustani. Kerron paikasta lisää kun kaikki olennainen on järjestetty ja selvitetty. Jännittävää!

torstai 4. lokakuuta 2012

Torstai-iltaa

Iltapäiväkävelyllä eilen

Sadetta on viimeaikoina riittänyt. On ihme, että maa edes joten kuten näyttää sen vielä vetävän. Eilen kuitenkin saimme me tamperelaisetkin nauttia muutamasta aurinkoisesta tunnista ja sen kunniaksi lähdinkin koiran kanssa vähän pidemmälle lenkille ihailemaan syksyn väriloistoa. Ilma oli raikas, aurinko vielä vähän lämmittikin ja näimmepä jopa oravankin. Melkoisen mukava reissu. Sekin oli mukavaa, että kävin sitä ennen Miken kanssa pizzalla pankkiasioiden hoitamisen yhteydessä ja nautimmepa vielä samalla reissulla mielettömän herkulliset kaneli-lattetkin...

Tämä päivä on sitten puolestaan mennyt vähän vähemmän rennoissa tunnelmissa. Kävin tekemässä loppuviikon ruokaostokset, ulkoilutin koiran (vesisateessa), imuroin kämpän, pyyhin pölyt, pesin koneellisen pyykkiä ja tiskasin tiskit. Sen kaiken päätteeksi olikin äärimmäisen mukavaa istahtaa saunan lämpöön hetkeksi ja ottaa päälle virkistävä suihku. Nyt olo on taas kuin uudesti syntyneellä ja kelpaa möllöttää kun kämppäkin on taas siisti.

Vieläkään en ole saanut tietoa siitä, sainko työpaikan, mitä varten olin haastattelussa viime viikon perjantaina. Huomenna varmasti saan vastaukseni, sillä sellainen luvattiin tällä viikolla. Olen siis yhä "kuin kissa pistoksissa" (ihme sanonta) asian suhteen.

tiistai 2. lokakuuta 2012

TALItintti

Talitiainen nauttimassa hyvällä ruokahalulla siskolta saatua kynttilää...

Kuvan laatu on vähän mitä puhelimella zoomaillessa nyt voikin odottaa, mutta siinä se nyt on itse teossa. Talitintti, joka röyhkeästi lennähti tuohon ikkunan toiselle puolelle ja alkoi pistellä poskeensa siskoltani saamaa kynttilää! Onneksi tuohon kynttiläpurkkiin on kansikin, pakko laittaa se paikoilleen, että on vielä jotain poltettavaakin. Vaikka tintin nimi sen jo kertookin, enpä olisi arvannut mokoman pistelevän kynttilöitä poskeensa...

Että tällaista tiistaiaamua täältä.