torstai 7. helmikuuta 2013

Omaa napaa

Olen viimeaikoina tuijotellut aika paljon omaa napaani. Tai siis, olen miettinyt painonpudotusasioita, pukeutumisasioita ja sen sellaisia oman navan ympärillä (kirjaimellisestikin) pyöriviä juttuja. Se on varmaankin tuo horisontissa siintävä kevät, mikä sen tekee. Kohta kun on pakko kuoriutua pulskalta näyttävän toppatakin uumenista ihmisten ilmoille.

 Vaatekaapissani on edelleen liikaa mustaa. Tuokin pusero on vuodelta 2010, tai jotain.

Olen jo varmaan 2 vuotta noudattanut "en osta mitään mustaa"-periaatetta tarkoituksenani saada vaatekaappiini vähän väriä (sukat ja sukkahousut armahdettakoon), mutta kun sitä ylimääräistä rahaa ei ole ollut,en ole mitään ostanutkaan, eli kaappini on edelleen aivan yhtä synkeä kuin se oli vuosia sitten - ellei lasketa muutamia äidiltä saatuja vaatekappaleita (jotka ovatkin sitten lähinnä eri sävyisiä harmaita). Värianalyysin mukaan musta kuitenkin sopii minulle, koska olen niin kalpea ja omat värini ovat niin vahvat. Haluaisin silti kuitenkin pukeutua johonkin muuhunkin. Pahoittelen muuten tuota oikeanpuolimmaista kuvaa, en oikein hallitse näitä teinix-pissix-peilikuvia vieläkään. Ilmekin on sen mukainen. Kuvassa oleva tunika on tosiaan jostain vuodelta 2010 ja pöksyt taitavat olla vuodelta 2011. Vyön osti äitini minulle ehkä vuosi sitten alennusmyynnistä.

Niille, joilla on kaltaiseni vartalotyyppi (pieni yläosa, suuri alaosa) suositellaan näitä vyöhärpäkkeitä ja vyötärön korostamista, mutta yksi huono puoli tuossa on. Nimittäin se, että vyötärön korostaminen korostaa myös jättimäistä takamustani entisestään... Se jättimäinen takamus onkin se kuuluisin pukeutumisongelmani, sillä alaosia ja jopa hyvin istuvia takkeja/tunikoita on todella hankala löytää. 

Alkuviikon karseat kynnet & yksi suosikkikoruistani.

Olen viime aikoina lukenut erilaisia muotilehtiä silmät kiiluen. En ole koskaan osannut olla tyyppiä "sitten kun laihdun, haluan käyttää vaatetta x", koska vuosien saatossa olen jo hieman ehkä luopunut toivostakin tuon asian suhteen. Haluaisin uskoa, että voisin paksunakin näyttää ihan kivalta, mutta paksuillehan tehdään paljon sitten juuri mustaa, mustaa ja vielä vähän mustaa, ehkä ripauksella tumman harmaata. Joka kevät, etenkin, kaipaan elämääni väriä - mutta sitten esille nousee seuraava ongelma. Mitä värejä? En ole nimittäin värien suhteen nirso, enkä voi sanoa inhoavani ainuttakaan väriä, mutta en kyllä osaa pukeutua kovinkaan moneen väriin. Olenkin miettinyt, että ehkä pitäisi vaan ostaa vaatteita niissä väreissä, joista pidän ja vain yksinkertaisesti pukeutua niihin, eikä analysoida asiaa sen enempää. Kaikkien pukeutumisoppaiden vastaisesti haaveilen myös tänäkin vuonna pirteän värisistä farkuista/twillihousuista. Meidän isoperäistenhän ei saisi pukeutua kuin siihen mustaan... Ja ehkä siihen tummanharmaaseen. Tiedostan, että jos isken jalkaani esim. vaaleankeltaiset farkut, ei jättitakamukseni varmastikaan jää keneltäkään huomaamatta... 

Koska en viihdy vaatekaupoissa, voipi olla, että laitan tilausta johonkin nettikauppaan lähitulevaisuudessa, taloudellisen tilanteen helpottaessa... Talouden tilanteen helpottaessa aion alkaa myös syömään enemmän salaatteja, joihin tulee helposti himo... Etenkin niihin Sokoksen salaatteihin... nams!

Eilen raaskin hemmotella itseäni päivän päätteeksi minimanikyyrillä ja käsien kuorinnalla, sillä Sokoksella palvelua satuttiin tarjoamaan 15 eurolla. En ole hoidattanut käsiäni ehkä 6 vuoteen, joten tuo pieni hetki tuntui tulevan tarpeeseen. Oikein mukava nuori nainen niitä käsihoitoja siellä teki - ja muistaakseni tekee lauantaihin asti, joten ei muuta kun hemmoteltavaksi! Minimanikyyriin kuului tälläkertaa kuorinta, kynsinauhojen ja kynsien siistiminen + lakkaus halutulla lakalla. Suosittelen! Itse valitsin lakakseni O.P.I.:n ihanan tumman, hieman lämpimän violetin lakan. Kaunis!

Nyt täytyy alkaa töihin, sillä työskentelen tänään kotoa. Ruokatunnilla saatan hieman vilkaista nettikauppojen valikoimia...

PS. Tajusin viimein, että tämän tekstin saa täällä blogissakin näyttämään hieman järkevämmältä, joten tällä mennään!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivat kynnet :) Mä olen kans viime aikoina innostunut käyttämään noita lohkeilevia kynsilakkoja.

Panda kirjoitti...

Toi on muuten totta. Minunkin pitäisi korostaa vyötärön kapeinta kohtaa niin JOO-O iskeppä siihen vyötä kun takapuoli työntyy vaan enemmän ulos eli sivulook on jotain kammottavinta ikinä :D. Sivusta kun katsoo niin vatsa yms näyttää hoikalta ja perC jäätävän ulkonevalta. Edestä kun katsoo niin PAPAM jättilantio.

Musta on ystävä <3 :D

Jenni kirjoitti...

:D Todellakin, Panda... :D Edestä päin näyttää vielä ihan OK, mutta sivusta... argh!

Anonyymi kirjoitti...

Korosta vyötäröä vöillä ja laita yläosaan jotain joka tasoittaa sitä, esim. röyhelömiehustaista paitaa tai olkatoppausta..