Yönaikainen sieni-invaasio
Kun keväällä oli tämän verran lämmintä, sitä kirmasi ympäriinsä t-paidalla (tai ainakin minä kirmasin) innoissaan siitä, että viimeinkin on "lämmin". Mutta koitapa kirmata tuolla syyssäässä t-paitasillaan... Ei välttämättä paras idea. Neuletakeista ja huppareista tuulee läpi, mutta takit ovat liian kuumia. En inhoa mitään muuta niin paljon kuin sitä, kun on liian kuuma... Olen myös kaivannut nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oikein toden teolla tuulipukua. Yh. Koiran kanssa kulkiessa sellainen olisi vain äärettömän kätevä, kun lahkeista voisi sitten vain pyyhkäistä kurat pois, sen sijaan että joudun jatkuvasti pesemään kuraantuneita farkkujani.
Mieli tekisi ostaa kaikenlaista uutta kivaa syksyksi, mutta... niin. Kaikki hilut menevät nyt ihan arkipäivän peruskustannuksiin. Onneksi talvea varten on sentään hyvät varusteet jo valmiiksi...
Yritän nyt keksiä mitä tänään laitetaan päälle kun ulkona näyttää olevan 10 astetta lämmintä, kova tuuli ja vilahduksia auringosta (voisi olla isompiakin vilahduksia)...
1 kommentti:
Elä nyt herrajumalasentään farkuissa lenkkeile. :D Sulle on nyt jäänyt jostain lapsuudesta kovat traumat tuohon tuulipukuasiaan. Kyllähän sitä nykyään löytyy ihan hienoja ulkoiluasuja, joissa on mukava lenkkeillä vaikka sitten vesisateessa. :) Omasta "tuulitakistani" ei ainakaan tule vesi läpi, ja se on varsin kätevää jos alkaa ripotella vettä kesken lenkin.
Lähetä kommentti