keskiviikko 18. toukokuuta 2011

(Myöhäis)iltavuoro

Yötöissä vois olla huonommissakin maisemissa...

Koska olen mukava, menin vielä vierailevan taiteilijan kanssa Subwayhin syömään, koska rouvalla oli nälkä (ja kyllä mullakin) ja asunnolla ei ollut juuri kuin kaffetta. Mukava nainen, toivottavasti viihtyy!

Tämä päivä on ollut melkoista hässäkkää. Pääsin sängystä ylös vasta puoli kahdeksalta ja juoksin ympäriinsä pää kolmantena jalkana. Siistin kämppää siltä varalta, että jos pattereita säätämään aikovat miehet käyvät päivän aikana... Petasin sängyn, tein smoothien evääksi/aamupalaksi, söin, kävin suihkussa ja olin suhteellisen tehokas. Töistä kotiuduin n. puoli viideltä ja ennätin istuskella kotosalla suunnilleen kolme varttia (nekin koodaillen), ennen kun piti rientää leffaan. Pirates of the Caribbean oli hyvä, parempi kuin edellinen ja 3D-elämyksenä jotain uutta. Olin aina luullut, etten voi edes katsoa 3D-leffoja näiden silmälasien takia, mutta kyllä se onnistui. Ainut vaan, että lasit nököttivät koko ajan ikävästi nenän päässä, tuntuen siltä, että ne putoavat. Se vähän pilasi muuten kivaa elämystä.

Leffan jälkeen ennätin taas hädin tuskin pyörähtää kotona kun piti lähteä kaupungille vastaanottamaan tuota taiteilijaa. Ja nyt sitten viimein ollaan kotona... kellokin näyttää jo keskiyötä... zzzz...

PS. Kuvien laatu on siksi niin surkea, että pyöräytin ne tänne Facebookin kautta... 

tiistai 17. toukokuuta 2011

Töitä töitä

Olen porskuttanut viimeiset pari päivää 4-5 tunnin yöunien voimalla. Eilen otin parin tunnin päiväunet, mutta muuten mennään vahvassa univajeessa. Olen kukkunut ensin Leijona-menestyksestä riemuiten ja sitten miehen kanssa yömyöhään chattaillen, omaa tyhmyyttä siis suurimmaksi osaksi. Pärjää pärjää, jaksaa jaksaa.

Tämä aamu ei lähtenyt käyntiin kovinkaan onnistuneesti. Iskin torkkua viimeiseen asti ja sain juosta hiki päässä töihin - paitsi että muistin vähän ennen pihaan kääntymistä, että olin sitten jättänyt evääni eteiseen. Pakkohan ne oli hakea, olisivat pilaantuneet päivän aikana. Hain sitten samalla polkupyöräni ja yritin sotkea sillä töihin renkaat lähes tyhjinä. Fiksua sekin. Pyörän rehasin mukaan ihan vaan siksi, että tänään oli taas kutsukorttien postittamista tiedossa ja satojen korttien roudaaminen käy huomattavasti vaivattomammin jos apuna on polkupyörä.

Samalla reissulla kävin myös työkaverin kanssa heittämässä hyvästit vieraana olleelle tanskalaistaiteilijalle ja hakemassa sekä residenssin, että työpajan avaimet pois. Tuolla reissulla kuvasin puhelimellani myös tuon melko miellyttävän maiseman... Viihtyisin itsekin tuossa asunnossa vallan mainiosti... Taiteilijalla tosin oli ollut vähän ihmettelemistä sunnuntai-maanantai-yönä, kun kansalaiset kerääntyivät tuohon torille juhlimaan maailmanmestaruutta - lähinnä alasti. Onneksi hän tajusi ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti ja käytti hulinatunnit tapahtumien ikuistamiseen kameran avulla - paraatipaikalta.

Vähän sen jälkeen, kun pääsin takaisin töihin, alkoi taivaalta tulla vaikka mitä. Ensin vettä, sitten lisää vettä, lopulta jäätä rakeiden muodossa ja sitten taas lisää vettä. Ukkonen jyrisi ja tuntui iskevänkin johonkin ihan lähelle. Valitsinkin siis erittäin loistavan päivän sotkea pyörällä töihin... Onneksi pahin oli jo ohi, kun lähdin kotimatkalle ja onneksi sitä kotimatkaa ei ollut kovinkaan paljon.

Kotona innostuinkin sitten jatkamaan työskentelyä ja hankin itselleni tilaa webbihotellista ja oman domain-nimen, jonka todennäköisesti saan käyttööni tällä viikolla. Mietinkin juuri, että teenkö sivut vain työnhakua varten, vai pitäisikö samalla esitellä myös muuta... Olen vähän tässä pähkäillyt samalla pienimuotoista yritystoimintaa, käännöstöitä, kotisivupäivityksiä yms. Katsotaan!

maanantai 16. toukokuuta 2011

6-1 Den glider in i mål igen - igen, igen!

Kiitos Leijonille ikimuistoisesta yöstä!
Kuva: Suomi jääkiekon maailmanmestari 2011 -sivu Facebookissa

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Viisut veisattu

Melkoista meininkiä Euroviisuissa, jotka onnistuin ihme kyllä tapittamaan loppuun saakka, vaikka pilkinkin tasaisen karmivan popin tuudittamana... Kärkijoukosta sydäntäni ei sykähdyttänyt oikeastaan kukaan, paitsi ehkä pirteät irkkupojat, Jedward, joka ei ehkä euroviisuhenkinen biisi ollut, mutta siinä oli jotain sopevaa.



Jedward - Lipstick

Muuten olin lähinnä järkyttynyt esim. Ruotsin ja Tanskan menestyksestä. Ruotsin biisi (jonka alku oli muuten ilmeisesti pöllitty Boney M:n Rasputin -biisistä) oli jotain täysin turhaa ja Tanska puolestaan oli kopioinut biisinsä Ruotsilta (joka yritti biisillä euroviisuihin), joka puolestaan oli kopioinut sen Japanilta 2006. Sen lisäksi biisiä on kopsaillut mm. Blünchen happy hardcore biisissään "Herz an Herz", että melkoinen kiertopalkinto on kyseessä. Tiettävästi biisin teki aivan ensimmäisenä japanilainen Mucc. (Itseasiassa tykkään kovasti tuosta japaninkielisestä!)

Harmittelin, ettei Norjan suloinen biisi "Haba haba" päässyt finaaliin asti, sitä olisin nimittäin voinut äänestääkkin ihan vaan pirtsakkuuden takia. Ehkä biisi ei sopinut euroviisuihin, ollen liian... Keniasta?



Stella Mwangi - Haba Haba

Olin onnistuneesti missannut kaiken Euroviisuihin liittyvän ennen eilistä iltaa, mutta silti tuntui siltä, niinkuin olisin kuullut 80% biiseistä ennenkin... Mitä se sitten niistä kertookaan?
Kuulin siis vasta eilen ensimmäistä kertaa Suomen Paratiisi Oskarin (ihme nimi?) herttaisen ja opettavaisen biisin, mutta täytyi sanoa, että se oli kyllä tosi söpö. Oskari sai symppispisteitä ainakin kansainväliseltä lehdistöltä, sääli vaan että tänä vuonna(kin) paremmin tuntui menestyvän lyhyet mekot, hiuslisäkkeet, lavashowt ja epilepsia-valot...

Sanoin kyllä, että en katso enää ikinä euroviisuja jos nyt Ruotsi tai Tanska voittaa... mutta nyt kyllä meni luottamus koko kisaan muutenkin. Miljoona entistä äiti Venäjän maata äänestää toinen toistaan, biisin sisällöllä ei tainnut olla mitään väliä. Olin kyllä vähän yllättynyt, ettei Suomi saanut edes säälipisteitä ja että Ranskan komeaääninen oopperalaulajakin jäi lehdellä soittelemaan...

PS. Ratsastin muuten eilen 2 tuntia, yhden koulutunnin ja sen perään heti estetunnin ja nyt tuntuu lihaksia löytyvän taas ihan uusista paikoista...

lauantai 14. toukokuuta 2011

Pikakuulumiset kamerattomana


Vasemmalla kuvassa näkymä työhuoneeni ikkunasta. Maiseman pilaa vain kaivinkone ja muut työmaavempeleet... Oikealla puolella kuvassa Doris-auto, joka mainosti ilmeisesti jotain baaria tms., mutta oli niin söpö, että oli pakko kuvata! (Kännykällä molemmat)

Saavuin sitten eilen tänne Pohjanmaalle hirvittävällä kiireellä ja siinä hötäkässä unohdin kameran kotiin. Hyvä minä.

Tänään olisi tarkoitus mennä ratsastamaan ja illalla kenties kaverin kanssa kahville. Huomenna edessä on kotimatka toivottavasti vähän vähemmän saunaa muistuttavalla junalla ja illan Suomi - Ruotsi -pelin katsominen kylmä hiki iholla, kuten eilinen peli Venäjää vastaan... En muista kyllä koskaan nähneeni niin kaunista kiekkoilua.

Mutta kenties tuo aihe ei ole niitä lukijoiden suosikkeja...

Toivotankin kaikille erinomaista viikonloppua, miten sen sitten vietättekään!