maanantai 28. marraskuuta 2011

Valoja, poroja ja tiukuja talo täynnä

Vas. perusmallinen pipariukko. Oik. Miken veitsen avulla taiteilema pipariukko.

Vas. hopeanhohtoinen tähti-valo, oik. valopyramidi makuuhuoneessa.

Keittiön ikkunassa epämääräiset led-valot, kuusessa led-valoja on n. 80.

Vas. itse "askarreltu" joulukoriste punaisesta metallinhohtoisesta langasta,
pyykkipojista ja tiu'uista. Oik. Ikeasta ostettuja porokoristeita keittiössä.

PS. Pahoittelen kuvien karmivaa laatua...

lauantai 26. marraskuuta 2011

Kiitospäivän jälkimainingit

Unohdimme ensin torstaina, että on kiitospäivä (Thanksgiving). Muistimme sen vasta illalla kauppaan lähtiessämme, mutta olimme sentään nauttineet maukkaan päivällisen (hunajamarinoitua broilerinrintaa ja riisiä) aiemmin. Äiti ja isä sitten ilmoittivatkin, että ovat jo perjantaina (Black Friday) tulossa tänne ja tuovat tullessaan kiitospäivän aterian - tai pikkujoulumurkinat.

Kun vanhempani perjantai-iltapäivänä saapuivat, oli heillä mukanaan pieni kinkku, porkkana-, lanttu- ja perunalaatikkoa, perunoita ja äidin tekemä kiitospäivän tekstein koristeltu suklaa-kahvikakku aprikoosimarmeladitäytteellä. Ähky seurasi välittömästi.

Vanhemmat toivat tullessaan myös kuusen, joka paljastui liian pieneksi puuttuvan osan vuoksi, ja koristeita. Emme siis kuitenkaan päässeet kuusta koristelemaan ennen kuin tänään lauantaina, kun isä oli käynyt kipaisemassa City Marketista uuden. Mutta sitä ennen pyörähtelimme muutaman tunnin Ikeassa, jonka saldoa voinkin sitten vilauttaa vaikkapa huomenna (jos nyt taas saan aikaiseksi).

2,10m korkeasta kuusesta löytyy valkoisenhopeisia käpyjä, polkkatankoja, punaisia ja hopeisia (kiiltävä, matta, kimalle) palloja, muutama äidiltä peritty hopeinen tähti ja pari isompaa ja näyttävämpää hopeatähteä sekä hopeista nauhaa. Mike nauhoitti ja minä koristelin ronskilla kädellä. Kuusesta löytyy 68 palloa, joku 12 piparminttutankoa, ehkä 8 hopeista tähteä, 2 isoa hopeista tähteä ja 4 x 2m pitkää hopeista nauhaa. Valot täytyy vielä jonkinlaiset hankkia, että kuusta kelpaa ihailla hämärässäkin. On melko jenkkikuusen hengessä värkätty, vaikka itse sanonkin. Tykkään "täysistä" kuusista.

Joulu on nyt meidän talossa avattu. Vielä kun sitä lunta ja pakkasta löytyisi jostain...

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Talven ensihetket (viimeinkin)

Aamulenkillä

Olipa pitkästä aikaa oikein kaunis aamu. Pakkasta oli vielä -8 astetta kun lähdin koiran kanssa ulos ja -4 se putosi 1h 15min kävelyn aikana. Maassa oli kuitenkin pikkuisen kuuraa (ja on yhä) ja ilmassa hivenen talven tuntua... 

Olen niitä ihmisiä, jotka vielä näin "aikuisenakin" odottavat ensilunta kuin kuuta nousevaa. Koska en autoile, en joudu murehtimaan auton lämmityksestä, talvirenkaista tai ikkunoiden rapsuttelusta ennen liikkeelle lähtöä. Näin ollen lumi on yleensä lähinnä iloinen asia - kunnes alkaa ne ajat jolloin lumi vuorotellen sulaa ja jäätyy ja jalkakäytävistä tulee suunnilleen mökkyräistä luistinrataa. Se on se talven huono puoli. 

Olen joskus yrittänyt kuvitella itseni asumaan jonnekin, missä selkeitä vuodenaikoja ei ole. Tuntuu melko hullulta ajatukselta. Muuten sen ehkä vielä "kestäisinkin", mutta joulu lämpimässä ja ilman lunta tuntuu todella utopistiselta ajatukselta.

Mitään kovin erityistä en ole viime päivinä puuhaillut. Nuorempi isosiskoni kävi yökylässä pe-la ja sitä edelsi toki perinteikäs siivous- ja leipomisurakka. Kotipizzasta tuli pizzatkin tilattua - ihan kotiin asti. Toimitus oli ikävä kyllä äärimmäisen hidas...

Tälle päivälle suunnitelmissa on lähinnä rentoutumista (mm. Emmerdalen parissa) ja teeöverit... Ensi viikolla pitäisi ehkä alkaa mietiskellä joulukortteja ja -lahjoja. Vanhempanikin ovat todennäköisesti tulossa piipahtamaan viikonloppuna ja saattavat vaatia myös tuon meidän karvavauvan mukaansa... Tuovat kuulemma samalla tullessaan meille kuusen ja joulupalloja. Käyhän se näinkin. Saatoin kyllä ehkä hieman jo innostua hankkimaan jotain koristeita viimeisellä Prisman reissulla... Kuusesta näyttäisi olevan tulossa pääasiassa puna-hopea...

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

tiistai 15. marraskuuta 2011

Piparihuuruissa

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroooo! Paitsi ettei ne vielä ole. Pikkuleipiä on kyllä tehty vähän turhankin tiheään tahtiin ja tänään on jo harjoiteltu koristelemistakin. Nyt vaan pitäisi saada ne hemmetin piparimuotit, ettei tarvisi juomalasin pohjalla pyöreitä vaan tehdä...

Ostin lähikaupasta valkoista sokerikuorrutetta (mielestäni valkoinen on ainoa oikea joulupipareille) ja sellaisen vekkulin "winter" koristepakkauksen, missä oli hopea-valkoisia ja kulta-valkoisia koristerakeita, perinteisiä helmiä ja lumihiutaleita pipareita koristamaan. Niiden taiteilu pipareille olikin sitten oma hommansa... Vaikka pipareita oli vain 9 tänään, koristeluun vierähti silti aikaa puolisen tuntia kun oikein väkertelin. Valtavan pitkät kynteni toimivat osittain pinsetteinä ja olivat sitten taas toisaalta tiellä. Voisi olla aika leikata nämä?

Hirmuinen joulufiilis vainoaa koko ajan nykyään. Yleensä joulufiilikseni eivät starttaa vielä näin aikaisin, mutta syytän joulutunnelmia huokuvia sisustuslehtiä ja kauppoja... Onhan tässä vielä kiitospäiväkin tulossa!


J & M

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Asumismietteitä

Kynttilät kirpputorilta, taisivat maksaa 3€ yhteensä.
(Ja kuvassa olevan Aalto-vadin pölyt pyyhin eilen...)

Monia ajatuksia on pyörähdellyt mielessäni viimeisen parin päivän aikana. Olen lueskellut Brittejen versiota suosikkilehdestäni House Beautifulista ja alkanut himoita jälleen ulkomaille muuttoa... Lisää vettä myllyyn laittaa ajatus 20 eurolla nousevasta vuokrasta, joka tuntuu kohtuuttomalta. Päällimmäisenä mielessä on se, miten saataisiin tähän perheeseen järkevät, vakituiset tulot ja voitaisiin siirtyä omistamaan kämppä jossain päin maailmaa.

Viihdyn mainiosti Tampereella, mutta en näe syytä sille, miksen viihtyisi hyvin jossain muuallakin. Pidän nykyisestä asunnostamme niiiiin paljon, mutta kyllä se joskus tuntuu myös niiiin pieneltä... edes yksi lisähuone tekisi ihmeitä... Säilytystilaa on ihan kivasti jopa meille kahdelle, mutta kaipaisin lisää seinäpintaa ja erilaisia tasoja yms. joille laittaa nättejä juttuja näkyviin.

Haluaisin maalata seiniä, hankkia uusia mattoja, uudistella sitä ja tätä, mutta raha on tietenkin ainainen ongelma, eikä auta yhtään lueskella blogeja ja lehtiä, joissa tämmöiset parikymppisetkin asuvat sisustuslehtiin sopivissa kodeissaan autuaina... Ääääh.

Lisäksi haluaisin harrastaa täällä Tampereella. Haluaisin ratsastaa. Tarvisin melkeimpä oman auton. Ärsyttävää. Joulukin painaa päälle. Pitäisi miettiä koristeita ja valoja ja kuusia ja minne mennään ja koska... 

Suuria Ajatuksia.

torstai 10. marraskuuta 2011

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

PaaPiin Pöllöarvonta!

Nyt kannattaa lapselliset, lapsenmieliset ja lapsettomatkin osallistua arvontaan! PaaPii-blogi täyttää 2 vuotta ja haluaa juhlistaa tapahtumaa iloisesti arpomalla pöllöjä! Kyseessä on ensinnäkin uniikkituote, mustavalkoiset pöllölakanat aikuisten koossa (esitelty vain kerran aiemmin (viime Asuntomessuilla)) ja sen lisäksi, mikäli osallistut blogin lukijapaneeliin voit lisäksi voittaa ihanan pienen Pu-Puu Pöllön haluamassasi värissä! Ja jos kerrot arvonnasta omassa blogissasi, voi voittopottisi kasvaa vielä isolla samanlaisella pöllöllä! Samanlainen lisätään pottiin vielä, jos osallistut myös Facebookissa.

Lohdutuspalkintona on vielä kaksi ihanaa Pöllöt-pussukkaa (jollaisen olen itsekin ajatellut hankkia)!

Nyt kipin kapin osallistumaan ja pöllöilemään!

PS. Huom. päivän toinenkin postaus.

Hairahduksia

Hairahduin ostamaan H&M:ltä laukun eilen, käveltyäni sisään pikaisesti kurkkaamaan olisiko siellä jotain vekkulia. Laukku oli niin edullinen (19,95€) ja sopivasti melkein täysin pitkävartisten talvisaappaideni värinen, että ostin sen vähän niinkuin impulssiostoksena - minkä jälkeen fiksusti kävelin suorinta tietä ulos.

Laukun materiaali on ihan hyväntuntuista tekonahkaa, mutta en varmaankaan suosittelisi käyttämään tämän sisällä mitään hirvittävän painavaa tavaramäärää, jotta laukku pysyy kiinni, koska kyseessä on vain simppeli magneettikiinnitys. En myöskään usko, että kantokahva itsessään tukee mitään kovin suurta painoa. Itse en ajatellut koko maallista omaisuuttani tässä raahata enkä myöskään ostanut laukkua välttämättä millään 10 vuoden tähtäimellä, mutta tuumailin sen olevan ihan kiva arkilaukku, koska tykkään muutenkin olkalaukuista, koska ne jättävät kätöset vapaaksi... Tänne nyt kuitenkin voi vaikka tunkea ylimääräisen huivin tai villapuseron mukaan tarvittaessa. Ensimmäinen ostamani laukku muuten tänä vuonna, mikä on aika hyvin kun ollaan kuitenkin jo marraskuussa! Usastahan toin tullessani 2 laukkua, mutta toisen niistä osti Mike ja toisen ostin lahjakortilla, jonka olin saanut Miken isoisältä ja hänen vaimoltaan joululahjaksi... (Ovelaa.)

Toinen hairahdukseni onkin sitten tee. Miken muuttaessa Suomeen naureskelimme sitä, miten jokainen pieni purnukka joita Mike toi Usasta oli täynnä teetä, jota olin jenkkilässä jemmaillut ympäri keittiötä pieniin peltirasioihin jossain ihme vimmassa. Teetä pitää aina olla paljon. Useita laatuja, värejä ja koostumuksia! Olen juonut teetä ihan tenavasta asti, mikä ehkä selittää sen, miksi olen immuuni kofeiinille näin aikuisena...

Kuvassa uusin hankintani teen varastoinnin saralla - Clas Ohlsonilta erittäin edullisesti bongattu teelaatikko! Rakastan metallirasioita yli kaiken (kuten varmaan kaikki kodissani joskus käyneet voivat todistaa) ja niinpä iso, metallinen teerasia olikin oikein ekstraihana löytö. Siellä ne nyt ovat sulassa sovussa, muutamat musta tee -jämät, "nukkumattitee", kokoelma Nordqvistin mustia maustettuja teelaatuja ja saman valmistajan Nippon Green ja Lady Green -pusseja... Vieressä haahuilee tuore paketti Liptonin vihreää mandariini-appelsiiniteetä, joka on tällä hetkellä meidän molempien suosikki - etenkin aamuisin. Tämä tässä on kuitenkin vain ehkä kolmasosa teekokoelmastani, jos edes sitä. Kaapista löytyy myös viittä eri irtoteetä (mustaa, valkoista, vihreää x 2 ja rooibosta), ne Earl Greyt jotka eivät mahtuneet kuvassa taustalla kuikuilevaan harmaaseen teelaatikkoon (Earl Grey on toinen meillä yleisesti juotu - ja aina Twiningsia jos vaan mahdollista) ja jämiä, kuten Lipton Yellow Label -teetä ja pari London Cuppaa. Tuolla taustalla vähän näkyvässä rasiassa on Earl Greyn lisäksi Twiningsin vihreää sitruunateetä ja tavallista vihreää teetä (äidilleni).

Muutamasta pikkurasiasta löytyy vielä Usan jämäteetä, esim. vihreä tee jossa granaattiomenaa ja karpaloa...

Oma teekauppa olisi varmaan unelmien täyttymys?

tiistai 8. marraskuuta 2011

Joulutuksen alkumetreillä

Tiimarista.

Parit jouluiset rasiat, jouluisia pyykkipoikia ja kulkusia (en tiedä mitä niistä teen), korttipaperia ja kulta- ja pronssitussit. Tuloksena kaaos keittiössä. Ostin myös paketointipaperia ja jouluisia kirjekuoria... Menin siis hakemaan vain jotain sopivaa korttipaperia/pahvia isäinpäiväkorttiin... jota vilahtaa tuolla taustalla, ellen sitten ole tekemässä uutta. Ja kyllä, siinä on pöllö.

Samaan syssyyn piirtelin vielä pienen joulutervehdyksenkin aikani kuluksi...
(PS. Nuo kynsitarrat eivät pysy kynsissä sellaisenaan yhtään.)

Blogeissa on pyörinyt jo jonkin verran joulua - samoin kuin kaupoissa, että +9 lämpöasteesta ja toppatakin täydellisestä tarpeettomuudesta huolimatta jouluhenki on hiipimässä pikkuhiljaa tännekin... Ostin nimittäin myös joulutorttu- ja piparitaikinaa ja glögiähän täällä on litkitty jo varmaan kuukauden päivät... Ja nyt ensimmäistä kertaa 11 vuoteen (?) saan nauttia joulusaunasta ihan omassa saunassa!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Köyhiä poikia

Välittävät kiinteistöjä Tampereella.

Semmoisella kuvakevennyksellä tämä viikko käyntiin. Johonkin se bloggaaminen jäi taas, vaikka sainkin kuun alusta muka reippaan startin. Plääh. 

Tässä on aika kulunut lääkärissä ja röntgenissä ja kaikenlaista pientä hauskaa on vielä edessä. Mykoplasmaa epäillään, mutta koetulos oli epämääräinen joten joudun uudelleen testeihin kohtapian. Röntgenit ottivat lähinnä "huvin vuoksi", ainut vaan että en kyllä repinyt siitä hirveästi huvia kun taistalin tänä aamuna itseni sumussa pyörällä sinne sairaalaan tajuttuani että bussilla oikeaan paikkaan pääsee tasan kerran tunnissa. Ihmeellistä.

Sen reissun jälkeen ulkoilutin heiniä syövää koiraa, joka sitten oksensikin kivasti melkein ulko-oven eteen. Onneksi ei sisälle. Ja toki hauva oli vielä märkä ja kurainenkin, joten se piti myös kylvettää... ja tokihan se kuivattelu sujuikin parhaiten sängyssä...

Viikonloppu ja tämä aamupäivä meni aika hyvin myös töiden merkeissä, mikä on sekin ihan kivaa noin rahantulon kannalta. Yleensä kun on vaan noita menoja.

Hyvää alkanutta viikkoa vaan kaikille!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Vaalea metsä silmissä

IsaDora Eye Shadow Trio: Forest

Hassahdin ostamaan ylläolevan paletin Stockmannilta etenkin tuon kauniin, kultaa hohtavan metsän vihreän sävyn takia. Luomivärit toivat myös mieleeni vuosien takaisen Usan suosikin (Physicians Formula Baked Collection Wet/Dry), mikä herätti toiveet siitä, että näillä pystyisi kenties myös tekemään jotain siistiä märkänä, eikä vain kuivana. Kokeilin sävyjä ensin kuivana...

Vaalein ruskea + metsänvihreä
(+ uusi, ruskeampi tukka)

Yllä olevat kuvat otin sisällä, aamulla, salamalla. Niistä näkyy jonkin verran sävyä, joka aamun kylmässä valossa ulkona katosi melkein kokonaan. Kylppärissä silmiäni katsellessani lopputulos oli mielestäni melko tumma, kappas vaan. Mikäli klikkaat kuvia suuremmaksi, näet, että silmissä on aivan ripsien tyvessä pieni rajaus. Kyseessä on paletin tumman vihreä sävy - kosteana. Sen verran ihanan intensiivinen, että mieli tekee kokeilla sitä koko silmäluomelle... 

Silmissä kaiken kaikkiaan: IsaDora Eye Shadow Trio Forest, vaaleanruskea koko luomella, myös kulmaluulla (päälle laitettu hieman wanhaa helmenvaaleaa Wet & Wild -luomiväriä koska vaaleanruskea itsessään tuntui liian tummalta omalle iholleni tuolla kulmaluulla), metsänvihreää ulkonurkasta n. silmän keskiosaan saakka, sekä kevyt rajaus ripsien tyvessä (kosteana). Mascarana hetki sitten hankkimani (ja ihastumani) Maybellinen Colossal Volum Express Cat Eyes (ruma, Suomessa myytävä pakkaus), jota en ilmeisesti kuitenkaan osaa laittaa "tarpeeksi paksusti", koska ripseni näyttävät melkoisen luonnollisilta, eivätkä mitenkään erityisen kissamaisilta. Mascara kuitenkin taivuttaa mukavasti, eikä juuri sottaa levitettäessä. Pysyykin ihan kivasti, vaikka ei ole veden kestävä.

Aion rohkaistua pian kokeilemaan sävyjä kosteana ja / tai vaahtomuovisiveltimellä levitettynä.

Hiuksiin kokeilin uutta L'Oreal Sublime Mousse -kestoväriä sävy "60 Viehättävä vaaleanruskea", mikä on huvittavaa sinänsä, koska hiukseni ovat nyt aiiiika kaukana vaaleanruskeasta. Väri on kuitenkin aika lähellä (pakkauksen kuvan mukaan) hiusteni oikeaa, nykyistä väriä. Olen kuitenkin väriin tyytyväinen, koska:
- se oli todella helppo levittää
- miellyttävä tuoksu (paitsi aivan lähietäisyydeltä)
- yksi pakkaus riitti koko päähän, vaikka tukkaa on melko paljon
- huuhtoutui helposti pois
- hiukseni eivät takkuuntuneet lainkaan väriä pois huuhdeltaessa (ihme!)
- väriä ei ole löytynyt vaatteista tai tyynyliinoista (punaisten kanssa pelatessa tämä oli ainainen ongelma, mutta epäilen, että nyt myös itse värin koostumus vaikutti asiaan)
- kiiltävä ja hyvännäköinen lopputulos

Kyllä, käyttäisin uudelleen - ja todennäköisesti käytänkin. Ainut miinus siitä. että sarja ei tarjoa punaisia sävyjä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Sukkakattokruunu ja sitruunavoide

Sukkakattokruunu?

Hyvää marraskuuta kaikille! Kyllä, näit oikein, keittiömme katossa roikkuu sukkia, kuin kattokruununa. Kyseessä on Ikean mustekalaa muistuttava sukankuivausteline, jonka Mike reippaana poikana päätti kiinnittää keittiön kattoon, toisen lampun paikalle, joka on tyhjillään. Kieltämättä erikoinen ratkaisu, mutta kyllä ne sukat siinäkin kuivuu. Tiesittekö muuten, että Tampereelta löytyy keskustasta myös Sukkavartaankatu? Nauroin kippurassa kadulle kerran törmättyäni...

Mitä keittiöön tulee, siellä ei noin muuten mitään erikoista ole tapahtunutkaan, mitä sisustukseen tulee. Loppu kuusta olisi tarkoitus vaihtaa joulun punaista mattoa, mutta luulen, että verhot annan olla joulunkin, ovat neutraalit ja mukavat.

 The Body Shop Sweet Lemon Hand Lotion

Kävin eilen pitkästä aikaa The Body Shopissa ja mukaan sieltä tarttui mm. tuo sitruunainen käsivoide kätevässä pumppupullossa. Hintaa tuotteella oli 7 euroa, jonkinlainen tarjous. Tuoksu on ihana ja voide imeytyy todella nopeasti, joten tämä on ideaali voide (t)yöpöydälle! Kuvassa myös ihanat viikonloppuna hankitut neilikat, jotka ovatkin sopivasti juuri voiteen väriset...

Marraskuussa yritän myös petrata tämän postaamisen suhteen, kun flunssakin on jo parempi - viimeinkin. Ilmeisesti muutkin ovat olleet kipeänä?

Vaihdoin muuten myös tukkani ruskeaan uuden kuukauden kunniaksi.