Uupunut (ja epäonninen) matkaaja...

Uahhh... Viimeinkin Wisconsinissa. Kello on 18:42 paikallista aikaa, Suomessa ollaan jo 9. päivän puolella. Kämppä on yhtä lämmin kuin liskojen terraariotkin, kissa on yhä valtava ja hinkkaa itseään sekä muhun, että kaikkiin mun tavaroihin.

Matka tänne sujui mielenkiintoisesti, sillä jo Saksassa passini halusi nähdä n. 7 henkilöä, jotka kaikki kysyivät samat kysymyset paluupäivästä, paluulipusta ja määränpäästä Usassa yms. Kävin kahdessa turvatarkastuksessakin, missä purin laukkuni ja riisuin kenkäni ja tulin taputelluksi. Usan lento lähti ihme kyllä suunnilleen ajallaan ja saapui jopa etuajassa (9h lennon jälkeen). Lento itsessään meni ihan ok, jos ei lasketa melko pelottavaa turbulenssia Atlantin yllä.

Lentokentällä alkoi sitten taas uusi rumba. Passintarkastaja käyttin muhun aikaa ehkä 4 kertaa sen verran mitä muihin matkustajiin ja piti lopulta passini itsellään ja komensi seisomaan seinän viereen viivalle ja sanoi että joku hakisi mut siitä kohta. Mahtavaa. Odottelin. Mietin, miten saisin Mikelle viestin kun alueella ei saanut käyttää puhelinta. Lopulta virkailija (aseistettu) haki mut ja vei mun passin ja pyysi odottamaan jossain pienessä huoneessa, joka oli täynnä "epäilyttävän näköisiä henkilöitä". Aina vaan parani. Kysyin huoneessa kökkineeltä mieheltä kohteliaasti ovatko nämä kaikki (n. 40 ihmistä) jonossa ennen mua ja kauanko kenties joutuisin odottamaan, kun pitäisi ilmoittaa miehelle joka on hakemassa... virkailija kohautti olkapäitään ja pyysi istuutumaan. Kohteliasta. Kun virkailija katosi huoneesta, soitin Mikelle ja laitoin "oh shit" -tekstarin kotiin.

Onneksi varsinainen virkailija, joka lopulta kutsui mut sisään (etunimellä!) osoittautui rennoksi hepuksi, joka lähinnä halusi vaan saada hommat pois alta. Huomaamattomasti heitin keskusteluun mukaan viisumikäsittelymme ja sen että asia on nyt edennyt Suomen ulkoministerin kautta Usan suurlähettiläälle... Samalla heitin kommentin lähestyvästä hääpäivästä ja useista aiemminsta, onnistuneista Usan vierailuista... Miehen tietokone ei oikein pelittänyt kunnolla, mitä auliisti sympatisoin sanomalla olleeni itsekin hallituksen pömpelissä töissä jonkin aikaa keväällä (no työkkärissä hei...) ja ymmäsin hyvin miten tietokoneongelmat sotkee kuvioita. Mies ei oikeastaan kysynyt multa mitään, katseli vaan passia ja näytin hänelle viisumianomuspapereiden kopiot (jotka olin fiksuna ottanut mukaan)... ja odottelin. Mies naputteli. Ehkä ikuisuuden. Haukottelin. Odotin. Lopulta hän sai asiansa hoidettua, leimasi passin ja pienen sinisen paperin ja toivotti oikein mukavaa lomaa ja pahoitteli tätä viivästystä. Hän myös sanoi, että koska olen ollut maassa aiemmin ja aina poistunut asianmukaisesti, ei vierailuissani ole mitään ongelmaa. Kyllähän -mä- sen tiedän, vielä kun muutkin tietäisi.

Matka tänne Wisconsiniin puolestaan sujui ihan hyvin auringon laskiessa. Lämpötila on n. 3 astetta pakkasen puolella ja maassa on jonkin verran lunta. Mua tärisyttää. Tuntuu kuin olisin aina vaan lentokoneessa. Tosi hutera ja turbulenssinen olo... Hauskaa. Suihku tekis nyt tosi hyvää, samoin kuin unikin, mutta oikeastaan tässä pitäisi vielä joku aika valvoa, että pääsisin heti oikeaan rytmiin. Mike lähti töihin jo valmiiksi myöhässä, mutta hänen piti mennä 4 tunnin ajaksi kauppaa sulkemaan. Kissa maukuu. Paljon. Nukuttaa. Kissasta saa sähköiskuja. Auh.

Jos menisin nyt ainakin sinne suihkuun?

PS. Täällä on TODELLA lämmin. Siis sisällä.

Jumissa Münchenissä...

Niinpä niin. Münchenissä jumitetaan ja on jumitettu jo muutama tunti. Kävi sitten niin, että Helsingissä jo kaikki meni päin sitä itseään. Ensinnäkin check-in automaatit ei toimineet, mutta onneksi sain kuitenkin lipun samalla kun buukkasin laukkuni koneeseen, mutta kuulin siinä sitten, että lentoni oli jo valmiiksi 30 minuuttia myöhässä, mikä jättäisi Saksassa koneen vaihtoon aikaa huimat 15 minuuttia.

Lopulta kone olikin sitten myöhässä reilun tunnin ja sitä sulateltiin vielä kiitoradallakin. Syyttivät muka huonoa säätä, mutta kuulemani mukaan vasta lähtöni jälkeen se sää olikin huono. Saksassa sää oli mielestäni ihan OK, joten en tiedä missä oli vika. Yritin vähän väliä kysellä koska laskeudumme ja minne ja mahtaako koneeni Usaan odottaa, mutta en saanut oikeastaan minkäänlaista vastausta. Sen sijaan sain istua viehättävän herrasmiehen vieressä, joka onnistui parin tunnin lennolla juomaan jo ainakin 3 lasia viiniä ja suurin piirtein istumaan sylissäni. Istuin koko matkan kaikki matkatavarani (lentolaukkuni, valtava käsilaukkuni ja toppatakkini) jaloissani/sylissäni, sillä tilaa "hattuhyllyllä" ei matkatavaroilleni ollut. Aika fantastinen elämys kun toiselta sivulta yrittää mies syliin, toisella puolella on käytävä, missä joku haluaa koko ajan kävellä päälleni ja en pysty liikuttamaan jalkojani edes senttiä mihinkään suuntaan.

Münchenin kentälle päästyäni juoksin heti portilleni, joka oli oikeastaan ihan saapumisporttini vieressä - mutta koneesta ei näkynyt jälkeäkään. Juoksin takaisin lähimmälle Lufthansan miehittämälle tiskille, missä sitten paljastui, että todellakin koneeni oli jo lähtenyt. Münchenin lentokentällä kaikui hiljaa kaikkien suomalaisten kirosanojen kirjo. Sain ohjeet palvelukeskuksen löytämiseen, mistä luvattiin neuvoa eteenpäin. Tottahan toki keskus oli toisessa päässä pömpeliä ja minä hölkkäsin. Toppatakissa. Oli lämmin. Oli kuuma. Oli hikistä.

Palvelukeskuksessa minulle puhuttiin saksaa. Kuten kaikkialla muuallakin. Onneksi se englantikin sieltä löytyi. Pahoittelivat kovasti tätä kaikkea ja samalla selvisi, etten enää tänä päivänä Usaan pääsisi. Fantastista. Neiti tiskillä antoi 3 vaihtoehtoa, joista 2 sisälsi samana päivänä tapahtuvan lennon Frankfurtiin ja kolmas vaihtoehto tarjosi suoran lennon Münchenistä Chicagoon - mutta vasta puolilta päivin keskiviikkona paikallista aikaa. Otin sen, sillä mieleni ei tehnyt lähteä seikkailemaan vielä toisellekin saksalaiselle lentokentälle. Soitin vanhemmilleni ja yritin soittaa Mikelle, joka tietenkään vastannut.

Erinäisten ohjeistusten jälkeen sain jonkinlaiset matkalipun tyngät kätöseeni (joudun huomenna lentämään eri lentoyhtiöllä ja käymään check-inin uudelleen läpi ja tod. näk. myös turvatarkastukset) ja ohjeet siitä, miten pääsen hotelliini. Lopulta löysin minibussini ja pääsin miellyttävän näköisen saksalaisen nuoren miehen kyytiin (joka ei kyllä juuri englantia puhunut ja senkin mitä hän puhui hän puhui saksalaisittain) joka kyyttäsi mut tänne varsin prameanoloiselle hotellille. Hotellilla sain komean kahden hengen huoneen (kuvia alla) ja pyydettyäni sain respasta myös hammasharjan, tahnan, shampoota, hoitoainetta ja vartalovoiteen. Saksan matkaani kuului nyt siis myös hotelliyö, sekä päivällinen ja aamiainen Lufthansan laskuun. No, ei ihan paha. Tavoitin myös Miken (joka nukkui) ja soittelin vanhempien kanssa.

Juuri nyt väsyttää ja angstituttaa. Tajusin puhelimen laturin ja usb-piuhan olevan siinä isossa matkalaukussa, mikä on jossain tuolla Münchenin lentokentällä (toivottavasti), sillä mukaani sitä en saanut. Siellä on myös vaatteet, kempparitavarat yms. hyödyllinen. Onneksi olin ottanut käsilaukkuuni jotain voidetta, puhdistusliinoja kasvoille, sekä jotain meikkiä ja puhtaat alusvaatteet + sukat (tosin en toisia lentosukkia...). Illallinen oli ihan ok siinä mielessä, että ajoi asiansa. Ruokavaihtoehto oli tasan tämä: hyvin suolaisia pakastevihanneksia, riisiä ja possua sienikastikkeessa (jätin sienet). Mietin juuri, tilaisinko huonepalvelusta vielä jotakin. Teetä join, kun huoneessa oli pusseja ja keitin.

Taidan ottaa lämpimän kylvyn (koska huoneessani on amme) ja painua unten maille ihan kohta. Usassa olisi tarkoitus olla lähellä keskiyötä Suomen aikaa 8. päivän puolella. Harmi, etten saanut suoraa lentoa Milwaukeehen...

Semmoista täältä.

Lentoon lähdössä

Itsenäisyyspäivä sujui pakaten, koiran kanssa lenkkeillen, syöden, linnan juhlia vilkuillen ja töitä tehden. Nyt vuorossa on (kauniita?) unia ja jonkinlaista panikointia ja aamulla suunta kohti Helsinkiä. Perillä Usassa olen aamuyöstä keskiviikkona Suomen aikaa, joten seuraava varsinainen bloggaus saattaa mennä keskiviikkoiltaan, sillä epäilen hieman että jaksaisin alkaa heti paikan päälle saavuttuani päivittelemään... Mutta eihän sitä koskaan tiedä?

Bloggailu jatkuu siis normaaliin malliin myös Usan reissulla, tosin varoitan jo etukäteen, että matka tuskin on mitään kovin jännittävää seurattavaa! Tällä kertaa Mike on kuitenkin jo viimeiset 3 viikkoa siivonnut vaimokultaansa varten (apua?!), joten ehkä siivousta on hieman vähemmän luvassa? Toivotaan.

Viikonloppu (melkein) takana

Aterian jälkeen poistumme Tampereelle ja matkavalmistelut alkavat. Pyykkejä on pesty täällä äidin toimesta oikein urakalla ja suurin piirtein kaikki pitäisi nyt olla puhtaana ja valmiina matkaan. Ongelma on vaan se, mitä ottaa mukaan, koska näköjään nykyään voi ottaa ilmaiseksi ainoastaan 23kg matkalaukun + 8kg lentolaukun... Kun ennen olen muistaakseni saanut 8kg lentolaukun ja ruumaan 2 laukkua joissa sai olla yhteensä jopa huimat 55 kiloa tavaraa. Noin niinkun vertailun vuoksi.

Perjantaina kävin ratsastamassa, mikä ei sekään sujunut täysin vailla sähellystä. Unohdin nimittäin kengät (ratsastuskengät) kotiin ja jouduin kapuamaan hevosen selkään skeittikengissä (ei sillä että olisin koskaan skeitannut, mutta kengät ostin joskus vuonna nakki kun ajattelin niiden olevan cool). Tunnin juuri alettua isä saapui paikalle oikeiden kenkien kanssa, jotka vaihdoin sitten lennossa hevosen selästä käsin. Tulipahan sitäkin kokeiltua... Onneksi oli rauhallinen ratsu alla niin vältyttiin suuremmilta ongelmilta...

Ratsastuksen jälkeen saunoin, oikein antaumuksella. En ole pitkiin aikoihin saunonut, mutta saunon aina jouluna, oli mikä oli, joten tämä oli nyt sitten vähän niinkun joulusaunat varastoon. Tekipä hyvää. Iho tuntuu aina ihan erilaiselta saunan jälkeen... mmm-mmm.

Auringonlasku

Kauniita, talvisia auringonlaskujakin on saatu ihailtua... En ole huomannut kysyä onko Wisconsinissa lunta, mutta ainakin joku aika sitten pääsivät siellä uutisiin jonkun lumimyrskyn takia... Tosin silloin ei ollut Milwaukeen alueella satanut. Kyllä jouluna ainakin lunta pitäisi olla! 

Eilen äiti innostui viemään rakkaan mussukkansa (eli minut) KappAhliin "ostamaan jotain kivaa" ja aikamoisen sovitusrumban jälkeen käteen tarttuikin mielenkiintoinen toppi/t-paita viritelmä ja varsin jännittävät kiiltävän mustat kapealahkeiset housut (jättitakamuksesta huolimatta). Aiemmin KappAhlista ostamani mustat farkkulegginsit ovat jo sen verran käytössä kulahtaneet, että ovat paikoin muuttumassa harmahtaviksi... tosin aion ne ottaa matkalle jalkaan, sillä ne ovat pehmeät ja mukavat päällä. 

Pitäisi vielä pakkauspuuhien lisäksi yrittää leikata ja lakata kynnet (etteivät katkeile matkalla), viimeistellä joulukortit ja heittää ne postiin, laittaa tukkaan sävyteshampoota vähän väriä piristämään ja päivittää uusimmat kuvat Galaxin nettisivuille. Liekö jotain muuta?

PS. Suosittelen lataamaan itsellenne IHANAN pöllökalenterin täältä!

Pohjanmaan aroilla...

Täällä sitä ollaan taas Pohjanmaalla, äidin ja isän "hellässä hoivassa" (ja hyvillä herkuilla, kuten joulutortuilla). Saavuin jo varhain iltapäivällä puolillaan olleessa junassa (mukavaa vaihtelua) tänne S-joelle ja matkalla maisemat olivat kyllä sen verran kauniit (kun kyseessä ei ollut pelkkää metsää), että piti vähän räpsiä puhelimella kuvia.

Jossain Parkano - Seinäjoki välillä

Luvassa on hyvän ruuan lisäksi ratsastusta huomenna ja sen päälle saunaa. Lauantaille ei vielä ainakaan ole mitään suunnitelmia ja sunnuntaina sitten hiippaillaan takaisin Tampereelle, jotta saadaan jotain sapuskaakin itsenäisyyspäivänä - joka meneekin sitten ehkä jopa pakatessa. Normaalistihan pakkaan niin, että laukku menee kiinni vasta siinä vaiheessa kun auto jo odottaa ovella... Tällä kertaa voisi lähteä vähän järjestäytyneemmin. Aion ottaa mukaan harvinaisen vähän tavaraa...

Tänään kävin ostamassa Mikelle sellaisen mustan, punaisella jussikuviolla (siis salmiakkikuviolla) varustetun t-paidan ja samalla itselleni sellaisen hienon helakoristeisen kaulakorun. Aion laittaa sen kaulaani matkalle (notta tietävät mistä ne komiat tuloo). Ostin myös vedenkestävää ripsaria matkaa ajatellen (toivottavasti se ei ole aivan yhtä tehokkaasti silmiin jämähtävää kuin aiemmin hankkimani Lumene, joka ei lähtenyt silmistä muuta kuin kulumalla) ja käsivoidetta. Miken pistän ostamaan mulle suosikkishampooni ja hoitoaineeni jo valmiiksi (niitä ei edelleenkään saa Suomesta), koska mikään suihku ei tunnu niin hyvältä kuin se lennon jälkeinen suihku. Ah. Ikävä kyllä Mikellä ei ole vapaata ennen kuin vasta 12. päivä, joten emme varmastikaan paljon toisiamme näe ennen sitä... Seitsemännen sai sentään vapaaksi, että pääsee vaimonsa noutamaan.

Jänskättää!