perjantai 29. kesäkuuta 2012

"Eihän teillä mitään ongelmaa olekaan."

Tänä aamuna tuossa 11 paikkeilla suunnittelin aamupalan syömistä. Istuskelin laiskana koneella, vissiin Facebookissa, kun yhtäkkiä keittiöstä alkoi kuulua jo parin viimeisen kuukauden aikana tutuksi tullutta "pulputusta". Tajusin kuitenkin pian, että nyt lavuaarimme ei enää vain kurnuttele tai sylje ulos ilmaa (ihanaa) vaan sieltä tulee ihan oikeasti VETTÄ ulos. Juoksin paniikissa keittiöön ja näin, miten lavuaariin suorastaan SUIHKUSI vettä. Se täyttyi nopeammin, kuin jos olisi tulppa ollut pohjassa ja olisin laskenut siihen täysillä vettä. Iskin kauhuissani käteni likaveden sekaan tulpan kanssa, yrittäen tukkia viemäriä, mutta siitä viereisestähän se sitten toki puski ulos. Tajusin, etten voi tehdä tässä muuta kuin valmistautua pahimpaan, eli siihen, että kohta se likavesi on lattialla, meidän uusilla laminaateilla.

Soitin ensimmäisenä isälle, että onko mitään mitä voin itse tehdä. Isä sanoi että eipä oikein, soita isännöitsijälle suoraan. Soitin. Ei vastata. Soitin huoltoon. Ei vastata. Soitin uudestaan molempiin, sain huollon kiinni ja selitin tilanteen ja lavuaarissa vesi rauhoittui, mutta jäi siihen seisomaan. Huollosta sanoivat, että joku tulee mahdollisimman pian. Yritin uudestaan isännöitsijälle. Sain puhuttua kiinteistösihteerille, kun isännöitsijällä oli muita kiireitä. Kiinteistösihteeri vastaanotti valitukseni ja sanoi, että joku tulee käymään katsomassa, mutta vasta ensi viikolla, koska ei perjantaina tähän aikaan kukaan tule (kello n. 11:30)... Okei. Eipä tässä mitään kiirettä olekaan! Eipä sillä, ei tilanne katsomalla parane.

Noh, lopulta huolto saapuu paikalle. Lavuaari on kiltisti ja hiljaa. Vedet ovat kadonneet. Huoltomies kuuntelee ongelmani ja sanoo, että on jo kutsunut "imuauton" paikalle, että saadaan putkista tukokset pois, mikäli semmoisia on ja samalla antoi henk. koht. numeronsa siltä varalta, että jos vielä vesi nousee sisälle, hän iskee veden poikki koko talosta. Huoltomies kertoi myös, että oli kuullut naapurilta että tässä talossa oli asuntoon ennenkin tullut vettä sisälle ja oli täysi remppa tehty, mutta ei ollut varma oliko kyse juuri meidän asunnosta. Noh, mies meni, jäin odottamaan. Lavuaari pysyi hiljaa.

Kohta asunnossamme olikin sitten kolme miestä lavuaaria tuijottelemassa ja ongelmia analysoimassa. Painelivat siitä sitten kellariin. Pian sieltä pyydettiin tukkimaan viemärit mahdollisimman hyvin, vaikka sanomalehdillä ja jollain painoilla, koska he huuhtelisivat nyt putkia. Tein näin. Mitään vettä ei sisälle asti noussut, vaikka paha ääni keittiöön kuuluikin. Seuraavaksi laskin sitten kuumaa vettä lavuaariin jonkun 10-15 minuuttia. Veti kuin unelma. Ei mitään ääniä. Lopulta mies tuli ilmoittamaan, että hommat on hoidettu, vettä ei tarvi enää laskea. Kysyin, että löytyikö mitään syytä ongelmilleni ja mies vastasi, että eipä siellä mitään selvää tukosta ollut, mutta esitti epäilyn, että putket olisivat painuneet niin kapoisiksi, että pienikin tukos riittää sen tukkimaan. Kiitin.

Soitin isännöitsijälle miesten lähdettyä, että mitäs nyt sitten tehdään. Isännöitsijä oli kuin perseeseen ammuttu karhu jo siinä vaiheessa kun kerroin mistä asunnosta soitan. Hän kertoi jo kuulleensa asiasta ja se on hoidossa, mitään ongelmaa ei ole, koska putket on avattu. Kerroin hänelle, että onhan tässä ongelma, likavedet tulivat sisälle ja olemme jo pitkään kuunnelleet viemärin kurnutusta ja että sieltä on tullut ilmaa ulospäin. Isännöitsijä tuumi siihen, että emme ole aiemmin hänelle ilmoittaneet, että ilmeisesti tämä ei elämäämme haittaa. Kerroin ilmoittaneeni huoltoon jo viikkoja sitten ja sieltä on mieskin käynyt. Sanoin että huoltomies ei voinut tehdä mitään ja esitti teorian, että putket olisivat sen verran vaakatasossa, että siksi ongelmia löytyy. Isännöitsijä ilmoitti, ettei huoltomies voi sitä tietää. Kerroin huoltomiehen ilmoituksen perustuneen siihen, että hän oli huomannut saman rakennuttajan kaikissa taloissa saman ongelman. Isännöitsijä pysyi kannassaan. Sanoin, että pitäisihän tässä jo alkaa puhua kompensaatiosta kun emme voi tiskata kuin joskus ja jouluna ja nyt vielä vedetkin nousee sisälle. Isännöitsijä ilmoitti ettei tämä elämäämme mitenkään haittaa. Ei ole aihetta mihinkään. Kysyin, mitä teemme jos tämä toistuu, jos vesi tulee uudestaan? Hän käski soittamaan huoltoon uudestaan, pyytämään jonkun avaamaan putket. Sanoin, että ei me voida aina vaan tässä istua ja odottaa keittiön viemärin ongelmiakaan. Hän kehoitti varmistamaan, että kotivakuutuksemme on voimassa! 

Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen vasta tässä illalla kun olin parvekkeella kukkia hoivailemassa. Naapuriparvekkeelta, kerrosta ylempää mummo huikkasi: "Tuliko teillä tänään vedet sisälle?" Tuumin siihen, että tulipa hyvinkin, keittiön lavuaarista. Mummo tuumi, että eipä ollut ensimmäinen kerta. Aikaisemmat asukkaat olivat lähteneet melkoisella kiireellä pienen vauvansa kanssa, kun keittiön lavuaari oli sylkenyt likavettä ympäri asuntoa. Tämä viime vuonna. Mummo kertoi, miten hänen parvekkeelleen oli puolestaan talvella jäätynyt sadevettä n. 10 cm kerros, minkä hän oli itse joutunut sulattelemaan, kun ei kukaan tullut apuunkaan. Hän oli yrittänyt valittaa isännöitsijälle, mutta ei ollut saanut sanaa väliin isännöitsijän puhuessa törkeästi päälle. Mummo pahoitteli kovasti epäonneamme ja toivoi, että ongelma ratkeaisi tai saisimme uuden asunnon tilalle. Hän epäili isäinnöitsijän tarjonneen entisille asukkaille uuden kodin vastineeksi. Hän kertoi, että tänä keväänä on myös hänen lavuaarinsa ollut tukossa.

Päätin lopulta kysellä vähän muiltakin naapureilta, että onko heillä ollut ongelmia viemäreiden kanssa, vai olemmeko tosiaan ainoita mummon kanssa, joilla ongelmia on, kun isännöitsijäkin väittää, ettei tiedä mitään. Viereisen asunnon nainen kertoi muistavansa erinomaisesti sen remonttirumban mikä tässä tehtiin. Asuntoa oli kuivatettu viikko tolkulla, tavarat evakuoitu ensihätään kasoittain parvekkeelle ja lapsi perhe oli ollut erittäin vihainen. Alakerran siivouskomeroa oli tuuletettu ja kuivatettu myös pitkään. Hänen kysyessään huoltomieheltä, mitä oli käynyt, oli hänelle sanottu, että sadevedet olivat tulleet asuntoon sisälle. Ja ilmeisesti melkoisella voimalla, sillä kaikki oli mennyt remonttiin... Kerroinkin hänelle, että asuntoomme oli juuri ennen muuttoamme laitettu upouudet laminaatit ja meille kerrottiin, että niitä vaihdetaan pikkuhiljaa jokaiseen asuntoon. Hänelle tämä tuli täytenä yllätyksenä - hänen kodissaan on nimittäin yhä muovimatot. Naapuri kertoi myös, että heillä oli kerran Viron matkan jälkeen odottanut parvekkeella toista kymmentä senttiä vettä, missä parvekekalusteet uiskentilivat... poistovesiputki nimittäin laski suoraan maahan, eikä kaatosateella vesi mennyt sitten yhtään mihinkään. Isännöitsijä oli yrittänyt vängätä asiasta, kunnes nainen oli uhannut laskuttaa heillä itselleen uudet parvekekalusteet, mikäli joku ei nyt heti tule putkea korjaamaan...

Kerrosta ylempänä naapuri puolestaan kertoi, että heillä oli tullut kylpyhuoneen lattiakaivosta vesi joskus ylös ja että kylpyhuoneen lavuaari ei hanki vetää kunnolla aina silloin tällöin. Heillä myös haisee kylpyhuoneessa herkästi viemäriltä. Heillä oli laminaatit, mutta erilaiset kuin meillä, eikä keittiön kaapitkaan olleet samanlaiset. Ehkä heilläkin oli käynyt vesivahinko ennen heidän muuttoaan? Mies kertoi myös pariskunnasta tuolla ylemmässä kerroksessa, joilla oli myös ollut ongelmia viemäreiden kanssa.

Toisin sanoen jo pieni selvittely naapureiden kanssa varmistaa sen, että en ole ongelman kanssa yksin ja että ongelmaa tosiaan on (niinkun niitä ei muuten vielä olisi). Nyt ei sitten muuta kuin toimimaan!

6 kommenttia:

Matkantekijätär kirjoitti...

No huh huh. Aikamoista! Mullakin oli vastaavanlaisia ongelmia edellisessä kodissa. Ihan hirvee tunne, kun putkistosta tulee vettä sisälle, eikä ole mitään itsellä tehtävissä...
Toivottavasti saatte putken pian kuntoon!!!

Satu VW kirjoitti...

Huh.... Toivottavasti saatte ongelmat ratkaistua, isännöitsijällä ei näköjään ihan puhtaat jauhot pussissa...

Anonyymi kirjoitti...

No ohhoh! Oletan, että asutte vuokralla? Ottakaa yhteyttä siihen tahoon mihin vuokra maksetaan, vaikka yhteistyössä naapureiden kanssa, ja vaatikaa isännöitsijän vaihtamista. Se ei ole isännöitsijän omasta pussista pois, jos hän on henkilökohtaisesti haluton korjaamaan talon epäkohtia. Sen sijaan kiinteistön omistajaa todennäköisesti kiinnostaa pitää talo asuttavassa kunnossa, vaikka se sitten kertarysäyksellä maksaisikin enemmän (vrt. parvekeremontti, putkiremontti, ikkunaremontti tai mikä vaan kaikkiin asuntoihin tehtävä juttu).

Valitettavasti nykyisin rakennetaan niin surkeaa laatua ja niin nopeaan tahtiin, että kaikki on mahdollista. Vanhat talot lahoavat pystyyn vanhuuttaan, mutta uudet hajoavat halvalla ostettujen materiaalien ja kiirellä tehtyjen töiden vuoksi.

Meillä vuokratalossa on tullut myrskysäällä sadevedet ikkunan kehikkorakenteen ja seinän välistä sisälle kuuden vuoden aikana kolmesti, mutta kun ehdotimme tietynlaisia suojapeltejä ongelmakohtiin, niin sekä isännöitsijä että kiinteistön omistaja suhtautui ehdotukseen suopeasti, pellit lisättiin ja vettä ei ole tullut sisätiloihin pitkiin aikoihin. Eli hyviäkin isännöisijöitä todistettavasti löytyy! ;)

Tsemppiä - ja ehkä kannattaa miettiä muualle muuttamista, jos asioiden hoitaminen tosiaan menee nihkeäksi. Jos ei ole aivan pakko, niin omasta mielestäni asumisasioista ei kannata ottaa lisää päänsärkyä itselleen, jos mitään vaihtoehtoja on olemassa.

t. Sanna

Johanna kirjoitti...

Aikamoinen saaga. Toivottavasti asiat selviää! Sannan kommentti yllä on musta oikein hyvä.

Jenni kirjoitti...

Joo, todellakin alan puuhaamaan jotain joukkokannetta jos tämä meno tästä jatkuu... :P Kiitos kommenteista!

Jenni kirjoitti...

Joo, todellakin alan puuhaamaan jotain joukkokannetta jos tämä meno tästä jatkuu... :P Kiitos kommenteista!