Luksusta vai hyvää arkea?

Olen viime aikoina päätynyt lukemaan useampiakin artikkeleita, joissa on käsitelty luksusta ja sitä, mitä se oikeasti onkaan. Mitä ihmiset mieltävät nykyään luksukseksi? Onko luksukseksi luokiteltu jotain, mikä onkin oikeasti ihan normaalia, ehkä hieman parempaa arkea? Joku sanoo, että saunominen on luksusta, etenkin jos kyseessä on vanha savusauna. Toinen sanoo, että luksusta on Louboutinin kengät tai Hermesin silkkihuivi. Jonkun mielestä parasta luksusta on hiljaisuus ja rauha, jossain tunturin huipulla ja toisen mielestä luksusta on viiden tähden illallinen suositussa ravintolassa.

Itse olen jotenkin mieltänyt luksukseksi aina kaiken sellaisen, joka ei ole aivan jokaisen ulottuvilla. Toisaalta, jos ajattelet asiaa tarkemmin... pienituloiselle tai opiskelijalle luksusta voi olla ruokakaupassa käynti ilman, että joudut ostamaan jokaisen tuotteen alesta tai vain ne asiat, joita ilman et voi elää (kokemusta on). Mielestäni perustoimeentulon ei kuitenkaan pitäisi olla luksusta vaan perusoikeus. Elämme kuitenkin nk. hyvinvointivaltiossa (jossa silti on tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia köyhiä).

Olen yrittänyt tässä viime aikoina uudelleenohjelmoida aivojani ja kutsunkin tätä prosessia nimellä "Operaatio Parempi Elämä" eli lyhyesti OPE. Olen ihan aikuisten oikeasti yrittänyt sisäistää hetkeen tarttumisen ja siinä elämisen, pienestäkin iloitsemisen ja elämästä nauttimisen. Olen yrittänyt hyväksyä itseni tällaisena kuin olen ja jättää "sitten kun" -ajatukset. Elämä on oikeasti aika lyhyt ja nuoruus vielä lyhyempi. Näillä nappuloilla mennään ja ainakin yritetään olla mahdollisimman onnellisia, koska elämä on helpompaa onnellisena. Niin monella kuitenkin menee niin paljon huonommin kuin mitä itselläni, joten olisihan se noloa valittaa ja mököttää.

Kaikkein eniten hieman paranevassa (*koputan puuta*) taloustilanteessani on ehdottomasti se, että nyt pystyn jo vähän käyttämään rahaa muuhunkin kuin vain aivan välttämättömyyksiin. Onnellisena ostin Kooky Gems -verkkokaupasta puudelikaulakorun, joka on kiva itselle, mutta myös tukee SEY:n toimintaa. Arvostan suunnattomasti ja tuen mielelläni hyväntekeväisyyttä tekeviä yrityksiä - etenkin kun prosentit on kunnollisia, kuten nyt tuo Kooky Gemsin huikea 20%. Mielestäni joku "lahjoitamme tästä 5 euroa maksavasta tuotteesta sentin hyväntekeväisyyteen" on aika naurettavaa eikä oikein jaksa minua innostaa. Lahjoittakaa euro siitä vitosesta, niin lähden mukaan. Kyllähän niistä pienistä puroista joskus muodostuu suuri virta (ainakin teoriassa), mutta tuollaisissa on kyllä vedätyksen makua.

Itselleni luksusta on siis myös mahdollisuus auttaa muita. Eikä aina tarvitse auttaa rahallisesti (vaikka se onkin yleisempää). Joskus pienet eleet voivat tehdä toisen ihmisen onnelliseksi - joskus jopa niinkin pieni asia kuin oven auki pitäminen, vaikka se sitten söisikin huimat 5 sekuntia kiireisestä aikataulustasi...

Moni sanoo, että luksusta on oma aika. Rauhoittuminen, hiljaisuus, itseensä panostaminen. Onko se oikeasti luksusta? Eikö se ole enemmänkin perusasia elämässä? Oli mitä oli, tuntuuhan se mukavalta lojua hetki saunan lämmössä ja sen jälkeen levittää ihoa heleyttävää naamiota kasvoille...

Itselleni sitä hyvää arkea tai arjen luksusta on myös mahdollisuus joskus syödä jonkun muun laittamaa ruokaa! Vielä huipumpaa jos sitä voi vaikka syödä hyvässä seurassa jossain ravintolassa tai mielenkiintoisessa paikassa...

Luksusta, huvittavaa kyllä, on myös täydellisesti istuvat sukkahousut! En yleensä löydä sopivia, enkä näin ollen päädy koskaan pitämään hameita tai mekkoja, mutta nyt olen löytänyt yhdet erinomaiset sukkahousut, joissa on saumatkin kohdillaan (eikä niitä hirvittäviä tuplatakasaumoja mitä joissain "isompipeppuisten" sukkiksissa on). Eilen laitoin siis iltarientoon päälleni Zizzistä joskus ostamani mustan taskuilla varustetun hameen ja söin tuon hurjan burgeriaterian, mikä tuossa yllä näkyy... Se oli aika luksusta sekin.

Mutta arvatkaapa mikä on sitä kaikkein suurinta luksusta? Onnellisuus. Kaikki muu on vain astetta parempaa arkea.