torstai 21. heinäkuuta 2011

Apteekin hyllyltä

Olen luonnonkosmetiikan ja luonnollisen kosmetiikan ystävä. Olen jo vuosia suosinut Yves Rocheria, Body Shopia ja satunnaisia muita itseään luonnollisempana markkinoivia yrityksiä. Muutamia suosikkituotteitakin on löytynyt. Body Shopin hinnat ovat mielestäni hilautuneet ylöspäin sellaista tahtia, etten ole siellä enää aktiivisesti pariin vuoteen asioinutkaan. Sääli sinänsä.

Astman myötä ihostani on kuitenkin tullut rasittavampi ja nenästäni nirsompi. Mitä luonnollisemmaksi mennään, sitä helpommin tunnun nykyään saavan allergioita. En pidä tällaisesta kehityksestä yhtään. Jokin aika sitten tilasin Yves Rocherilta heidän uutta erilaisista teelaaduista koostuvaa kosmetiikkasarjaansa, joista lopulta vain nopeasti poispestävä kuorinta on osoittautunut kaikin puolin sopivaksi tuotteeksi - joskin senkin tuoksussa on jotain, mikä tökkää sen verran, että en ole varma tuleeko toista pakkausta ostettua.


Ostin tuolloin kuorinnan lisäksi myös kasvoveden ja kasvojen puhdistuspyyhkeitä. Kasvovesi on erikoinen, melko geelimäinen ja kaikin puolin muuten miellyttävä, mutta ihoni tuntuu olevan hivenen eri mieltä asiasta, minkä vuoksi en kasvovettä ole oikein uskaltanut käyttää. Pahinta kuitenkin on nuo puhdistuspyyhkeet. Niillä pitäisi olla ihoa siloittava vaikutus, joten epäilen, että ehkä siitä johtuu se, miksi tuotteet eivät iholleni sovi. Kaikenlaiset siloittavat ja anti-age -tuotteet ovat yleensä aiheuttaneet ärsytystä. Puhdistuspyyhkeiden jälkeen kasvot kuumottavat ja muuttuvat punaisen läikikkäiksi. Kokeilin kaksi kertaa ja toisella kerralla oireet olivat vain pahemmat. Olen siis luovuttanut.

Olen kuitenkin viimeaikoina löytänyt apteekista uusia ja edullisia ystäviä. Monet apteekissa myytävät sarjathan ovat melkoisen hintavia, mutta ACOn ja Favoran tuotteet ovat sopineet hyvin omallekin kukkarolle. Olen erityisen ihastunut tuohon yläkuvassa olevaan ACOn puhdistusaineeseen, joka on todella riittoisa, vaahtoava ja hyväntuoksuinen. Sillä irtoaa myös vedenkestävä silmämeikki ihan kivasti, jos on yhtä laiska kuin minä. Näin kesäaikaan en edes tarvitse kasvovettä. Toinen mihin olen ihastunut, on Favoran 15 suojakerroksella varustettu päivävoide. Koska en hengaile auringossa, on voide ollut riittävä sen verran mitä tarvitsenkin. Tuoksu on omaan nenääni miellyttävä, samoin koostumus. Tuote on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Voin suositella molempia lämpimästi kaikille, joilla on rasvoittuva, mutta pintakuiva iho.

Mutta. Kuka ottaisi pois kaappiani täyttämästä vain pari kertaa käytetyn kasvoveden ja pari puhdistusliinaa vajaan puhdistusliinapaketin? Kasvoveden normaalihinta on 11,50 €, puhdistusliinojen 10,50 €. Ensimmäinen joka ilmaisee halukkuuteensa kyseisiin tuotteisiin saa ne postikulujen hinnalla. Menevät todennäköisesti pehmokirjeessä ihan ok, joten hinta lienee 4,30 €, mikäli haluat molemmat tuotteet. Kohta tässä on muutto edessä, enkä viitsisi noita poiskaan heittää, enkä viitsi niistä rahaakaan ottaa, kun eivät kuitenkaan täysin käyttämättömiä ole. Ensimmäiselle lähtee, joka tähän kommentoi ne haluavansa.

5 kommenttia:

Plaz^ kirjoitti...

Jos olin eka ni mä voin ne :)

Plaz^ kirjoitti...

hmm..ottaa siis :D

Jenni kirjoitti...

Hahah :D Olit todellakin eka :D En oo koskaan nähny noin nopeeta kommentointia blogissa :D Sulle lähtee siis. Laitatko mulle s-postia tohon kettuakanssa@jennin.net?

Laitan sitten ens maanantaina postiin, kun oon taas Tampesterissa. :)

Plaz^ kirjoitti...

Jee :)
Maili lähetetty!

Jenni kirjoitti...

Jee! :D Saat ne varmaan tiistaina tahi keskiviikona ensi viikolla, riippuen Kustin ripeydestä :)