tiistai 6. marraskuuta 2012

BB-voiteista ja kosmetiikkaan investoimisesta

Kaupungille olikin jo hetki sitten ilmestynyt taas ihanat jouluvalot, tosin ne olivat osittain aika erikoiset tänä vuonna, sillä osa ei tuntunut esittävän mitään, paitsi ehkä korealaisia kirjainmerkkejä...? Kivasti valoa katukuvaan kuitenkin, vaikka lunta ei nyt olekaan. Lähdin käymään Sokoksella ja siinä samalla apteekissa. Tuli poimittua isäinpäiväksi vähän jotain ja itselle lähdin hakemaan uutta, laadukasta meikkivoidetta/BB-voidetta ja ripsiväriä.


Käytin pitkään Maybellinen BB-voidetta (kuvassa vasemmalla) meikkipohjana. Ihon kunto tuntui paranevan ja hetken pärjäsin jopa ilman puuteria (käytin meikinpohjustustuotetta jopa meikin päälle, lähinnä nenän kiiltelyä estämään). Kun tuo tuote alkoi vedellä viimeisiään, lähdin ostamaan uutta, mutta en silloin saanutkaan sitä vaaleinta sävyä tuosta Maybellinen voiteesta, joten lähdin kokeilemaan Garnierin vastaavaa.

Ostin rasvoittuvalle ja sekaiholle tarkoitetun Garnierin BB-voiteen vaaleimman sävyn, sillä kaupassa se näytti ranteen sisäpinnalle kokeiltuna olevan ihan ok. Kasvoille iskettynä... APUA! Voide oli mielettömän nestemäistä ja Maybellinen hyyyvin kevyeen BB-voiteeseen verrattuna tuhdimpaa peittävyydeltään kuin moni kokeilemani meikkivoide! Lisäksi se jumahti iholle paljon nopeammin ja jätti ihon kiiltäväksi. En ollut oikein vakuuttunut.


Garnierin BBstä (kuvassa oikealla) oli puhuttu hyvää muistaakseni Costumessa tai Oliviassa, suomalaisten rankattua sen parhaimmaksi BB-voiteeksi, mikä ehkä inspiroi kokeilemaan. Kyseessä taisi kuitenkin olla se aito ja alkuperäinen, eikä tämä sekaihon tuote, koska sekaihon tuotteesta en kyllä keksi oikein mitään hyvää sanottavaa. Tuote ei kyllä rasvoittuvalla/sekaiholla toimi mitenkään, ellet sitten halua todella pakkeloitua lopputulosta lykättyäsi päälle vielä puoli kiloa puuteriakin, että saat kiillon kuriin kasvoilla. Vaalein sävy ei myöskään meille "lumikeille" sovi. Tai sitten olen vaan yksinkertaisesti vaaleaakin vaaleampi. Aika montaa meikkituotetta muuten markkinoidaankin "suomalaiselle vaalealle iholle sopivana" (esim. Maybellinen Cream Matte Mousse -meikkivoide), mutta omalla ihollani lopputulos vastaa jotain sellaista miltä näyttäisin 3kk Karibian matkan jälkeen - jos edes ruskettuisin.

Ajattelin antaa Garnierille vielä uuden mahdollisuuden ja pari päivää käytinkin sitä n. 1/3 yhdistäen 2/3 kosteusvoidetta (ihan vaan Erisanin joku superkevyt perusvoide) ja sillä sain koostumuksen ja sävyn vähän vähemmän ahdistavaksi, mutta lopetin melko pian tajuttuani saaneeni tästä kasapäin NÄPPYJÄ! En ole koskaan elämässäni kokenut moista kasvojen "kukintaa" kuin tätä tuotetta kokeiltuani, hrrr hrrr... Onneksi otsani lymyää otsatukan alla, sillä pahimmillaan siitä löytyi varmaan 20 melko pientä, mutta ärsyttävää näppyä - ilmeisesti talirauhaset menivät tukkoon ja heittivät protestin. Olen nyt reilun viikon ajan yrittänyt kuoria/kosteuttaa/puhdistaa/korjata ihoani, mutta Garnierin BBtä en kyllä enää iholleni laita...

Niinpä lähdin sitten metsästämään Sokokselta jotain todella hyvää meikkivoidetta (tai BB-voidetta), joka auttaisi ikiaikaiseen ongelmaani: jättihuokosiin, pelastaisi otsani ja vielä kaiken lisäksi olisi oikean värinen. Nappasin avukseni ensimmäisen myyjän ja kerroin hänelle mitä haen. Sanoin, että meikkivoiteeseen en mielelläni heittäisi kymppitolkulla rahaa, koska mielestäni se ei ehkä ole niin kannattava investointi kuin mitä toinen hakemani tuote - oikeasti hyvä ripsiväri.

Aivan ensimmäikseksi myyjä esitteli Lancômen Hypnose -mascaran. Olin luullut sitä kalliimmaksi, mutta kyllä tuo 35 euron hintakin vielä pisti nenäni nyrpistymään, vaikka taisi se liikkua samoissa numeroissa kuin joskus kokeilemani Cliniquen ripsivärikin. Myyjä kertoi Hypnosen olevan ehkä juuri se, mitä haen, kun kerroin etsiväni ripsiväriä, joka ei pidennä ripsiäni (koska muuten ne ovat silmälasien linsseissä kiinni), ei paakkunnu ja kestää kosteassa säässä ilman pesukarhu-efektiä ja vielä lähtee poiskin helposti. Myyjä sanoi, että Hypnosea pystyy myös lykkäämään silmiin lisää vaikkapa kesken päivän, jos haluaa esim. illaksi lisää tehoa. Ripsiväri ei paakkuunnu, eikä varise, vaikka hieroisitkin silmiäsi, sillä se jättää ripset pehmeiksi. Myyjä esitteli samalla myös Hypnose Star -mascaran, sekä vedenkestävän version, mutta suositteli juuri perus Hypnosea omiin tarkoituksiini. Nyt odottelen innolla huomista, että pääsen testaamaan onko tuote hintansa väärti ja tuleeko siitä viimein nyt SE elämäni ripsiväri, josta en enää luovu.

Siitä myyjätär sitten kätevästi kiepsahtikin toiselle puolelle esitelläkseen sen "täydellisen meikkivoiteen" omiin tarpeisiini, nimittäin Lancômen Teint Idole Silky Mat -meikkivoiteen. (Argh, hinta! Argh!) Kauhuissani mietin miten meikkivoide voi maksaa yli 40 euroa... ja onko se sen arvoista? Olen kyllä kuullut/lukenut paljon hyvää sarjan tuotteista, etenkin juuri Teint Idole -meikkivoiteesta, tosin en tästä mattapinnan lupaavasta mallista. Toinen epäilykseni olikin sitten se, että löytyykö ranskalaiselta oikeasti "lumikki-iholleni" (kosmetiikkamyyjän kuvaus) sopivaa sävyä. Ihme kyllä, sävy 010 sulautui leukaani täydellisesti. Epäilin ja epäilin, en oikein ollut varma kannattaisiko moiseen investoida, vaikka se sitten kestäisikin käytössä jonkun pari kuukautta... Myyjätär sitten huomautti iloisesti että Sokoksella on nyt asiakasomistajapäivät ja kaikki on -15% alennuksessa ja sanoi, että jos otan sekä mascaran, että meikkivoiteen, hän heittää mukaan vielä 100 euron arvoisen pussukan Lancômen matkakokoisia tuotteita ja yhden ylimääräisen seeruminäytteenkin, tajuttuaan, että en olekaan 20-vuotias, vaan lähempänä 30 vuotta ja voisin käyttääkkin jo jotain seerumia... Heh, heh... Noh, kaupathan siinä sitten tuli...

Matkakokoisia tuotteita sisältävässä pussukassa onkin jokin "varttuneemman naisen" seerumi, päivävoide, yövoide ja silmänympärysvoide herkälle iholle. Toki tuotteet houkuttelevat kokeilemaan, mutta en kyllä viitsi niitä omaan käyttöön ottaa, koska en kuitenkaan pysty ostamaan Lancômen mielettömän hintaisia voiteita tulevaisuudessa. Tai no, ehkä pystyisinkin joskus, mutta en koe järkeväksi maksaa moisia hintoja kosteusvoiteista kun iho tuntuu pysyvän ihan hyvänä jollain 5 euron perusvoiteellakin. (Sitten onkin järkevää heittää 35 euroa ripsariin!) Taidan ilahduttaa pussukalla äitiäni, joka on aina rakastanut Lancômen tuotteita!

Nyt olenkin tässä jauhanut kosmetiikka-asioista jo varmaan kuukauden edestä, joten eiköhän tämä tästä. Työt alkavatkin muuten virallisesti vasta huomenna, koska yritys on tehnyt tässä muuttoa uusiin tiloihin ja sitä ennen pomokin oli useita päiviä työmatkalla ulkomailla, joten hän on hukkunut kiireeseen... Odottelen kuitenkin innolla! On niin mukavaa päästä vihdoinkin tekemään jotain!

Kysymys muuten teille... Mihin kosmetiikkatuotteisiin te investoitte - vai investoitteko mihinkään?

4 kommenttia:

Juhannusruusu kirjoitti...

Ihan mielenkiintoista luettavaa. Ikää on jo 10 vuotta enemmän, mutta samanlaisia mietteitä on itsellänikin.
Täydellistä ripsaria etsin minäkin ja Hypnosea olen kuullut kehuttavan. Kerro sitten miten toimii, tarvitsisin nimenomaan varisettoman mallin.

Ja onnea vielä uuteen työhön.

Sugar kirjoitti...

Kiva postaus! Rakastan noita matkakokoisia tuotteita ja naytteita! Tykkaan niin kokeilla niita, vaikka harvemmin ne johtavat ostopaatokseen, joskus toki. Minua muuten jotenkin aina pelottaa lahestya kosmetiikkamyyjia :D vaikken ymmarra miksi. Itse satsaan aika paljon ihon hoitoon, putsareihin, kosteusvoiteisiin ja hoitoihin, mutta meikkisatsaukset jaavat vahemmalle, ehkapa siksi, etta olen surkea meikkaaja. Paivittainen meikkini syntyy puikkoluomivarilla, rajaustussilla, ripsarilla ja puuterilla noin kolmessa minuutissa. Enempaa en kerkeisikaan, koska sen 3 min ajan pikkumies jaksaa tonkia meikkipussiani.

Jenni kirjoitti...

Mikäli ehdin, niin kirjoitan huomenna (tai siis tänään torstaina) jotain noista uusista tuotteista! Hyvän ripsarin löytäminen tuntuu olevan monelle ikuisuusprojekti...

Jenni kirjoitti...

Mä taas kokeilen ja käytän enemmän rahaa meikkeihin (vaikka käytänkin arkena vain ehkä 5-6 tuotetta), koska olen viime vuosina allergisoitunut todella monelle ihonhoitotuotteelle, enkä näin ollen juuri uskalla vaihdella, jos olen jotain sopivaa löytänyt!