sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Talven ensihetket (viimeinkin)

Aamulenkillä

Olipa pitkästä aikaa oikein kaunis aamu. Pakkasta oli vielä -8 astetta kun lähdin koiran kanssa ulos ja -4 se putosi 1h 15min kävelyn aikana. Maassa oli kuitenkin pikkuisen kuuraa (ja on yhä) ja ilmassa hivenen talven tuntua... 

Olen niitä ihmisiä, jotka vielä näin "aikuisenakin" odottavat ensilunta kuin kuuta nousevaa. Koska en autoile, en joudu murehtimaan auton lämmityksestä, talvirenkaista tai ikkunoiden rapsuttelusta ennen liikkeelle lähtöä. Näin ollen lumi on yleensä lähinnä iloinen asia - kunnes alkaa ne ajat jolloin lumi vuorotellen sulaa ja jäätyy ja jalkakäytävistä tulee suunnilleen mökkyräistä luistinrataa. Se on se talven huono puoli. 

Olen joskus yrittänyt kuvitella itseni asumaan jonnekin, missä selkeitä vuodenaikoja ei ole. Tuntuu melko hullulta ajatukselta. Muuten sen ehkä vielä "kestäisinkin", mutta joulu lämpimässä ja ilman lunta tuntuu todella utopistiselta ajatukselta.

Mitään kovin erityistä en ole viime päivinä puuhaillut. Nuorempi isosiskoni kävi yökylässä pe-la ja sitä edelsi toki perinteikäs siivous- ja leipomisurakka. Kotipizzasta tuli pizzatkin tilattua - ihan kotiin asti. Toimitus oli ikävä kyllä äärimmäisen hidas...

Tälle päivälle suunnitelmissa on lähinnä rentoutumista (mm. Emmerdalen parissa) ja teeöverit... Ensi viikolla pitäisi ehkä alkaa mietiskellä joulukortteja ja -lahjoja. Vanhempanikin ovat todennäköisesti tulossa piipahtamaan viikonloppuna ja saattavat vaatia myös tuon meidän karvavauvan mukaansa... Tuovat kuulemma samalla tullessaan meille kuusen ja joulupalloja. Käyhän se näinkin. Saatoin kyllä ehkä hieman jo innostua hankkimaan jotain koristeita viimeisellä Prisman reissulla... Kuusesta näyttäisi olevan tulossa pääasiassa puna-hopea...

3 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Joulu lämpimässä vaatii tosiaan pientä totuttelua. Mehän vietetään keskimäärin joka toinen joulu Australiassa miehen perheen luona, ja vaikka "kesäloma" onkin aina tervetullut talven keskelle, ei se joulu tunnu samalta.
Toisaalta heidän mielestä suomalainen joulu tuntuu oudolta, kun porukka vaan istua möllöttää kynttilänvalossa pöydän ääressä. :)

Marianne kirjoitti...

Ensilunta en kyllä odota oikeastaan ollenkaan (okei, joulunaikaan se ois ihan kiva ihan vaan tunnelman vuoksi), mutta pieniä pakkasia kyllä. Sellasia, jolloin on vielä mukava mennä ulos lenkille ja on helppo hengittää.

Sitä en tosin odota ollenkaan, että koira sekoaa pakkasesta/lumesta. Se ehti tapahtua jo sinä yhtenä päivänä, kun täällä sattui olemaan pakkasta. Ihme hypähtelyjä ja venkoiluja.

Jenni kirjoitti...

Salla,
Onhan se suomalainen joulu ehkä vähän sitä möllöttämistä, näin vanhemmiten :D

Marianne,
Joo en mäkään tässä odota niitä -25 asteen (ja yli) pakkasia, kun sitten alkaa olla jo hankala hengitellä... Semmonen kevyt pieni pakkanen ja lumi olis oikein tervetullut... Meillä herra hauva sekoaa aika pienimuotoisesti lumesta, mitä nyt vähän pitää hypähdellä ja maistella :D