maanantai 9. tammikuuta 2012

Amerikankaipuu

Aloitin tänään päiväni siivouksella (joka vielä jatkuu). Siivosin ja kuurasin keittiön, lajittelin roskat ja aloin purkaa joulukoristeita pois (viimeinkin). Istahtaessani melko karulle aamupalalleni aloin selailemaan joulun alla ostamaani 25 Beautiful Homes -lehteä, joka herätti kyllä jonkinlaisen ulkomaalaistumisen kaipuun jälleen kerran. Lehdessä esiteltiin pääasiassa englantilaisia koteja, mutta myös muutamia muualta maailmasta, kuten Usasta.

Samalla oivalsin, mitä kaikkea oikeastaan Usasta ikävöinkään. Ikävöin ennen kaikkea sitä lavuaarissa ollutta ruaantähteille tarkoitettua "silppuria", jonka hyödyn opin oivaltamaan vasta kun pääsin yli ajatuksesta, että silppuan sillä käteni, kissamme tai rikon sen sinne tipahtavilla haarukoilla. Biojätelajittelu on toki hauskaa, mutta ei se aina kyllä kovin herkulliselta tuoksahda... Lisäksi ikävöin kauniita ruokakauppoja. Siis noita ihan tavallisia marketteja, jotka ovat silti keskimäärin kauniimpia kuin suomalaiset kilpasiskonsa. Kauppoja, joissa hyllyt ovat puuta, joissa valaistus on lämmin ja pöydät ja tiskit notkuvat toinen toistaan houkuttelevampia eväitä. Ikävöin myös ruokakauppojen upeita kukkavalikoimia ja leipomoiden herkkuja. Ja salaattibaareja!

Olkootkin vain ylihintainen kahvilaketju, mutta ei ole Starbucksin Iced Chai Latten (suklaakastikkeella ja kermavaahdolla) voittanutta! Sitäkin ikävöin. Samoin kuin ainaisia alennusmyyntejä. Edullisia vaatteita. Laukkuja! Kenkiä! Noodles & Co. -ketjua... Oih, penne rosa... Victoria's Secretin aina edulliset Secret Garden-tuotteet... Niisk.

Alankin tästä suunnitella jo valmiiksi, mitä kaikkea seuraavalla Usan reissulla pitää haalia taas varastot täyteen... Tosin matkaan saattaa olla vielä aikaa - eikä se tule nyt kestämään kolmea kuukautta.

Mutta ensin pitää raivata joulu pois (hieman haikein mielin) ja katsoa kohti kevättä ja valoisampia sisustuksia..!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Uutta kotiin

Lähdin tänään Miken kanssa kaupungille etsimään herralle talvitakkia ja koululaukkua ja siinä sivussa oli tarkoituksena itsekin vähän vilkaista alennusmyyntejä, etenkin Indiskan juttuja. Indiskaanhan me sitten ensin suunnattiinkin, mutta tietenkään en ostanut yhtään mitään, mikä oli oikeasti alessa. Näinhän siinä aina käy...

Kierrätysmateriaalista (sanomalehtipaperi) valmistettu kori 4,90

 Turkoosit kupit 6,90 kpl, harmaat kupit 7,90 kpl
Hasselpähkinäkahvi 4,90, koriste 4,90

Ja kuvien winksin wonksin menneet tulppaanit sain Mikeltä muutama päivä sitten. Tarvitsisin kipeästi korkeamman, kapeamman maljakon! Kori pääsi heti käyttöön ja toimittaa toistaiseksi erinäisen johto- ja laturikasan säilytyspaikan virkaa tässä työpöydän tuntumassa. Omistankin entuudestaan jo yhden vastaavanlaisen korin, jossa Mike säilyttää pipoja, lapasia ja huivejaan tuolla eteisessä. Rakastuin itse noihin turkooseihin mukeihin palavasti ja Mike puolestaan himoitsi harmaita. Ostin sitten molemmat Usasta saatujen joululahjarahojen inspiroimana... Mukaan tarttui myös paketillinen taivaallista hasselpähkinäkahvia (keitimme siitä kupit heti kotona) ja tuommoinen vekkuli koristekillutin. Täytyy muuten sanoa että se intialainen musiikki oli varsin tanssittavaa...

Nyt pitäisi ihan oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja raivata tuo joulukuusi tuosta pois!

PS. Saatiin muuten Mikelle erittäin komea takki puoleen hintaan... ja sitten järjettömän hintainen Espritin laukku, joka on kyllä kieltämättä hieno...

perjantai 6. tammikuuta 2012

Mitäs me eskimot?

Toinen meistä on selvästi iloisempi tuosta hatusta...

Ostin eilen itselleni uuden hatun. Ihan vaan Prismasta. Aika halvalla. Hauskinta tässä kaikessa oli se, että hattu oli malliltaan joku Inuit-merkkinen, minkä vuoksi se olikin pakko hankkia, koska Miken Usan työkaverithan olivat pitkään vakuuttuneita siitä että olin jonkinlainen eskimo... Tukkani on aika komeasti kuvassa ja olen muutenkin aika hurmaava, mutta ainakin suihkunraikas! Mike puolestaan ei ole ollenkaan niin iloisen näköinen jouduttuaan hattumalliksi...

Taika-astiastomme täydentyi jouluna kahdella lautasella.

Ihana isosiskoni osti joululahjaksi meille valkoisen ja punaisen Taika-sarjan lautasen. Entuudestaan omistin jo valkoisen ja punaisen mukin, joista itse olen käyttänyt Miken saavuttua valkoisia, Miken käyttäessä punaisia. Aivan ihania astioita nuo, mutta hinnat ovat kyllä sen verran häkellyttävät, että eipä tule juuri noita itse osteltua. Ainoastaan ensimmäisen, valkoisen mukini olen ostanut itse, muut olen saanut lahjaksi. Tarkoituksena olisi ostaa vielä sinisetkin ja ehkä sitten ne mustavalkoiset. Sitten olisi neljälle kuppi ja lautanen...

Eilinen oli aika vekkuli päivä, minkä tuloksena viime yön nukuimme kummatkin kuin tukit. Kävelimme muutamia tunteja siellä sun täällä (pääasiassa Prismassa) ja illalla kävimme elokuvissa katsomassa uuden Sherlock Holmesin (suosittelen!). Prismasta poistuttuamme siinä pihalla odottelikin melkoisen erikoinen näky, jota en itseasiassa ole koskaan ennen nähnytkään, enkä todellakaan odottanut näillä leveysasteilla näkevänikään...

Prisman pihalla nimittäin hengaili mies koiravaljakkoineen. Miehellä oli neljä huskya vetämässä pientä, kevyttä rekeä. Kaikilla koirilla oli komeat heijastinvaljaat ja vielä valotkin!

Ja voi sitä riemua kun koirat valmistautuivät lähtöön ja alkoivat jokainen "laulaa" meidän paikalle kerääntyneiden suureksi riemuksi...

Illan Sherlock-leffa oli kyllä kaikin puolin mainio. Pidin siitä oikeastaan enemmän kuin ensimmäisestä - enkä vähiten erään hulvattoman ratsastuskohtauksen vuoksi. Ihmettelen kyllä ehkä hieman elokuvan k-12 ikärajaa, se ei nimittäin mielestäni ollut mitenkään erityisen lapsiystävällinen... Vai olenko tullut vanhaksi?

Olimme myöhäisimmässä näytöksessä, jonka seurauksena leffa loppui vasta lähellä klo 23:30. Olin ajatellut, että ennätämme mainiosti bussiin vielä ennen kun yömaksu tulee voimaan keskiyöllä, mutta kappas vaan, niitä busseja ei sitten tullutkaan ennen kuin vasta kymmentä yli keskiyön. Kiva pieni ylläri. Onneksi meillä oli kerrankin käteistä mukana, mutta kismitti vähän nököttää ulkona 25 minuuttia ja sen jälkeen vielä maksaa ruhtinaallinen 6,70 siitä riemusta että pääsimme kotiin (Mikelle oli ladattu työmatkakortti). Melkein olisi kannattanut soittaa taksi - paitsi että puhelimeni akku oli mystisesti mennyt tyhjäksi leffan aikana, vaikka kotoa lähtiessäni siinä oli 3 palkkia akkua jäljellä. Ärh. Ei se mitään, seikkailu tämäkin...

torstai 5. tammikuuta 2012

Olipa kerran 2011...

Koska moni muukin on tämän nyt blogiinsa uuden vuoden kunniaksi lätkäissyt (ja koska itsekin tein saman viime vuonna), kerrattakoon nyt vielä hieman tapahtumia vuodelta 2011. (Ja samalla opimme, että muistini ei ole hääppöinen.)

IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
En, mutta olen ollut enemmän tekemisissä vanhempien ystävien/kavereiden kanssa, kuin aikoihin.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Muuttanut vihdoin virallisesti yhteen tuon siipan kanssa! Aikuistunut... pikkuisen. Ollut ensimmäisessä oikeassa palkkatyössä - ajatella, vasta 27-vuotiaana tuli sekin koettua. (Tähän mennessä olen ollut palkattomana, harjoittelijana, osana koulutusta tms...)

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Kenties.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Usan matka oli aika mukava, vaikka alkoikin jo 2010. Sieltä jäi erityisesti mieleen 39 osavaltiota lamaannuttanut lumimyrsky, joka oli mielestäni äärimmäisen upea - jenkit eivät ehkä olleet aivan samaa mieltä kansalliskaartin raivatessa teitä... Parasta oli ehkä kuitenkin saada mies viimein ihan aikuisten oikeasti samaan maahan kanssani - asia jonka toteutumista epäilin moneen kertaan.

Helmikuun 2. päivän myrskyn jälkimainingeissa...

Miken Lancer lumeen hautautuneena myrskyn jälkeen...


5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En.

MINÄ:
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Viimeisen kolmen kuukauden aikana varmaan eniten, koska olen ollut vastuussa kahden ihmisen (ja koiran) hyvinvoinnista. Koen myös ehkä jollain tavalla kasvaneeni pikkaisen.

2. Oletko lihonut?
En ole uskaltautunut joulun jälkeen vielä vaa'alle...

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En.

4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En.

5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En.

RANDOM:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Taidekeskuksen vahtimestari-Arja!

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Lupasin asioita vasta helmikuussa ja aika hyvin kaikki on tullut pidettyä - paitsi että en oikeastaan hankkinut itselleni uutta harrastusta...

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Apua? Ei aivan lähipiirissä ainakaan. (Seuraan ilmeisesti huiman suurella mielenkiinnolla Facebook-kavereideni jälkikasvun maailmaansaapumista...)

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei... ellei paria hevosystävää lasketa... (Laskisin, koska pidän monista hevosista enemmän kuin joistain ihmisistä.)

5. Missä maissa kävit?
Kävin vain Usassa. (Ja siinä matkalla Saksassa.)

6. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
(Vakituisen ja mielenkiintoisen) työpaikan.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
1.9., virallinen muutto Uuten Kotiin.


                                               Nykyistä kotia katsomassa heinäkuussa...

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Viimeisestä kolmesta kuukaudesta selviäminen.

9. …ja suurin epäonnistuminen?
Työrintamalla ei edelleenkään tärpännyt.

10. Kärsitkö vammoista?
Kärsin mystisestä, pitkästä flunssasta, johon ei koskaan oikein löytynyt ratkaisua...

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Uusi tietokone!

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Perheeni, Miken, työkkärin tytön...

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Miken perhe jossain määrin ja omakin.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan. Oikeasti. Ja ehkä muuttoon.

15. Mistä innostuit eniten?
Miken muutosta.

16. Vuoden 2011 ihmiset:
Lähipiiri.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi, mutta tulevaisuus on vielä sen verran epävarma, etten voi aivan täysin vain hymyillä autuaana...

18. Lihavampi vai laihempi?
Ehkä jonkin verran laihempi.

19. Rikkaampi vai köyhempi?
Aikalailla samoissa mennään, ehkä enemmän tuon jälkimmäisen suuntaan.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin halunnut ratsastaa paljon enemmän.


Koin tarpeelliseksi sensuroida upean ilmeeni lämmittelykavalettejen hyppelystä...

21. …entä vähemmän?

Stressaantumista olisi voinut olla vähemmänkin.

22. Miten vietit joulun?
Aaton Miken ja Milon kanssa omassa kodissa ja sen jälkeiset päivät Pohjanmaalla vanhempien luona Miken kanssa. Aattona saunoimme, söimme, katsoimme elokuvaa ja rentouduimme. Muut pyhät menivät syöden, leffoja katsellen ja oleskellen.


Piparkakkutalomme, 2011

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Ei ole mitään tiettyä.

24. Rakastuitko vuonna 2011?

Aina uudelleen?

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtäkään.

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

Emmerdale.

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Terry Pratchett - I Shall Wear Midnight.

29. …entä musiikillinen löytö?
Musiikkimakuni on hyvin monipuolinen ja vaihteleva, harva suosikki pysyy suosikkina kauan. En ole viimeaikoina tehnyt musiikillisia löytöjä.

30. Mitä halusit ja sait?
Pääsin saman katon alle Miken kanssa.

                                                                        15.12.2011

31. Mitä halusit, muttet saanut?
Töitä, hevosen, oman kodin, RAHAA. Olen näemmä hirvittävä materialisti.

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?

Katsoin oikeasti todella vähän elokuvia (joita en olisi jo nähnyt) viime vuoden aikana. Taisin katsoa "The King's Speech"-leffan lennolla takaisin Suomeen ja se on jäänyt kyllä mieleen hyvänä, erilaisena elokuvana.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?

Blogini kertoo, että vedin Emmerdale-maratonit, söin hyvää ruokaa ja yritin nollata aivojani. "Paremmat juhlat" vietin vanhempieni ja siskoni tullessa kylään pari päivää myöhemmin.

34. Ketä kaipasit?

Mikeä, kunnes, kunnes!

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?

Sama vanha tuttu: hevoset, ratsastus, tallilla olo. Milo ja Mike myös omalta osaltaan.

Rakkaimpia.

MUUTA:
1. Oletko joutunut tappeluun?
En.

2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Hyvin todennäköisesti.

3. Oletko juonut ”perseitä”?
En.

4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
En.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuoden (toiseksi) ensimmäinen

Iltapäivää Tampereen lumien keskeltä! Ulkona näyttää ilahduttavan talviselta näin tammikuun toisena päivänä. Uusi vuosi on sitten saatu kunnialla (?) käyntiin ja arjen aherrukset ovat alkaneet - ainakin Mikellä. Mike aloitti tänä aamuna maahanmuuttajille suunnatun kielikoulutuksen, joka opetetaan yllättäen suomeksi. Odotan mielenkiinnolla miten tämä menetelmä toimii. Tänään olivat saaneet muutaman sanan englantia irti kun olivat aikansa tuijottaneet opettajaa hölmistyneenä ymmärtämättä mitä kummaa lomakkeeseen piti oikein täyttääkään. Kaiken kurssimateriaalin Mike sai myöskin suomeksi, mutta nokkelana poikana oli jo suurimmaksi osaksi päätellyt, mistä on kyse, siinä vaiheessa kun pääsi sitä kotiin näyttämään.

Vuodenvaihde meni meillä rauhallisissa merkeissä ihan kotosalla. Naapurit tarjoilivat jonkin verran ilotulituksia, mutta kaupungin näytöstä emme lähteneet katsomaan. Pidän raketeista kyllä, mutta herkkäkorvaisena se pauke tuntuu kyllä aivan liian tuskaiselta joten ihailen raketteja mieluummin neljän seinän sisältä käsin. Ehkä ensi vuonna hankin jonkinlaiset korvatulpat ja lähden katselemaan posahduksia tarkemmin..?  Söimme pizzaa ja tortilla-sipsejä ja litkimme 7UPia mikä onkin lähin vastine Sierra Mistille, joka on toistaiseksi ainoa limu johon olen toden teolla ihastunut, eikä sitä pirulaista tietenkään Suomesta saa. Katsoimme uusimman Star Trek -leffan, johon naapurin raketit tarjosivat vähän ylimääräisiä erikoisefektejä...




Naapureiden jouluvaloja 31.12.2011
Eilinen meni mahdollisimman lunkisti ottaen, lettuja paistellen ja saunoen. Nyt pitäisi saada rehauduttua ruokakauppaan ja leipomoon... Voisi muuten olla kohta aika rehautua myös vähän kauemmas ihmisten ilmoille ja lähteä vaikka kahvittelemaan, koska en ole tainnut kotoa poistua mihinkään muutamaa sataa metriä kauemmas ainakaan puoleentoista viikkoon - mitä nyt Pohjanmaalla käväisin... Uusi Sherlock Holmes-leffakin pitäisi nähdä!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!