perjantai 17. helmikuuta 2012

Hiki on sitä kun läskit itkee

Ja tänään melkein itkee Jennikin. Kuntosalijäsenyys on (jo nyt) alkanut hieman epäilyttää, oivaltaessani tänään että hyvin pienellä panostuksella voisin tehdä kaiken saman kotonakin - likimain ilmaiseksi. En nimittäin edelleenkään ole löytänyt muuta sopivaa tuntia TerveSelkä -ryhmän kaveriksi. Ottaa päähän. Haluan toden teolla päästä kuntoon, löytää sen hemmetin "liikunnan riemun", josta kaikki aina pirteänä puhuu, mutta ei jessus sentään, ei mun koordinaatiolla vedetä mitään aerobiciä eikä näemmä edes zumbatakaan, ainakaan jos tämän aamun tunti siitä jotain kertoo. Jäin jo "alkuverryttelyssä" seisomaan paikalleni tyhmänä suu auki.

Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.

Olen hämmentynyt. Kävin eilen kokeilemassa Cardio Energyä, missä pysyinkin ihan vielä joten kuten kärryillä ekat 20 minuuttia, mutta sitten tajusin että en pentele saa tuossa tahdissa jalkoja menemään tuolla tavalla ja vielä heittämään siihen käsiäkin mukaan. Kunto ei loppunut, mutta taito kylläkin. Muut jumppailijat loivat suuntaani kärsiviä katseita samalla kun yritin lähinnä pysytellä poissa tieltä. Lähdin sitten pois ja menin tekemään kuntosalitreeniä. Zumbaa tosiaan katselin n. 5 minuuttia, ennen kun painelin salille 45 minuutin treenille. Ja anteeksi vaan, mutta en ole enkä tule olemaan mikään lihastreenin suurin ystävä, enkä aio kyllä maksaa maltaita siitä että voin käydä salilla nostelemassa painoja, joita nostelisin kotona halvemmalla.

Olen aina kokenut olevani ihan kohtuullisen hyvä tanssija. 70-luvun diskorytmit löytyy, reiveissä on tullut käytyä nuorempana ja kyllä sambakarnevaaleissakin pärjättäisiin. Musavideoilta bongattuja liikkeitäkin osaan jonkin verran matkia ja videoiden ja kavereiden kommenttien perusteella olin 100% varma että rakastuisin zumbaan ja saisin siitä uuden vekkulin kaverin, mutta toisin kävi. Ehkä juuri siksi nyt v*tuttaa niin raskaasti, koska odotukseni olivat niin korkealla... Olin varma, että tässä se nyt on. Ei siellä kaikki olleet edes mitän solakoita urheiluvälinemainoksen tyttöjä, mutta sinne ne jäivät kaikki, kun minä lähdin. Missä vika? Olenko yhtäkkiä hankkinut jostain kaksi vasenta jalkaa?

Mitä kummaa tässä voisi kokeilla? Etenkin kun sali on peruuttanut jo 2 TerveSelkä-tuntia tällä viikolla... Joku Plan B pitäisi olla, mutta mikä? Ärhhh...

4 kommenttia:

Matkantekijätär kirjoitti...

Moi, älä masennu, vaikka ekat tunnit vaikuttavatkin hankalilta! Koita antaa eri lajeille mahdollisuus. Itse ensimmäistä kertaa BodyCombat-tunnilla mietin, että eihän tässä tule edes hiki... Nyt laji on mun aivan ehdoton suosikki ja voisin harrastaa sitä joka päivä! Ja jos susta tuntuu sille, että "kaikki muut" osaa ja minä en, niin se johtuu siitä, että ne "kaikki muut" ovat hinkuttaneet sitä samaa ohjelmaa varmaankin jo pari kuukautta tai käyneet saman ohjaajan tunneilla jopa useita vuosia, jolloin he osaavat ennakoida tulevat askelkuviot ohjaajan eleistä paljon helmpommin. Ota ekat kerrat huumorin kannalta, äläkä välitä niistä katseista!

Mutta onhan sekin tietty mahdollista, että joku laji ei vain kerrassaan ole kiva. Mä koitin Zumballe antaa mahdollisuuden, jos toisenkin ja sitten päätin, että ei niin ei. Musiikki ei saa mun lanteita liikkumaan, eikä jalkoja sen enempää. Mua ei vain kiinnosta Zumbata.
Pääasia musta on, että liikunta on hauskaa!! Toivottavasti säkin löydät teidän salin valikoimista vielä suosikkitunnit! :)

Satu kirjoitti...

Heippa Jenni,

Ei kannata masentua! Kun menin ensimäiselle Zumba tunnille, ni ajattelin ihan samaa kuin sinäkin. Miten ihmeessä jalat muka saa liikkumaan noin vikkelään, jäin jälkeen siis koko ajan. Mutta niin se ihminen on kuule vain oppivainen, nyt meinaa pysyn jo perässä! :) Onko sulla vuoden jäsenyys, vai?

Jenni kirjoitti...

KAHDEN vuoden ;__;

Johanna kirjoitti...

Kuten muutkin jo sanoivat - anna sille zumballe uusi mahdollisuus! Mene eri ohjaajan tunnille ja käy samalla tunnilla muutamaan kertaan. Lihasmuisti kehittyy niin kroppa alkaa muistamaan liikkeitä ja pian oletkin mukana ihan samoin kuin ne muutkin :) Harva ekalla kerralla pysyy missään tunnilla mukana samoin kuin useasti tunneilla käyneet :)