Jonotuksen riemua kerrakseen

Olen sitten onnistuneesti telonut nilkkani. Enkä ole varma missä ja miten. Sunnuntaina kaikki oli vielä ok, mutta maanantaiaamuna kaupungille lähtiessä jo ihmettelin äidille että nilkka tuntuu oudon kipeältä tässä kävellessä. 4 tunnin kävelemisen jälkeen se vasta sitten kipeä olikin, mutta ei niin kipeä mitä se oli illan tullen kun yritin istuma-asennosta uudelleen ylös... Tänään oli kuitenkin pakko lähteä vielä uudelleen kaupungille. Aamulla nilkka oli samassa jamassa kuin eilen aamulla, mutta nyt taas päivän tepsuttaneena se on pahasti jumissa.

Eilen poltin muuten käämini terveysasemalla aika iloisesti. Sinne jouduin tajuttuani että astmalääkkeeni resepti oli hävinnyt teille tietämättömille ja lääke oli viittä vaille loppu. Selitin tilanteen vastaanotossa ja sain ohjeen odottaa huoneen 12 edessä, kunnes sairaanhoitaja kutsuisi sisään. Odotin. Luulin, että edelläni oli yksi asiakas, koska muita ei tilassa ollut. Sitä ennen kuitenkin sisään kutsuttiin joku mummeli. Sitten tuo asiakas, jonka parissa hoitaja vietti tovin jos toisenkin. Sitten taas mummeli. 40 minuuttia olin oven takana istunut muka odottamassa reseptiäni, kunnes hoitaja lopulta kysyi, tai oikeammin tivasi, että mitä siellä teen ja kuka olen. Ilmoitin nimeni ja asiani ja sen että olen jo tässä semmoisen 40 minuuttia istuskellut (vanhempieni odotellessa autossa, sillä he sanoivat odottavansa vaikka jo 30 min sitten ehdotin heille että kannattaisi lähteä jo sinne Stockalle...). Hoitsu sitten tuumasi, että hän ottaa vastaan vain ajanvarauksella. Kerroin hänelle, että neuvonnasta oli kehoitettu odottamaan juuri tämän oven takana. Hän kuitenkin sanoi että olen väärässä paikassa, mutta että joku "varmaan kohta tulisi" hakemaan... Tepastelin sitten aulassa hermot kireällä jonkin aikaa, kunnes aivan toisesta päästä taloa joku huuteli nimeäni. Kipitin sitten sinne, vasta 50 minuuttia terveysasemalla hengailtuani ja suoraan sairaanhoitajan huoneeseen - vain kuullakseni hoitajan kysyvän koska voisin tulla takaisin hakemaan reseptiä... Anteeksi mitä? Odotin siis terveysasemalla 50 minuuttia sitä, että hoitaja käyttäisi minuun aikaa 30 sekuntia kysyäkseen mitä halusin ja koska voisin sen noutaa? Tätäkö ei oikeasti olisi voitu neuvonnassa tehdä? Kuulemma tuota reseptiä en saa ennen kuin lääkäri sen allekirjoittaa. Ai miten mukavaa. Kostoksi sitten iskin "Saitko tänään hakemasi avun?" -laitteesta punaisinta, vihaisinta hymynaamaa ulos lähtiessäni...

Tuon jälkeenhän sitten jonotinkin työkkärissä jonkun puolisen tuntia, minkä jälkeen olinkin sitten jo aika kypsä. Onneksi siellä työkkärissä sentään hommat hoitui melko sutjakkaasti kun vauhtiin päästiin ja virkailijakin oli oikein mukava ja myötätuntoinen. Pisteet sinne. Onneksi tämän kaiken jälkeen isä osti nälkäiselle tyttärelleen keittolounaan ja tarjosi vielä cafe au laitin ja croissantinkin päälle - eipä ole moisia herkkuja hetkeen nautittukaan.

Tänään puolestaan jonotimme Elisalla jonkun 30 minuuttia, kunnes kyllästyimme ja lähdimme kotiin. Siellä oli tasan 2 asiakaspalvelijaa ja niin paljon porukkaa tuvassa, että hädin tuskin sisälle mahtui. Olivat menossa numerossa 82 kun tulimme ja kun lähdimme, vuorossa oli numero 84... ja meillä olisi ollut vuoro 91... Joten... Ei kiitos. Palataan asiaan toiste. Yritämme tässä haalia Miken käyttöön kännykkää ja liittymää, koska sillekin on aina välillä tarvetta.

Yritin myös tänään viimein tulostaa hiljattain ostamalle valokuvapaperille kuvia, mutta tietenkin isältä peritty alkeellinen printteri tuumi paperin olevan liian paksua ja heitti paperitukoksen ensimmäisen 3cm tulostuksen jälkeen. Ylijäämäpaperi pääsi sitten alustaksi ylläolevalle tussipiirrokselle (hauva)... Haluan uuden printterin!

Vanhempani puolestaan lähtivät hetki sitten kotiin ja nyt tätä tyttöä kutsuu lähinnä sohva ja kylmägeeli... Sekä vihreä tee sitruunalla...