keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Onneksi olen melko halpa

Juhannuksesta on toivuttu jo varmaan ympäri Suomen ja niin myös täällä meillä, tosin tämä Miken lomaviikko ja koirattomuus ovat myös aiheuttaneet sen, että äärimmäinen laiskuus asuu yhä talossamme. Jos ei jatkuvaa työhakemusten täyttelyä oteta huomioon, olen viettänyt melkoista luostarielämää täällä kodin hiljaisuudessa...

Tänään oli ensimmäinen päivä viikkoon, kun Mike pisti nenäänsä ulos enemmänkin kuin viikonloppuisen roskien ulos viemisen verran. Itse olen sentään käynyt kaupassa ja pyöräilemässä välillä...Täytyy kyllä myöntää että perjantaista saakka miltei jatkuvasti ankean harmaana edustanut sää ei ole ollut kovinkaan mieltä ylentävä kokemus. En ole hirveästi itsekään hinkunut ulos.

Tänään sain sentään aikaiseksi siivottua, jopa Miken avustuksella (!) ja harrastin samalla lakanoiden pyykkäämistä. Mike käväisi myös työ(harjoittelu)paikallaan sen verran, että jutteli pomon kanssa tulevaisuudennäkymistä. Tarjoavat Mikelle nyt alkuun (elokuusta alkaen) n. 18-20h/viikko, mikäli sanktiot Kelan puolesta eivät ole ylivoimainen este. Kelahan toki ottaa sitten kotouttamistuesta 50 senttiä pois jokaista Miken ansaitsemaa euroa kohden, koska Suomessa on semmoinen reilukerho, että vaikka tukia annetaankin jos onnekas olet, varmistetaan samalla myös se, ettet voisi elää mitenkään turhan mukavasti, vaikka yrittäisit samalla elämänlaatuasi parantaakin töitä tekemällä.

Oma työn hakuni ei puolestaan ole edistynyt mitenkään, vaikka olen mielestäni yrittänyt aika pitkälti jo kaikkeni työllistyäkseni - paitsi mennyt puhelinmyyntiin. Olen soittanut paikallisiin yrityksiin ja ketjuihin, käynyt paikan päällä kyselemässä töitä, täyttänyt ehkä miljoona hakemuslomaketta netissä, lähettänyt sähköpostitse sekä tavallisen postin kautta hakemuksia jne jne, mutta edes haastatteluun asti en ole edennyt, en sitten millään. En mitenkään pysty käsittämään miten voi ihmisen olla näin vaikea työllistyä, etenkin kun en edes etsi minkään tietyn alan töitä, vaan mitä tahansa, mitä osaisin vähänkään tehdä, tai mihin joku kouluttaisi työn ohessa... Eniten ärsyttää se, että yritykset eivät viitsi yhdeksässä tapauksessa kymmenestä edes laittaa automaattista "valitettavasti valintamme ei tällä kerralla kohdistunut sinuun" -viestiä, joten odotat tuskasta kiemurrellen viikkoja turhaan jonkinlaisia uutisia.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että on onni, että olen ylipäätään melkoisen halpa. Noin niinkun naiseksi. Tarkoitan tällä sitä, että en vaadi kovinkaan paljon, mielestäni, noin niinkun arkipäivän "luksusta". En rusketa itseäni, en valkaise hampaitani, en laitatuta pidennyksiä, en värjää hiuksiani, en ota rakennekynsiä ja, uusimpana aluevaltauksena... Käytän nyt suunnilleen halvinta mahdollista marketti-shampoota ja hoitoainetta!

Ehkä siellä joku nyt putosi tuolilta. Olen nimittäin hankkinut jokin aika sitten itselleni niinkin trendikkäät hiustenhoitotuotteet kuin Erittäin Hieno Suomalainen -sarjan mustikkashampoon ja -hoitoaineen. Hintaa näillä oli huimaavat 1,90 euroa/pullo. Hiukseni ovat pitkät, paksut, karheahkot ja vielä jokseenkin luonnontaipuisat (?), mutta itseasiassa mustikkatuotteet ovat osoittautuneet yksiksi parhaista aineista, mitä voin tukkaani laittaa. Tuoksu on molemmissa aiiiiivan huumaavan ihana, shampoo vaahtoaa mahtavasti ja hoitoaine jopa selvittää takkuuntuvat hiukseni. Lopputuloksena on todellakin hiukset, jotka ovat "kuin sadevedellä pestyt", kuten tuotteet mainostavat. Jenkkityttö saattaisi nyt nyrpistää nenäänsä ihmetellen että millä ihmeen saastelitkulla sitä pitäisi kuontaloaan kylvettää, mutta omassa mielessäni ainakin välkkyy aina kirkkaan sinisenä loistava kesämökin järvi, josta kannettiin saunaan vesi. Sillä vedellä huuhdeltuna hiuksista tuli aina mitä silkkisimmät... Näin käy myös näillä tuotteilla pestessä! Tämän lisäksi käytän hiuksiini yhä jo ehkä 6kk sitten ostamaani Bonacuren hiusöljyä. Muita aineita en päähäni laita, joten pääsen kyllä hiusten suhteen enemmänkin kuin halvalla. Nyt on vielä lähelle avattu uusi kampaamokin, joka ottaa vaivaiset 4,50€ otsatukan leikkuusta, joten tattadaa, hiusongelmani lienee ratkaistu! Itsehän en sitä uskalla leikata, parin kohtalokkaan "hupsista"-momentin jälkeen...

Haaveilen päivistä, jolloin minulla olisi taas rahaa käydä joskus ihan oikeasti kampaajalla. Värjätä hiukset jonkin väriseksi, ehkä jopa laittaa raitoja. Joo, CityDeal tarjoaa välillä kampaamopaketteja hintaan joku 45 euroa, mutta ei meillä ole sitäkään. Näin ollen jouduin luopumaan himoitsemastani hiustyylistäkin, nyt kun se puhelinmyyntihomma tyssäsi kohdallani alkuunsa. Haaveilen siitä, että voisin lähteä ostamaan jonkun uuden kivan paidan vaatekomerooni, vaikkapa alennusmyynnistä. Haaveilen siitä, että voisin jatkaa kuntosalilla käyntiä, koska tililtäni löytyisi helposti siihen 70€/kk. Mutta, tällä hetkellä kaikkein eniten haaveilen siitä, että tulisi kuukausi, jolloin en joudu lainaamaan/pyytämään vanhemmiltani muutamaa kymppiä ruokarahaa, koska meillä sitä ei ole. Heilläkin kun on kyllä tiukkaa. Olisi ihanaa, jos ei laskujen päivämääriä tarvitsisi yrittää sumplia, eikä tarvisi jänskättää onko 3kk päästä varaa sähkölaskun maksamiseen. Puuh.

Olemme tällä hetkellä tinkineet kaikesta mahdollisesta, mutta tuntuu, ettei mikään riitä. Ostettu on vain ne, joita ilman ei voi elää, kuten lääkkeet ja ruoka. Toivoisin niin kovasti, että voisimme joskus vaikka käydä ihan oikeassa ravintolassa syömässä ja antaa vähän rahaa hyväntekeväisyyteenkin. Tajuan, että blogeissahan ei yleensä raha-asioista puhuta, ainakaan negatiivisessa mielessä, mutta haluaisin edes jonkun tätä sattumalta lukemaan eksyneen oivaltavan, miten onnekkaita he ovatkaan jos heillä on työpaikka tai varaa vähän shoppailla tai käydä ulkona syömässä, ulkomaan matkoista puhumattakaan. Olen äärimmäisen iloinen niiden puolesta, joilla on elämässään tätä "arkipäivän luksusta", vaikka näistä asioista lukeminen ottaakin välillä vähän koville, kun itse joutuu kaikesta nipistämään...

Onneksi on kuitenkin tämä värikäs ja kaunis kesä, josta voi nauttia vaikka kodin parvekkeelta suurinpiirtein ilmaiseksi! Ja onneksi on tuo mies, joka sanoo että kyllä kaikki vielä tästä järjestyy.

5 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Heippa Jenni!

Hyvä kirjoitus, moni pitää työpaikkaa itsestäänselvyytenä. Minä muistutan itseäni joka päivä nykyisestä paikastani, koska viihdyn siellä ja palkkakin on hyvä. Aina näin ei ole ollut, todellakaan. Tähän mennessä minulla on ollut 2 vakituista työpaikkaa, muut ovat olleet määräaikaisia.

Tuli mieleeni, että jos haluat, voisin katsoa työhakemustasi. Olen työskennellyt alalla henkilöstöalalla ja olen saanut kehuja hakemuksestani/ansioluettelostani. Ja olen saanut käydä aika paljon haastatteluissa, tiedän mitä on odotella sitä puhelinsoittoa kotiin.

Jos innostuit, voit laittaa spostia tuohon blogini osoitteeseen bunnymode@gmail.com
:) Ei mikään pakko, ja todellakin ymmärrän, jos et halua. :)

Sugar kirjoitti...

Taalla on kanssa yksi low maintenance vaimo, joten mies saa olla tyytyvainen :) Olen myos todennut nuo mustikkashampoot oikein hyviksi! Erityisesti olen ihastunut tuoksuun ja se on suuri asia se, koska olen todella ronkeli tuoksujen suhteen, hih! Onnea tyonhakuun, toivotaan, etta pian tarppaa!

Jenni kirjoitti...

Satu,

Kiitos kovasti tarjouksestasi, itseasiassa juurikin blogini kautta sain aiemminkin jo vinkkiä CVn ja hakemuksen osalta, pitäisi olla nyt tip top kyllä kuosissa! Mutta, eikai se haittaa jos sitä esittelee vielä muillekin? :D

Sugar,

Olen myös ronkeli - ja herkkä, mitä tuoksuihin tulee. Astman myötä olen jotenkin alkanut nirsoilemaan entistä enemmän. En pidä täysin tuoksuttomasta, mutta... jotain pitää olla ;)

Ioanna kirjoitti...

Kyllä kaikki siitä vielä varmasti järjestyykin! Mutta toivottavasti pian. Tiedän kyllä, miten ahdistavaa on, kun joutuu jokaisen sentin laskemaan, eikä rahat silti meinaa riittää edes pakolliseen. :/

Paljon, paljon tsemppiä työnhakuun! Kesä on varmaan vaikein mahdollinen aika, kun moni paikka on kokonaan tai osittain kiinni ja kesätyöntekijät palkattu ajat sitten. Mutta kohtahan on taas syksy! Pidän peukkuja sulle. :)

P.S. Ja minusta on mahtavaa, että joku kehtaa kertoa blogissa siitäkin, kun on vaikeaa!

Jenni kirjoitti...

Kiitos Ioanna :) <3