Nettiongelmia

Jo pitkään piinanneet nettiongelmani ovat nyt kulminoituneet siihen, että olen lopulta tilannut 24MB/1MB laajakaista kotiini, koska hyväksyttävä se on, että mokkulat ei pysy mun vauhdissa. Olen halunnut koko viikon laittaa tänne lisää kuvia ja postailla jotain järkevää, mutta 15 minuutin odottelunkaan jälkeen yksikään kuva ei jaksa latautua Bloggeriin asti, joten... Pahoitteluni tästä hiljaiselosta.

Huomenna lähden Pohjanmaalle, missä yhteydetkin toimivat (tai ainakin tähän asti ovat toimineet) ja postaan sitten vähän paremmalla menestyksellä - toivottavasti. Luvassa on synttärikakkua (tai oikeastaan taivaallista Briitan torttua), ratsastusta ja saunomista. Ehkä se elämä alkaa siitä voittaa. Nyt menen nukkumaan, sillä aamulla pitää vielä pestä pyykkiä ennen kun voin lähteä töihin - mistä puolestaan palaan kämpille kahteen mennessä. Jossain välissä joutunen vielä pesemään hiuksenikin, käymään Musti & Mirrissä, pakkaamaan sekä taikomaan itselleni jälleen uuden nettitikun (Soneralta sain kaupan päälle, muttei se piru toimi...) ja ties mitä muuta. Uah.

Syksy on ihmisen parasta aikaa

Eilinen oli harmaa ja ankea, eikä mieli tehnyt juuri muuta kuin nukkua. Tänään sää oli mitä kaunein - tosin hyytävän kylmä. Siivouksien jälkeen päätin lähteä pienelle kävelylle, mutta päädyinkin sitten harhailemaan ulkosalla tunnin, napsaisten muutaman hassun kuvan pikkuisella pokkarillani, josta jäi muistikorttikin kotiin. Sääli, ettei tuo pieni teknologinen ihme saanut värejä ikuistettua aivan haluamallani tavalla...

Olen nauttinut ostamastani Lipton Earl Grey -teepakkauksesta, polttanut kynttilöitä, nukkunut ja miettinyt paljon odotettavissa olevaa Usan matkaa. Samalla olen miettinyt, miten onnekas olenkaan kun olen saanut asustaa täällä Tampereella. Täällä on niin paljon kaunista ja vanhaa, eikä kotoa tarvitse lähteä kovinkaan kauas päästäkseen lähelle luontoa. Mmm-mmm.

Käy se niinkin...

...että mä lähdenkin sitten Usaan. Joulukuussa, kun mun koulutus loppuu. Mikenhän piti tulla tänne, mutta noh, kiusaus kävi liian suureksi. Hän lupautui hoitamaan lentolippuni, joten parempihan sinne on lähteä, kun saa vähän kauemman olla. Rahatilanne on tosin se, etten pysty olemaan todennäköisesti kuin kuukauden ja sekin vaatinee jonkin verran hässäkkää, mutta on sekin parempi kuin kaksi viikkoa. Jos löytäisin jonkun (kunnollisen) alivuokraamaan kämppääni (kalusteineen) 3 kuukaudeksi, voisin olla reissussa vähän kauemminkin. Näillä näkyminhän harjoittelupaikastani ei töitä heru, kuulemma "johdolta" on tullut viestiä, ettei uusia palkata. Mene ja tiedä. Tampereelle aion kuitenkin palata takaisin, sillä töitä luulisi täältä kuitenkin löytyvän helpommin kuin Pohjanmaalta.

(kuva Naurunappulasta)

Eilen selvisi myös jotain mielenkiintoista. USCIS on ylittänyt itsensä ja mokannut TAAS. Olivat nimittäin laittaneet valituksemme -mun- nimiin ja mun osoitteella (tai siis sillä, mikä on mun vanhempien luo), eivätkä näin ollen sitten kertoneetkaan amerikkalaiselle miehelleni mitä on meneillään. Voi elämä. Jonottelin sitten sinne eilen jonkun 10 minuuttia ja sitten odottelin vielä lisää kun sedät selvitteli että mitäs mitäs. Lopulta sain hommat oikaistua, mutta kuinkahan kauan tässäkin taas on mennyt aikaa hukkaan? Ja miksei sieltä aiemmin sanottu mitään, kun Mike on sinne soittanut? Ulkomaalaisethan eivät voi valituspyyntöä edes tehdä, joten onko tässä nyt sitten pyöritelty peukaloita 5 kuukautta, eikä mitään ole taaskaan tapahtunut? Voi elämä...

Noh, onneksi on sentään viikonloppu käsillä ja saa ehkä jopa vähän rauhoittuakkin - tosin huomenna aamulla alan pestä pyykkiä taas klo 7, koska mitään muuta aikaa ei saanut ennen kuin lokakuussa... ellen sitten haluaisi olla töistä pois ja pyykätä arkiaamuina. Huoh. Tuo on niin huonosti järjestetty tuo pyykkitupa, ettei tosikaan.

Mutta juups, 2 kuukauden päästä Usaan!

Ihan vaan keskiviikko oli...

Niin ne puut vaan punastuu. Ja tänään pukeudutaan punaiseen. Kaapistani ei nykypäivänä punaista enää paljonkaan löydy (joskus sitä oli suuri enemmistö vaatteista), mutta jokin näistä vaatekappaleista olisi nyt saatava päälle. Punainen huivi on toki helppo ja punaiset alusvaatteetkin löytyy, mutta niitä ei ehkä kannata esitellä koko maailmalle töissä ollessaan. Punainen t-paita on ihan okei, mutta mielestäni turhan lyhyt (tykkään pidemmistä paidoista), punainen toppi ei sovi kuin jonkin muun alle... Punaiset kumisaappaat voisi olla muuten ihan hyvä veto, mutta tänään ei ole edes märkää.

Toivottavasti teidän kaapeistanne löytyy punaista paremmin!

Mun tekisi hirvittävästi mieli ostaa uusia vaatteita, kuten aina syksyn tullen. Ikävä kyllä tälläkään hetkellä budjetti ei anna yhtään myöden...

Eilinen päivä oli melkoista hässäkkää, sillä olin ensin koko päivän studiolla valokuvaamassa Galaxi-ohjelman tekemistä ja sen jälkeen istuin toimistossa vielä yli viiteen skannaten ja editoiden Pikku Kakkoseen tullutta postia. Kun vihdoin pääsin lähtemään kotiin, ei bussia tullutkaan ja sain seistä pysäkillä puoli kuuteen asti hölmön näköisenä, kunnes toinen bussi lopulta korjasi talteen. Kaupungilla kävin ihan ensimmäiseksi Subwayssä syömässä puolikkaan tonnikalasubin ja sen jälkeen kirmasin postiin postittamaan pehmokirjeen Usaan. Hauska juttu sinänsä, että kirjeen lähettäminen taisi olla kalliimpaa kuin sen sisältämät tavarat. Postista juoksin Suomalaiseen Kirjakauppaan, missä aion käydä tilaamassa uusimman Terry Pratchettin englanniksi, mutta kävikin niin iloisesti, että se komeili siellä jo hyllyssä! Aah... Kirjaan nyt aina löytyy rahaa. Samoin kuin astmalääkkeisiin, koska on pakko. Kävin siis seuraavaksi apteekissa. Koko ajan vastustin mielitekoja ostaa "jotain muutakin". Kirjakaupassa olisi ollut vaikka mitä muuta kivaa (myös Kiroileva Siili-tuotteita) ja apteekista olisin voinut ostaa kipeästi tarvitsemani käsivoiteen...

Illalla yritin sitten jotenkin rentoutua mutta oloni oli koko ajan kovin levoton ja tuntui siltä, että olin unohtanut jotain olennaista. Puoli yhdeltä pakottauduin nukkumaan, käytyäni ensin läpi kaikki ottamani n. 300 valokuvaa... Tänään niitä tulee todennäköisesti toinen mokoma - ja sitten loppupeleissä laitan niistä nettiin ehkä 30. Heh... No, sellaista se on.

Nyt pitää alkaa lähteä töihin ja studiolle (mukava sinänsä että sain nukkua ylimääräisen tunnin (tai no, menin nukkumaan myöhään joten...)) ja töiden jälkeen pitänee kaupassakin piipahtaa.

Päivän paras! (ellei jopa vuoden)

"This video was recorded during a Show Jumping in Bourg-en-Bresse, France. The show was supposed to be costume but rider Dominique H. Ribot did not have one. He thus informed the jury, who told him (as a joke) that he should compete naked. Which he ultimately did... Quite impressive, enjoy!"

Viikonlopun kuvia

Viikonloppu oli aikamoinen ja nyt arki on koittanut. En ollut töissä kuin n. 2,5 tuntia, koska en vaan pystynyt. Jo viime viikolla alkanut vatsan vääntäminen, pahoinvointi ym. mukava jatkui yön ja aamunkin, enkä viitsinyt jäädä töihin enää sen jälkeen kun olin pakolliset kuviot saanut hoidettua alta pois. Yritin syödä ja jotta ruoka pysyisi sisälläkin, menin saman tien päiväunille ja heräsin vasta neljän aikaan kun äiti soitti ja kysyi olenko vielä hengissä... No, siinä ja siinä. Ällötys jatkuu ja vatsassa tuntuu olevan solmuja ja päässä paljon ajatuksia.

Oli kuitenkin ehkä hyvä, että viikonloppuna oli seuraa (etenkin koirasta). Yksin olisin hyvällä todennäköisyydellä tullut hulluksi, kun ei olisi täytynyt vaikuttaa täysijärkiseltä. Äiti toi lahjaksi näitä:

Piparminttuisia polkkatankoja

Ja toki sen sormuksen, josta jo mainitsin. Yritin ottaa siitä pari kuvaa (paino sanalla "yritin", sillä olen unohtanut miten supermakrotetaan Canonilla).

Ihanat nakkisormet

Tallipihan reissulla köyhdyin jälleen näyttävästi ja tässä on jotain sieltä mukaan tarttuneita juttuja:

Kynttilöitä (näiden lisäksi ostin sieltä vielä yhden korkean, harmaan kynttilän, sekä 2 saippuaa, joista toinen oli jo entuudestaan suosimaani piparminttua ja toinen laventeli-sekoitusta), suklaata ja nekku, rintaneula (tuo kukkainen), heppa/kissa-postikortti, koira-magneetti ja hyvin matala rasia, jonka sisällä lymyää tällä hetkellä wanhanaikaista maailmankarttaa esittävä kortti, jotka lähtevät Usaan.

Mike selvisi kotiin varhain aamulla meidän aikaa ja ilmeisesti matka meni hyvin. Emme ole sen kummemmin keskustelleet asiasta. Nyt aion keittää vielä kupin teetä ja todennäköisesti hakeutua nukkumaan hyvissä ajoin, sillä eipä tässä muutakaan puuhaa tällä hetkellä ole, enkä kyllä jaksa nyt oikein mistään innostuakaan.

Kaikessa hiljaisuudessa

Argh.

Viimeisen postauksen jälkeen elämä on ollut melkoista hullunmyllyä. Torstaina "parempi puoliskoni" lensi Pohjois-Carolinaan hengailemaan netissä tapaamiensa ihmisten kanssa luksus-mökille vuoristoon, kansallispuiston tuntumaan. Matkalla on 4 miestä ja 4 naista, joita kaikkia yhdistää - nettiroolipeli. En voi sanoa, ettenkö olisi ollut hieman hermona reissun suhteen, mutta noh, mitä siihen sitten voi sanoa/tehdä? Ei mitään.

Vanhempani tulivat tänne eilen (perjantaina) puudelini kanssa ja viettivät yön keskenään asunnollani, kun olin itse samaan aikaan hoitamassa puolestaan kaverini Hilla-hauvaa. Kohtuullisen erikoinen alku viikonlopulle. Valvoin johonkin yli yhteen (?) ja senkin jälkeen pyörin sohvalla vielä jonkun aikaa Hillan mässyttäessä luuta varsin äänekkäästi... Ja sitten heräsin jo ennen kuutta ja hermoilin Mikestä, kun sieltä ei tullutkaan illalla mitään viestiä. Kovin on kiire herralla kuulemma ollut. Tänään ei olla juuri kahta sanaa ehditty vaihtaa kun aina on johonkin kiire. Kun viimeksi puhuimme (pari sanaa) hän oli lähdössä PATIKOIMAAN vuorille porukan kanssa. Mies, jonka mielestä jo Ähtärin eläinpuisto oli ehkä vähän liikaa luontoa.

Tänään olen nukkunut päiväunia ja syönyt. Ja ulkoilutellut koiria. Monikossa. Vettä on satanut vähän väliä, joten en lähtenyt kaupunkia kiertämään äitimuorin kanssa. Huomenna olemme kuitenkin menossa vähän katselemaan vielä - satoi tai paistoi. 

Sain muuten vanhan "kunnon kamerani" toimimaan ja testasin sitä ottamalla tietenkin puudelista kuvan. En tajunnut sitten ottaa kuvaa uudesta sormuksestani siinä samalla. Olen ehkä jossain maininnutkin aiemmin, etten ole koskaan varsinaisesti omistanut vihkisormusta. Ostin itselleni ja Mikelle joskus vuonna papu ruostumatonta terästä olevat, hieman ehkä tribaali-henkiset sormukset (lohikäärme Mikelle ja Phoenix itselleni (tietämättä että Kiinassa niillä on joku häihin liittyvä symboliikka?)) ja sitten ostin viimeisellä Usan reissullani ennen häitämme itselleni valkokultaisen sormuksen, jossa oli kiven sijaan musta helmi. Oli, sillä helmi sanoi lopullisesti sopimuksensa irti elokuussa ja katosi samalla (jos näette Tampereella Metson lähellä mustan helmen...). Tuo sormus oli ikään kuin vihkisormukseni, tosin sekään ei ollut varsinaisesti siihen tarkoitukseen ostettu. NYT kuitenkin sormessani on aivan oikea vihkisormus. Perintökalleus jopa. Sormus on äitini vanha vihkisormus, vuodelta 1961. Sormus on valkokultaa ja siinä on kolme (!) timanttia (kyllä, ihan aitoja, sillä isukki ei kitsastellut!). Sormus oli käynyt äidille ajat sitten pieneksi, eikä se tietenkään omiin nakkisormiini mahtunut, mutta sitä käytettiin kultasepällä ja nyt minulla on sormus joka sopii, joka on kaunis ja yksinkertainen ja josta yritän ottaa kuvan mahdollisimman pian. Ihme kyllä, jopa kaiverrus oli pystytty säästämään sormusta jatkettaessa! Ihastelen nyt sormusta koko ajan, enkä ole ottanut sitä sormestani pois edes yöksi... mikä on ehkä hieman säälittävää. Suihkun ajaksi kuitenkin otin sen pois - hieman vastentahtoisesti. Oma valkokultasormuksenihan oli jo käynyt niin suureksikin, että mahtui keskisormeeni. Pidin pitkään terässormustani, mutta nyt sekin pentele menee jo keskisormeen. Argh. No, ainakin joku osa meikäläisestä laihtuu...

Nyt aion painua petiin ja yritän huomenna postata vähän paremmin ja vähän sekavammin, jahka saan taas asunnon itselleni. Harmi, ettei Milo voi jäädä...

Piirakka numero yksi

Tämä viikko on mennyt vähän sumussa. Maanantai ei ollut mitään herkkua, tiistaina juoksin etäpäiväni kunniaksi pää kolmanteja jalkana ympäriinsä pyykkituvassa ja kaupassa ja siivoten. Tänään on taas satanut ja olen ollut töissä koko päivän iloisen nihkeänä. Tukkani kihartuu itsestään ja lentelee sinne tänne. Sanon myöskin joka asiaan "fantastista". Negatiivisesti.

Nyt, mieleni tekisi jo kovasti sänkyyn, mutta päätin tulla vielä pikaisesti jakamaan kanssanne jotain ihmeellistä, nimittäin itse omin käsin värkkäämäni OMENAPIIRAKAN:

Nams!

Tämä oli aivan ensimmäinen koskaan tekemäni piirakka. Olo on kuin olympialaiset voittaneella (no sinne päin)! Piirakka näyttää hyvältä - mutta myös maistuu hyvältä. Ah, hyvä minä, keittiön pikku tumpelo.

Huomiselle on ohjelmassa viime hetken viikonloppuvalmisteluja (ja paikan siistimistä vielä kertaalleen) sekä toivottavasti myös jonkinlainen rentoutuminen. Mike lähtee Pohjois-Carolinaan eikä palaa ennen kuin joskus maanantain puolella Suomen aikaa, eikä herrasta todennäköisesti paljoa kuulu viikonlopun aikana. Hän lähtee jollekin isolle mökille tyyppien kanssa, jotka on tavannut netissä. Kuulostaa hyvältä, eikö? Itse aion puolestani perjantaina toivottaa vanhempani ja hauvani tervetulleeksi Tampereelle ja häipyä sitten kaverin hauvaa hoitamaan. Olin alunperin suunnitellut, että vanhempani tulisivat vasta lauantaina, mutta jostain syystä he (lue: äitini) halusivat tulla jo perjantaina (ja todennäköisesti uudelleensisustaa asuntoni), vaikka en itse voikkaan olla paikan päällä. Lauantaina aamupäivällä palaan kuitenkin kämpille (tod. näk. uupuneena) ja vietän loppuviikonlopun vanhempieni seurassa (tod. näk. uupuneena).

Nyt aion kuitenkin mennä sänkyyn (tod. näk. uupuneena) ja yrittää nukkua muutaman hassun tunnin, ennen kun pitää rientää taaaaaaaaaaaas kerran palaveeraamaan.

EuropeHousesta alle kympillä irronnut raitakassi, joka tosin on kuvassa mytyssä... Sekä teetä Länsi-Saksassa valmistetussa mukissa... Ja omat hunajat.

Aloitin sitten päiväni kastumalla litimäräksi kengistä puseroon. Fantastista. Hiukseni päättivät myös sitoa kosteutta oikein todenteolla, sillä ne tuntuvat yhä kosteilta. Kun lähdin, ulkona hädin tuskin tihkutti - kun pääsin bussille alkoi kaatosade, joka jatkui ja jatkui... Olin vain katsonut ulkona olevan n. 15 lämmintä ja kosteaa, joten lähdin villatakilla... Fiksu veto.

Kumpparit ja sadetakki olis POP.

Mobiilibloggaus-testi

EDIT: Oli pakko käydä säätämässä kuvat isommaksi jälkikäteen, mutta wow tuota kuvanlaatua tuossa ylimmässä kuvassa! Ilmeisesti puhelimellani oli todella hyvä päivä, sillä tuossa laatu on oikeastaan parempi kuin pokkarillani ottamissa kuvissa... Kuvat tosiaan EuropeHousesta (missä loppuunmyynti) ja otin ne ihan vaan näyttääkseni Mikelle muutaman hurjan (enemmän tai vähemmän) leikkimiekan.

Siellä piipahdin siis lauantaina. Siis EuropeHousessa. Kyllä sieltä jotain mukaankin tarttui...

Onnenpäivä?

Mitäs kummaa. Tämä päivä on ollut jostain ihan ihme sfääreistä. Miten tuo kirjoitetaan? No tiedätte kyllä. Koko viikonhan mua on potkittu päähän ja vähän muuallekin sekä töissä että työpaikan ulkopuolella, mutta tänään... tänään maailma on HYMYILLYT -MINULLE-.

Tätä ei ole tapahtunut varmaankaan vuosiin. En voi edes sanoa, että hääpäivänäni, jos joku sattuu muistamaan mitä kaikkea "kivaa pientä" siihenkin hässäkkään liittyi.

Heräsin aamulla kuudelta. Normaalisti tässä kohtaa kuuluisi irvistää, mutta ehei, tämä oli osa suurempaa suunnitelmaani. Heräsin, heitin jotain satunnaista päälle ja kipitin kuntosalille. Ensin luulin, ettei sinne pääse, koska ovi josta yleensä kuljen, oli lukossa. Pääsin kuitenkin sisään toista kautta. Tein reippaana tyttönä selän, vatsat, jalat ja kädet aika pikapikaa, mutta kaikkia sen 3 x 15, nostelin käsipainoja, soutelin ja pyöräilin. Kyllä siinä hikikin tuli. Kuntosalilta kirmasin kotiin ja suihkuun, söin rauhassa, selailin nettiä ja juttelin Mikelle. Tarkoitukseni oli mennä kymmeneen mennessä töihin. Ennätin sinne kuitenkin jo puoleksi, mikä oli aika erikoista. Olin iskenyt päälleni viimeisellä Pohjanmaan reissulla hankitut mustat housut, joista pidän kovasti, sekä samaisella reissulla hankitun vekkulin mustan "korupaidan", josta tykkään myös isosti. Juttelin työkavereille, join teetä ja päivittelin sitten "ne perinteiset".

Töissä oli melko tapahtumaköyhä päivä sinänsä, että käytin oikeastaan koko päivän kuvien muokkailuun, mikä saattaa olla puuduttavaa. Soitin kuitenkin läpi koko Noisettesin ja Wouter Hamelin tuotannon ja se kyllä helpotti (linkeissä omat tämän hetken suosikkini ko. bändeiltä). Sain myös aikaiseksi puhelimen kameralla otetun taidekuvan piirtämästäni poninpallerosta (muistipaperille lyijytäytekynällä)...

Olin töissä tasan neljään, koska olen reipas.

Menin kotiin, rentouduin hetken ja painelin kauppaan. Hemmottelin itseäni parilla kosmetiikkatuotteella (joista lisää, kunhan pääsen niitä kokeilemaan) ja uudella hiuspannalla, jota olin ihaillut jo ehkä kuukausi sitten. Nyt niitä oli jäljellä enää yksi, ihana musta sulalla varustettu kapine, joka oli sitten pakko saada, vaikka hintaa sillä mielestäni olikin turhan paljon. Ruokakaupan laskun saatuani tajusin, ettei Siwassa kannata käydä koskaan. Siellä on aivan käsittämättömät hinnat, verrattuna esim. läheiseen K-markettiin, jossa nyt kävin. Ostin mm. chai-teetä, johon ihastuin viime syksynä Usassa (se tuoksuu mahtavalle) ja Fazerin virossa valmistettua leipää nimeltä Must Leib. Voitte varmaan arvata mitä se on. Se on mustaa. Leipää. Maistuu hyvälle - etenkin paahdettuna. Nam nam.

Huomiselle ei ole mitään suuria suunnitelmia, muuta kuin järkyttävän pitkäksi kasvaneen otsatukan leikkuuttaminen. Aion ottaa rennosti (ja mahdollisesti kärsiä tämän päiväisestä kuntosalista (joka ainakin nyt tuntuu jo selkäkipuna)) ja syödä... PIZZAN. Noh, semmoisen pienen pizzan, mutta kuitenkin. Ooh.

Luulen, että koko päivän jatkunut mielettömän "hyvä fiilis" ei niinkään johtunut kuntosalilla "rehkimisestä" (vaikka voi sekin vaikuttaa asiaan), vaan upeasta, raikkaasta, aurinkoisesta aamusta, sinisistä järvistä ja alkavasta ruskasta... Aah, syksy on ihmisen parasta aikaa!

Ruokavinkkejä?

Hei moi, kaikille lueskelijoille (ja satunnaisille paikalle sattujille) kysymys... tai oikeastaan pyyntö. Jos tiedätte jotain HELPPOJA (siis täystaukille sopivia) ruokavinkkejä, jotka ei maksa omaisuutta valmistaa niin kertokaa. Oon ajatellu vähän kehittyä ja opetella laittamaan ruokaa joka ei tapahdu sillai amerikkalaisittain eli pussista. Hakusessa olis erityisesti kasvispainotteiset ruuat, hyvät salaatit, miksei joku kiva keittokin ja sitten kalaa, pastaa yms. Myös helppoja leivonnaisohjeita yms. otetaan vastaan. Niin ja hyviä vähäkalorisia ateriavinkkejä ylipäätään.

Kuvassa yksi tämän viikon täyttävämmistä, mutta muuten epämääräisistä aamupaloista. Kaksi täysjyväpaahtoleipäpalaa (6.4% kuitua!), päällä 38% kasvirasvalevitettä. Tuo epämääräinen sotku sisältää 2 kananmunaa, tilkan maitoa, likimain rasvatonta kalkkunaleikkelettä (ohuen ohut) ja jonkin verran pilkottuja luumutomaatteja, sekä vähän suolaa ja mustapippuria.

Nyt sitten vaan niitä ohjeita tulemaan, kiitos!

Sisältöä elämään!

Ärsyttää. Heräsin taas kansalaisopistohässäkkään liian myöhään, eikä niitä opintoseteleitäkään enää saa. Kaikki kivat kurssit on täynnä ja wah wah wah. Prkl. Jotenkin tuntuu siltä nykyään, että päivät vaan seuraa toisiaan. Herään, menen töihin, mietin, että voisi tehdä sitä ja tätä ja sitten töiden jälkeen en kuitenkaan jaksa. Ne pakolliset kuviot tulee tehtyä, eli siivoukset, itsensä ruokkiminen ja semmoinen, mutta kynsiäkään en ole saanut aikaiseksi lakata varmaan kuukauteen, mistään muusta puhumattakaan. Joskus ajan bussilla aivan keskustan reunalle ja kävelen sieltä kotiin vain saadakseni vähän raitista ilmaa ja liikuntaa. Kuntosalille ei ole kiinnostanut lähteä kykkimään. Ratsastamaan haluaisin jatkuvasti. Tai edes tallille ylipäätään. Tarjosin jo itseäni ilmaiseksi avuksi paikalliselle tallille iltaisin ja viikonloppuisin, mutta sain vastaukseksi vain "emme tarvitse ketään" -peruskamaa. Huoh. Miten voi olla niin vaikeaa?

Raha ratkaisisi aika monta ongelmaa. Voisi kokeilla kaikenlaista. Vaikka seinäkiipeilyä. Zumbaa. Savitöitä. Espanjan kielen alkeita. En mä tiedä, jotain vaan. Mutta sitten joskus olis kiva ostaa vaikka uusia vaatteita. Kuten tein tovi sitten ja olen sen vuoksi nyt taas talousahdingossa kun "hassasin" 60 euroa. Huoh. Muilla ihmisillä on Oikea Työ, josta saa Oikeaa Palkkaa. Ei sillä etteikö työharjoittelussa olisi hauskaa ja opettavaista rentouden ohella, mutta joskus sitä vaan haaveilee siitä, ettei tarvitsisi aina valita kaikessa sitä halvinta vaihtoehtoa ja että joskus voisi vähän repäistä ja käydä ostamassa sen perhanan tehosekoittimen, jota olen tarvinut jo kuusisataa kertaa.

Elämään tarvittaisiin sisältöä. Pelkkä työ ja kotona nysvääminen eivät jaksa säväyttää. Kesällä sitä ei juuri mitään tarvittu, kun oli niin pirun kuuma, ettei mitään jaksanut tehdäkkään, mutta nyt syksyn viilenevät illat kaipaisivat jotain täytettä. Samalla tulisi käytyä ihmisten ilmoilla ja jääkaappikin jäisi rauhaan. Viime viikonloppu meni kirjaimellisesti ihan läskiksi, kun olin vanhempien luona. Siellä oli taas pannaria ja piirakkaa ja rasvaista juustoa. Itku. Töissä on ollut sen verran stressiä, että on tullut syötyä silloin kun ehtii, mitä ehtii. Äh. Ärsyttävää. Haluaisin harrastaa jotain ja tavata säännöllisesti jotain mukavia ihmisiä. Töissä istun normipäivänä sen n. 7h omassa kopissani, kaikessa hiljaisuudessa, minkä jälkeen palaan kotikoppiini, istumaan siellä kaikessa hiljaisuudessa. Tahtoisin joskus mennä kahville, se ei edes maksa NIIN paljon. Haluaisin käydä harrastamassa jotain, vaikka töiden jälkeen ei millään enää jaksaisikaan. Jotain nyt vaan pitäis olla.

Onneksi sentään ilmat viilenee ja puut alkavat saada väriä... Joskus on kiva ihan vaan istua kynttilän valossa - vaikka yksinkin. Mutta silti... silti... Jotain tarttis nyt olla.

Elisa/Saunalahti

En ole jaksanut vääntää postausta, koska talossani asuu pikkuinen vitutus. Semmoinen sitkeä, pahanilkinen, yllätyksiä täynnä oleva vitutus. Jolla on veitsenterävät sarvet ja krooninen ripuli.

En tiedä, mutta hermot tässä menee. Kaikki alkoi itseasiassa jo toissa viikolla, kun nettini alkoi osoittaa jälleen hyytymisen merkkejä. Ei sillä, etteikö se olisi tehnyt sitä ennenkin, mutta pikku hiljaa jatkuva hitaus alkoi muuttua jatkuvaksi pätkimiseksi. Nettipuheluista ei tullut mitään, videoita ei pystynyt katsomaan ja Facebookkin hädintuskin jaksoi latautua. Yhtäkkkiä Googlea ei enää löydykkään.

Torstaina soitin asiakaspalveluun, jossa n. 10 minuutin jonotuksen jälkeen mies kertoi ettei verkossa pitäisi olla vikaa ja suositteli soittamaan tekniselle puolelle (jonne olin kyllä opaskirjan mukaan soittanut). Jonotin puolisen tuntia sinne ja luovutin kun alkoi vituttaa siinä määrin, etten olisi enää kyennyt järkevään keskusteluun kuultuani samat ikivihreät hitit neljäänkin kertaan. Lähetin netissä vähän "palautetta". Sivun avaamiseen meni 7 minuuttia, lähettämiseen 6 minuuttia. Mahtavaa. Vastausta voidaan odotella "noin viiden arkipäivän kuluessa". Kiva ettei kiirettä ole. Eilen kävin henk. koht. liikkeessä, jossa ikuisuuksien odottelun jälkeen sain vihdoin palvelua ja uuden nettitikun - eri merkkisen. Sain myös 15 megan yhteyden, joka jo näkyy tulevalla laskulla (joka aleni jonkun verran), mutta esiintyy parhaimmillaan 1.7 megan yhteytenä tällä hetkellä - siis silloin kun se ei ole kokonaan katki.

Hetken (noin tunnin) netti toimi ihan kivasti eilen. Sain jopa kahden megan yhteyden aikaan, kunnes kaikki menikin päin helvettiä. Loppu illan nautiskelin pätkivästä, hitaasta ja takkuisesta netistä, joka ei edes sitä kahta megaa ollut nähnytkään. Mitään telkkariohjelmia on turha yrittää katsoa, videopuheluista puhumattakaan.

En enää ymmärrä mistä tässä on kyse, sillä olen aivan Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin KESKUSTASSA eikä Elisa/Saunalahti SILTIKÄÄN toimi? Miten se on edes mahdollista? Eipä sillä että tämä toimisi Seinäjoellakaan. Fantastista.

Onneksi ongelmani eivät vallan tuohon lopu, vaan bonuksena olen tänään saanut taistella myös omapäisen skannerin kanssa, jolle enemmän kuin yhden paperin skannaaminen on katastrofi. Keittiön hanakin taitaa kaivata uusia tiivisteitä, mutta en ollut vielä tänään henkisesti valmis taistelemaan myös huoltomiehen kanssa.


ARGH.

Onnistunut viikonloppu

Mikä on kotikotona vietetyn viikonlopun paras anti? Tuo tuossa kuvassa vasemmalla. Se, kun aamulla on vielä puoli unessa ja petiin kömpii vasta herännyt koira, joka haluaa vähän kiehnata, tulla rapsutetuksi ja lepäillä vielä hetken. Se on parasta.

Kävimme tänään myös tunnin verran lenkkeilemässä - lähinnä heittelemässä palloa puistossa ja tapaamassa terrierivauvaa, jonka Milo koki suurena uhkana HÄNEN pallolleen. On vaan niin ihanaa nähdä oma rakas hauvansa niin onnellisena. Se rakastaa pallon perässä juoksemista ja voisi hyvällä todennäköisyydellä harrastaa sitä koko päivän - jos välillä olisi juomaa ja ruokaa tarjolla.

Perjantai-ilta sujui aika pitkälti uuteen luuriin tutustuessa, kuten ehkä jo mainitsinkin. Yötä myödenhän sitä tuli räplättyä ja sitten en jotenkin saanut nukuttuakaan kuin n. puoli yhdeksään. Aloinkin sitten pilkkimään jo päiväruuan jälkeen, mutta toden teolla olin nukahtamispisteessä melko työlään ratsastustunnin jälkeen äidin värjätessä juurikasvuani. Värjäystyöstä tuli hyvin onnistunut ja olen nyt taas siirtynyt turvallisesti mustanruskeaan - toistaiseksi. Hiuksissani on niin paljon punapigmenttiä, että kaikki värit aina "haalistuvat" jonkinlaiseen punertavaan sävyyn. Hieman kyllä on nyt ilmassa sellaistakin fiilistä, että saatan vielä ennen kuin parempi puoliskoni (toivottavasti) tulee kylään kiskaista koko pään kirsikanpunaiseksi. Tosin, tumma on silti helppohoitoisempi... Haluaisin tosin tähän jotain pirtsakkaa raitaa joukkoon, mutta jotenkin tuntuu siltä, että voisi olla hyvä idea ostaa yksi (tai muutama) sellainen irtokarvanippu (jos tiedätte mitä tarkoitan?) minkä voisi sitten iskeä tukkaan väriä antamaan. Kellään kokemusta noista ja mistä saisi tilattua?

Tänään kävin äidin kanssa (!) kaupoissa. Tai siis, lähinnä KappAhlissa. Anteeksi nyt vaan, mutta Seinäjoen KappAhl on ehkä 200 kertaa parempi kuin Tampereen. Valikoimaa on enemmän ja se on parempi kaikin puolin. Löysinkin päällä aivan ihanalta tuntuvat mustat kapealahkeiset "rokkihousut" ja todella kivan mustan paidan, jossa on kaikenlaista vekkulia härpäkettä koristeena (ohutta ketjua esim.). Ostin myös parit mustat polvisukat, että on jotain mitä pitää saappaiden kanssa ja samalla mukaan tarttui kasa mustia ja hopeisia hiuslenkkejä (ilmeisesti aika musta päivä?), ne kun tuntuvat aina katoavan mystisesti johonkin. Kävin myös Aleksissa (Aleksi13) kuolaamassa laukkuja (ja vähän saappaitakin), mutta selvisin sieltä ulos ostamatta mitään, todennäköisesti äidin uhkailuista johtuen... Hän ei voi ymmärtää miksi ihminen tarvii enemmän kuin yhden laukun. Ei sillä, etteikö hänelläkin niitä enemmän olisi... Jennillä niitä vain on liikaa! Onneksi aviomieheni on ymmärtäväisempi laukkuja (ja kenkiä) kohtaan ja onkin lupaillut minulle tulevaisuudessa omaa vaatehuonetta ihan vain niille... (aah) Mitäköhän siitäkin tulisi?

Nyt olen kuitenkin selvinnyt kotiin, yllättävän hiljaiselle Tampereelle ja nyt on pikku pakko jaksaa purkaa laukku. Sitten aion lössähtää ja mennä nukkumaan. Huomenna se arki taas kolkuttelee ovelle... Yhhh. Voisin kyllä nyt vielä päivän lomailla!

Jippijaijee!

Olenko säälittävä, jos väitän elämänlaatuni parantuneen puolella uuden kännykän myötä? 

Uusi luuri

Vanhempani päätyivätkin nyt sitten tähän Nokian luuriin sen Samsungin sijaan. Ulkonäköhän on aikalailla sama - paitsi että tähän pystyy vaihtelemaan takakuoria. Omaani iskin heti nuo ärmäkän pinkit, kun olivat niin somat. Hyvä valinta, sillä nyt kokemus on osoittanut että tähän löytyy tavaraa pilvin pimein ja kaiken asennus on ollut helppoa - kun vähän järkeilee. Luurini tuli pinkkien, hopeisten ja turkoosien takakansien kanssa, mikä oli mukavaa, sillä mielestäni ne olivat juuri ne parhaat värit. Tämä puhelin on nyt kyllä työllistänyt mua aika hyvin eilisestä illasta asti kun olen silmät kiiluen sitä operoinut ja ällistellyt ja hihkunut. Olen ilmeisesti viettänyt elämääni aikamoisessa teknologiapimennossa kun olin niin ihmeissäni kaikesta mitä tämä pikku vekkuli osaakaan tehdä. 

Olen siis nyt täällä Pohjanmalla taasen selvittyäni Tampereen järkyttävän kylmästä, kosteasta ja tuulisesta säästä. Käväisin ystäväni kanssa vielä mukamas kahveilla ennen lähtöäni - hän oli jo juonut kahvinsa kun saavuin paikalle ja itse tyydyin (yli kalliiseen) appelsiinimehuun. Oli kuitenkin mukava tavata taas ja vaihtaa kuulumiset ennen junaan kiiruhtamista. Matka meni sinänsä ihan mukavasti, mutta lukeminen ei oikein innostanut kun vaunu oli täynnä riehuvia lapsosia... Matka tuntui piiiitkältä.

Tänään ohjelmassa on ratsastusta ja huomenna pitäisi ehtiä käydä KappAhlissa ja mahdollisesti myös kaverin heppaa katsomassa. Katsotaan nyt kuinka tämä tästä suttaantuu!

Nahka - kyllä vai ei?

Omistatko nahkatakin? Käsilaukun? Lompakon tai kengät nyt varmaan ainakin? 

Itse en omista nahkatakkia, enkä kyllä käsilaukkuakaan. Lompakkonikin ovat (tietääkseni) aina olleet keinonahkaisia, mutta kengissäni on kyllä ollut ainakin jotain nahkaosia, jos oikein muistan. Ja itseasiassa käytössäni ovat yhdet vanhat äidiltä periytyneet nahkahanskat. En ollut oikeastaan koskaan ajatellut nahkaa vaatteissa ja asusteissa sen kummemmin. Nahkatakit näyttävät usein todella hyvältä, mutta itse en ole sellaista pystynyt hankkimaan - ei rahan (no ehkä senkin), vaan jonkinlaisen sisälläni mylvivän äänen vuoksi. Turkiksia olen aina kammoksunut, enkä niitä ole koskaan hyväksynyt missään muodossa, vaikka niitä meiltä kotoa onkin löytynyt. Mielestäni ne ovat kamalia. Tekokarvaa olen kyllä käyttänyt joissain muodoissa, mutta se on tekokarvaa. Ehkä ihan kivan näköistä, mutta eipähän tarvi ajatella että se on riistetty joltain söpöltä pörröiseltä eläimeltä.

"Kierrätysnahasta" valmistettu Ashley Watson Finch Bag $440

Jotenkin en ole koskaan kiinnittänyt hirvittävästi huomiota siihen ovatko kenkäni nahkaa, vaikka muissa asusteissa siihen kiinnitänkin huomiota. En sitten tiedä miksi en kengissä? 

"Kierrätysnahasta" valmistettu Erin Templeton Tote (useita kokoja ja värejä)

Onko nahka niin erinomaista, ettei sitä ihminen pysty keinotekoisin menetelmin uskottavasti luomaan? Itse olen kyllä niin kehittymätön nahan tunnustelussa, etten aina pysty sanomaan pelkästä kosketuksesta (tai ulkonäöstäkään) onko jokin tuote aitoa nahkaa vai ei. Tänään minulla on töissä mukana eräs ruskea "nahkalaukku", jonka kyllä tunnistaa keinomateriaaliksi älyttömän helposti, sillä se on todella kiiltävä ja jokseenkin tahmeakin. Pidin kuitenkin laukkua ostaessani sen mallista todella paljon ja siitä, että siinä oli paljon tilaa. Itselläni kyllä keinomateriaalisetkin laukut ovat hyvin kestäneet - esim. kanvaasilaukut eivät niinkään hyvin. Tosin kaapissani on laukkuja aina ollut melkoisesti enkä useinkaan käytä yhtä ja samaa joka päivä edes viikon ajan.

"Vegaaninahasta" valmistettu Nico-laukku (£135) ja XX-laukku (£155), Matt & Nat

Selvitettyäni mistä ja miten nahkaa laukkuihin ym. saadaan... minua alkoi ällöttämään siinä määrin, että hylkäsin viimeisetkin ajatukseni hankkia jonain päivänä ihan aito (merkki)nahkalaukku. Haluaisin kuitenkin jonkun melko suurikokoisen, hyvin valmistetun ja silmää miellyttävän vuosia kestävän upean laukun. Miten olisi kierrätetty nahka? Esim. vanhoista nahkahousuista valmistettu laukku? Niitäkin löytyy markkinoilta eivätkä hinnatkaan aina päätä huimaa. Mutta toisaalta... joskus ne housutkin ovat olleet uudet ja mahdollisesti valmistettu varsin kyseenalaisista materiaaleista kyseenalaisissa olosuhteissa. En tiedä pystyisinkö käyttämään sitäkään. Ehkä en. Entäpä nämä "vegaaninahkalaukut"? Ne eivät ole niin ympäristöystävällisiä kuin kierrätetystä nahasta valmistetut laukut, mutta ainakaan niihin ei ole käytetty minkäänlaista eläintä. Tosiasiassa vegaanilaukut voivat olla vaikkapa pvc:tä, mikä ei kyllä ole mitenkään ympäristöystävällinen.

Mitäpä lukijat ovat mieltä?

Edit: Tarkoituksenani ei ollut kritisoida nahkatuotteiden ystäviä, ilmaisin vain oman näkemykseni ja syyn sille, miksi en itselleni nahkatuotteita halua.