"Eihän teillä mitään ongelmaa olekaan."

Tänä aamuna tuossa 11 paikkeilla suunnittelin aamupalan syömistä. Istuskelin laiskana koneella, vissiin Facebookissa, kun yhtäkkiä keittiöstä alkoi kuulua jo parin viimeisen kuukauden aikana tutuksi tullutta "pulputusta". Tajusin kuitenkin pian, että nyt lavuaarimme ei enää vain kurnuttele tai sylje ulos ilmaa (ihanaa) vaan sieltä tulee ihan oikeasti VETTÄ ulos. Juoksin paniikissa keittiöön ja näin, miten lavuaariin suorastaan SUIHKUSI vettä. Se täyttyi nopeammin, kuin jos olisi tulppa ollut pohjassa ja olisin laskenut siihen täysillä vettä. Iskin kauhuissani käteni likaveden sekaan tulpan kanssa, yrittäen tukkia viemäriä, mutta siitä viereisestähän se sitten toki puski ulos. Tajusin, etten voi tehdä tässä muuta kuin valmistautua pahimpaan, eli siihen, että kohta se likavesi on lattialla, meidän uusilla laminaateilla.

Soitin ensimmäisenä isälle, että onko mitään mitä voin itse tehdä. Isä sanoi että eipä oikein, soita isännöitsijälle suoraan. Soitin. Ei vastata. Soitin huoltoon. Ei vastata. Soitin uudestaan molempiin, sain huollon kiinni ja selitin tilanteen ja lavuaarissa vesi rauhoittui, mutta jäi siihen seisomaan. Huollosta sanoivat, että joku tulee mahdollisimman pian. Yritin uudestaan isännöitsijälle. Sain puhuttua kiinteistösihteerille, kun isännöitsijällä oli muita kiireitä. Kiinteistösihteeri vastaanotti valitukseni ja sanoi, että joku tulee käymään katsomassa, mutta vasta ensi viikolla, koska ei perjantaina tähän aikaan kukaan tule (kello n. 11:30)... Okei. Eipä tässä mitään kiirettä olekaan! Eipä sillä, ei tilanne katsomalla parane.

Noh, lopulta huolto saapuu paikalle. Lavuaari on kiltisti ja hiljaa. Vedet ovat kadonneet. Huoltomies kuuntelee ongelmani ja sanoo, että on jo kutsunut "imuauton" paikalle, että saadaan putkista tukokset pois, mikäli semmoisia on ja samalla antoi henk. koht. numeronsa siltä varalta, että jos vielä vesi nousee sisälle, hän iskee veden poikki koko talosta. Huoltomies kertoi myös, että oli kuullut naapurilta että tässä talossa oli asuntoon ennenkin tullut vettä sisälle ja oli täysi remppa tehty, mutta ei ollut varma oliko kyse juuri meidän asunnosta. Noh, mies meni, jäin odottamaan. Lavuaari pysyi hiljaa.

Kohta asunnossamme olikin sitten kolme miestä lavuaaria tuijottelemassa ja ongelmia analysoimassa. Painelivat siitä sitten kellariin. Pian sieltä pyydettiin tukkimaan viemärit mahdollisimman hyvin, vaikka sanomalehdillä ja jollain painoilla, koska he huuhtelisivat nyt putkia. Tein näin. Mitään vettä ei sisälle asti noussut, vaikka paha ääni keittiöön kuuluikin. Seuraavaksi laskin sitten kuumaa vettä lavuaariin jonkun 10-15 minuuttia. Veti kuin unelma. Ei mitään ääniä. Lopulta mies tuli ilmoittamaan, että hommat on hoidettu, vettä ei tarvi enää laskea. Kysyin, että löytyikö mitään syytä ongelmilleni ja mies vastasi, että eipä siellä mitään selvää tukosta ollut, mutta esitti epäilyn, että putket olisivat painuneet niin kapoisiksi, että pienikin tukos riittää sen tukkimaan. Kiitin.

Soitin isännöitsijälle miesten lähdettyä, että mitäs nyt sitten tehdään. Isännöitsijä oli kuin perseeseen ammuttu karhu jo siinä vaiheessa kun kerroin mistä asunnosta soitan. Hän kertoi jo kuulleensa asiasta ja se on hoidossa, mitään ongelmaa ei ole, koska putket on avattu. Kerroin hänelle, että onhan tässä ongelma, likavedet tulivat sisälle ja olemme jo pitkään kuunnelleet viemärin kurnutusta ja että sieltä on tullut ilmaa ulospäin. Isännöitsijä tuumi siihen, että emme ole aiemmin hänelle ilmoittaneet, että ilmeisesti tämä ei elämäämme haittaa. Kerroin ilmoittaneeni huoltoon jo viikkoja sitten ja sieltä on mieskin käynyt. Sanoin että huoltomies ei voinut tehdä mitään ja esitti teorian, että putket olisivat sen verran vaakatasossa, että siksi ongelmia löytyy. Isännöitsijä ilmoitti, ettei huoltomies voi sitä tietää. Kerroin huoltomiehen ilmoituksen perustuneen siihen, että hän oli huomannut saman rakennuttajan kaikissa taloissa saman ongelman. Isännöitsijä pysyi kannassaan. Sanoin, että pitäisihän tässä jo alkaa puhua kompensaatiosta kun emme voi tiskata kuin joskus ja jouluna ja nyt vielä vedetkin nousee sisälle. Isännöitsijä ilmoitti ettei tämä elämäämme mitenkään haittaa. Ei ole aihetta mihinkään. Kysyin, mitä teemme jos tämä toistuu, jos vesi tulee uudestaan? Hän käski soittamaan huoltoon uudestaan, pyytämään jonkun avaamaan putket. Sanoin, että ei me voida aina vaan tässä istua ja odottaa keittiön viemärin ongelmiakaan. Hän kehoitti varmistamaan, että kotivakuutuksemme on voimassa! 

Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen vasta tässä illalla kun olin parvekkeella kukkia hoivailemassa. Naapuriparvekkeelta, kerrosta ylempää mummo huikkasi: "Tuliko teillä tänään vedet sisälle?" Tuumin siihen, että tulipa hyvinkin, keittiön lavuaarista. Mummo tuumi, että eipä ollut ensimmäinen kerta. Aikaisemmat asukkaat olivat lähteneet melkoisella kiireellä pienen vauvansa kanssa, kun keittiön lavuaari oli sylkenyt likavettä ympäri asuntoa. Tämä viime vuonna. Mummo kertoi, miten hänen parvekkeelleen oli puolestaan talvella jäätynyt sadevettä n. 10 cm kerros, minkä hän oli itse joutunut sulattelemaan, kun ei kukaan tullut apuunkaan. Hän oli yrittänyt valittaa isännöitsijälle, mutta ei ollut saanut sanaa väliin isännöitsijän puhuessa törkeästi päälle. Mummo pahoitteli kovasti epäonneamme ja toivoi, että ongelma ratkeaisi tai saisimme uuden asunnon tilalle. Hän epäili isäinnöitsijän tarjonneen entisille asukkaille uuden kodin vastineeksi. Hän kertoi, että tänä keväänä on myös hänen lavuaarinsa ollut tukossa.

Päätin lopulta kysellä vähän muiltakin naapureilta, että onko heillä ollut ongelmia viemäreiden kanssa, vai olemmeko tosiaan ainoita mummon kanssa, joilla ongelmia on, kun isännöitsijäkin väittää, ettei tiedä mitään. Viereisen asunnon nainen kertoi muistavansa erinomaisesti sen remonttirumban mikä tässä tehtiin. Asuntoa oli kuivatettu viikko tolkulla, tavarat evakuoitu ensihätään kasoittain parvekkeelle ja lapsi perhe oli ollut erittäin vihainen. Alakerran siivouskomeroa oli tuuletettu ja kuivatettu myös pitkään. Hänen kysyessään huoltomieheltä, mitä oli käynyt, oli hänelle sanottu, että sadevedet olivat tulleet asuntoon sisälle. Ja ilmeisesti melkoisella voimalla, sillä kaikki oli mennyt remonttiin... Kerroinkin hänelle, että asuntoomme oli juuri ennen muuttoamme laitettu upouudet laminaatit ja meille kerrottiin, että niitä vaihdetaan pikkuhiljaa jokaiseen asuntoon. Hänelle tämä tuli täytenä yllätyksenä - hänen kodissaan on nimittäin yhä muovimatot. Naapuri kertoi myös, että heillä oli kerran Viron matkan jälkeen odottanut parvekkeella toista kymmentä senttiä vettä, missä parvekekalusteet uiskentilivat... poistovesiputki nimittäin laski suoraan maahan, eikä kaatosateella vesi mennyt sitten yhtään mihinkään. Isännöitsijä oli yrittänyt vängätä asiasta, kunnes nainen oli uhannut laskuttaa heillä itselleen uudet parvekekalusteet, mikäli joku ei nyt heti tule putkea korjaamaan...

Kerrosta ylempänä naapuri puolestaan kertoi, että heillä oli tullut kylpyhuoneen lattiakaivosta vesi joskus ylös ja että kylpyhuoneen lavuaari ei hanki vetää kunnolla aina silloin tällöin. Heillä myös haisee kylpyhuoneessa herkästi viemäriltä. Heillä oli laminaatit, mutta erilaiset kuin meillä, eikä keittiön kaapitkaan olleet samanlaiset. Ehkä heilläkin oli käynyt vesivahinko ennen heidän muuttoaan? Mies kertoi myös pariskunnasta tuolla ylemmässä kerroksessa, joilla oli myös ollut ongelmia viemäreiden kanssa.

Toisin sanoen jo pieni selvittely naapureiden kanssa varmistaa sen, että en ole ongelman kanssa yksin ja että ongelmaa tosiaan on (niinkun niitä ei muuten vielä olisi). Nyt ei sitten muuta kuin toimimaan!

Onneksi olen melko halpa

Juhannuksesta on toivuttu jo varmaan ympäri Suomen ja niin myös täällä meillä, tosin tämä Miken lomaviikko ja koirattomuus ovat myös aiheuttaneet sen, että äärimmäinen laiskuus asuu yhä talossamme. Jos ei jatkuvaa työhakemusten täyttelyä oteta huomioon, olen viettänyt melkoista luostarielämää täällä kodin hiljaisuudessa...

Tänään oli ensimmäinen päivä viikkoon, kun Mike pisti nenäänsä ulos enemmänkin kuin viikonloppuisen roskien ulos viemisen verran. Itse olen sentään käynyt kaupassa ja pyöräilemässä välillä...Täytyy kyllä myöntää että perjantaista saakka miltei jatkuvasti ankean harmaana edustanut sää ei ole ollut kovinkaan mieltä ylentävä kokemus. En ole hirveästi itsekään hinkunut ulos.

Tänään sain sentään aikaiseksi siivottua, jopa Miken avustuksella (!) ja harrastin samalla lakanoiden pyykkäämistä. Mike käväisi myös työ(harjoittelu)paikallaan sen verran, että jutteli pomon kanssa tulevaisuudennäkymistä. Tarjoavat Mikelle nyt alkuun (elokuusta alkaen) n. 18-20h/viikko, mikäli sanktiot Kelan puolesta eivät ole ylivoimainen este. Kelahan toki ottaa sitten kotouttamistuesta 50 senttiä pois jokaista Miken ansaitsemaa euroa kohden, koska Suomessa on semmoinen reilukerho, että vaikka tukia annetaankin jos onnekas olet, varmistetaan samalla myös se, ettet voisi elää mitenkään turhan mukavasti, vaikka yrittäisit samalla elämänlaatuasi parantaakin töitä tekemällä.

Oma työn hakuni ei puolestaan ole edistynyt mitenkään, vaikka olen mielestäni yrittänyt aika pitkälti jo kaikkeni työllistyäkseni - paitsi mennyt puhelinmyyntiin. Olen soittanut paikallisiin yrityksiin ja ketjuihin, käynyt paikan päällä kyselemässä töitä, täyttänyt ehkä miljoona hakemuslomaketta netissä, lähettänyt sähköpostitse sekä tavallisen postin kautta hakemuksia jne jne, mutta edes haastatteluun asti en ole edennyt, en sitten millään. En mitenkään pysty käsittämään miten voi ihmisen olla näin vaikea työllistyä, etenkin kun en edes etsi minkään tietyn alan töitä, vaan mitä tahansa, mitä osaisin vähänkään tehdä, tai mihin joku kouluttaisi työn ohessa... Eniten ärsyttää se, että yritykset eivät viitsi yhdeksässä tapauksessa kymmenestä edes laittaa automaattista "valitettavasti valintamme ei tällä kerralla kohdistunut sinuun" -viestiä, joten odotat tuskasta kiemurrellen viikkoja turhaan jonkinlaisia uutisia.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että on onni, että olen ylipäätään melkoisen halpa. Noin niinkun naiseksi. Tarkoitan tällä sitä, että en vaadi kovinkaan paljon, mielestäni, noin niinkun arkipäivän "luksusta". En rusketa itseäni, en valkaise hampaitani, en laitatuta pidennyksiä, en värjää hiuksiani, en ota rakennekynsiä ja, uusimpana aluevaltauksena... Käytän nyt suunnilleen halvinta mahdollista marketti-shampoota ja hoitoainetta!

Ehkä siellä joku nyt putosi tuolilta. Olen nimittäin hankkinut jokin aika sitten itselleni niinkin trendikkäät hiustenhoitotuotteet kuin Erittäin Hieno Suomalainen -sarjan mustikkashampoon ja -hoitoaineen. Hintaa näillä oli huimaavat 1,90 euroa/pullo. Hiukseni ovat pitkät, paksut, karheahkot ja vielä jokseenkin luonnontaipuisat (?), mutta itseasiassa mustikkatuotteet ovat osoittautuneet yksiksi parhaista aineista, mitä voin tukkaani laittaa. Tuoksu on molemmissa aiiiiivan huumaavan ihana, shampoo vaahtoaa mahtavasti ja hoitoaine jopa selvittää takkuuntuvat hiukseni. Lopputuloksena on todellakin hiukset, jotka ovat "kuin sadevedellä pestyt", kuten tuotteet mainostavat. Jenkkityttö saattaisi nyt nyrpistää nenäänsä ihmetellen että millä ihmeen saastelitkulla sitä pitäisi kuontaloaan kylvettää, mutta omassa mielessäni ainakin välkkyy aina kirkkaan sinisenä loistava kesämökin järvi, josta kannettiin saunaan vesi. Sillä vedellä huuhdeltuna hiuksista tuli aina mitä silkkisimmät... Näin käy myös näillä tuotteilla pestessä! Tämän lisäksi käytän hiuksiini yhä jo ehkä 6kk sitten ostamaani Bonacuren hiusöljyä. Muita aineita en päähäni laita, joten pääsen kyllä hiusten suhteen enemmänkin kuin halvalla. Nyt on vielä lähelle avattu uusi kampaamokin, joka ottaa vaivaiset 4,50€ otsatukan leikkuusta, joten tattadaa, hiusongelmani lienee ratkaistu! Itsehän en sitä uskalla leikata, parin kohtalokkaan "hupsista"-momentin jälkeen...

Haaveilen päivistä, jolloin minulla olisi taas rahaa käydä joskus ihan oikeasti kampaajalla. Värjätä hiukset jonkin väriseksi, ehkä jopa laittaa raitoja. Joo, CityDeal tarjoaa välillä kampaamopaketteja hintaan joku 45 euroa, mutta ei meillä ole sitäkään. Näin ollen jouduin luopumaan himoitsemastani hiustyylistäkin, nyt kun se puhelinmyyntihomma tyssäsi kohdallani alkuunsa. Haaveilen siitä, että voisin lähteä ostamaan jonkun uuden kivan paidan vaatekomerooni, vaikkapa alennusmyynnistä. Haaveilen siitä, että voisin jatkaa kuntosalilla käyntiä, koska tililtäni löytyisi helposti siihen 70€/kk. Mutta, tällä hetkellä kaikkein eniten haaveilen siitä, että tulisi kuukausi, jolloin en joudu lainaamaan/pyytämään vanhemmiltani muutamaa kymppiä ruokarahaa, koska meillä sitä ei ole. Heilläkin kun on kyllä tiukkaa. Olisi ihanaa, jos ei laskujen päivämääriä tarvitsisi yrittää sumplia, eikä tarvisi jänskättää onko 3kk päästä varaa sähkölaskun maksamiseen. Puuh.

Olemme tällä hetkellä tinkineet kaikesta mahdollisesta, mutta tuntuu, ettei mikään riitä. Ostettu on vain ne, joita ilman ei voi elää, kuten lääkkeet ja ruoka. Toivoisin niin kovasti, että voisimme joskus vaikka käydä ihan oikeassa ravintolassa syömässä ja antaa vähän rahaa hyväntekeväisyyteenkin. Tajuan, että blogeissahan ei yleensä raha-asioista puhuta, ainakaan negatiivisessa mielessä, mutta haluaisin edes jonkun tätä sattumalta lukemaan eksyneen oivaltavan, miten onnekkaita he ovatkaan jos heillä on työpaikka tai varaa vähän shoppailla tai käydä ulkona syömässä, ulkomaan matkoista puhumattakaan. Olen äärimmäisen iloinen niiden puolesta, joilla on elämässään tätä "arkipäivän luksusta", vaikka näistä asioista lukeminen ottaakin välillä vähän koville, kun itse joutuu kaikesta nipistämään...

Onneksi on kuitenkin tämä värikäs ja kaunis kesä, josta voi nauttia vaikka kodin parvekkeelta suurinpiirtein ilmaiseksi! Ja onneksi on tuo mies, joka sanoo että kyllä kaikki vielä tästä järjestyy.

Juhannusyön ajatuksia

Aurinkoinen ja lämmin päivä on viilentynyt melko kylmäksi juhannusyöksi, mutta onneksi koko asunto tuoksuu yhä syreeneiltä, jotka saatoin ehkä nipistää takapihan puskista kera muutamien muidenkin kauniiden sinisävyisten kukkasten...

Juhannusta "juhlitaan" ihan vaan täällä kotona, Tampereella, vaikka pikkuisen kaipailenkin ehkä jopa wanhaa kesämökkiä... sillä aika kultaa muistot ja unohdan autuaana sen, että siellä ei ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa, mutta hyttysiä senkin edestä. Vanhemmiten nukuin mökin rantasaunassa, missä puolestaan vaivana oli usein mitä mielenkiintoisemmat hämähäkit... Mutta siellä sai (esi)teininä kuunnella cd-soittimella (!) ihan mitä vaan, vaikka keskellä yötä.

Jotain maagista oli myös kaivosta nostetussa vedessä, muurinpohjaletuissa, juhannussaunassa koivuvihtojen ja syreenisaippuan tuoksussa, sekä pulahduksessa vilpoiseen järveen... 

Ehkä vielä jonain päivänä omistan itsekin kesämökin, jonka rauhasta ja hiljaisuudesta osaan nyt vanhemmiten nauttia, sen sijaan, että kaipaisin jotain muuta. Omaan mökkiini kuitenkin haluaisin sen sisävessan ja juokseva vesikin olisi ihan kiva sinänsä, että pyykinpesu helpottuisi... Mutta oma kaivo ja rantasauna... mikä ettei?

Jos totta puhutaan, asuisin kyllä helposti jossain maaseudun rauhassa vaikka ympäri vuoden - mikäli johonkin kaupunkiin pääsisi silti tarvittaessa vaikkapa puolessa tunnissa...

Oman parvekkeen orvokkeja

Nyt on aika myös tämän yökukkujan vetäytyä petiin ja uskon, että uni maittaa reippaan 15,5 km pyörälenkin ja pyykinpesun jälkeen...

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Kaupungin paras salaatti

Koskahan tälle löytyy haastaja? Söin nimittäin tänään ehkä jopa elämäni parhaimman salaatin. Paikkana oli se "kaupungin paras paikka", KRS, eli Sokoksen yläkerta, mistä käsin ihailin maisemia joku aika sitten. Kahvila on (mielestäni) melko tyyris paikka, enkä siellä ole koskaan aiemmin mitään croissanttia kummempaa syönyt, mutta kun äiti nyt tarjosi... Niin valkkasin sitten 8,90€ kustantaneeseen isoon ja täyttävään salaattiannokseeni vuohenjuuston, aurinkokuivatun tomaatin, melonin (söin ne sieltä erikseen) ja yrttivinaigretten kastikkeeksi. Mukana oli myös tomaatteja, krutonkeja, sekä kurpitsan ja auringonkukan siemeniä. Aivan mainio salaatti!

Vanhempani tulivat tosiaan eilen illalla tänne vähän kyläilemään tarkoituksenaan tuoda meille viimein peili (äidiltä löytyi ylimääräinen), viedä täältä pois laittamani vaatteet + kuluttaa äidin äitienpäivälahjaksi saama Sokoksen lahjakortti. Kaikessa on tähän saakka onnistuttu ja vähän muussakin. Äiti tarjosi ystävällisesti salaatin/pastan Sokoksen reissulla ja valitsin tällä kertaa salaatin - eikä kaduta! Arvostin todella suurta ja monipuolista salaattiannosta ja sitä, että siihen saa sitten vapaasti mättää noita lisukkeita (krutongit, siemenet yms.) miten haluaa ja vaikka läträtä vielä lisää kastikettakin. Täytyy muuten sanoa että jälkiruuaksi tarjottu pannacotta oli myös aiiiika nams...

Samalla reissulla pyörähdin Yves Rocherilla käyttämässä 10 euron etusetelini, minkä turvin lähdin lähinnä hakemaan matkakokoja uudesta Hydra Végétal -sarjasta ja päädyin sitten samalla myös hankkimaan sinisen ripsivärin. Tällä kertaa kyseessä ei ole edes veden kestävä ripsari, koska olen niiden suhteen jo aikalailla luovuttanut, koska tuntuu että jokainen, jota kokeilen, on joko parin tunnin kuluttua rapissut poskille tai iloisesti tummentanut silmänaluseni... Plääh. Tai sitten on niitä, mitkä lähtee vain lämpimällä vedellä - ja hillittömällä hinkkauksella. Ei ole kohden koskaan.

Mikellä on työharjoittelua vielä yksi päivä ennen herran muhkeaa 10 päivän kesälomaa... Mitään suunnitelmia meillä ei tosin ole - paitsi nukkuminen, sillä puudelikin lähtee nyt taas Pohjanmaan visiitille ja samalla trimmattavaksi. Huvittaisi lähteä Helsinkiin, mutta kallistahan tuo on, joten haaveeksi jäänee...

Kynnet kuin minttufudgea

Esittelin Mikelle kynsiäni ja hän kertoi niiden näyttävän minttufudgelta.

Lakkana reilu vuosi sitten Usasta ostettu Revlon Top Speed 320 Jaded

+ Isadora Graffiti Nail Top 802 White art

Todellisuudessa ovat ehkä hilppasen kuvaa tummemmat, mutta herkulliset.

(Olisin voinut myös hieman siistiä tuota kynsien ympärystää...)

Päivän paras ateria

...jonka voisi toki nauttia muuallakin kuin tietokoneen ääressä.

501

Ei, kyse ei ole nyt Leviksistä, vaan siitä, että tämä tässä näin on tämän blogin 501. kirjoitus! Levi's "viisnollaykköset" oli kyllä kuumaa kamaa joskus yläasteella, pidin ainakin yhden tummanharmaan parin ihan rikki ja haaleaksi ja olipa niissä pysyvästi permanenttitussilla (vahingossa?) piirretty sydänkin ja kaikkea muuta mukavaa... Yleensä kaverit niihin rustasivat jotain uutta ja jännittävää joka siinä sitten säilyi seuraavaan pesuun saakka... Taisi niissä muutamat Oasiksetkin varmaan joskus lukea.

Olenkin tämän juhlallisen tapahtuman kunniaksi miettinyt vähän jonkinlaista blogiarvontaa (itseasiassa jo pidemmänkin aikaa), mutta koska raha on todella tiukilla on tuo arvonta siirtynyt aina vaan tuonnemmaksi... Rahatilanne ei tällä hetkellä kovin paljon paranemisen merkkejä osoitakaan, sillä tajusin jo tämän päivän koulutuksessa, että en pysty tekemään tuota puhelinmyyntityötä, sillä se ei kyllä sovi luonteelleni ja persoonalleni mitenkään. Niinpä vietinkin sitten seuraavat 6 tuntia uudistaen CV:täni (kiitos vaan Matkantekijätär avusta!) ja hakemuksia täytellen/lähetellen ja parasta toivoen. Hain kaikkia vähänkin sopivia avoimia paikkoja ja täytin kasan avoimia hakemuksia... Toivotaan, että edes joku ottaa haastatteluun asti.

Lähitulevaisuudessa koitan kuitenkin puuhata sen arvonnan, sillä sopiva (ja itsellenikin himoitsemani) juttu on jo kiikarissa...

Työnhakuprojektin jälkeen piti vielä vääntäytyä kauppaan kipeällä kantapäällä (siinä on muhkea halkeama), mutta ostin sieltä sitten vähän aineksia, joista syntyi... Lemon Blueberry Cheesecake Cookies! Sitruunan kuoren raastettuani päätinkin sitten viipaloida sitä sitruunaa veden joukkoon... Kesän parhaita juomia sekin.

Oli muuten sen verran tuhtia tavaraa nuo keksit, että edes mies ei niitä pystynyt kolmea enempää syömään kerralla, mikä sai tietenkin leipurin hykertelemään tyytyväisenä, sillä yleensä mitkään pikkuleivät eivät tässä talossa ennätä emännän teekupin kaveriksi kuin korkeintaan kaksi kertaa... Näillä varmasti kyllä lähtee makeannälkä jo yhdestä, eikä ihme kun vilkaisee mitä ne sisältävät.

Eipä täältä tänä iltana varmaan muuta, on tuo kellokin jo melkein puolessa yössä, joten ehkä peti kutsuu kun silmät ovat jo pidemmän aikaa tässä lupsahdelleet kiinni... Pahoittelen siis mahdollisia kirjoitusvirheitä ja muuta sekavuutta!

Hyvää alkanutta viikkoa!

Iidesjärven ympäri

Perjantai-iltana kaunis ja lähes tyyni sää houkutteli lähtemään pienelle pyörälenkille. Pyöräilin ensin ympäri lähialueen puistoja, kunnes päätin lähteä vielä vähän kauemmas. Ajoin pitkin Hervannan valtaväylää, kunnes saavuin Nekalantielle ja jatkoin ympäri Iidesjärven ensin pyöräteitä ajellen ja sitten rantapolulle siirtyen. Ilta olisi ollut aivan täydellinen ilman valtavia määriä pikkuötököitä ja hyttysiä (joista pari purikin), mutta siitä selvittiin ja tuloksena oli myös muutamia kivoja kuvia muistoksi.

Näin hyvällä (ja ei vielä liian kuumalla säällä) ulkona liikkuminen houkuttaa kovasti ja harrastankin mielelläni arkisempaa liikuntaa kuntosalin sijaan, kun ilmat suosivat. Eilen kävelin kaupungilta kotiin, bussilla matkustamisen sijaan, eikä sekään ollut huonompi ajatus... Olen miettinyt voisinko kenties joinain päivinä kulkea töihinkin pyörällä ja miksipä ei... vain takaisin tullessa on yksi melko messevä ylämäki... Joskus sitä voisi kävelläkin kotiin tietenkin.

Maanantaina se sitten alkaa. Arkinen aherrus. Murehdin hieman sitä, miten totun heräämään niin aikaisin pitkästä aikaa, mutta onneksi valoisat aamut auttavat asiaa kummasti. Ensimmäiset kolme päivää sujuvatkin erinäisten teoriaopintojen parissa, saas nähdä...


Hyvää viikonloppua kaikille!

Sinnikäs tukka!

kuva

Ärrinmurrin! En ole värjännyt tukkaani kuukausiin ja oma värini onkin yllättänyt positiivisesti, mutta... jotain kuitenkin tekisi mieli tehdä ja kuva yllä kertoo sen mitä haluaisin tehdä - ja mitä yritin tehdä. Itse. Kotona. Nk. Ombre -look. Vaikuttaa helpolta eikö vaan? Latvat vaan blondataan...

Arvelin, että muuta ei sitten tarvittaisikaan. Enhän ole värjännyt hiuksiani kuukausiin, eikai se niin vaikeaa voi olla? Olenhan onnistuneesti tehnyt kotona raitoja ennemmin (vuosia sitten)... Noh, ostin vaalean värin. Semmoisen joka mainosti olevansa erityisen vaalentava, jopa ruskeasta saa blondin. Värjättyihin hiuksiin ilmoitti vaativansa värinpoiston, mutta ajattelin, että eihän näissä nyt enään mitään ole. Aine tuoksuikin niin voimakkaasti, että silmät vuotivat ja happea oli pakko haukata välillä ulkona, mutta ei... 50 minuuttia odotin. Siinä vaiheessa latvat näyttivät vaaleammilta. Ajattelin, että ehkä tässä JOTAIN näkyy. Pesin hiukset. Laitoin hoitoaineen. Kuivasin. Mitä tapahtui?

Haaskasin 1,5h aikaani ja n. 11 euroa aivan turhaan, sillä hiukseni näyttävät täysin samalta kuin ennen operaatiota. En ymmärrä miten se on edes mahdollista, koska näinhän hiusten latvojen vaalenevan. Sinnikäs tukka, joka vastustaa kaikkea muuta kuin omaa väriään (joka on nykyään semmoinen "luonnollisen punertava")... Ärrrrrrrh. Ilmeisesti on pakko uskoa "fiksumpia" ja iskeä ensin värinpoisto ja sitten blondata, mutta olisiko fiksumpi kuitenkin maksaa parturille kuin yrittää väkertää itse?

Parhaalla paikalla

Tänään nautin melko kiireettömän iltapäivän teen (ja kroissantin), ehkä parhaalla kahvilapaikalla, mitä kaupungista löytyy, ainakin jos näkymät pääkadulle kiinnostaa. Kaverini oli vielä onnistunut nappaamaan juuri sen parhaan pöydänkin tuolta Sokoksen 4. kerroksen kahvilasta, mistä näkyi esteettä molempiin suuntiin!

Helpottaa kyllä ainakin omaa elämääni suunnattomasti, kun on puhelin, jolla pystyy napsaisemaan ihan kelpo kuvia yleisimmissä vallitsevissa olosuhteissa (ja niihin sitten ohjelmia, joilla voi luoda kuviin vähän lisää tunnelmaa). Tuo wanhemman Lumian (710) hankkiminen on kyllä ollut osamaksuostos, jota en ole päivääkään tullut katumaan. Sen avulla voin myös kätevästi laittaa kavereille messengeriin, mikä säästää helposti muutamia euroja - etenkin jos kaveri näkee samat viestit myös puhelimestaan.

Kenties tänään tartuin hetkeen? Nautiskelin hyvästä seurasta, hyvästä teestä ja maukkaasta kroissantista paraatipaikalla, sen kummemmin kiirehtimättä. Tartuin hetkeen myös maistellessani Miken valmistamia juustohampurilaisia, joista koirakin sai autuaana osansa. Kastelin kukkia ja ihailin luonnon vehreyttä. Olin onnellinen siitä, että asun Tampereella, vaikka ne juureni aina siellä Pohjanmaan pelloilla tulevatkin olemaan. Tampere on kuitenkin mainio kaupunki asua, sillä ainakin itse tunnun löytävän täältä kaiken tarpeellisen ja jotain yllättävääkin aina silloin tällöin.

Hetkeen voi muuten tarttua myös pyykkien myllätessä pesukoneessa, kun ottaa sillä aikaa vaikkapa kipollisen tuoreita mansikoita tai kylmän juoman...

Belgialaiset mansikat & granaattiomenamehu + sitruunavichy-juoma

Ensi viikolla alkaa sitten arkinen aherrus, eikä lomia ole tiedossa, mutta toisaalta ei se (ainakan nyt) tunnu haittaavankaan, sillä ihan mielelläni vietän ne päivän kuumimmat tunnit ilmastoidussa toimistossa. Ennättäähän sitä sitten istuskella ulkosalla senkin jälkeen jos haluaa - eikä välttämättä tule nahkaansa grillattua...

19. vuosi

Moni juhlii tänään. Valmistumisia, koulun päättäjäisiä ja ehkä jotain muutakin. Meillä ei ollut menoa mihinkään kekkereihin ja lauantai on muutenkin valunut melkoisen hitaasti eteenpäin. Suurimman osan aikaa satoi, mutta iltakävelylle saatiin kivan raikas (ja hieman kuivempi) sää.

Suihkussa käytyäni en oikein keksinyt, että mitä tekisi, joten ajauduin sattumalta vilkaisemaan Hesaria (netistä) ja pienen mutkan kautta löysin tieni tähän juttuun. Ensin pelotti tekstin pituus, sillä en mielelläni lue koneelta kovin pitkiä juttuja kerrallaan, mutta näin jälkikäteen ajatellen, olen mielissäni siitä, että luin mitä Heikillä oli sanottavana - ja mitä Heikistä sanottiin.

Heikki halvaantui vuonna 1992, eikä ole sen jälkeen voinut liikkua tai puhua laisinkaan. Urheilijamiehen elämä muuttui täydellisesti silmänräpäyksessä sähköiskun seurauksena. Tämä juttu Heikistä kosketti ja pisti ajattelemaan. Kestäisinkö itse samanlaista elämää ja jos en, niin mitä voisin tehdä sille? Tämän hetkisen lainsäädännön mukaan en juuri mitään.

Aina välillä tulee näitä juttuja, jotka muistuttavat siitä, miten tärkeää olisi tarttua hetkeen ja elää täysillä... ja sitten unohdan koko jutun päivän tai viimeistään parin päästä.

Miten siihen hetkeen oikeasti tartutaan? Täytyykö elämässä tapahtua jotain maailmaa mullistavaa, että voisi tarttua siihen hetkeen, vai riittääkö jokin ihan arkipäiväinen juttu? Tulisiko tarttua hetkeen harjatessa hampaita tai harjatessa hiuksia? Ei sillä, että Heikki voisi tehdä kumpaakaan, vaikka haluaisikaan. Hän ei kuitenkaan voi tehdä mitään muuta, kuin tarttua hetkeen, sillä hän on koko ajan kaukana kaikista ulkomaailman ärsykkeistä. Miten onnellisia olemmekaan me, jotka voimme kävellä, syödä, katsoa elokuvia tai leikkiä koiran kanssa?

33 kysymystä

Yksi suosikkiblogini/-bloggaajani haastoi minutkin mukaan kysymystulvaan vastailemiseen, joten tässä pärähtää kokonaiset 33 kysymystä vastauksineen. Tosin, saattaa olla, että tarkoitus oli vain vastata Buttermilk Bisquitsin 11 kysymykseen, mutta hei, olkoon nyt 33 kipaletta, koska kaikkia varmasti kiinnostaa tämä matka mieleni syövereihin!

Ensimmäiset kysymykset laati Millamainen:

1. Keräätkö muumimukeja? 

En. Mielestäni ne ovat suuremmalta osalta söpöjä - mutta kalliita, sekä omaan makuuni liian pieniä. Jos markkinoille tulisi (tai korjatkaa, jos niitä jo on) 0,4L muumimukeja, voisin ostaa Pikku Myyn, joka olikin oikeastaan ainoa muumi-hahmo josta oikeasti tykkäsin.

2. Mikä on luottokosmetiikkatuotteesi ja miksi?

Uusi tuttavuus, L'Oreal Studio Secrets Professional Smoothing Resurfacing Primer, tulee todennäköisesti tulee viihtymään meikkilaukussani pitkään. En kylläkään käytä tuotetta nykyisin sen alkuperäisessä käyttötarkoituksessa (meikin pohjustamiseen), vaan olen korvannut sillä puuterin! Lisäilen tuotetta (puhtain sormin) päivän mittaan etenkin kiiltelevälle nenälleni ja huokoseni kiittävät!

3. Mikä on lempipuuhasi kesällä ja miksi?

Tuoreista marjoista ja vihanneksista nauttiminen, ehdottomasti. Tosin, jos mahdollista, viettäisin kaikki kesäpäivät mieluiten hevosen selässä pelto- tai metsätiellä.

4. Paljasta vähintään yksi paheesi.

Suklaa... siitä on vaikea pysyä erossa.

5. Mistä haaveilet tällä hetkellä?

Yhdestä makuuhuoneesta lisää. Siitä tulisi Miken työhuone, mikä tekisi meidät molemmat onnelliseksi!

6. Mistä iloitset tällä hetkellä?

Uudesta työpaikasta - vaikka uskonkin homman olevan henkisesti melko rankkaa. Iloitsen myös siitä, että en tällä hetkellä saa allergiaoireita mistään - jee!

7. Mansikat, herneet vai jäätelö?

Saako valita kaikki?

8. Listaa kolme suosikkiblogiasi. 

Tuosta lukemieni blogien listalta voi vapaasti valita kolme!

9. Oletko viherpeukalo? Saatko viherkasvit/kukat pysymään hengissä? 

En ole koskaan ollut hääppöinen kasvienhoitaja, mutta olen ilmeisesti kehittynyt tässä asiassa, sillä en ole vieläkään onnistunut tappamaan makuuhuoneeseen syksyllä ostamaamme viirivehkaa - se jopa kukkii uudelleen!

10. Mikä on lempikesävaatteesi?

Useamman vuoden ikäinen maksimekko, jossa on valkoisella pohjalla voimakkain värein lintuja ja kukkia tms härpäkettä... Se on sellainen, mikä miellyttää kesäkuumalla. Pidän myös mustista caprihousuistani - tosin en kuumimmalla ja aurinkoisimmalla säällä!

11. Kerro mottosi/elämänohjeesi.

Kaikkea (järkevää) kannattaa kokeilla kohtuudella!  

Seuraavat kysymykset laati Kommentteja:

1. Missä ja millaisena näet itsesi 60-vuotiaana?

Toivottavasti asun silloin maalla, jossain rauhallisessa paikassa, missä pihalla kasvaa omenapuita ja ruohoa mutustaa jokunen lammaskin. Tekisin jotain luovaa hommaa, hoivailisin yrttejäni ja nautiskelisin maastossa ratsastamisesta omalla hevosella. 

2. Jos joutuisit valitsemaan itsellesi uuden kansalaisuuden nykyisen lisäksi, mikä se olisi?
Käytännön syistä ottaisin varmaan USAn kansalaisuuden, jotta siellä vierailu, tai ehkä jopa tilapäinen muutto onnistuisi helpommin. En kuitenkaan usko että haluaisin asua siellä pidempään, ottaen huomioon maan nykyisen tilanteen.

3. Jos teet/tekisit hyväntekeväisyystyötä, mikä aihe kutsuu sinua eniten?
Eläinten parissa työskentely, esim. koiratarhalla auttaminen, hevosten parissa työskentely tms.

4. Missä on sielunmaisemasi?
Varmaan siellä maalla, omenapuiden katveessa. Tonttia pitää olla, näkyvyyttä, metsää jossain lähistöllä ja miksei jotain vesistöäkin. Kyllä nuo laajat peltoaukeakin aina sykähdyttävät jollain tapaa...

5. Tunnetko koskaan syyllisyyttä mistään?

Kyllä. Tunnen paljon syyllisyyttä siitä, miten huonosti ihmiset kohtelevat eläimiä, toisiaan ja elinympäristöään. Vaikka itse pyrin olemaan avulias, hyvä eläimille ja huolehtimaan ympäristöstäni, koen silti syyllisyyttä asiasta ja epäilen että voisin tehdä enemmänkin.

6. Jos voisit tehdä elämässäsi yhden suuren muutoksen, mikä se olisi?
Olisin opiskellut ammattiin, joka työllistäisi minut helposti missä vaan, koska vaan, esim. sairaanhoitoala. En ole neula- tai verikammoinen, enkä hätkähdä helposti, joten olisin todennäköisesti ihan hyvin voinut mennä tuollaiselle alalle. Eipä se vieläkään ihan puskista haettu idea ole...

7. Minkä asian et haluaisi koskaan muuttuvan elämässäsi?
Haluaisin pysyä aina terveenä ja hyväkuntoisena - ja olisihan se mukavaa jos aina elämässä riittäisi rakkautta ja onneakin.

8. Mitä arvostat itsessäsi eniten?

Kykyä nähdä asiat monelta kantilta, sekä oikeudentajua.

9. Entäpä muissa ihmisissä?
Rehellisyyttä, kaunistelemattomuutta ja päättäväisyyttä.

10. Jos loppuelämäsi ruokavalio saisi koostua vain kolmesta ruoka-aineesta, mitkä ne olisivat?
Ymmärtäisin ennemminkin kai että ruuasta... eli juustosta, hapankorpuista ja pensasmustikoista koostuisi loppuelämäni ruokavalio! (Toivottavasti saisin silti juoda teetä...)

11. Viimeiseksi lainaan Tessan ideaa: Minkä ohjeen antaisit 25-vuotiaalle itsellesi?  
Unohda viisumin hankkiminen Yhdysvaltoihin ja järjestä se mies suosiolla Suomeen!

Ja sitten vielä Buttermilk Bisquitsin kysymykset:

1. Jokainen on ennakkoluuloinen jotain asiaa kohtaan, mitä kohtaan sinä olet ennakkoluuloinen?

Heh, vanha klassikko... "Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se todennäköisesti on." Eli jos kaikki on vaan liian hyvää ja täydellistä, hiipii mieleen pelko ja ennakkoluulo... Olen myös ennakkoluuloinen jotain epämääräisiä ruokia kohtaan.

2. Kumman kaa: Henry Saari vai Matti Nykänen? ;-) 

Yök, toivottavasti ei kumpaankaan tarvi koskea pitkällä tikullakaan, mutta jos pakko on valita, voisin tavata Matti Nykäsen pikaisesti ihan vaan saadakseni sanoa tavanneeni hänet.

3. Millaiseksi kuvittelisit elämäsi nyt, jos olisit vielä yhdessä ensimmäisen vakavan poikaystäväsi kanssa?

Huh, vaikea arvuutella. Luulen, että taloudellinen tilanteeni olisi parempi, mutta en olisi nähnyt kovinkaan paljon maailmaa tai hankkinut kovinkaan paljon uusia kokemuksia. Elämäni olisi varmasti aika tasaista, mutta mukavaa. Olisin varmasti ihmisenä aikalailla erilainen.

4. Mikä on kummallisin tilanne (esim. saamasi kommentti tai muualla tapahtunut asia), joka sinulle on tapahtunut blogisi ansiosta?

Ei minulle kai ole mitään kovin kummallista blogin tiimoilta tapahtunut? Paitsi kerran joku mies pisti sähköpostia, jossa kertoi vain sen, että minulla on kauniit kynnet...

5. Millainen olit 17-vuotiaana?

Nuori kapinallinen. Muistaakseni pukeuduin paljon mustaan (ja jokseenkin dramaattisestikin), hiukseni olivat lyhyet ja tummat ja ajoin kirkkaan keltaisella skootterilla, joka kyllä aika hyvin karisti kaiken goottiuden allekirjoittaneesta... Luin jonkun 12 kurssia historiaa lukiossa ja sen lisäksi kaikki mahdolliset maantiedon kurssit. En tainnut harrastaa juuri mitään.

6. Voisitko kuvitella asuvasi pysyvästi ulkomailla (jos olet ulkosuomalainen, voisitko kuvitella asuvasi pysyvästi Suomessa)?

Voisin, mutta harkitsisin kyllä tarkkaan, minne ihan pysyvästi pysyvästi muuttaisin, sillä esim. toimiva terveydenhuolto on aika olennainen osa elämää. Esim. astmalääkkeistä pitäisi myös pystyä saamaan jotain alennusta vielä ulkomaillakin.

7. Kuka on ihannenaisesi julkkisten joukosta?

Tunnustan heti etten kyllä seuraa yhdenkään julkkiksen elämää kovinkaan aktiivisesti tai mielenkiinnolla, mutta heitetään tähän vaikka Alyssa Milano, josta olen aina pitänyt ja joka on toiminut paljon hyväntekeväisyydessä ja josta ei juuri löydä negatiivista julkisuutta.

8. Oletko unelmatyössäsi ja millainen on / olisi unelmatyösi?

En. Unelmatyöni olisi todennäköisesti jotain, missä saisin joko toteuttaa luovuuttani jollain tapaa - tai olla eläinten, etenkin hevosten, parissa.

9. Mainitse yksi asia, jota olet elämässäsi myöhemmin katunut.

Sitä, etten lukion aikaan lähtenyt Usaan vaihto-oppilaaksi, vaikka siihen olisi mahdollisuus tullutkin. Ylipäätään vaihtoon lähtemättä jättäminen kaduttaa.

10. Aiotko vielä jossain vaiheessa tulevaisuudessa opiskella?

Jos voin sitä välttää niin en. En ainakaan mitään monivuotista projektia haluaisi enää opiskelusta tehdä. Voi tosin olla, että mikäli en ala kohta löytämään töitä omalta alaltani, joudun harkitsemaan toista talaa.

11. Milloin ja millaisessa tilanteessa olet viimeksi itkenyt?

En itke kovinkaan helposti, enkä kovin usein. En yleensä itke omia murheitani, vaan toisten. Viimeksi taisin hieman niiskutella kuultuani erään läheiseni raskaasta päivästä ja masennuksesta. 

Ja... heitän vielä mukaan omat 11 kysymystäni:

1. Millaiset ovat suosikkikenkäsi?

2. Huulipuna vai huulikiilto? Miksi?

3. Paras kesäjuoma?

4. Mitä teknologian ihmettä ilman et haluaisi olla?

5. Minne matkustaisit, jos sinun pitäisi lähteä huomenna?

6. Paras tapa viettää sunnuntaita?

7. Rakkain lapsuusmuistosi?

8. Oletko allerginen millekään? Jos, niin mille?

9. Millainen oli ensimmäinen poika-/tyttöystäväsi?

10. Hyvin palkattu työ vai hyvin mukava työ?

11. Suosikkikasvisi?

Heitän haasteen kaikille "Näitä luen" -listallani oleville suomalaisille bloggaajille (myös ulkosuomalaisille), paitsi Buttermilk Bisquitsille tietenkin. Muutkin saa tehdä!