Joulukuun 11.

    Kiteytettynä.

Voi apua, mikä päivä. Tuossa kolmisen tuntia sitten luonnehdinkin tätä päivää jo mahdollisesti koko elämäni kamalimmaksi päiväksi. Ainakin se on mukana kisaamassa. 

Aamu alkoi vielä suhteellisen normaalisti. Herääminen tuntui takkuisemmalta kuin eilen, koska olin hikoillut ja palellut vuorotellen koko yön (jaa ei ole kilpirauhasongelmia?) ja sen takia myös valvonut. Pääsin kuitenkin ylös ja menin tuttuun tapaan käynnistämään konetta. Vaan se ei käynnistykään. Valo syttyy, mutta mitään ääntä ei kuulu, eikä mitään tapahdu. Valo ei myöskään sammu. Sammutan koneen takapanelista virran. Vedän virtajohdon irti. Valitan Mikelle paniikinomaisessa tilassa. Mike mönkii tutkimaan tilannetta. Pian diagnoosi on valmis: virtalähde on hajonnut. Kyseessä oli alunperin Miken vanha virtalähde, joka laitettiin tähän koneeseen, jotta saataisiin näytönohjaimesta enemmän irti, kuin mitä koneen alkuperäisellä virtalähteellä olisi ollut mahdollista. Nyt wanha laite kuitenkin päätti, että aika aikaa kutakin ja nythän onkin hyvä hetki tuhlata vähän lisää rahaa. Tai sitten ei.

Söin jotain epämääräistä aamupalaksi (pari paahtoleipää kai), join teetä ja googletin sopivia virtalähteitä. Sitten jouduin soittamaan pankkiin. Taas. Uutta tilaamaani pankkikorttia ei ollut vieläkään kuulunut, mutta verkkopankki sanoi, että se on jo toimitettu ja on asiakkaalla käytössä. Pankista sanottiin että kai se pian tulee, viimeistään huomenna. Ihmettelin myös jälleen mystistä pin-lukitusta. Sanoivat, ettei se mitään lukossa ole.

Lähdin töihin. Tai yritin, mutta kaikki aamunäperrys oli vienyt sen verran aikaa, että sain katsella bussin takavaloja. Odotin seuraavaa. Se tuli, mutta oli eri firman ja sitä ajoi nainen joka on nyt kahdesti ottanut melkein 2 euroa liikamaksua matkasta. Tarjosin 3,80 ja kuski tyytyi siihen. Hah. Ihme kyllä, bussissa ei tällä kertaa ollut aivan sauna. Tekstasin töihin, että onko siellä ketään, joka voisi napata mut kyytiin pysäkin luota kun tulen, koska autotiellä oli järisyttävän liukas kävellä. En saanut vastausta. Kävelin. Tai siis hiihdin, luistelin ja rukoilin. Jäädytin naamani. Varasin samalla virtalähteen Triosoftista, joka on ehkä ainoa tietokonetarvikeliike, jonne pääsen tietääkseni helposti bussilla. 

Töissä tein tänään hyvin pitkälti samaa koko päivän aina kolmeen saakka, jolloin pääsin laskuttamaan. Tykkään laskuttamisesta. Olen outo. Palelin aivan hulluna. Istuin talvitakki päällä ja kaulahuivi kaulassa, jalat liikuteltavassa patterissa kiinni... ja silti palelin. Sain pomolta kyydin parinsadan metrin päähän pysäkistä ja arvelin juuri missanneeni sopivan bussin parilla minuutilla kun saavuin pysäkille. Kysyin yhdeltä tädiltä joko 70 meni ja täti tuumi ettei ole mennyt. Ilahduin, koska ajatus lumimyrskyssä seisoskelusta ei hirveästi houkutellut, kun en enää edes tuntenut sormiani (wanhat, paksut nahkakintaat olisivat olleen astetta parempi valinta tänään). Bussia ei kuitenkaan kuulunut. Meni 5 minuuttia. Meni 10. Meni 15. Meni 20. Ei yhtään ainutta bussia. Mikä tahansa olisi kelvannut, joka menee kohti Tamperetta, mutta ainuttakaan ei kulkenut. 25 minuutin seisoskelun ja täydellisen jäätymisen jälkeen bussi viimein tuli. Kuski vaikutti nyrpeältä ja bussi oli ääriään myöden täynnä. Onnistuin kuitenkin saamaan ihme kyllä istumapaikan, joka oli kai jäänyt muilta huomaamatta.

Jossain vaiheessa matkaa katsoin kelloa. 16:45. Paskat. Piti ehtiä kahteen paikkaan ennen kuutta ja ovat vielä molemmat eri puolilla kaupunkia. Kaupungissa olin (Rautatieasemalla) vasta 17:05. Kipitin Triosoftille hakemaan virtalähdettä. Liukastelin. Kiroilin. Söin lunta, koska siltä ei voinut välttyä. Lumiukkoa muistuttaen viimein pääsin paikan päälle ja sain pömpelin käteeni. Sitten taas vanha tuttu kuvio "sori, tämä pitää höylätä, tuo siru on rikki... pitäis tulla jo uusi ihan hetkellä millä hyvänsä..." Noh, tietenkään sitä korttia ei sitten saatu höylättyä siellä, ei sitten millään. Sanoin haluavani osan luoton puolelle, jos kortti saadaan toimimaan. Aikansa säätivät, mutta lopulta kortti toimi SIRUPUOLELTA - mutta jouduin allekirjoittamaan, koska pin-koodia en saanut laitetuksi mihinkään. Myyjä tuumi "olihan siellä katetta!" ...olin vähän ihmeissäni, koska olin pyytänyt CREDIT-puolelle. Noh, sehän oli tietenkin sitten laitettu debitille... Huoh. En kuitenkaan jaksanut alkaa siitä vääntämään, koska kiire oli ja tuokin operaatio oli kyllä jo ollut hankala. Torjuin pehmeästi kaikki muut tavarat mitä koittivat lisäksi myydä ja lähdin kipittämään linja-autoasemalle. 

Järkevää olisi ollut mennä bussilla. Paitsi että olisin joutunut menemään kahdella pienet pätkät kerrallaan. Koska olin jo märkä, viluinen, väsynyt ja hikoilinkin huppuni alla (kiva yhdistelmä), enkä nähnyt mitään (silmälasit huurussa), päätin kävellä. Sain haettua matkakorttini pitemmän matkan bussireissuja varten (hurraa, ei enää kolikoiden kanssa pelaamista!), mutta sitten oli PAKKO syödä. Olin nimittäin tähän saakka syönyt 2 palaa paahtoleipää (aamulla kotona) ja sämpylän/patongin klo 10:30 töissä ja nyt kello oli melkein kuusi. Kädet täristen valikoin juomaksi piristävän Fenixin ja sen kanssa... nuo hirvittävät makkaraperunat (kuvassa yllä), joita en ole varmaan 10 vuoteen syönytkään. Tietenkin sitten juuri tämä linja-autoaseman kahvila on AINUT PAIKKA KOKO TAMPEREELLA, jossa kieltäydytään höyläämästä sirullista korttia. Onneksi minulla on toinenkin, pelkkä pankkikortti, jolla arvelin olevan liian vähän rahaakin, mutta kas, läpihän se meni. Ihme. Bonukset oli kai tulleet.

Söin. Se ei ollut erityisen hyvää, mutta olin niin nälissäni, että en edes piitannut. Aikoinaan grilliltä Seinäjoella hankitut makkaraperunat olivat maukkaat ja tunteikkaat (joo joo), mutta nämä... äh. Makkarat eivät olleet erityisen maistuvia ja perunat olivat mauttomia ja pehmeitä. Ikävää. Etenkin kun annos maksoi huiman 6,90. Siitä sitten kuitenkin pienen voimien keräämisen jälkeen lähdin uhmaamaan tuulta ja tuiskua uudelleen. Paitsi että lumen sijaan siellä tuli pienen pientä jäähilettä. Silmälasit huurussa liukastelin sitten bussipysäkille (olen tänään 3 kertaa melkein kaatunut selälleni tietä ylittäessä, sekä nuljauttanut molemmat nilkkani) ja vain parin minuutin odottelun (ihme) jälkeen pääsin bussiin, missä mahduin (ihme kyllä) vielä istumaankin. Liukastelin/rämmin kinoksien kautta kotiin, nappasin uuden pankkikortin, joka olikin jo tullut, ja lähdin ruokakauppaan samalla pyörähdyksellä.

Testasin pankkikorttia (uutta) automaatilla ensin... Ei ole totta. Sama virsi kuin vanhankin kortin kanssa. PIN on muka väärin. Vaikkei se ole. V*tut. Noh, menin kuitenkin kauppaan, mutta valitsin vain muutaman tavaran ja lähdin testaamaan mitä kortti sanoo kassalla. Sitten loppui ymmärrys täysin. Yhtäkkiä kortti toimi. Ei mitään valituksia, ei mitään ongelmia, maksoi ostokseni tuosta noin vaan. Kävelin uudestaan automaatille. Kortti toimi edelleen. Sain nostettua rahaa. MISTÄ TÄSSÄ ON KYSE?

Menin kotiin. Tai siis, liukastelin/hiihdin/rämmin kotiin puolisokkona. Purkauduin ulos märistä tamineistani (farkkujeni lahkeet olivat hienosti jään peitossa puoleen väliin säärtä) ja etsin päälleni jotain lämmintä, koska palelin helvetillisesti (suoraan sanoen). Kello oli jo lähempänä kahdeksaa. Istuuduin Miken koneen ääreen (koska omani odotti virtalähdettä) wanhoissa kevyttoppahousuissa, villasukissa, reinoissa, t-paidassa, lämpimässä hupparissa ja vilttiin kääriytyneenä - ja palelin silti. Laitoin saunan lämpiämään tajuttuani, ettei tästä muuten päästä mihinkään.

Sauna oli mainio. Juuri sitä, mitä tarvitsinkin. Suihku puolestaan jatkaa jo tutuksi tulleella "testataan mitä sydämesi kestääkään" -linjalla, eli tarjoamalla 10 sekunnin välein vaihtelevan suihkun lämpötilan asteikolla jääkylmä - tulikuuma. Välistä ei löydy mitään. Tulinkin siihen tulokseen, että meillä alkaa olla tasan kolme vaihtoehtoa:

a) Käydä suihkussa yhdessä, siten että vuorottelemme seuraavalla tavalla: Ensin toinen yrittää peseytyä ja huutaa 10 sekunnin välein toiselle ohjeita, jotta tämä tietää säätää vettä joko kylmemmäksi tai kuumemmaksi.

b) Palata ajassa muutamia vuosikymmeniä takaisin ja ostaa monta ämpäriä, jotka voimme sitten täyttää sopivan lämpöisellä vedellä ja peseytyä kaatamalla vettä päällemme ja/tai pesemällä hiuksiamme ämpärissä. 

c) Muuttaa h*lvettiin täältä.

C-vaihtoehto ei oikein kuitenkaan tässä tilanteessa kannata, joten todennäköisesti joudumme kallistumaan A:n tai B:n kannalle, koska on hyvin epätodennäköistä, että kukaan viitsisi noille putkillekaan tehdä mitään.

Huoh. Nyt kello on jo yksitoista ja nukkumassakin pitäisi jo olla, koska aamulla lähden töihin jo ennen kahdeksaa...

Että sellainen elämyspäivä tänään. Lähetin muuten töissä n. 150 sähköpostia tänään. Kahta erilaista.

Day 2 - Fruit

Päivä 2 - Appelsiinit & sitruspuserrin

Tänään kävimme kaupungissa hankkimassa Mikelle kännykkäliittymän (omiin nimiini), sekä samalla puhelimen. Herra valitsi itselleen Nokian Lumia 710 -puhelimen mustana ja onkin nyt sitten räpeltänyt sitä siitä asti. Eikä siinä kaikki... Ihastuin tuohon kaunokaiseen niin kovasti, että hankin sitten itselleni samanlaisen... valkoisena. Toivottavasti hyvä ratkaisu, vaikka varmasti mustaa arempi onkin. Sievä se on... ja nopea, verrattuna wanhaan puhelimeen. Aion kokeilla mokomaa myös tämän kuvahaasteen toteuttamisessa. Appelsiinit oli kuitenkin kuvattu tänään ihan tuolla ikiwanhalla Canon PowerShot S2 IS -kameralla, jossa on yhtä paljon megapixeleitä kuin puhelimessani!

Nilkkani tietenkin suuttui jälleen kävelystä, enkä tiedä mitä tästä oikein tulee. Aamu oli vielä aika lupaava, mutta näemmä mitään ei saisi tehdä, paitsi maata. Alkaa syödä naista tämä kotona nököttäminen!

Vika bloggerissa vai gadgeteissa?

En ole nyt eilisen iltapäivän jälkeen nähnyt blogissani seuraavia gadgeteja:
- Twitter
- Flickr
- Lukijani

Pahoittelen, jos ne eivät teilläkään näy, olin innoissani uusista säädöistä, mutta en tiedä onko nyt vika bloggerissa vai jossain muualla. Ärsyttävää. Yritän korjata.

EDIT (klo 10:33)
Ilmeisesti ainakin lukijoiden näkyminen puuttuu juuri nyt joiltakin bloggaajilta, eli ongelma on bloggerissa... Äh, toivottavasti vaivautuvat fiksaamaan nämä ongelmat pian, tämä on rasittavaa!

Kamerakuume!

Töihin tupsahti viime viikolla uusi kamera - Canon EOS 1000D. Olin suhteellisen rauhallisilla mielin, kunnes pääsin perjantai-iltana kuvaamaan sillä taidenäyttelyn avajaisia. Siitä alkoi aivan hillitön kamerakuume. Haaveenihan oli ostaa viimein tänä vuonna uusi kamera, mutta sitten pitikin ostaa uusi tietokone... Saisinkohan jotenkin rahat myös uuteen kameraan, jonka ostaminen olisi oikeutettu päätös myös bisneksen edistämisen kannalta? Nikonilta olisi myös yksi malli mitä olen vähän hiljaa haaveillut, mutta se on hilppasen kalliimpi - kenties videokuvausominaisuuden vuoksi. En kuitenkaan etsi videokameraa, joten mielestäni tällainen hieman riisutumpikin malli toimisi. Ja wanha Canonini on palvellut hyvin - mitä nyt ei ole pattereissa enää pysynyt virta kunnolla jonkun Usan matkan jälkeen.

Apua, kamerakuume nousee!

Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin

Joskus nuorempana uskoin karmaan. Imin inspiraatiota ehkä hieman wiccastakin ajatellessani, että kyllä tehty hyvä tulee takaisin ja paha vielä pahempana. Rikoin n. ala-asteikäisenä myös muutamia peilejä. Pikkuisia peilejä, mutta peilejä kuitenkin. Peilin särkemisestähän pitäisi seurata 7 vuotta epäonnea. Mutta jos sirpaleet puolestaan tuottavat onnea, niin kumoavatko nämä kaksi toisensa? En tiedä, mutta tuntuu, että omalla kohdallani pienintäkin onnistumista seuraa aina kasa negatiivista. En myöskään tietääkseni ole tehnyt koskaan vielä mitään sellaista, mikä oikeasti takaisi sen, että en ikinä onnistu nauttimaan mistään hyvästä asiasta puolta tuntia kauempaa...

Tänä aamuna iloitsin siitä, että Kela oli viimeinkin saanut päätettyä, että saan todellakin yhä nauttia Suomen sosiaaliturvasta ja iloitsin siitä, että sain tietokoneeni tullista ilman minkäänlaisia maksuja. Iloitsin siitäkin, että palkkani oli jo tupsahtanut tilille.

Olin jo onneni kukkukoilla enkä malttanut odottaa, että pääsisin kotiin ja hyvällä tuurilla jopa soittamaan videopuhelun Mikelle (kannettavani kun ei ole enää Win 7 jälkeen niihin suostunut), mutta kappas vaan, näyttö tuumasi vain että "no signal". Kaikki näyttäisi olevan kunnossa koneen sisällä, näytönohjaimen tuuletin pyörii, muutkin tuulettimet pyörivät, kone ei piippaile, dvd-asema avautuu... Mystistä. Haiskahtaisi siltä, että näytönohjain on ehkä rikki, tai jotain vakavampaa... näppäimistökään ei tunnu saavan virtaa. Yäh.

Viikkojen odotus ja jännitys palkittiin pettymyksellä. Isolla pettymyksellä. Tulevasta viikonlopusta piti tulla vallan mainio, koska kuvittelin pääseväni vihdoinkin viettämään aikaa amerikkalaisten tuttavieni kanssa WoWin merkeissä... Nyt pitää keksiä taas kerran joku Plan B... Tyhmänä muutin kannettavankin pöytäkoneen tieltä pois, joten istun nyt keittiön työtason ääressä, kun tuo toimimaton jättiläinen nököttää omien puolet työpöydästäni...

PS. Onnistuin myös menettämään vasemman jalan pikkuvarpaasta sentin siivun nahkaa tälle paholaiselle... kaksi laastaria myöhemminkin se vuotaa verta. Ärrrh.

Elämä on

Äääääääääh. Arvatkaa vaan mitä. Se mun tietokone on nyt kaksi päivää pyörinyt pitkin pääkaupunkiseutua. Itella nääs onnistui lähettämään tietokoneeni Vantaalta... Vantaalle. Mahtavaa. Asiakaspalvelussa selitettiin jotain, että osoitetiedot eivät olleet luettavissa. Kyllä ne vielä maanantaina oli luettavissa. Ja sitäpaitsi, konehan piti lähettää Tampereen tulliin, joten eikö tullin osoite ollut tiedossa - tai eikö osattu Googlettaa? En ymmärrä miten yhden tietokoneen toimittaminen paikasta A paikkaan B voi olla niin vaikeaa.

Mike postitti koneen n. 10.3. West Allisin postitoimistossa. Jostain mystisestä syystä postitoimisto ei lähettänyt sitä New Yorkiin ennen kuin 25.3., mistä se 26.3. lähti kohti Suomea. Paketti tuli lentopostina, mutta silti lentoon saatiin käytettyä mahtavat 18 päivää, koska paketti oli Suomessa 14.4. Lentoasemalta lähes naapuriin tulliin matka kesti päivän. Ilmoituksen paketista sain 18. päivä, mutta en enää tuona päivänä pystynyt tekemään asialle mitään, joten 19. päivä klo 8 aamulla soitin ja pyysin siirtämään paketin Tampereen tulliin. Tänään netistä seurailtuani paketin seikkailuja otin yhteyttä internetissä toimivaan postin asiakaspalveluun, missä selitettiin, että osoitetta ei varmaan pystytty lukemaan. En jaksanut vängätä enempää joten soitin kotona asiakaspalveluun, missä oltiin ihan ihmeissään ja luvattiin palata asiaan. Soittivat hetken kuluttua ja sanoivat, että joo, paketti on tosiaan tulossa Tampereen tulliin "joskus ensi viikolla". HUOH. Edelleen siis kysyn: miksei pakettia voitu sinne toimittaa ilman että paketissa olisi ollut jotenkin vielä isommilla kirjaimilla oma kotiosoitteeni? Tämä kenties jää ikuiseksi mysteeriksi.

Ja jottei pääsiäislomani olisi alkanut vallan liian hilpeissä tunnelmissa, muisti valtio vielä veropapereilla ja ilmoitti että SAAN maksaa heille reilut 160 euroa takaisin. Viime vuonnahan olin työelämävalmennuksessa, työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja työttömänä. Reilukerho?

Tuurilla illan juna on tupaten täynnä lössiä, tavarani eivät mahdu mihinkään ja juna on varmaan vielä tunnin myöhässäkin. Sillä sehän olisi ihan normaalia mulle. Montakohan peiliä oikein rikoin silloin tenavana? Luulisi nimittäin, että tämä epäonni alkaisi jo pikkuhiljaa olla ohi...

Nettiongelmia

Jo pitkään piinanneet nettiongelmani ovat nyt kulminoituneet siihen, että olen lopulta tilannut 24MB/1MB laajakaista kotiini, koska hyväksyttävä se on, että mokkulat ei pysy mun vauhdissa. Olen halunnut koko viikon laittaa tänne lisää kuvia ja postailla jotain järkevää, mutta 15 minuutin odottelunkaan jälkeen yksikään kuva ei jaksa latautua Bloggeriin asti, joten... Pahoitteluni tästä hiljaiselosta.

Huomenna lähden Pohjanmaalle, missä yhteydetkin toimivat (tai ainakin tähän asti ovat toimineet) ja postaan sitten vähän paremmalla menestyksellä - toivottavasti. Luvassa on synttärikakkua (tai oikeastaan taivaallista Briitan torttua), ratsastusta ja saunomista. Ehkä se elämä alkaa siitä voittaa. Nyt menen nukkumaan, sillä aamulla pitää vielä pestä pyykkiä ennen kun voin lähteä töihin - mistä puolestaan palaan kämpille kahteen mennessä. Jossain välissä joutunen vielä pesemään hiuksenikin, käymään Musti & Mirrissä, pakkaamaan sekä taikomaan itselleni jälleen uuden nettitikun (Soneralta sain kaupan päälle, muttei se piru toimi...) ja ties mitä muuta. Uah.

Mobiilibloggaus-testi

EDIT: Oli pakko käydä säätämässä kuvat isommaksi jälkikäteen, mutta wow tuota kuvanlaatua tuossa ylimmässä kuvassa! Ilmeisesti puhelimellani oli todella hyvä päivä, sillä tuossa laatu on oikeastaan parempi kuin pokkarillani ottamissa kuvissa... Kuvat tosiaan EuropeHousesta (missä loppuunmyynti) ja otin ne ihan vaan näyttääkseni Mikelle muutaman hurjan (enemmän tai vähemmän) leikkimiekan.

Siellä piipahdin siis lauantaina. Siis EuropeHousessa. Kyllä sieltä jotain mukaankin tarttui...

Jippijaijee!

Olenko säälittävä, jos väitän elämänlaatuni parantuneen puolella uuden kännykän myötä? 

Uusi luuri

Vanhempani päätyivätkin nyt sitten tähän Nokian luuriin sen Samsungin sijaan. Ulkonäköhän on aikalailla sama - paitsi että tähän pystyy vaihtelemaan takakuoria. Omaani iskin heti nuo ärmäkän pinkit, kun olivat niin somat. Hyvä valinta, sillä nyt kokemus on osoittanut että tähän löytyy tavaraa pilvin pimein ja kaiken asennus on ollut helppoa - kun vähän järkeilee. Luurini tuli pinkkien, hopeisten ja turkoosien takakansien kanssa, mikä oli mukavaa, sillä mielestäni ne olivat juuri ne parhaat värit. Tämä puhelin on nyt kyllä työllistänyt mua aika hyvin eilisestä illasta asti kun olen silmät kiiluen sitä operoinut ja ällistellyt ja hihkunut. Olen ilmeisesti viettänyt elämääni aikamoisessa teknologiapimennossa kun olin niin ihmeissäni kaikesta mitä tämä pikku vekkuli osaakaan tehdä. 

Olen siis nyt täällä Pohjanmalla taasen selvittyäni Tampereen järkyttävän kylmästä, kosteasta ja tuulisesta säästä. Käväisin ystäväni kanssa vielä mukamas kahveilla ennen lähtöäni - hän oli jo juonut kahvinsa kun saavuin paikalle ja itse tyydyin (yli kalliiseen) appelsiinimehuun. Oli kuitenkin mukava tavata taas ja vaihtaa kuulumiset ennen junaan kiiruhtamista. Matka meni sinänsä ihan mukavasti, mutta lukeminen ei oikein innostanut kun vaunu oli täynnä riehuvia lapsosia... Matka tuntui piiiitkältä.

Tänään ohjelmassa on ratsastusta ja huomenna pitäisi ehtiä käydä KappAhlissa ja mahdollisesti myös kaverin heppaa katsomassa. Katsotaan nyt kuinka tämä tästä suttaantuu!

Uusi vauva!

Uusi blogi ja uusi kamera. Ennestäänhän minulla on jo vuosia hyvin palvellut Canon PowerShot S2 IS, hivenen järeämpi digikamera, mutta nyt ostin ihan vaan piskuisen taskuun sopivan pokkarin, Samsung ES17. Hauskinta tässä on se, että nk. kunnon kamerassani megapikseleitä on 5.0 ja tässä pikkupakkauksessa niitä on peräti 12.2... Mutta eihän sitä pelkillä pikseleillä kuvata!

Oma kamerani on väriltään valkoinen - ainut mitä Gigantissa oli tarjolla, mutta eipä tuo mitään, vaikkei kameran ulkonäkö silmää hivelekään. Ihan näpsäkältä pikkukoneelta se vaikuttaa, kuvanlaatukin on ihan blogiin sopiva, mielestäni. Tässäpä esimerkkejä:

 Pulla!

Väsynyt puudeli.

Yksityiskohtia asunnosta.

Olen melkoisen innoissani uudesta lelustani ja yritänkin nyt muistaa alkaa kuljettaa sitä mukanani paikasta toiseen, koska nyt kokokaan ei ole enää esteenä. Odotettavissa lienee siis enemmän kuvia tähän blogiin, mikä varmasti ei ketään haittaa? Pitänee tosin ehkä käydä ulkona enemmän, ettei tarvitse kuvata pelkkiä viherkasveja... Ulkona ei vaan juuri nyt ole mitenkään hirmuisesti kuvattavaa...

Mutta, kiireisen, työntäyteisen ja henkisesti raskaan (paljon turhautuneita ihmisiä) perjantain jälkeen vetäydyn nyt viikonlopun viettoon ja toivotan teillekin erinomaista viikonloppua! Muistakaahan vanhat lukijat kirjautua tähän blogiin lukijoiksi, mikäli vielä jatkatte blogini parissa. Ah, pitääpä muistaa lisätä tämä tuonne blogilistallekin... Ja mihinkäs muualle? Olen tosi huono näissä jutuissa.

PS. Pienensin banneria pikkuisen, mahtunee paremmin miniläppärinkin ruudulle... ;>

PPS. Nyt pitäisi olla myös anonyymeillä kommentointimahdollisuus! Pahoitteluni etten tajunnut aiemmin moista mahdollisuutta kanssaihmisilleni suoda. JOS käy niin ikävästi, että alan saada mainoksia ja spämmiä yms. niin sitten pitänee siirtyä siihen, että hyväksyn kommentit etukäteen, mutta nyt mennään näin. 

JÄLKIHUOMIO: Olen nyt myös blogilistalla tämän kanssa.