Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. tammikuuta 2012

Blogihaaste: Just Little Things

Apua, haasteeseen kuului valita 10 parasta juttua näistä liki kuudestasadasta... En edes jaksa arvata kauanko tähän raatiin kului aikaa - etenkin tällaiselta päättämättömältä vaa'alta.

376. Kun kuulee imurin imuroivan leivänmuruja.

211. Hyvä kuppi teetä.

271. Lemmikkisi innostuneisuus kun tulet kotiin.

33. Puhtaissa lakanoissa nukkuminen.

07. Saada joku, joka näyttää surulliselta, hymyilemään.

207. Raikas, puhdas tunne suihkun jälkeen.

417. Täysi ruokakomero/jääkaappi ruokakaupassa käynnin jälkeen.

409. Kotiinpaluu, kun on ollut poissa jonkun aikaa.

346. Tuoksu, joka muistuttaa sinua hyvästä muistosta.

436. Auringonpaiste täyttää huoneen kun avaat sälekaihtimet/verhot.

Haastan mukaan kaikki bloggaajat!

maanantai 15. elokuuta 2011

Tunnustan ja palkitsen

Ihanainen kreikkafani Ioanna päätti jakaa suuntaani tunnustusta, mikä aina lämmittää mieltä! Sainkin tällä kertaa tunnustusta oikein kaksin kappalein, eli tuplasti mukavaa...

The Sweetest Blog -tunnustuksen saajan tarkoitus on kertoa lempivärinsä, lempiruokansa ja paikka, johon haluaisi matkustaa, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Yllättävää muuten, miten ne yksinkertaisimmat kysymykset ovat aina niitä vaikeimpia!

Lempivärini on valkoinen. Tai niin ainakin sanon kaikille. Se ei oikeastaan ole edes mikään väri, vaan se puhdas kanvaasi. Se on se, mihin ei pysty tavallaan tuntemaan mitään inhotusta. Mutta lempivärinä se on aika huono. Pitkään suosikkivärini on ollut tumma sinertävän liila - niin vaatteissa kuin sisustuksessakin. Punaisesta pidän etenkin hiuksissa. Sininen on tänä kesänä ollut aivan ykkönen. Ymmärtänette, että en oikein osaa sanoa yhtä väriä. Jos kuitenkin joudun vain yhden värin valitsemaan, niin sanon, että juuri nyt lempivärini on liilaan taittava sininen.

Lempiruokaani koskeva kysymys on oikeastaan ihan yhtä vaikea. Isän tekemä appelsiinikana (riisillä) on kuitenkin ehkä se paras ja mahtavin. Toisaalta pidän myös kaikesta missä on tomaattia, mozzarellaa ja basilikaa.

Paikka, johon haluaisin matkustaa on Islanti, jos saan valita vain yhden. Se on ollut pitkäaikaisin ja suurin haaveeni, joka toivottavasti vielä jonain päivänä toteutuu. Haluaisin sinne ainakin kahdeksi viikoksi ja kokea kaiken mahdollisen kuumista lähteistä heppavaellukseen. Luulen, että siellä mieleni lepäisi... Viime aikoina olen myös kiinnostunut Färsaarista. Irlantikin kutsuu. Taidan tykätä ajatuksesta möllöttää keskellä merta? Italia on myös ollut haaveeni jo vuosia...

The Sunshine Award puolestaan velvoittaa vastaamaan seuraaviin kysymyksiin...

Suosikkiväri: Ks. aiempi, epämääräinen vastaus.
Suosikkieläin: Hevonen/poni (jos saan valita vain yhden, mutta pidän paljon myös koirista ja liskoista).
Suosikkinumero: 6 (emt).
Suosikki alkoholiton juoma: Tee (etenkin valkoinen tee granaattiomenalla ja vihreä sitruunatee), jos saan valita vain yhden. Jos saan valita muutakin, sanon myös, että jäinen chai latte, sekä vastapuristettu appelsiinimehu
Facebook vai Twitter: Facebook, tosin joskus mietin mitä olikaan aikana ennen Facebookia, kun vielä esim. kirjoitettiin sähköposteja...
Inhohimosi: Hevosurheilu? Tee. Suklaa. Mike. Värit.
Saada vai antaa lahja? Antaa. Joululahjojen ostelu on ihan parasta (ainakin jos on rahaa...)
Suosikkikuvio: Hevosen kavion jälki hiekkatiellä.
Suosikkiviikonpäivä: Lauantai.
Suosikkikukka: Neilikka, koska en ikinä muista mitään muita...

Ja sitten olisi aika mätkästä palkinnot eteenpäin... paitsi että. Haluan antaa molemmat palkinnot kaikille bloggaaville lukijoilleni, joita on kertynyt jo ihan kivasti! Nämä tämmöiset pikkukyselyt on jotenkin kivoja siinä mielessä, että ne tuntuvat usein paljastavan bloggaajasta jotain, mitä en pelkästään blogia lukemalla ole selville saanut. Jotain simppeliä, mutta mukavaa. En esimerkiksi olisi arvannut että Ionnan lempiväri on punainen! Ja nyt olen ihan varma, että hän on sen varmasti blogissaan joskus maininnut ja saan tästä hyvästä satikutia...

torstai 9. kesäkuuta 2011

Uusi osoite!

Pitäähän omasta domainista olla jotain muutakin kuin virallista hyötyä... elikkä toisin sanoen blogiani saa nyt sitten lueskella (myös) osoitteessa:

http://kettuakanssa.jennin.net

Blogiin löytää kuitenkin ihan normaalisti myös bloggerin kautta, eikä mikään muukaan muutu, mutta tästä lähtien ilmoitan blogini osoitteeksi tuon jennin.net -osoitteen. Jos huomaatte jotain ongelmia blogin toimivuudessa, niin laittakaa kommentti tai sähköposti, pyrin selvittämään ja ratkaisemaan probleemat mahdollisimman pian!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Sain tunnustuksen...

Nipsunallelta. Sen mukana tuli haaste jossa pitäisi kertoa kahdeksan asiaa/tunnustusta itsestäni. Ja laittaa pokaali eteenpäin 8 henkilölle. Onhan tässä tullut aiemminkin jo tunnusteltua... eikun, siis... on aiemminkin tehty tunnustuksia, mutta keksisinköhän vielä 8, joita en ole paljastanut aiemmin?


1. Odotan oikeastaan innolla sitä, kun saan vaihtaa nimeni jälleen. Olemme nimittäin jo pitkään Miken kanssa suunnitelleet ottavamme yhteiseksi sukunimeksemme Emanuelen, mikä on isäni äidin historiarikkaan suvun nimi. Nykyinen sukunimemmehän on peräisin mieheni isän puolelta, isoisän isän adoptiovanhemmilta. Olen lopen kyllästynyt tavaamaan nimeäni kaikille ja joka paikassa ja analysoimaan sen alkuperää... Ja hei, olisihan Jenni Emilia Emanuele aika hemmetin runnollinen nimi? (Nimi muuten lausutaan "Emmanuelli".)

2. Pidän siitä, kun töissä on paljon tekemistä. Päivät kuluvat nopeammin ja tuntuu siltä, että saan jotain aikaan. Pieni kiire siis tekee tehokkaaksi!

3. Olen niiiin valmis muuttamaan pois kerrostaloista. Olen lopen kypsähtänyt kajahtaneisiin naapureihin, jatkuvaan ikkunani alla tapahtuvaan tupakointiin ja huonosti toimivaan pesutupaan. Jos en vielä saa omaa kotia, niin ainakin haluan oman pesukoneen ja kodin paremmasta talosta - vaikka se tarkoittaisi keskustasta luopumista. Olen kyllä niin pitänyt tilavasta yksiöstäni ja vuokraisännästäni, mutta kesäisin asunto on järkyttävän kuuma ja naapurit ottavat aivoon.

4. Olen ollut viikon ilman kynsilakkaa, koska olen ollut liian laiska ja mukakiireinen laittaakseni edes kerroksen väritöntä lakkaa. Tämä on tunnustus, koska normaalisti kynsissäni on aina jotain lakkaa, sillä olen paranoidi niiden katkeamisesta. Ja minähän en voi olla kynsillä jotka eivät ole kaikki saman pituisia...

5. Haaveilen yhä yrittäjyydestä ja/tai freelanceriksi heittäytymisestä. Järkipuoli tietenkin sanoo, että se nyt on vallan hölmöä, mutta samalla se sisäinen sisupussi sanoo, että hölmöä on myöskin olla höykytettävänä, milloin miltäkin taholta. Pääasiassa tarkoitan Kelaa...

6. Vaikka siskoni on kuuro, olen todella huono viittomaan. Osaan kaikki aakkoset, mutta vain muutamia viittomia. Jotenkin silti kommunikointi siskoni kanssa sujuu hyvin, sillä ymmärrän kyllä häntä, olen vaan itse tumpelo nakkisormi. Jotenkin silti myös omat sepustukseni menevät perille.

7. Inhoan kaikkein eniten sitä tunnetta, kun kaikki langat eivät ole käsissäni. Inhoan sitä, etten voi vaikuttaa johonkin asiaan tai tehdä sitä itse sen sijaan, että odottaisin jonkun muun tekevän sen, vain koska itselläni ei ole vaadittavaa auktoriteettiä. Tästä syystä en myöskään juo alkoholia, sillä en haluaisi koskaan olla tilanteessa, jossa en olisi 100% kontrollissa, jos voin valita. Tästä syystä olen ehkä kuitenkin hyvä ratsastaja, sillä hevoset arvostavat päättäväistä, rauhallista johtajaa.

8. Unelmissani asuisin maalla, mutta hyvien bussiyhteyksien päässä kaupungista, kasvattaisin omenapuita, omistaisin lampaan, lehmän, kanoja, sekä hevosen ja mahdollisesti myös laaman. Pihassani kasvaisi paljon erilaisia kukkia, nurmikko saisi venyä pitkäksi ja järjestäisin säännöllisesti illanvieton kaikille tuntemilleni ihmisille, hieman nyyttärihengessä. Noissa unelmissa olisin todellakin freelancer, tai yksityisyrittäjä... Ihmisen elämä on liian lyhyt ajatteluun mallia "sitten joskus".

Haastan mukaan...
Satun (vai Sadun?)
Ioannan
Elinan
Matkantekijättären
Pandan
Bisquitsin
Fjordinnan ja
toisenkin Satun

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Nipsunallen valokuvahaaste

Muistan hämärästi tällaisen haasteen vastaanottaneeni joskus vuonna kivi ja kala, jonkin edesmenneen blogini yhteydessä... Mutta nyt kaverini Nipsu heitti valokuvahaasteella ja onhan siihen toki vastattava. Haaste se olikin, koska tältä kannettavaltani ei kansioiden syövereistä kovin paljon kuvia löydy, kun putsasin koneen tuolla Usan reissulla ja laitoin uuden Windowsin. Löysin kuitenkin neljännen kansioni ensimmäisestä kansiosta (tykkään kansioista, eikä näin ollen neljännessä kansiossa ollut neljättä kuvaa) kuvan, jota en ole julkaissut blogissani, koska se on surkea:

Maaliskuussa Chicagon valoja lentokoneesta (kivasti vielä siiven kohdalta) kuvattuna, tärisevin käsin.

Kuva-haasteen idea oli:
1. avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se
3. selitä kuva
4. haasta neljä bloggaajaa tekemään sama

Niinpä haastan ihan uteliaisuudesta:

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kuka - mitä - missä - millä - milloin

Bisquits heitti joku aika haasteella ja melkein jo kokonaan unohdin koko haasteen, kunnes nyt päivän viimeisinä tunteina tuli mieleen, että olisi ehkä jostain voinut blogatakin. Päiväni tosin on ollut sen verran tapahtumaköyhä, ettei siitä paljon riemua revitä.

Suurin tapahtuma olikin koiran lenkittäminen muka kauniissa iltapäivässä, mutta... noh, tuuli oli sitä luokkaa että kasvot olivat aivan kohmeessa ensimmäisestä kulmasta käännyttyäni ja jalkakäytävät siinä kunnossa, että uskon ettei tämän kaupungin päättäjät ainakaan kävelyä tai pyöräilyä harrasta. 45 minuuttia taapersin lenkkiä, jonka normaalisti tekee ainakin puolta lyhyemmässä ajassa ja pidemmälle en enää halunnut lähteä kun olin jo viidesti meinannut lentää takaraivolleni jäähän. Puuh.

Tosiaan, nyt siihen itse haasteeseen, joka tulee sinänsä hyvään saumaan, että uusia lukijoitakin on ilmestynyt varsin mukavasti viime päivinä...

Kuka?
Ennen kaikkea muuta olen varmaankin heppatyttö. Olen ollut heppatyttö pikkulapsesta saakka, haaveillut omasta ponista ja hoivannut satoja leikkiponeja elämäni varrella. Koulutukseltani olen kuitenkin kultttuuri- ja mediatuotannon medianomi, sekä tekninen kirjoittaja. Rakastan teetä ja fantasiakirjoja. Olen jonkin verran taiteilijasielu ja haaveilija, mutta yritän antaa itsestäni käytännöllisemmän kuvan kuin mitä olenkaan. Haluaisin olla taitavampi esim. maalaamisessa, mutta kärsivällisyyteni ei riitä kaiken tekniikan opetteluun, eikä kiinnostuksenikaan, sillä uskon, että paras taide tulee suoraan sydämestä, juuri sillä tekniikalla minkä kanssa tähän maailmaan on synnytty. Tunnen usein itseni vähän erikoiseksi ja  ulkopuoliseksi seurassa - paitsi Miken seurassa. <3

Mitä?
Blogini on raapaisu elämääni. Pehmytversio siitä päiväkirjasta, jota en onnistunut teini-ikäisenä pitämään. Blogini on tapa purkaa ajatuksiani suomeksi, silloinkin kun tuntuu, että koko elämäni tapahtuu englanniksi, kuten Usan matkoilla. En halua käsitellä blogissani mitään kovin syvällistä ja vakavaa tai tarttua yhteiskunnallisiin asioihin, sillä haluan sen yleistunnelman pysyvän keveänä ja jollain tapaa ehkä jopa viihdyttävänä. Vakavuutta ja syvällisyyttä hakevat löytänevät haluamansa muualtakin.

Missä?
Olen kirjoittanut tätä blogia kotonani, missä se on kulloinkin ollut. Kun tämä blogi alkoi, asuin (pitkittyneen) tilapäisesti vanhempieni luona eläen matkalaukusta. Nyt asun omassa yksiössäni ja odotan, että saisin mieheni Suomeen ja pääsisimme isommille apajille. Välillä olen tätä kirjoittanut Usastakin. Kotona aion tästä lähtien kirjoittaa blogia uuden kirjoituspöytäni ääressä, teetä nautiskellen...



Millä?
Koko tämän blogin olemassaolon ajan olen kirjoittanut ajatuksiani kannettavallani, useamman vuoden nähneellä mustalla Fujitsu-Siemens Amilo Li 2727 -koneella joka tulevaisuudessa tulee todennäköisesti olemaan yhä enemmän vain bloggailukone, sillä pian saan pöytäkoneeni vihdoin takaisin Suomeen.

Milloin?
Ajastan harvoin postauksiani, lähetän ne yleensä heti kirjoitettuani ja kirjoitteluni tapahtuu silloin, kun siltä tuntuu. Usein vasta iltamyöhään, käydessäni läpi päivän tapahtumia. Jos totta puhutaan, haluaisin kirjoittaa enemmän aamuisin...

Kuvituskuvina blogissani pyörähdelleitä kuvia viimeisen vuoden ajalta.


Haastan tässä ripeästi kaikki uudet (ja miksei vanhatkin) lukijat tekemään vastaavan, mikäli blogia kirjoitat! Olisi kiva saada uusia blogituttavuuksia, joten laita ihmeessä kommenttiboksiin linkki blogiisi.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Burt's Bees Arvonta

Lupaamani arvonta! (Ajastettu sunnuntaille 27.2. klo 9 aamulla Suomen aikaa.)

Koska mahtavalla, upealla, fantastisella ja järisyttävän kiinnostavalla blogillani on nykyään jopa ainakin 20 innokasta (?) lukijaa, ajattelin ilahduttaa ja lahjoa teitä arvonnalla. Mitäpä muuta arpoisinkaan kuin Burt's Bees -tuotteita? Niitä ei Suomesta kuulemani/lukemani mukaan vielä saa, mutta täällä Usassa niitä usein hehkutellaan lehtien palstoilla, eikä syyttä. Ostin itselleni jokin aika sitten Burt's Bees Hand Repair Kit -pakkauksen ja ihastuin tuotteisiin ensi voitelulla. Ja nyt teillä ystävät rakkaat on mahdollisuus voittaa itsellenne vastaava setti, joka sisältää Almond Milk Beeswax Hand Creme -käsivoiteen, Lemon Butter Cuticle Cream -kynsinauhavoiteen sekä miniversion Shea Butter Hand Repair Cream -käsivoiteesta, vaalean keltaiset puuvillahansikkaat ja pienen ohjekirjasen, missä on vinkkejä käsien hyvinvointiin.

Setti kokonaisuudessaan

 Käsivoiteet

 Kynsinauhavoide ja puuvillahansikkaat

Arvontaan voit osallistua vastaamalla kysymykseen: Mistä haluaisit blogistani jatkossa lukea? Kaikkea maan ja taivaan väliltä otetaan ehdotuksena vastaan, eikä ehdotuksen sisältö ole se, mikä arvonnan ratkaisee, vaan arvon voittajan jollain netin satunnaisnumerogeneraattorilla.

Vastaa kommentoimalla tähän postaukseen 5.3. (sunnuntai) klo 23:59 mennessä.

Onnea arvontaan!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Gorgeous Blogger

Jee, sain palkinnon Sadulta! Haluan ojentaa sen eteenpäin Johannalle, Mariannelle, Ilmille, RubyWoolle ja Pandalle JA kaikille teille, jotka tämän luette ja joilla on blogi! (Hahaa!)

Milloin aloitit blogisi?
Tämä blogi on toiminut 17.3.2010. alkaen, tosin alkuun "Bring on the Butterflies" -nimellä, mitä edelsi "Afraid of Butterflies"-blogi jonka aloitin 12.8.2009. Siitä voisin laskea varsinaisen bloggailuni alkaneen, sillä tuolloin aloin toden teolla kirjoittaa suomeksi. Onpahan siitä aikaa! Sitä edelsi englanninkielinen blogi, joka taisi tulla aloitettua ja lopetettua monta kertaa, eikä sillä tainnut lukijoitakaan olla kuin kourallinen. Kettua Kanssa -nimiseksi blogi muuttui 30.8.2010 (piti arkistoiden kätköstä tämä tieto kaivaa) ja olen tykännyt siitä, että nyt suomen kielisellä blogillani on suomen kielinen nimi!

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kirjoitan yleisesti ottaen elämästäni, arjestani, jokapäiväisistä asioista. Ja viime aikoina yllättävän paljon ruuasta hahah... Kirjoitan toisinaan myös kosmetiikasta ja vaatteista, tosin en mitenkään kovin syvällisesti. Blogini ei ehkä muutenkaan yleensä ole kovin syvällinen, mikä mielestäni on ihan hyvä asia. En halua, että tätä aletaan lukemaan otsa kurtussa ja analysoimaan.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ei tähän varmaan voi muuta vastata kuin sen, että blogia kirjoitan minä ja se kertoo juuri minun elämästäni. Eiköhän se tee tästä aikalailla erityisen.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Hmm... Hyvä kysymys. Siitä on kuitenkin jo vuosia kun aloin ensimmäistä kertaa kirjoittaa omaa blogiani. En ollut itseasiassa hirmuisesti lukenut muiden blogeja tuolloin, mutta halusin kai jonkin oman paikkani netissä. Kotisivutkin mulla tuolloin oli... En koskaan tenavana pystynyt pitämään päiväkirjoja koska niitä aina joku *krhm* luki ja tuolloin tunsin tarvetta avautua vähän enemmänkin. Nykyään kirjoitan, koska se on tapa muistaa asioita, käsitellä jotain asioita ja eräällä tavalla se on myös rentouttavaa. Myös tuttavani ja ystäväni joita en tapaa usein lukevat täältä kuulumisiani.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Yleensä kun jotain haluan muuttaa, muutan. Haluaisin blogiini enemmän kuvia, mutta toisaalta kun asuu 30 neliön kämpässä on uusien kuvauskohteiden löytäminen ainakin neljän seinän sisältä vähän hankalaa. Toisinaan on myös päiviä, jolloin haluaisin blogini olevan vähän "tyylikkäämpi" ja yhtenäisempi ulkonäöltään ja sisällöltään... Mutta toisaalta, olen vähän tämmöinen sekava itsekin.

Ottaisinkin itseasiassa vastaan parannusehdotuksia, aiheita ja muuta sälää... joten pistäkää tulemaan kommenttia, jos jotain tulee mieleen. Olen myös miettinyt, että pitäisikö nyt 20 lukijan (huu!) kunniaksi järjestää jokin pikku arvonta palkintoineen, mutta mitäpä se olisi...

torstai 27. tammikuuta 2011

Ode kettu

Jep, epämääräinen otsikko ehkä sen jo jollekin paljastikin... Päädyin tänään taas tutkimaan Google Analyticsin mielenkiintoista maailmaa ja selvitin mm. miten ihmiset ovat blogiini päätyneet. Toki suurin osa tulee joko blogilistan tai vastaavan kautta, tai kirjoittamalla osoitteen osoitekenttään (kuten itse teen) tai sitten googlettamalla - joko blogini nimen... tai jotain ihan muuta.Usein blogissani ei ole päätä eikä häntää, mikä ehkä selittääkin sen, miten ihmiset päätyvät tänne googlettamalla muun muassa nuudeleiden hintaa tai tutkimalla miten mukavia Askon sohvasängyt ovat. Mielenkiintoista kyllä, jotkut ovat päätyneet blogiini myös googlettamalla ohjeita kettuhäkin tekemiseen.

Mitä puolestaan on "ode kettu"? Sitäkin googlettamalla on nimittäin blogiini päädytty. Joku on tänne päätynyt myös googlettamalla sanat "ostan sininen kettu suomessa" ja "omena kuori ikenet". Kuulostaa muuten kivuliaalta. Omenien kosto....

Googlen avulla blogiini löytää myös etsimällä kiinteistönvälittäjän mainoksia, merkkitavaraa halvalla ja silmälasikotelo-iltalaukkuja. Joku poloinen luuli myös löytävänsä täältä treenausmusiikkia. Olenhan melkoinen atleetti!

PS. Joku muuten haaveilee Snuggieista Suomessakin... ja päätyy blogiini.
PPS. Syön taas tomaatti-mozzarella-basilika chiapattaa... addiktio!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Lapsuushaaste!

Ennen kun avaudun huomenna muutaman viimeisen päivän tapahtumista, niin vastaanpa tässä keskiyöllä Rubywoon haasteeseen! Haasteethan on tunnetusti parhaita, koska on niin kiva kirjoittaa itsestään.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "mitä sinusta tulee isona"?
Luulen, että tähän kysymykseen kukaan ei koskaan saanut minulta totista tomeraa vastausta, jonka takana olisin tuolloin seissyt sataprosenttisesti. Pitkän aikaa halusin arkeologiksi, kunnes tajusin, että ei niitä muumioiden hautoja joka päivä löydetä, eikä ainakaan Suomesta. Halusin myös astronautiksi, hävittäjälentäjäksi ja formulakuskiksi, noin arkeologian vastapainoksi. Luonnollisesti halusin myös kaikenlaisiin heppahommiin ja prinsessaksi, koska ajattelin mennä naimisiin Englannin Prinssi Williamin kanssa.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
My Little Pony-videoita tuli katsottua aika kiitettävästi. En ollut kuitenkaan kamalan nirso viihteen suhteen tenavana ja luin mielelläni perus Aku Ankat - Mikki Hiirtä lukuun ottamatta, sillä Mikistä en jostain syystä koskaan tykännyt. Enkä tykkää vieläkään. Luin myös kesämökillä wanhoja Maailman Vahvin Nalle -sarjiksia, sekä kaikenlaista ruotsinkielistä, josta en edes oikeastaan ymmärtänyt mitään. Ankroniikka oli kova telkkariohjelma pitkän aikaa. Kaikki Disney oli mahtavaa toki...

3. Lempileikkejäsi?
Heppaleikit kaikissa muodoissaan. My Little Pony -polleja löytyi liki 70 kappaletta parhaimmillaan, barbinhevosiakin oli yli 30 ja lisäksi omistin lukemattoman määrän pieniä ponifiguureja. Lisäksi leikimme myös ratsastavamme mielikuvitushevosilla ja järjestimme kisojakin. Olimme melko hömelönnäköisiä hyppiessämme kaverin takapihan ruusupuskan yli... Yksi parhaista ponileikeistä liittyi juuri My Little Poneihin... Leikissä rakentelimme koko huoneen lattian täyteen monimutkaisia teitä, tai oikeastaan siltoja ja asumuksia kellareineen - kirjoista. Siis niille poneille. Leikimme, että tulvi ja siksi rakentelimme näitä kaikkia erikoisia rakennelmia...

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
En oikeastaan muista juuri mitään muita synttäreitäni, joten oletan, ettei ne mitään huippumahtavia olleet. Lähinnä juhlittiin pienissä piireissä - kuten nytkin.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Äiti vei mua urheasti vaikka minkälaisiin urheiluihin aina baletista ja kansantanhuista lentopalloon. Mikään ei kuitenkaan pidemmän päälle ollut kovin kivaa ja kansantanhuihin en suostunut edes menemään sisälle. Ratsastus oli ja on se paras aina ja ikuisesti. Hieman vanhempana myös sähly, mitä kyllä tykkäisin pelata yhä... Sulkapallo oli myös kivaa ja rullaluistelu, tosin luistimeni olivat todella painavat ja tärisyttivät hirmuisesti... Luistelu ja laskettelu olivat kyllä ehdottomasti parhaita talviurheilulajeja!

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
En ole koskaan kuumeisesti fanittanut ketään/mitään, edes sitä Oasista... Tai New Kids On The Blockia joskus vuonna nakki ja makkara. Köh köh. En ole hyvä fanittaja. Madonnaa ehkä saatoin vähän fanittaa aivan ensimmäisenä, kun meillä alkoi joskus historiassa näkymään brittiläinen musatv ja minä halusin samanlaisen kampauksen ja mekon ja tanssin sohvapöydällä laulaen "Like a virgin!"... Eli meno ei ole muuttunut mihinkään.

7. Paras lahja jonka olet saanut?
Hiski. Kummitätini kutoi minulle Hiskin joskus kun olen ollut aivan tenava. En edes muista koska, muistan vaan, että Hiski on aina ollut. Mistä Hiskille tuli nimi Hiski, en tiedä, mutta tiedän, ettei se ollut Disney-hahmon mukaan nimetty. Ulkonäöltään hiski muistuttaa hieman hattivattia. Se on pitkänomainen pötkylä, jolla on pienet nysäkädet edessä, suuret mustat silmät ja mustat räpyläjalat. Ylävartalo Hiskillä on punainen, alavartalo musta. Hiski on ollut kaikkien aikojen unikaveri ja se on vieressäni yhä täällä Tampereella yksin uinuessani! Hiski on ollut mukanani retkillä ympäri maailman. Otan Hiskistä vielä jossain vaiheessa kuvan! Hiski on myös nykyään enemmän jo käsite kuin nimi. Tein myös itse joskus kouluaikoina minihiskin, mutta en tiedä mihin se joutui... Toinen suunnilleen synnytysosastolta mukaani jäänyt lahja on wanha oranssi My Little Ponini, Omenainen, joka on yhä yhtä priimassa kunnossa kuin silloin vuonna 1983.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et ole vielä tehnyt?
Asua ulkomailla, omistaa hevosen/hevosia ja kasvattaa uudestaan pitkät hiukset.

HAASTAN:

Johannan (yksityisestä) Pilkahduksia elämästäni -blogista
Mariannen (yksityisestä) Mariannella on asiaa -blogista
Satun (vai Sadun???) Bunnymode -blogista
Pandan Piece of Panda -blogista

JA

Yleisesti ottaen teidät KAIKKI, jotka eksytte tänne juuri tämän postauksen lukemaan!
(Linkittäkää ihmeessä kommentteihin jos/kun vastaatte, olis kiva lukea...)


Ja lopuksi! Huomasin juuri nyt (koska olen hidas ja ollut vailla tietokonetta tiistaista saakka), että blogillani on jo HUIMAT 15 lukijaa! Hurjaa. Mahtavaa. Fantabulous. Lisää vaan... eikö? 
Kiitos kaikille kovasti!

torstai 7. lokakuuta 2010

Kyselyikä kokoikä

Näin torstai-illan ratoksi ryöväsin Bisquitsin blogista (jonka hän oli ryövännyt ruotsalaiselta Emilyltä) pikkuisen kyselyhärpäkkeen, koska ah, on niin kiva kirjoittaa itsestään, eikö vaan?

MINUSTA

Silmien väri: Sininen (toisinaan vihreämpi, toisinaan harmaampi)
Hiusten väri: Mustanruskea (luonnostaan vaalea)
Oikea- vai vasenkätinen: Oikea, tosin joissain tilanteissa olen hyvin vasenkätinen (esim. pelasin aina sählyä vasenkätisille tarkoitetulla mailalla tms.)
Horoskooppimerkki: Vaaka
Jokin huono ominaisuus: Itsepäisyys
Jokin hyvä ominaisuus: Luotettavuus

 
SUOSIKEISTA

Väri: Tumma violetti (tämä vaihtuu usein)
Karkki: Suklaa (mikä tahansa, paitsi valkoinen suklaa)
Juhlapyhä: Joulu
Ruoka: Pastat ja isän tekemä appelsiinikana riisillä (ja kroissantit!)
Bändi: Ei ole vain yhtä
Viikonpäivä: Lauantai


OLINPAIKASTA JA MUUSTA
Mitä ikkunastani näkyy: Pihlaja, naapuritalon seinä...
Musiikki, jota soitan jatkuvasti: Olen töissä viime aikoina soittanut paljon Oasista
Mitä päälläni on juuri nyt: Rennot harmaat verkkarihousut, valkoinen toppi, ruskea pitkähihainen paita, villasukat


OLENKO KOSKAAN...
...suudellut ventovierasta ihmistä? No, kysyin kyllä nimeä...
...rikkonut lakia? Todennäköisesti. Ainakin ajanut ylinopeutta.
...ollut televisiossa? Olen.
...varastanut kaupasta? En.
...toteuttanut unelman? Pienessä mittakaavassa, kyllä.
...satuttanut jotakuta? Kyllä.


JUURI NYT
Mieliala: Hieman uninen, aika rento.
Aika: 20:06
Huulipuna: Vain huulirasvaa...
Suunnitelma: Värjätä tukka punaiseksi 22. päivä ja käydä samana päivänä hyppäämässä esteitä...

maanantai 30. elokuuta 2010

Mitään uutta?

Kyllä vaan, uusi nimi ja pikkuinen ulkoasun uudistus sitä myötä. Mitä pidätte? Tästä se lähtee, hieman rennompi (jos mahdollista) ja ehkä jopa jennimäisempi blogi.

Mistä moinen nimi? 
Mut parhaiten tuntevat ehkä tietävät, että tykkään piirrellä kettuja. Oon jopa kohtuullisen hyvä piirtämään niitä, vaikka itse sanonkin. Kettua kanssa on muunnos huudahduksesta "kattia kanssa!", jonka kaikki varmasti ovat joskus kuulleet (ainakin jonkin ikäihmisen huulilta). Samalla kettu on toisinaan se kiltimpi versio eräälle ei-niin-kauniille huudahdukselle, joka toisinaan kanssaihmistemme suusta pääsee. Ja hei, jos nyt on siilitkin staroja, niin miksi ei kettukin voisi olla?

Kettua kanssa!

perjantai 27. elokuuta 2010

Blogiuudistuksia luvassa?

Niin se viikko on taas valunut viikonlopun kynnykselle, eikä Jennipenni (lapsena suuresti vihaamani lempinimi) ole saanut koko viikolla rykäistyä ulos kuin yhden vaivaisen postauksen. Tällä kertaa se ei johdu edes laiskuudesta tai ajan puutteesta vaan siitä, ettei minulla ole ollut itse näpsimiäni kuvia blogiin liitettäväksi! Aika surullista? Jotenkin vaan tuntuu omituiselta blogata aivan kuvattomana, mutta menkööt nyt tällä kertaa näin. Mitä mieltä te olette, onko postaukseni silti luettavia, vaikka ne olisivatkin karun kuvattomia? Itse pidän blogeista, joissa on paljon kuvia ja tunnustan katselevani muutamia blogeja ihan vain kuvien tähden (lähinnä sisustusblogeja).

Viikko on mennyt sinänsä ihan mukavasti, mutta olen alkanut jälleen pohtia blogiuudistuksia. Ilmeisesti tämä on joku n. 6kk kriisi, sillä aina vähän väliä pitää alkaa blogin ulkoasua, nimeä tai muuta muokkailemaan. Nyt olen kyllästynyt blogini nimeen ja ajattelin vaihtaa sen... SUOMEKSI. Aah! Minullahan on nyt myös tuo jonkinlainen englannin kielinen blogi, jonka ulkoasusta ja nimestäkin pidän paljon. Haluaisin myös alkaa kirjoittamaan vähän vaopautuneemmin ja vähemmän "hienostuneesti" (hahahaha) tänne blogiin, sillä jotenkin pohojalaasehen luonteesehen ei istu "minä"-muoto pidemmän päälle ollenkaan.

En vaan ole vielä keksinyt miksi alkaisin blogiani kutsumaan.Osoitteeni vaihtuu nimen vaihdoksen myötä, mutta OLETTAISIN, että kaikki tämän hetkiset lukijani (teitä on muuten jo ihan kivasti!) siirtynevät automaattisesti mukana. Bloggerissa pysyn, mutta osoite vaan vaihtuu... Joten en usko tämän vaativan teiltä sen suurempia toimenpiteitä.

Muutakin uutta on elämääni luvassa, nimittäin UUSI PUHELIN. Ah, tätä on odotettu.



Samsung S5230, valkoisena (omani ei tule olemaan venäjäksi)

Isälläni on samainen puhelin mustana ja mielestäni se on oikein kivan näköinen ja tuntuu olevan varsin toimivakin kapistus. Oma luurinihan on koko kesän vilkkunut ja välkkynyt ärsyttävästi ja alkanut nyt viime aikoina piippailemaankin itsestään, mikä lie ongelmana. Saa nähdä kauanko tämän luurin näyttö minulla kestää - ja pitääkö tälle nyt ostaa jonkinmoinen säilytyspussukka, etten heti tuhoa sitä? Syntymäpäiväni lähestyy (ja ihme kyllä en vielä ole ottanut suurta kriisiä siitä että täytän KAKSIKYMMENTÄSEITSEMÄN) ja luuri on minulle lupailtu synttärilahjaksi - vaikka tarjouduin sen itsekin maksamaan. Mukava yllätys! Ja tarpeeseen tulee! Nyt pitää vielä selvittää pääseekö tuolla nettimeseen ja facebookkailemaan. Jos ei pääse, niin eipä se suuri menetys ole, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Voi muuten käydä niin, että blogiuudistus tulee vielä tämän päivän (tai viikonlopun) aikana ja samalla aion aktivoitua vähän lisää, mitä päivittelytaajuuteen tulee. Tässä olisi nytkin jo muutama asia mistä kertoa, mutta en tiedä kannattaako kaikkea ympätä aivan samaan postaukseen... Alan nyt mietiskelemään tuota ulkoasua ja nimeä samalla kun mietiskelen Taikametsän syksyn aiheita...

tiistai 17. elokuuta 2010

Esiteinin kasvopesu ja samariinia helteellä

Okei, selvitinpä aikani kuluksi minkälaisilla hakusanoilla ihmiset blogiini päätyvät ja tässä muutamia:

1. Durio karkkeja
- Jos muistatte vielä postaukseni, jossa käsittelin durioita ja duriokarkkeja... niin ihmettelette varmasti, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti googlettaa niistä.

2. Esiteinin kasvopesu
- Anteeksi mitä? Miten tämä voi liittyä blogiini?

3. Garnier (noin 20 erilaista googletusta)
- Sain sen tuotepaketin silloin joskus vuonna makkara ja nyt olen Garnier-ekspertti. Tai sitten en.

4. Hopeareunus kukka
- Onko tämä oikea kasvi?

5. Kauramopo
- Oletan, että tällä tarkoitetaan hevosta.

6. Piilolinssit juuttuneet
- Ikävää, että muutkin ovat joutuneet piilolinssien uhriksi.

7. Pikanieluviljely
- Sekin on koettu.

8. Samariinia helteellä
- Öh, miksipä ei?

9. Silmälasikehykset Brookfield
- Nämä kaksi eivät nyt kyllä mielestäni aivan yhtäkkiä liity toisiinsa?

10. Valkoiset muovijakkarat
- Hoidin joskus ponia, joka söi näitäkin.

11. Varvas hankautuma
- Ihanaa, että tälläkin löytää blogiini.

Tiesittekö muuten, että näemmä SAKSALAISET viettävät blogissani eniten aikaa?

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Bring On The Butterflies!

Hyvää huomenta Suomi. Olen hieman myöhässä. Tunnin jopa. En kuitenkaan meinannut mitenkään osata päättää kirjoitanko suomeksi vaiko englanniksi, mutta päätin lopulta jatkaa suomeksi, sillä minusta alkoi äkisti tuntua siltä, että suomalaisille englanniksi kirjoittaminen olisi jotenkin höperöä - ainakin omalla kohdallani. Joten näillä mennään, ukko-kullalle voin sitten kertoa päivän tapahtumista ihan henk. koht.

Mitä uutta meillä nyt sitten on? Valtavan paljon isompi banneri. Liian iso? Mauton? En ole taiteellisesti kovinkaan lahjakas. Aika valkoinen ja askeettinenhan tämä blogini yhä on, mutta ehkä asia korjaantuu vielä jossain vaiheessa. Siinä, missä ennen oli sen hetkinen "ilahduttaja" on nyt kirja, jota parhaillaan luen. Toistaiseksi. Aion vaihdella tuohon kuvaa sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu olennaiselta, ihanalta, ilahduttavalta tai muuten vaan ajankohtaiselta.
 
Tämä oli joskus banneri-ideana.

Jokaisen postauksen yhteydessä on nyt eräänlainen yhden sanan kommentointimahdollisuus, mikä toimii siten, että ihan vaan hiiren klikkauksella voit ilmaista yleisesti mielipiteesi ko. postauksesta. Tätä ominaisuutta toivottiin, joten sen nyt tuonne laitoin, tosin kaipaisin ehkä vähän vinkkejä siitä millaisilla sanoilla postauksia voisi alkaa kuvaamaan. Joten, jos ideoita löytyy, niin tänne vaan! Muitakin ideoita otetaan vastaan.

Nyt myös bannerin alta löytyy useampia sivuja. Tällä hetkellä niitä on vain kaksi, eli tämä itse postausten sivu, sekä sivu jolla kerron hieman itsestäni (jota laajennan tämän päivän aikana). Mielestäni ihan kätevä ominaisuus! Sivuja tulee todennäköisesti lisää - mikäli uskallan. Ajatuksena oli nimittäin tehdä esim. korusivu, valokuvasivu tai jotain muuta vastaavaa. Ideoita otetaan taas kerran vastaan!

Tästä se lähtee taas, ei muuta kun tervetuloa!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Blogi avautuu... / Blog opens...

Perjantaina 19.3.2010 klo 8:00
Friday 19th of March 2010, 8:00 AM