Luksusta vai hyvää arkea?

Olen viime aikoina päätynyt lukemaan useampiakin artikkeleita, joissa on käsitelty luksusta ja sitä, mitä se oikeasti onkaan. Mitä ihmiset mieltävät nykyään luksukseksi? Onko luksukseksi luokiteltu jotain, mikä onkin oikeasti ihan normaalia, ehkä hieman parempaa arkea? Joku sanoo, että saunominen on luksusta, etenkin jos kyseessä on vanha savusauna. Toinen sanoo, että luksusta on Louboutinin kengät tai Hermesin silkkihuivi. Jonkun mielestä parasta luksusta on hiljaisuus ja rauha, jossain tunturin huipulla ja toisen mielestä luksusta on viiden tähden illallinen suositussa ravintolassa.

Itse olen jotenkin mieltänyt luksukseksi aina kaiken sellaisen, joka ei ole aivan jokaisen ulottuvilla. Toisaalta, jos ajattelet asiaa tarkemmin... pienituloiselle tai opiskelijalle luksusta voi olla ruokakaupassa käynti ilman, että joudut ostamaan jokaisen tuotteen alesta tai vain ne asiat, joita ilman et voi elää (kokemusta on). Mielestäni perustoimeentulon ei kuitenkaan pitäisi olla luksusta vaan perusoikeus. Elämme kuitenkin nk. hyvinvointivaltiossa (jossa silti on tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia köyhiä).

Olen yrittänyt tässä viime aikoina uudelleenohjelmoida aivojani ja kutsunkin tätä prosessia nimellä "Operaatio Parempi Elämä" eli lyhyesti OPE. Olen ihan aikuisten oikeasti yrittänyt sisäistää hetkeen tarttumisen ja siinä elämisen, pienestäkin iloitsemisen ja elämästä nauttimisen. Olen yrittänyt hyväksyä itseni tällaisena kuin olen ja jättää "sitten kun" -ajatukset. Elämä on oikeasti aika lyhyt ja nuoruus vielä lyhyempi. Näillä nappuloilla mennään ja ainakin yritetään olla mahdollisimman onnellisia, koska elämä on helpompaa onnellisena. Niin monella kuitenkin menee niin paljon huonommin kuin mitä itselläni, joten olisihan se noloa valittaa ja mököttää.

Kaikkein eniten hieman paranevassa (*koputan puuta*) taloustilanteessani on ehdottomasti se, että nyt pystyn jo vähän käyttämään rahaa muuhunkin kuin vain aivan välttämättömyyksiin. Onnellisena ostin Kooky Gems -verkkokaupasta puudelikaulakorun, joka on kiva itselle, mutta myös tukee SEY:n toimintaa. Arvostan suunnattomasti ja tuen mielelläni hyväntekeväisyyttä tekeviä yrityksiä - etenkin kun prosentit on kunnollisia, kuten nyt tuo Kooky Gemsin huikea 20%. Mielestäni joku "lahjoitamme tästä 5 euroa maksavasta tuotteesta sentin hyväntekeväisyyteen" on aika naurettavaa eikä oikein jaksa minua innostaa. Lahjoittakaa euro siitä vitosesta, niin lähden mukaan. Kyllähän niistä pienistä puroista joskus muodostuu suuri virta (ainakin teoriassa), mutta tuollaisissa on kyllä vedätyksen makua.

Itselleni luksusta on siis myös mahdollisuus auttaa muita. Eikä aina tarvitse auttaa rahallisesti (vaikka se onkin yleisempää). Joskus pienet eleet voivat tehdä toisen ihmisen onnelliseksi - joskus jopa niinkin pieni asia kuin oven auki pitäminen, vaikka se sitten söisikin huimat 5 sekuntia kiireisestä aikataulustasi...

Moni sanoo, että luksusta on oma aika. Rauhoittuminen, hiljaisuus, itseensä panostaminen. Onko se oikeasti luksusta? Eikö se ole enemmänkin perusasia elämässä? Oli mitä oli, tuntuuhan se mukavalta lojua hetki saunan lämmössä ja sen jälkeen levittää ihoa heleyttävää naamiota kasvoille...

Itselleni sitä hyvää arkea tai arjen luksusta on myös mahdollisuus joskus syödä jonkun muun laittamaa ruokaa! Vielä huipumpaa jos sitä voi vaikka syödä hyvässä seurassa jossain ravintolassa tai mielenkiintoisessa paikassa...

Luksusta, huvittavaa kyllä, on myös täydellisesti istuvat sukkahousut! En yleensä löydä sopivia, enkä näin ollen päädy koskaan pitämään hameita tai mekkoja, mutta nyt olen löytänyt yhdet erinomaiset sukkahousut, joissa on saumatkin kohdillaan (eikä niitä hirvittäviä tuplatakasaumoja mitä joissain "isompipeppuisten" sukkiksissa on). Eilen laitoin siis iltarientoon päälleni Zizzistä joskus ostamani mustan taskuilla varustetun hameen ja söin tuon hurjan burgeriaterian, mikä tuossa yllä näkyy... Se oli aika luksusta sekin.

Mutta arvatkaapa mikä on sitä kaikkein suurinta luksusta? Onnellisuus. Kaikki muu on vain astetta parempaa arkea.

Oh Danny Boy

Naapurin selkeästi uhmaikäinen pikkutyttö innoitti allekirjoittaneen tänään hakemaan huilun kellarista ja puhaltelemaan siihen ensimmäistä kertaa ehkä 15 vuoteen. Voisin sanoa, että kyseessä oli melkoinen elämys.

Heräsin tosiaan n. 8:20 siihen, että ikkunan alta alkoi kuulua verta hyytävää kirkumista. Ei tarvinnut edes mennä katsomaan, kun arvasin kuka siellä oli... Naapurin pikkutyttö on vetänyt nyt viimeisen viikon ajan jotain aivan käsittämättömiä itkupotkuraivareita, joilta ei säästy kukaan missään. Tänä aamuna vedettiin pohjat, kun "konsertti" alkoi jo ennen kuin keskivertolomalainen edes sai silmänsä auki.

Se ääni, mikä siitä lapsesta lähtee on jotain aivan käsittämätöntä. Se ei ole itkua eikä kiljuntaa, vaan jonkinlaista rähinällä tulevaa kirkumista. Sellaista ääntä ei tulisi yhdenkään pikkutyttösen päästää suustaan. Lapsen vanhempia tämä ei ilmeisesti häiritse, sillä he eivät siihen mitenkään puutu - mitä nyt vapauttamalla lapsensa tuonne luonnon helmaan, niin että kaikki 4-5 rappua saavat noista sulosoinnuista nauttia sen sijaan että lapsukaisen kapasiteetti kahlittaisiin neljän seinän sisään. Nukumme etenkin kesäaikaan ikkuna auki, joten täytyy sanoa, että tämän aamun herätys ei ollut sieltä parhaasta päästä. Sain jo uudestaan unen päästä kiinni, kunnes 20 minuuttia myöhemmin mekkala alkoi taas. Laitoin ikkunan kiinni, mutta eipä se paljon auttanut kun tenava oli parkissa tuossa ikkunan alla kirkumassa täyttä kurkkua. Luovutin sitten ja nousin ylös.

Lapsukaisen aariasta intoutuneena lähdin sitten kellariin tutkimaan, josko sieltä löytyisi vielä wanha huiluni, johon en ole koskenut sitten yläasteiän. Löytyihän se. Hipsin takaisin asuntoon ja pistin huilun kasaan. Sitten ihmettelin hetken aikaa että mites ne sormet taas tulikaan. Sain puhallettua yhden oktaavin huilusta ulos, joten siitä inspiroituneena aloin etsiä "Easy Sheet Music for the Flute" hakusanoilla googlesta nuotteja. Kaikenlaista sieltä sitten löytyikin, tosin ne menuetit, joita joskus 13-vuotiaana soitin ulkomuistista muotoilivat naamani kysymysmerkin muotoon, joten aloitin sitten suosiolla Irlantilaisesta kansanmusiikista ja Danny Boysta. Naapurit ovatkin varmaan nyt hyvin kiitollisia kuunneltuaan tänään suunnilleen 2 tuntia kun etsiskelin huilusta 2. oktaavia ja yritin päästä Danny Boyn kunnialla läpi. Pääsin lopulta aika hyvin... Huomenna sitten lisää. Täytyy kyllä tunnustaa, että taidot on aika iloisesti ruosteessa. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että huilun soittaminen on melkein kuin pyörällä ajoa... Kyllä se siitä.

Sinnikäs tukka!

kuva

Ärrinmurrin! En ole värjännyt tukkaani kuukausiin ja oma värini onkin yllättänyt positiivisesti, mutta... jotain kuitenkin tekisi mieli tehdä ja kuva yllä kertoo sen mitä haluaisin tehdä - ja mitä yritin tehdä. Itse. Kotona. Nk. Ombre -look. Vaikuttaa helpolta eikö vaan? Latvat vaan blondataan...

Arvelin, että muuta ei sitten tarvittaisikaan. Enhän ole värjännyt hiuksiani kuukausiin, eikai se niin vaikeaa voi olla? Olenhan onnistuneesti tehnyt kotona raitoja ennemmin (vuosia sitten)... Noh, ostin vaalean värin. Semmoisen joka mainosti olevansa erityisen vaalentava, jopa ruskeasta saa blondin. Värjättyihin hiuksiin ilmoitti vaativansa värinpoiston, mutta ajattelin, että eihän näissä nyt enään mitään ole. Aine tuoksuikin niin voimakkaasti, että silmät vuotivat ja happea oli pakko haukata välillä ulkona, mutta ei... 50 minuuttia odotin. Siinä vaiheessa latvat näyttivät vaaleammilta. Ajattelin, että ehkä tässä JOTAIN näkyy. Pesin hiukset. Laitoin hoitoaineen. Kuivasin. Mitä tapahtui?

Haaskasin 1,5h aikaani ja n. 11 euroa aivan turhaan, sillä hiukseni näyttävät täysin samalta kuin ennen operaatiota. En ymmärrä miten se on edes mahdollista, koska näinhän hiusten latvojen vaalenevan. Sinnikäs tukka, joka vastustaa kaikkea muuta kuin omaa väriään (joka on nykyään semmoinen "luonnollisen punertava")... Ärrrrrrrh. Ilmeisesti on pakko uskoa "fiksumpia" ja iskeä ensin värinpoisto ja sitten blondata, mutta olisiko fiksumpi kuitenkin maksaa parturille kuin yrittää väkertää itse?

Huhtikuun kuvahaasteet

Tältä näyttäisi huhtikuun haaste.

Olen kuitenkin tullut tämän kuukauden kuvahaasteiden parissa pölläiltyäni siihen tulokseen, että toteutan jatkossa näitä "kuva päivässä"-haasteita toisen, pelkästään kuville omistetussa simppelissä kakkosblogissa - johon napsin päivän kuvat puhelimella ja samalla kenties mukaan luikertelee vähän muutakin. Tuo blogi tulee myös toimimaan englanniksi, eli toisin sanoen pieniä välähdyksiä niinkin mielenkiintoisesta asiasta kuin elämäni...

Day 20 - Before & After

Ennen...

...jälkeen.

Olin ostanut lähes kaikki osat tähän "projektiin" jo yli vuosi sitten, mutta tänään hankittuani muutaman helmen lisää, sain inspiraation tehdä korusta valmiin. Kaikki lähti tuosta hopeisesta kala-aiheesta. Tiedänkin jo kenen kaulaa tämä (toivottavasti) tulee koristamaan...

Kolmen tunnin päästä huhkin taas kuntosalilla reippaasti jättipallon kanssa. Toivottavasti vatsalihaksetkin pysyvät mukana, sillä tällä hetkellä niitä särkee sunnuntain jäljiltä yhä siihen malliin, että sängystä nouseminenkin sai aikaan tuskan karjahduksia... Ja toivotaan samalla, että jokseenkin oudolta tuntuva käsivarteni (kävin aamulla labrassa) jaksaa myös jumpata.

Kumipallona luoksesi pompin...

Kuva: We Heart It

Kuntosalin jäseneksi ryhtymisestä on nyt suurinpiirtein kolme viikkoa. Sinä aikana olen ennättänyt käydä hikoilemassa kahdeksan kertaa. Tavoitteeni oli alun perin rehautua salille edes kahdesti viikossa, mutta kolme kertaa tuntuu ihan hyvältä ja luulen, että kohta kertoja lisäänkin, mikäli palautuminen on yhtä nopeaa kuin nyt.

Vaikka takana on vasta kolme viikkoa, olen kyllä jotain muutoksia huomannut. Painoni ei tosin ole pudonnut mihinkään, vaikka uutta ruokavaliota olen noudattanut jo 5 viikkoa ja hikoiluakin on tullut harrastettua aika reippaasti. Painon jumittamisesta huolimatta olen huomannut jonkinlaista kiinteytymistä kehossa, oikeastaan joka puolella. Ilmeisesti rasva on muuntautumassa lihakseksi, mikä selittäisi sen, miksei painoni ole muuttunut. 

Olen yllättynyt siitä miten paljon oikeastaan jaksankaan ja miten hyvässä kunnossa loppujen lopuksi olen. Ylipainoa on reippaasti, mutta ehkä olen vuosien saatossa tottunut siihen tai sitten en vaan osaa hyväksyä sitä rajoitteena, sillä mukana on tullut pompittua ohjatuilla tunneilla... FitBall-tunnit ovat olleet hauskoja. Kyllä vaan, puhun jostain liikunnasta (ratsastuksen lisäksi) hauskana! FitBall-tunnin alussa syke nousee ihan kivasti ja hikikin tulee viimeistään siinä vaiheessa kun on vedetty kymmeniä kulmasoutuja. Pallon kanssa säheltäminen on hauskaa hommaa. Lisäksi tunnit ovat kiitettävän monipuolisia, sillä sieltä löytyy niin cardio-puolta kuin lihaskuntoakin, jotka kummatkin tulevat tarpeeseen. Mieluummin häslään pallon kanssa tunnin kun räpellän kuntosalilaitteita saman ajan.

Suunnitelmissa olisi kokeilla tulevalla viikolla myös FitnessFusion -tuntia siinä toivossa että ohjaaja todellakin antaa hieman vaihtoehtoja asennoille, koska tämän ruhon kannatteleminen ei aina ole sieltä helpoimmasta päästä... Uskoisin, että voisin pitää tunneista, koska pidin joogastakin, tosin koin sen olevan hieman liian rauhallista makuuni (hathajooga). Sitä varten pitäisi vaan saada nyt jostain sellaiset sukat joilla en liukuisi ympäriinsä, sillä paljain jaloin en aio esiintyä...

Suosikkisalaatti

Halloumi-salaatti

Frisee-salaattia

Rucolaa

Kirsikkatomaatteja

Kurkkua

Punaista paprikaa

Halloumi-juustoa

+ Auringonkukansiemeniä

Kastikkeeksi oliiviöljyä (extra virgin) & balsamicoa.

Tämä salaatti on mukavan täyttävä. Suosittelen halloumin kypsentämistä pannulla oliiviöljyssä melko rapsakaksi, sillä tavalla juustosta tulee myös kivan tuntuista. Tosi kiva lounasruoka mielestäni!

FitBall-tunti oli muuten vallan mainio. Hyvin paljon samaa kuin TerveSelkä-tunneissa, mutta pallolla varustettuna. Syke nousi varmasti kattoon alkutunnista ja lihaskunto-osuus oli kieltämättä aikamoista vääntämistä kun menin tunnille jo valmiiksi jokseenkin paikat hellänä... Tunnilla oli kuitenkin kivasti poNppufiilistä ja sen päälle tehdyt venyttelyt tekivät varmasti hyvää. Tätä aion kyllä harrastaa jatkossakin. Onhan mulla kotonakin tuo pallo... tosin sitä on tähän asti lähinnä käytetty mukavana tuolina!

Enpä olisi vielä vuosi tai pari sitten uskonut, että kävisin kolmisen kertaa viikossa kuntosalilla... eikä tee edes tiukkaa!

Minne aika menee?

"Iloinen inuiitti"

 

Mulla olis tää blogikin... Mihin viikonloppu katosi?

Lauantaina ei tapahtunut tässä taloudessa yhtään mitään. Pidin taukoa jumppailusta ja omistin aikani Star Trekin ihmeelliselle maailmalle, sekä addiktoiduin peliin nimeltä Kingdoms of Amalur: Reckoning. Sunnuntaina kävin TerveSelkä-tunnilla, nyt kun sitä ei ollut peruttu. Jo perjantaina loukkaamani (?) käsivarsi (tai sen lihakset) tykkäsivät kyttyrää punnerruksista ja käsipainotreenistä ja nyt kärsinkin sitten melko nihkeästä oikeasta käsivarresta... Olen siitä huolimatta menossa tänään kokeilemaan FitBall-tuntia.

Mietinkin kuumeisesti lähdenkö kokeilemaan FitnessFusionia (jonkinlainen pilateksen ja joogan sekoitus kuulemma) vai tätä FitBallia ja päädyin FitBall-tuntiin ihan vain siitä syystä, että en omista (tietääkseni) mitään ei-liukkaita sukkia ja jalkani eivät todellakaan kestä tällä hetkellä päivänvaloa. Jalkapohjani ovat uskomattoman kuivat ja varpaankynsistä ei edes puhuta.

Lunta täällä riittää ja sitä on saatu lisääkin. Lämpötila on tällä hetkellä nollan hujakoilla, joten pitää yrittää varoa katoilta putoilevaa lunta.

Ensi kuussa ajattelin toteuttaa pienen valokuvahaasteen (kuva per päivä), vaikka haaste olikin tarkoitettu helmikuulle, mutta huomasin sellaisen olemassaolon vasta nyt. Ja kieltämättä tämä bloggausaktiivisuus ei taas ole ollut aivan huipussaan...

Nyt hiippailen ulos ulkoiluttamaan hauvelin ja sitten otan kupin teetä...

Hiki on sitä kun läskit itkee

Ja tänään melkein itkee Jennikin. Kuntosalijäsenyys on (jo nyt) alkanut hieman epäilyttää, oivaltaessani tänään että hyvin pienellä panostuksella voisin tehdä kaiken saman kotonakin - likimain ilmaiseksi. En nimittäin edelleenkään ole löytänyt muuta sopivaa tuntia TerveSelkä -ryhmän kaveriksi. Ottaa päähän. Haluan toden teolla päästä kuntoon, löytää sen hemmetin "liikunnan riemun", josta kaikki aina pirteänä puhuu, mutta ei jessus sentään, ei mun koordinaatiolla vedetä mitään aerobiciä eikä näemmä edes zumbatakaan, ainakaan jos tämän aamun tunti siitä jotain kertoo. Jäin jo "alkuverryttelyssä" seisomaan paikalleni tyhmänä suu auki.

Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.

Olen hämmentynyt. Kävin eilen kokeilemassa Cardio Energyä, missä pysyinkin ihan vielä joten kuten kärryillä ekat 20 minuuttia, mutta sitten tajusin että en pentele saa tuossa tahdissa jalkoja menemään tuolla tavalla ja vielä heittämään siihen käsiäkin mukaan. Kunto ei loppunut, mutta taito kylläkin. Muut jumppailijat loivat suuntaani kärsiviä katseita samalla kun yritin lähinnä pysytellä poissa tieltä. Lähdin sitten pois ja menin tekemään kuntosalitreeniä. Zumbaa tosiaan katselin n. 5 minuuttia, ennen kun painelin salille 45 minuutin treenille. Ja anteeksi vaan, mutta en ole enkä tule olemaan mikään lihastreenin suurin ystävä, enkä aio kyllä maksaa maltaita siitä että voin käydä salilla nostelemassa painoja, joita nostelisin kotona halvemmalla.

Olen aina kokenut olevani ihan kohtuullisen hyvä tanssija. 70-luvun diskorytmit löytyy, reiveissä on tullut käytyä nuorempana ja kyllä sambakarnevaaleissakin pärjättäisiin. Musavideoilta bongattuja liikkeitäkin osaan jonkin verran matkia ja videoiden ja kavereiden kommenttien perusteella olin 100% varma että rakastuisin zumbaan ja saisin siitä uuden vekkulin kaverin, mutta toisin kävi. Ehkä juuri siksi nyt v*tuttaa niin raskaasti, koska odotukseni olivat niin korkealla... Olin varma, että tässä se nyt on. Ei siellä kaikki olleet edes mitän solakoita urheiluvälinemainoksen tyttöjä, mutta sinne ne jäivät kaikki, kun minä lähdin. Missä vika? Olenko yhtäkkiä hankkinut jostain kaksi vasenta jalkaa?

Mitä kummaa tässä voisi kokeilla? Etenkin kun sali on peruuttanut jo 2 TerveSelkä-tuntia tällä viikolla... Joku Plan B pitäisi olla, mutta mikä? Ärhhh...

Keskiviikkokuulumiset

Ystävänpäivää siis vieteltiin ihan kotosalla kaksin vaan - tai no, kolmestaan, jos koirakin lasketaan. Mitään kovin ihmeellistä ohjelmaa meillä ei ollut, mitä nyt piipahdimme ruokakaupassa hakemassa vähän aineksia ainakin omaksi suosikikseni muodostuneeseen pizzaan.

Pizzassa on aivan ihana ruispohja, joka on helppo tehdä valmiista pussukasta, lisättävänä on vain kädenlämpöinen vesi. Ehdoton suosikki! Sen lisäksi pizzaan tuli ihan perus ketchup-kerros, Xtra 19% mozzarellajuustoa n. 1,5 pakkausta viipaloituna (super halpa, suosikkini maultaan), kevyt meetwurstia, kirsikkatomaattia, aurinkokuivattua tomaattia (basilikaöljyssä) ja päälle hieman mausteeksi basilikaa / pizzamaustetta ja rukolaa - nam! Paras tekemäni pizza tähän saakka. Ideaalitilanteessa meetwurstin sijaan tästä olisi löytynyt parman kinkkua, mutta sitä ei tuosta lähimarketista saa...

Alkuviikko on mennyt aikalailla löysissä tunnelmissa, pyykkivuoren kanssa painiskellen. Tänään oli tarkoitus lähteä salille TerveSelkä -tunnille, mutta se olikin peruttu. Kävinkin sitten aamulla koiran kanssa ulkoilemassa oikein kunnolla, heiteltiin palloakin vähän ja riemu oli (ainkin koiralla) rajaton. Heitin pallon kerran nurmikko-osuudelle, mikä osoittautui erheeksi koiran sukeltaessa sen perään - kirjaimellisesti. Reppanasta ei juuri muuta näkynyt kuin hännänpää hangesta... Heittelimme sitten loppuajan ihan puiston jalkakäytävällä, kun siellä hiljaista oli. Kotona jatkoin pyykinpesua oikein urakalla, nyt kun alakerran kuivaushuoneeseen sai viimeinkin jotain mahtumaan.

Kun olimme syöneet (lihapullia ja muusia) ja katsoneet episodin Star Trekiä, lähdimme käymään Prismassa metsästämässä sopivia liikuntakenkiä, koska en sellaisia omista. Yllätyin erittäin iloisesti löydettyäni -50% alennuksessa olleet Adidaksen kengät, joille ei hintaa jäänyt enää juuri nimeksikään. Esteettisesti ne eivät ole ne eivät ole niin sulavalinjaiset kuin ne Niken musta-turkoosit, joista haaveilin, mutta jalassa paljon paremmat... Väriltään nämä ovat nyt sitten valkoista ja violettia - suosikkivärejäni. Valkoisuudesta vaan tulee itselle aina ne lenkkarivibat, mutta menkööt, istuvuus ja mukavuushan se tässä on tärkeintä.... Ja koska kengille ei jäänyt hintaa juuri mitään, ostin samalla reissulla jo muutaman kerran katselemani Raiskin housut, noin niinkun salikäyttöön. En nimittäin myöskään omistanut entuudestaan mitään kunnollisia, hengittäviä housuja. Odotankin innolla että pääsen näitä molempia huomenna kokeilemaan! Housut olivat tosin vyötäröltä ehkä hilppasen väljät, mutta uskoisin, että jos tarvitsee, pystyn kuminauhaa kiristämään, vyötäröä vähän avaamalla... tai siis pyytämällä äitiä apuun...

Operaatio Uusi Elämä on noin muuten lähtenyt ihan kivasti käyntiin. Viime viikolla salilla tuli käytyä kolme kertaa ja samalla löytyi uusi kiva liikuntamuotokin. Ja ihme kyllä, kyseessä on ryhmäliikuntaa - jotain mitä olen aina kammoksunut. Proteiinia löytyy ruokavaliosta enemmän, mutta suurin haaste onkin näköjään leivän syönnin vähentäminen... eikä niinkään herkkujen välttely. En toisaalta ole kovin yllättynyt, mutta täytyy sanoa, että kaikki hyvä on hiilareita!

Sotkun keskellä

Täällä meidän pukinpajassa on varsin sotkuista. Myönnän auliisti, että sotku on vain ja ainoastaan omaa syytäni. Ensinnäkin olen levittänyt keittiön pöydän täyteen tekemiäni joulukortteja ja lähiympäristöstä löytyy myös tekemäni joulupuu.

Keittiön jääkaapissa lojuu piirakka-astia täynnä pieniä suklaanamuja, joita teimme tänään oikein kahden ihmisen voimin Miken saatua hieno idea siitä, että jospa alkaisimme omana jouluperinteenämme tekemään itse namuja ystäville ja sukulaisille. Siinä samalla sotkimme hellan, työtasot, lattian, itsemme ja toisemme, sekä myös tuon piirakka-astian. Namut itsessään ovat erittäin suklaisia, mutta Mariannerouhe antoi niihin kivasti tekstuuria, vaikka ovatkin kyllä mielestäni melkoisen tujua tavaraa. Mutta, tämä oli vasta ensimmäinen kokeiluerä.

Joulupuun molemmat puolet.

(Kuusi ja tarvikkeet (puiset tähdet, kävyt, kanelitangot ja pikkuiset pallerot) Tiimarista)

Olohuoneen sohvan alueen on puolestaan vallannut joululahjat. Niitä on tänä vuonna melko niukasti sinänsä; pienellä budjetilla ja vain perheelle + parhaimmalle ystävälleni Ivaloon.

Jotenkin onnistuin silti imuroimaan ja pyykkäämään tänään täällä kaaoksen keskellä ja ennätin vielä käydä koirankin kanssa kunnon lenkillä ihanan raikkaassa säässä. Nyt ulkosalla satelee hiljalleen taas lunta, mikäpä sen mukavempaa! Omat fiilikseni ovat huipussa nyt kun ulkonakin on taas valoisampaa!

PS. Toivottavasti kaikilla oli mukava itsenäisyyspäivä!

Riemunkiljahduksia!

Tänään meillä oli pizzaperjantai sen kunniaksi, että saimme viimein jotain hyviäkin uutisia - eivätkä ne paljon parempia olisi voineet ollakaan. Mike sai nimittäin oleskelulupansa!

Poliisilaitokselta soitettiin iltapäivällä, että lupa on valmis ja sen voisi hakea koska vaan. Oli jo sen verran myöhä ja olemme sen verran kaukana, että päätimme lähteä sitä maanantaina hakemaan. Vähän toista meininkiä Suomessa, kuin mitä Usassa? Käsittelynhän piti kestää 4-5 kuukautta, mutta ilmeisesti kirjoittamani hoputtelukirje oli sen verran vetoava, että päätös napsahti suunnilleen kolmessa viikossa. Aika mahtavaa kaikin puolin, sillä nyt se, mitä olen ainakin itse pitänyt surrealistisena tavoitteena, on toteutunut. Kukaan ei Mikeä enää Suomesta pois lähde ajamaan ja voimme nyt ihan oikeasti sanoa asuvamme yhdessä ja Suomessa. Aah, meinasin seota jo puhelimessa, mutta onneksi onnistuin pidättelemään riemuani kunnes sain puhelun lopetettua...

Riemumme ei laantunut edes siinä vaiheessa kun raahustimme läheiseen kotipizzaan kaatosateessa ja myrskyssä kastuen onnistuneesti läpimäräksi. Pizza oli kuitenkin hyvää - vaikka Mike parka kärsii yhä kivuliaasta rakostaan eikä pysty juuri edes hymyilemään ilman tuskaista jälki-irvistystä...

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Meikkiboksi

Pahoittelen hiljaisuutta, viikko on mennyt sujuvasti kaikenlaisen "kivan pikku stressin" parissa, kulminoituen tähän päivään oikein iloisesti. Eilen yritin olla stressaamatta, ajattelematta ja tekemättä yhtään mitään. Vietin syntymäpäiväni kunniaksi Emmerdale-maratonia ja mussutin hyvää ruokaa ja yritin nollata aivojani. Kamerasta toki oli patterit loppu, enkä saanut ikuistettua maukasta aamupalaamme blogia varten. Söimme paistettuja munia, pekonia, croissantteja ja jogurttia - ja sillä eleltiinkin pitkälle alkuiltaan. Jossain vaiheessa nautimme myös Almondyn sitruunajuustokakkua, mutta sen pohja oli kyllä aika pettymys, vaikka kakku muuten raikas olikin. Lauantaina juhlimme virallisesti (?), kun vanhempani ja toinen siskoistani tulee kylään herkkuja tuoden...

Tänään ryhdistäydyin ja pistin siivoten. Milo auttoi aktiivisesti olemalla koko ajan tiellä ja pyörien jaloissa. Herra tuijotti kaksi tuntia kylppärinraivausoperaatiotani, niinkuin se olisi muka ollut mielenkiintoista. Kylppärin lisäksi imuroin koko kämpän, pyyhin pölyt ja nyt on vielä pyykitkin koneessa. Kaikki alkoi siitä, kun sain vihdoin aikaan järjestää kaikki meikkini ja kosmetiikkani ja heittää pussillisen turhaa pois. Taas. Mistä sitäkin tavaraa lie kertynyt? Hamstraus loppuu NYT. Laatu tulee korvaamaan määrän tästä päivästä alkaen.

Mike nakkasi hienon metallisen meikkilaukkuni menemään muuttaessaan Suomeen, kun ei arvannut, että olisin todellakin halunnut sen tänne Suomeen. Laukku oli uljas 2-kerroksinen meikkiboksi, jonka sai myös lukkoon. Olin sen aikoinani Usasta ostanut, enkä ollut sitä sitten Suomeen enää vanhempieni luona majaillessa kuljettanut tilanpuutteen vuoksi. Jos olisin tiennyt, että ukko nakkaa sen mäkeen, olisin tuonut sen tullessani viime kerralla. Kylppärin kosmetiikkakaaos ja meikkiboksiongelma on nyt hoidettu. Saanko esitellä, uuden (melko mielenkiintoisen) meikkiboksiratkaisuni:

"Matkalaukku" kätkee sisäänsä kaikki meikit.

(Kuvassa näkyvät laatikot on nyt myös siivottu ja järjestety ja turha roina poistettu.)

Meikkikokoelma.

Vasemmassa yläkulmassa (jossain vanhassa pakasterasiassa) on isompia luomiväritrioja, joita käytän harvemmin, sekä poskipunat ja pinsetit. Vasemmalla alakulmassa on kaikki pikkuisista rasioista löytyvät luomivärit ja oikealla alakulmassa kaikki huulikiillot ja -punat. Mustat "rasiat" ovat itseasiassa D&G -silmälasieni pahvikotelo... sillekin käyttöä. Oikeassa yläkulmassa luovasti hillopurkissa huimat kaksi sivellintäni, muutama hassu rajauskynä, ripsivärit, isommat huulikiillot ja sen sellaiset. Poskipuna- ja puuterihuiskut voisi ehkä pesaista... 

Nyt ei pääse meikit pölyyntymään ja kenties boksi suojaa niitä myös vähän kylpyhuoneen lämmöltä ja kosteudelta. Ostin tuon "matkalaukun" keväällä Usasta (taisi olla jotain 10-15 dollaria hintaa) ja se on itseasiassa vahvaa pahvia jonkinlaisin tekonahkavahvikkein. Kieltämättä miellyttää silmääni enemmän kuin vaihtoehto B, joka oli miesten työkalulaatikko... Joku ihan oikea organisaattori voisi olla kiva tuon matkalaukun sisälle, pitää katsella vähän ympärilleen kun tulee seuraavan kerran käytyä esim. Ikeassa.

Järjettömät kasat tuota meikkiä onkin, ottaen huomioon että käytän päivittäin ehkä 5 meikkituotetta...

Crêpet

Lettutaikina


3 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
6 dl maitoa
2 rkl voita
½ tl suolaa
½ tl sokeria


Vatkaa jauhot, munat ja puolet maidosta ohueksi taikinaksi. Lisää sen jälkeen loput maidosta, voisula, suola ja sokeri ja sekoita. Anna turvota n. 20 minuuttia ja paista levyllä (asteikko 1-6) 4 lämmöllä kunnes lettu näyttää kiinteytyvän, käännä ja paista vielä hetki. 

Tein jauhelihatäytteen naudan paistijauhelihasta, jota maustoin vähän suolalla, mustapippurilla ja lorauksella ruokakermaa. Mukaan heitin perjantaina tehdyn riisin (tein hunajamarinoitua broileria ja riisiä!) ja paistelin hetken muun sörsselin mukana. Hyvää tuli. Itse söin yhden, mies popsi kaksi ja uhkasi jatkaa vielä illalla kun nämä edelliset vähän sulavat... joten kelpasi kyllä. Söinkin sitten vielä omenahillolla täytetyn... nams.

Lettukestit

Tänään olen tehnyt töitä (joo, ihan saan laskuttaakkin nämä hommat) vaikka huomenna vasta pitäisi olla valmista tulossa iltapäivällä. Ihan mukava homma, saan katsella samalla muumeja ihan tutkimustarkoituksessa!

Koiran kanssa heitin heti aamulla reilun puolen tunnin lenkin, mikä noin ennen aamupalaa oli ihan kivasti piristävä pikku kävely. Ruokakaupassakin olen jo saanut aikaiseksi käydä ja ruoka tuli tosiaan tehtyä. Mies lupautui tiskaamaan ja kävelytti koiran sillä aikaa kun tein ruokaa, joten ihan hyvältä tämä näyttää... Ennätin hetken istua parvekkeellakin nauttimassa iltapäivän auringosta - mukavaa! Tänään onkin ollut todella kaunis päivä pitkästä aikaa.

Nyt pitää jatkaa töitä!

Maskros katossa

Huomaa, että taloon on saapunut mies - sohvalla nököttää pari miekkaa ja kirves (osittain tyynyn alla), jotka odottavat seinälle ripustamista. Laatikossa puolestaan on mm. korutarvikkeitani. Mutta! Katosta roikkuu uusi lamppu, jonka rakas isukkini kokosi kovalla vaivalla eilisen illan aikana. Päädyimme pienempään vaihtoehtoon, sillä isompi olisi (lampun typerän sijainnin vuoksi) ollut jatkuvasti tiellä. Tämänkin alla istumista suosittelemme vain alle 175 cm pitkille, elleivät he halua iskeä päätään "kukkasiin".

Vanhempani lähtivät kotiin reilu tunti sitten ja nyt asunnossa vallitsee hiljaisuus ja rauha - ellei lasketa Miken tietokoneen äänekästä hurinaa. Vanha tornini pääsi nyt vihdoin hyötykäyttöön ja Mike yrittää opetella suomalaisen näppäimistön käyttöä... Herra itse sammui sänkyyn heti vanhempieni lähdettyä ja koira seurasi esimerkkiä. Ensimmäinen hengähdyshetki viiteen päivään on NYT. Sen kunniaksi aion keittää ison kupin teetä ja rentoutua!

Maistiaisia keittiöstä

Voi luoja miten lopussa sitä voi ihmiset olla 3 päivän muuttourakan jälkeen. Ja voi luoja miten ihanaa täällä alkaa olla, vaikka kaikki on vielä vähän vaiheessa, kun sänky puuttuu ja toinen työpöytä, eikä seinilläkään ole vielä kuin yksi taulu. Ruokailutila/keittiö näyttää valmiimmalta, vaikka sekin on vielä vähän kesken.

Pokkarilla pikaisesti hämärässä räpsittyä...

Vaikka viime yönä täällä jo ensimmäisen yöni nukuinkin patjalla makuuhuoneessa, tuntui täällä jo kodilta, vaikka kalusteita oli vain kaksi... Se lienee hyvä merkki. Olen aivan rakastunut parvekkeeseeni, enkä malta odottaa, että saan ensi kesäksi sen fiksuun kuntoon. Se on niiiiiin suuri!

56,7 neliötä tuntuu näillä kalusteilla kuitenkin pienemmältä, kuin mitä olisin odottanut. Kalusteita ei juuri tarvitse ostaa, mitä nyt keittiön antiikkituolien tilalle laitan (kai) jossain vaiheessa jotain kevyempää. Kylppäri kaipaa säilytyskalustetta kipeästi. Jotain, missä on ovet. Olohuone kaipaa kenties LACK-hyllykköä...

Kaivatkoon, mitä kaipaa, tämä tyttö kaipaa unta, mutta lupasin vielä soittaa Mikelle ennen hänen lentonsa lähtöä, joten jokin aika pitää vielä "kituuttaa" valveilla. Herra itse saapuu Suomen kamaralle n. 12,5 tunnin päästä - hurjaa!

Virallinen valvoja

Muuttopuuhat käynnissä (vielä täällä Pohjanmaalla) ja kuvassa virallinen valvoja, jonka tehtävänä on mm.:
- Täristä vimmatusti (puudelimaisesti) ja tekohaukotella paniikinomaisesti
- Haukahdella aina kun joku rapahtaa ovella tai rapussa
- Murista siltä varalta, että naapurin iso uros kulkee oven ohi
- Maata pehmeimmällä matolla ja mulkoilla muuttokasoja alta kulmain halveksivaan tyyliin
- Pyöriä kaikkien jaloissa jatkuvasti, niin että kävely ja tavaroiden kantaminen olisi mahdollisimman vaikeaa
- Näyttää täysin syrjityltä ja hylätyltä jos ei saa silitystä kerran 10 minuutissa kun ihmisiä kiinnostaa nuo typerät kalusteet enemmän

Laatikkoelämää

Tänään vietin osan päivästä vanhempieni autotallissa penkoen läpi täällä olevia laatikoita. Pari viimeistä päivää ovat muistuttaneet tavallaan joulusta, kun joka paikasta paljastuu milloin mitäkin tavaraa, jonka olemassaolon olin oikeastaan jo unohtanut... kuten Vagabondin kenkälaatikko täynnä pieniä, pulleita leluponeja ja wanha, kovakantinen Pucca-vihko (kuvassa)! Hurjaa. Tallessa oli myös Barbeja ja muinaisen Ferrari-kokoelmani parhaita paloja. En tiennytkään. Sanoin kyllä (muistaakseni jo vuosia sitten), että leluja voisi kyllä antaa niitä tarvitseville, mutta äiti elättelee yhä toiveita uusista lapsenlapsista ja väittää että tarvitsen niitä vielä...

Oli miten oli, seuraavat päivät eletään nyt sitten laatikkoelämää (kenties?), sillä muutto alkaa aamulla klo 8 vanhempieni kulmasohvan purkamisella ja pakkaamisella. Tampereelle pitää siirtyä hyvissä ajoin ennen neljää, että ennätän hakea uuden asunnon avaimet (hii!) ennen kun toimisto suljetaan. Puudelipolo varmaan tulee olemaan ihmeissään tästä kaikesta, sillä se on nyt jo valmiiksi pyörinyt 2 päivää juuri nukkumatta ja seuraillut silmä kovana mitä tämä kaikki pakkaushomma oikein on... Tällä kertaa herra pääsee mukaan (ja pyörimään jaloissa) ja jääkin kaveriksemme Tampereelle vanhempieni ollessa reissussa ensi viikolla. Nyt kun luvassa on eläinystävällinen asunto, voi hauvavauvani viihtyä kanssamme vaikka vallan!

Neljä yötä enään ja sitten täällä on mies! Hurjaa!

PS. Värjäsin hiukset. Niistä tuli tummat. Mutta ne on mielestäni hienot.
PPS. Bongasin taas spämmi-laatikosta yhden kommentin, pahoittelen etten ollut sitä aiemmin huomannut. En myöskään edelleenkään tiedä miksi jotkut kommentit menevät suoraan spämmiin...

Eilisen eväät

Pinaatti fettucinia tomaatti-basilika kastikkeella + tuoretta basilikaa ruukusta

Irlantilaista Dubliner-juustoa

Teki mieli vähän repäistä, joten kaupasta tarttui mukaan pasta-ainekset ja ulkomaan juustoa. En ollut aiemmin maistanut Dublineria, mutta täytyy sanoa, että se oli omaan makuuni miellyttävä yllätys. "Distinctive taste" todellakin pitää paikkaansa.

Tämä viikko onkin jo torstaissa! Hulinaa on riittänyt - ja riittää edelleen. Tiistaina käväisin Ensimetrissä jutustelemassa ja jättämässä tarvittavia papereita + starttirahahakemuksen ja innostuin ostamaan H&M:ltä jopa yhden paidankin ihan tuosta vaan, jonkinlaiseksi palkinnoksi kai. Käväisin hamstraamassa ranskalaiselta ruokatorilta isot köntit fudgea ja pussillisen sokeroituja maapähkinöitä. Onneksi molempia on vielä reilusti jäljellä, enkä ole ihan sokerihuuruissa koko aikaa. Söin kananrinta-subin ja yritin toipua maanantaista... 

Eilen oli vuorossa Kelalla piipahtaminen (missä oli niiiiiin paljon porukkaa, että jätinkin vaan paperini ja hipsin äkkiä pois), arvonnan voittajan paketin postitus, sekä tuoreiden porkkanoiden haaliminen kotimatkalla... Ruokakaupassa piti käydä. Sähköpostilaatikko tulvii ja puhelin soi, nyt kun muutkin ovat haistaneet uuden yrittäjänalun... Tänään pitäisi taas juosta papereiden kanssa ympäri kaupunkia... Ja oma tulostin olisi nyt kyllä aikalailla pakko alkaa olla, koska ei tästä elämästä muuten tule mitään!

Kellokin on jo vaikka mitä, enkä ole vielä ennättänyt nauttia kuin lasillisen appelsiinimehua ja banaanin (sekä suihkun)... Kaippa se tästä on taas kirmattava!

Hiilariöverit ja lentolippuhässäkkä

Joo-o, hyvin on tää elämäntapamuutos muuten pyörähtänyt käyntiin, mutta tänään sitten olin muka niin kiireinen, että ennätti tulla oikein kunnolla nälkä ja söin sitten pastaa kun kaapista ei sillä hetkellä muuta löytynyt ja nyt on kyllä sellainen hiilariöveriolo, että en todellakaan syö tänään enää mitään muuta kuin hedelmiä. Yöks. Jos nyt taas kerrasta oppis?

Kiireinen olen puolestaan muka sen takia, että olen silmä kovana metsästänyt halpaa lentolippua/lentolippuja lentoyhtiöltä joka myös kuskaisi liskoeläimemme Suomeen saakka. Puolalainen LOT -lentoyhtiö tarjoaisi halvan yksisuuntaisenkin lipun, mutta lemmikkisivuilla puhutaan vain kissoista, koirista ja freteistä... Toivottavasti vastaavat sähköpostitse yhteydenottoihin. Lippua katselen nyt aivan elokuun loppua varten tai mahdollisesti aivan syyskuun alkua varten. Ja huomenna käyn sitä asuntoa katsomassa! Voi, kun niille olisikin mahdollista, että vuokraisin vasta syyskuusta alkaen... Ja sitten kun tulis vielä jotain tietoa noista miljoonasta työpaikastakin joita olen hakenut...