Siisti kylpyhuone on luksusta talossa jossa on miesten ylivoima. Kummatkin urokset käyvät siellä ajamassa karvansa. Vaihdoin juuri PALMUkuosisen suihkuverhon ruusuun ja punaisia pyyhkeitä kaveriksi. Kylläpä teki hyvää. Mattoa ei lattiassa ole, mutta eipä se siinä kauaa hyvännäköisenä varmaan kestäisikään. Juuri nyt sitä ei tarvita, sillä lattia on lämmin myös paljaaseen jalkaan.
Talossa on tällä hetkellä muutenkin yllättävän siistiä. Pyykkivuorikin on melkein kokonaan valloitettu! Kello on kolme aamuyöllä ja mä täällä bloggaan, unisena. Valvoin viime yönä oksennellen iloisesti (tai vähemmän iloisesti), mutta niin valvoi myös yksi liskoista - oksennellen. Erikoista, sillä emme tienneet liskojen voivan oksentaa. Eikä tainnut tietää liskokaan... En ala sen kummemmin kuvailemaan sitä hajua mikä täällä aamupäivällä vallitsi, mutta sanottakoon, ettei se ainakaan innostanut aamupalalle.
Vointi on koko päivän ollut vähän kiikun kaakun, mutta onneksi Targetin reissulla Starbucksista napattu venti-kokoinen caramel apple cider auttoi ainakin henkisesti. Targetista lähdettiin hakemaan lahjaa Miken pikkusiskolle, Hannahille, sillä olemme huomenna menossa viimeinkin viemään joululahjat Miken äidin luo Walesiin (siis ihan Wisconsinin Walesiin). Tyttö keräilee Littlest Pet Shop -sarjaa, joten ostimme lemmikeille pienen leikkitalon. Mukaan tarttui myös pieni pehmeä lahja ystäväni upouudelle vauvelille..! Miken äidille (ja Miken isäpuolelle) on luvassa veitsisetti ja tuoksukynttilä... Erikoinen yhdistelmä? Miken äidin luona on tarkoitus aterioida ja sitten illemmalla pitäisi jaksaa siirtyä juhlistamaan vuoden vaihdetta Miken kaverin luo. Tai ainakin iltaa viettämään, en tiedä vielä kauanko me aiomme paikan päällä hengailla. Ei mitään sen kummempaa biletystä, jotain nörttimeininkiä, oletan?
Loppukevennyksenä Ivan Julma:
perjantai 31. joulukuuta 2010
maanantai 27. joulukuuta 2010
Erilainen joulu
Päivät on yhä ihan sekaisin. Joulu tuli ihan puskista ja olen ihan pihalla siitä onko se nyt ohi vai eikö. Siivoilua on tullut harrastettua, mutta makuuhuone on yhä kuin räjähdyksen jäljiltä (kiitos pyykkivuoren). Muu kämppä näyttää asuttavalta, oikeastaan jopa ihan hyvältä. Olimme joulutarpeiden (?) kanssa vähän myöhään matkassa ja niinpä siinä kävi sitten niin, että emme enää onnistuneet saamaan joulukuusta kun pääsimme matkaan. Tyydyimme sitten hankkimaan n. 120cm korkean pikkukuusen, olisihan se nyt kuitenkin edes jotain. Kotiin päästyämme tajusimme, että kuusia on kaksi. Ne ovat oikeasti ilmeisesti tarkoitettu lähinnä oven pieleen ikään kuin koristeeksi, valoineen kaikkineen. No, ei se mitään. Iskettiin toinen puskista pystyyn olohuoneeseen ja heitin siihen muutamia ostamiamme koristeita. Latvatähden virkaa toimittaa punainen glitter-rusetti. (Kaikki kuvassa olevat kengät ovat muuten Miken kenkiä.)
Olen aina ollut melko perinteikäs (suomalaisen) joulunviettäjä, minkä vuoksi tänä vuonna joulu ahdisti. Ei ollut kinkkua, ei laatikoita, ei riisipuuroa manteleineen... Eikä taloa ollut koristeltu katosta lattiaan, kuten vanhempieni luona tavataan tehdä. Kotona ei myöskään soineet joululaulut. Olin onnistunut saamaan hirvittävän jysärin aaton aattona eikä se tuntunut menevän millään ohi. Nukuin ja nukuin, mutta ah, aina kun heräsin käymään vessassa, jomotus alkoi taas. Mike kävi ruokakaupassa ja osti kasoittain herkkuja, vuokrasi leffan ja tilasi pizzan kotiin jouluaattona. Nökötimme sohvalla pikkukuusen valossa mussuttaen Pizza Hutin parasta antia, katsellen Inglorious Basterds -leffaa yömyöhään. Nautiskelin vanhemmilta joululahjaksi saamasta upouudesta pyjamasta, kunnes oli aika heittää päälle farkkua ja villapaitaa ja lähteä Miken kaveriksi tarkastamaan Pick'n'Saven pakastealtaat ja ovien lukot.
Eilen menimmekin sitten illasta pienen lumisateen siivittämänä (kuten kuvista näkee) Miken työpaikan kautta (autoin siirtämään leipiä pakastimesta kylmävarastoon, jotta ne voitaisiin aamulla paistaa) Miken kaverin, Jaken, vanhempien luo, jossa päivittelimme vuoden upeinta joulukuusta:
Pienen mäyräkoira-armeijan paijattuamme (talossa on kolme minimäyristä) katsoimme kellarihuoneessa leffaa valkokankaalta mutustaen Jaken itse leipomia pipareita ja hekottaen mahamme kipeäksi. Menossa oli mukana myös Jaken isoveli Josh ja koko joukon kaveri James. Kotiin pääsimme vasta keskiyön kieppeillä ja Mike alkoi kokkaamaan jouluateriaa. Ateria oli valmis vasta siinä puoli kahden aikaan aamuyöllä, mutta olin kotimatkalla ottanut autossa pienet torkut, jotta jaksoin valvoa tätä varten:
Paistettua seitä, kermaperunoita, maissia ja leipärulla (joka on vähän kuin croissantin ja sämpylän risteytys), kaikki herran itsensä väsäämiä. Jälkiruuaksi oli herkullista suklaavanukasta - joka katosi niin nopeasti, etten edes kuvaa ehtinyt ottaa. Hyvää oli! Kelpasi aterian jälkeen mennä mahansa viereen köllimään.
Siihen johtopäätökseen kyllä tulin, ettei joulu ole joulu ilman suomalaisia perinneruokia ja ainakin paria pikku tonttu-ukkoa ja poroa. Ensi jouluna olemme kyllä sitten Suomessa, tai opettelemme tekemään laatikoita. Mutta saa nähdä mitä tuleva vuosi tuo tullessaan?
maanantai 20. joulukuuta 2010
Shoppailua Southridgessä
Viikonloppu hujahti ohitse kuin huomaamatta. Mikellä olikin enemmän lomaa kuin olimme luulleet, mikä osoittautui mukavaksi yllätykseksi. Viime yö oli ensimmäinen päivä tällä työviikolla ja seuraavaksi lomaa on aattona - jolloin menemme yöllä Miken työpaikalle suorittamaan "turvatarkastuksen". Tai näin olen ymmärtänyt. Työntekijät eivät saa mennä yksikseen ko. tsekkausta tekemään, joten käypä se ulkomaalainen vaimokin sitten seuralaisesta. Vähän erilaista joulua täällä?
Perjantaina kuitenkin kävimme humputtelemassa Southridgen ostoskeskuksessa ja visa vinkuikin ihan kiitettävästi, mistä kiitos kuuluu lähinnä israelilaisille. Sulavaliikkeinen israelilainen nuorimies onnistui nimittäin myymään mulle varsin eeppisen muotoiluraudan 50% alennuksella (en sitä 200 dollarilla olisi ostanutkaan!) ja lahjoitti vielä kaupantekijäisiksi 20 dollarin shampoon (joka muuten osoittautui fantastiseksi). Ostin myös saman sarjan 25 dollarin arvoisen hoitoaineen - kymmenellä dollarilla (ja se vasta olikin hyvää tavaraa). Mies taituroi myös hiuksiini komeat kiharat siinä samalla ja kutsui minua rakkaakseen aivan liian monta kertaa. Hiuksillani olikin melko erikoinen päivä, sillä sain eräältä myyjältä kommenttia siitä miten hiukseni ovat niin upean väriset (haalistuneet punaiset upealla juurikasvulla) ja kysyi onko tämä luonnollinen värini... No eipä ole ei. Eräs rouva puolestaan kyseli onko mulla jotain lisäkkeitä, siinä kun israelilaismies taituroi tukkaani kiharoita.
Israelilainen tyttö puolestaan onnistui myymään mulle kynsienhoitosetin, jossa oli viila, kynsinauhojen siistimiseen tarkoitettu erikoinen, mutta erittäin käyttökelponen kaksipäinen työväline, taikaviila, kynsinauhaöljy ja käsi- ja vartalovoide. Kädet on jo paremmassa kunnossa kuin aikoihin!
Emme syöneet ostoskeskuksessa, sillä siellä hinnat ovat aina kalliimmat kuin muissa ketjun ravintoloissa. Arby's vähän houkutteli, mutta tyydyimme ostamaan Orange Julius -ketjulta smoothiet sen sijaan, kuten perinteisiin kuuluu. Mike otti mansikka-banaanin, kuten aina, ja minä kokeilin perinteistä appelsiinia. Hyvää oli sekin. Pöydällä komeilee myös Miken äidille ja isäpuolelle ostamamme veitsisetti, jossa on mukana veitsi jolla voi vaikkapa leikata kenkää. Jos nyt tarvetta sille syntyy. Bath & Body Workista mukaan tarttui 5 kpl pieniä antibakteerisia käsidesipulloja ihanissa (ja jouluisissakin) tuoksuissa. Kannan aina yhtä laukussa ja täydennän varastoja Usan reissulla parhaani mukaan. Lisäksi ostin 2 isoa tuoksukynttilää yhden hinnalla, toinen niistä (vaniljainen) lähtee Miken äidille ja toinen (minttusuklaa) on pyyhkinyt kodistamme eilisen pekonin tuoksun jo lähes täydellisesti. Vaikka näillä on hintaa, on näissä myös tuoksua. Minttusuklaakin tuoksuu todellakin minttusuklaalle.
JCPenneyltä etsiskelin laukkuja ja MELKEIN tartuinkin jo yhteen mahtavan alennuksen inspiroimana, mutta ei... Mielessäni on kummitellut tietynlainen laukku jo kuukausia, enkä sitä ole vielä mistään löytänyt. Yritys jatkuu. Targetissa on muuten nyt Mulberry for Target -laukkuja - tai no, on jos on, ne myytiin jo pariin kertaan loppuun ja netistä niitä ei enää edes saa. Liikkeessä niitä vielä näytti jokunen olevan.
Ostoskeskuksessa oli myös joulupukki, jonka kanssa lapset pääsivät poseeraamaan - toiset reippaasti, toiset lähinnä vanhempien pakottamina. Kuvan saparopäiset kaksostytöt viihtyivät pukin sylissä pitkän tovin ja olivat äärimmäisen herttaisia.
Victoria's Secret on niitä paikkoja, joissa aina on pakko käydä, mutta tällä kertaa onnistuin (toistaiseksi) hillitsemään itseni enkä ostanut muuta kuin fantastisen Beauty Rush -huulikiiltopaletin, jonka kaikki kuusi sävyä vaikuttavat toimivilta (tästä kenties lisää myöhemmin). Olen hullaantunut palettiin (ja sen piparminttuiseen tuoksuun) enkä muita kiiltoja ole enää käyttänytkään.
Ostosten jälkeen mielemme teki syömään George Webb's dineriin ja tilasimme kumpikin annokset Wisconsin Fish Fryta eli friteerattua (?) kalaa ranskalaisilla, tartar-kastikkeella ja ruisleivällä (joo tuo on ruisleipää muka). Perinteinen perjantairuoka kuulemma. Ainakin Wisconsinissa. Hyvää oli (ja varmasti kaloripitoista). George Webb'sissä istuskeli myös lyhytpartainen joulupukki joka aina välillä naurahti "ho ho ho"-tyyliin...
Kaiken tämän jälkeen haimme vielä leffaksi "Men Who Stare At Goats" ja hekottelimme satunnaisesti täysien vatsojemme äärellä pikkutunneille asti... Ei hullumpi perjantai.
Lauantaina puolestaan lähdimme metsästämään (muovi)joulukuusta, mutta se onkin sitten jo aivan toinen tarina...

perjantai 17. joulukuuta 2010
Sananen säästä, kahvista, leffoista ja oudoista jutuista
Kappas vaan. Jotenkin on päässyt melkein viikko vierähtämään viimeisestä postauksesta. Ehkä pieni blogipaussi tekikin hyvää. Mike on ollut vapaalla nyt useampanakin päivänä viime aikoina, mutta emme ole mitään kovin ihmeellistä tehnyt, mitä nyt nauttineet vapaa-ajasta. Viime postauksessa valittelin märkyyttä... noh, seuraavana päivänä saimmekin sitten sen kunnon lumimyrskyn, mitä oli odotettu. Paitsi, jos rehellisiä ollaan niin kyseessä oli enemmänkin jäätävä viima ja sen mukana satava jäähile. Pakkasta ei ollut paljonkaan, mutta tuuli oli sitä luokkaa että jos halusit puhua ulkona, piti pää kääntää pois tuulesta tai muuten siitä ei tullut yhtään mitään. Mukavaa kuitenkin, että maa on edes pikkuisen valkoinen. Kunnon talvea vielä odotellaan...
Tänään hipsimme heti aamusta eläinlääkärille, missä salamanteripoloisen silmästä kaiveltiin (taas) moskat ulos. En muista mainitsinko jo asiasta, mutta tosiaan vähän ennen kun tulin tänne, niin salamanteri oli saanut jotain moskia silmiinsä, eikä niitä omin avuin sieltä pois saatu ja jouduimme eläinlääkärille heti kun minä (rahanlainaaja) pääsin tänne. Silmä puhdistettiin ja mukaan annettiin lääke, mutta tokihan tuo otus jo kohta sai moskat takaisin silmiinsä. Onneksi eläinlääkäri ei nyt veloittanut hommasta mitään (viimeksi otti 85 dollaria?!?!?!!!), mutta vahingosta viisastuneena vuorasimme tällä kertaa salamanterin terraarion keittiöpyyhkeellä, ettei se saisi enää tukittua mönjää silmäänsä ja silmä voisi parantua. Puuh.
Eläinlääkäriltä juoksimme kipin kapin kotiin pikaiselle visiitille ja sen jälkeen juoksimmekin silmälääkäriin, jonne Mikellä oli aika. Mies oli lykännyt lääkäriin menoa rahan puutteen vuoksi (täällä kun on se silmälääkärissäkin käynti usein kallista lystiä), mutta lupauduin lainaamaan myös tuota toimenpidettä varten rahat, joten menimme. Ja ihan turhaan Mike oli jännittänyt, vakuutus nimittäin kattoi koko lystin ja kuukauden piilarit (125 dollaria!). Tapahtumaa piti toki juhlia, joten ajoimme kotiin Starbucksin kautta...
Mike otti munatoti-lattea (joka ei ollut kuulemma hirvittävän makeaa, en tiedä oliko se sitten hyvä vai huono asia) ja itse otin kuumaa omenasiideriä karamellikastikkeella ja kanelilla höystettynä - yksi maailman parhaista juomista. Kyytipojaksi valkkasimme vähän jotain herkkua tuosta hyllystä... Huvittavaa muuten, miten täällä aina puhutaan siitä, miten Starbucks on niiiin kallis... mutta tosiasiassa Starbucks on halpa Suomessa oleviin kahvilaketjuihin verrattuna. Kerran viikossa sitä voi aika huoletta itseään hemmotella jollain tosi hyvällä... Siis juomalla. Kun emme alkoholiakaan käytä.
Ihoni ja hiukseni viihtyvät täällä hyvin. Hiukset ovat pehmeämmät (ja kylppärin kaapista löytyy Herbal Essencesin ihanan tuoksuisia tuotteita) ja iho näyttää samettisemmalta, mikä on mukavaa. Kaipailen silloin tällöin omaan pikku asuntooni, mutta onhan siellä sinänsä ankeaa, kun ei ole edes tätä eläinkatrasta. Täällä meillä on alati pulputtava akvaario, lähestulkoon tauotta maukuva kissa sekä 6 liskoa (4 parta-agamaa, tiikerisalamanteri ja iguaani). Ja Mike, vapaapäivinään. Milo-hauvaa on luonnollisesti hirmuinen ikävä, mutta aion hemmotella murun piloille taas kotiin tultuani... Täällä odottaa jo ainakin uusi vinkulelu...
Amerikka hämmästyttää säännöllisesti monimutkaisuudellaan, kuten sillä miten sakkolapun summa voi olla 180 dollaria, mutta jos vaivaudut käyttämään päivästäsi n. 2h oikeudessa nököttämiseen ja asiasi esittämiseen n. 5 minuutissa, saat sakkolapun 25 dollarilla. Ja silmälääkäriä varten pitää täyttää pino kaavakkeita. Mielenkiintoista.
Tuossa vasemmalla olevassa kuvassa puolestaan on jotain FIKSUA. Nimittäin uutuusleffoja, joita voit vuokrata hintaan dollarilla per päivä, suoraan ruokakaupasta. Maksat pankkikortilla ja saat leffan automaatista saman tien mukaan. Voit pitää sitä vaikka viikon, kortilta veloitetaan automaattisesti se summa, miten monta päivää leffa oli vuokralla. Kaikki leffavuokraamot on tosin nyt suurinpiirtein konkurssissa, kun niitä ei enää tarvita... Tämän hienon systeemin kehitti kuulemma McDonald's.
Kuten olen moneen kertaan maininnut... Tigi on Suomessa ihan käsittämättömissä hinnoissa - ja käsittämättömässä maineessa (mielestäni). Targetista Tigejä saa jo edullisesti, Walmartista ja Pick 'n Savesta taitaa saada vielä edullisemmin. Täällä Tigi on lähinnä "kallis" päivittäistavarakaupan tuote. Itse en ole vielä nauttinut yhdestäkään Tigin tuotteesta. Olen joskus kokeillut shampoota & hoitoainetta, mutta tuoksut olivat niin imelän makeat, että jäi käyttämättä. Yksi muotoilutuote (kuvassa ylhäällä oikealla) kaapista löytyy - pari kertaa kokeiltuna. Ei onnistunut sekään mun tukassa.
Kappas vaan, maraton postaus tästä tulikin. Huomenna ja lauantaina Mike on taas vapaalla (tällä hetkellä töissä) ja tarkoituksena olisi huomenna ehkä tehdä vähän jotain kivaa (samalla kun Mike valittaa siitä, että tuhlaan rahojani, jos jotain haluan ostaa hehe...). Haluaisin mennä käymään TJ Maxxissa, joka on ihan paras paikka jos haluaa löytää (edellisen kauden) merkkitavaraa halvalla, eikä piittaa siitä, että tunnelma on vähän kuin kirpputorilla... Tämä ei ehkä Mikestä ole -hauskaa-, mutta hän pääsee lauantaina Chicagoon miekkailemaan, joten ehkä se korvaa sitten pienen Jennin ajeluttamisenkin?
Nyt voisin aktivoitua tekemään vähän lasagnea, että saisi Mikekin syödäkseen kun yöllä töistä tulee. Eilen tilasimme hääpäivän kunniaksi (haha) Pizza Hutista eväät, joita söimmekin sitten koko päivän. Mitään sen kummempia juhlallisuuksia emme harrastaneet, koska päivä oli vähän niinkuin tavallinen arkipäivä kuitenkin, kun Miken piti aamulla käydä siellä oikeudessa ja meillä oli ruokaostoksia ja muuta sen sellaista... Mutta eipä tuo mitään!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Päivät sekaisin
Uah, matka on tähän saakka mennyt aikalailla jonkinlaisessa hivenen angstisessa horroksessa. Mike on ollut koko ajan joko töissä tai nukkumassa ja melkoisessa stressissä. Tänään Mike on vapaalla, mutta on toistaiseksi viettänyt päiväänsä nahkaista miekkailuvyötä askarrellen toisaalla. Odottelen parhaillaan herraa kotiin ruuan kera. Olen ollut jokseenkin sekaisin päivistä, eikä tämä päivä tunnu yhtään lauantailta, koska ei ole sellaista normaalia arkirytmiä, mihin kotona tottui. En ole tänään tehnyt mitään erityistä, mutta sainpa vaatteet päälle ja vähän meikkiäkin naamaan - ensimmäistä kertaa tällä mantereella.
Tässä olisi syönnin päälle tarkoitus lähteä käymään Best Buyssa ostamassa tietokonepeli, Pick 'n Savessa ostamassa ruokaa ja Walmartissa tai Targetissa hakemassa vähän kosmetiikkaa, sillä en ottanut ihan kaikkea olennaista mukaan lähtiessäni.
Nukuin viime yönä ruhtinaalliset 10h, mikä teki hyvää. En edes juuri heräillyt. Onnistuin viimeinkin saamaan makuuhuoneesta viileän - aaah... Mutta nyt, ruoka kutsuu ja sen jälkeen pitää jaksaa kirmata niihin kauppohin... Lämmintä täällä on pari astetta ja keli on MÄRKÄ.

perjantai 10. joulukuuta 2010
Liskodisko
Iltaa taas. Otsikkoon inspiraatio tuli siskonpojalta, joka heitti kommentin facebookin kun mainitsin siitä, miten täällä yksi iso lisko nyökyttelee dominoivasti ja pieni lisko heiluttelee varovasti kättään alistumisen merkiksi. Liskoja täällä on kyllä ihan kivasti, vaikka meidän pikku gecko heitti henkensä juuri vähän ennen kun pääsin tänne. Geckolla oli kalkkimivajaus, joka näytti jo hetken paranevan, mutta sitten se olikin yhtäkkiä vain kuollut. Kenties jonkinlainen kalkinimeytymishäiriö, koska valtava määrä lisäkalkkiakaan ei auttanut...
Yö meni ihan sulavasti, muutamia heräilyitä, ninjakissaa ja mouruamista lukuunottamatta. Astma on toki vaivannut nyt jonkin verran (kissa-allergia kun on), mutta annostusta lisäämällä oon pärjäillyt siedettävästi. On vähän laiskottanut. Laukut on nimittäin vieläkin purkamatta, mutta käytin ehkä tunnin makuuhuoneen ikkunalaudan siivoamiseen (semmoinen ikkunasyvennys), koska sitä ei oltu ehkä vuoteen siivottu. Puhdistin makkarissa olevan vintage-henkisen tuulettimen niin hyvin kun pystyin (purin osiin ja pyyhin), mikä oli ehkä ällöin homma, mitä oon joutunut tekemään, sitten sen kun kaivoin tallilla kerran hepankakat juomakupista... Yngh. Se tuuletin oli ihan järkyttävässä kunnossa. Laitan kyllä Miken siivoamaan vielä työhuoneen ikkunalaudan ja tuon tuulettimen. Pölyä oli sen verran raskaasti että köhin ja niistin kaksi tuntia.
Muuten täällä onkin ollut todella siistiä. Pisteet Mikelle!
PS. Yritän aktivoitua ja napsia kuvia jne kunhan nyt pääsen asettumaan.

torstai 9. joulukuuta 2010
Uupunut (ja epäonninen) matkaaja...
Uahhh... Viimeinkin Wisconsinissa. Kello on 18:42 paikallista aikaa, Suomessa ollaan jo 9. päivän puolella. Kämppä on yhtä lämmin kuin liskojen terraariotkin, kissa on yhä valtava ja hinkkaa itseään sekä muhun, että kaikkiin mun tavaroihin.
Matka tänne sujui mielenkiintoisesti, sillä jo Saksassa passini halusi nähdä n. 7 henkilöä, jotka kaikki kysyivät samat kysymyset paluupäivästä, paluulipusta ja määränpäästä Usassa yms. Kävin kahdessa turvatarkastuksessakin, missä purin laukkuni ja riisuin kenkäni ja tulin taputelluksi. Usan lento lähti ihme kyllä suunnilleen ajallaan ja saapui jopa etuajassa (9h lennon jälkeen). Lento itsessään meni ihan ok, jos ei lasketa melko pelottavaa turbulenssia Atlantin yllä.
Lentokentällä alkoi sitten taas uusi rumba. Passintarkastaja käyttin muhun aikaa ehkä 4 kertaa sen verran mitä muihin matkustajiin ja piti lopulta passini itsellään ja komensi seisomaan seinän viereen viivalle ja sanoi että joku hakisi mut siitä kohta. Mahtavaa. Odottelin. Mietin, miten saisin Mikelle viestin kun alueella ei saanut käyttää puhelinta. Lopulta virkailija (aseistettu) haki mut ja vei mun passin ja pyysi odottamaan jossain pienessä huoneessa, joka oli täynnä "epäilyttävän näköisiä henkilöitä". Aina vaan parani. Kysyin huoneessa kökkineeltä mieheltä kohteliaasti ovatko nämä kaikki (n. 40 ihmistä) jonossa ennen mua ja kauanko kenties joutuisin odottamaan, kun pitäisi ilmoittaa miehelle joka on hakemassa... virkailija kohautti olkapäitään ja pyysi istuutumaan. Kohteliasta. Kun virkailija katosi huoneesta, soitin Mikelle ja laitoin "oh shit" -tekstarin kotiin.
Onneksi varsinainen virkailija, joka lopulta kutsui mut sisään (etunimellä!) osoittautui rennoksi hepuksi, joka lähinnä halusi vaan saada hommat pois alta. Huomaamattomasti heitin keskusteluun mukaan viisumikäsittelymme ja sen että asia on nyt edennyt Suomen ulkoministerin kautta Usan suurlähettiläälle... Samalla heitin kommentin lähestyvästä hääpäivästä ja useista aiemminsta, onnistuneista Usan vierailuista... Miehen tietokone ei oikein pelittänyt kunnolla, mitä auliisti sympatisoin sanomalla olleeni itsekin hallituksen pömpelissä töissä jonkin aikaa keväällä (no työkkärissä hei...) ja ymmäsin hyvin miten tietokoneongelmat sotkee kuvioita. Mies ei oikeastaan kysynyt multa mitään, katseli vaan passia ja näytin hänelle viisumianomuspapereiden kopiot (jotka olin fiksuna ottanut mukaan)... ja odottelin. Mies naputteli. Ehkä ikuisuuden. Haukottelin. Odotin. Lopulta hän sai asiansa hoidettua, leimasi passin ja pienen sinisen paperin ja toivotti oikein mukavaa lomaa ja pahoitteli tätä viivästystä. Hän myös sanoi, että koska olen ollut maassa aiemmin ja aina poistunut asianmukaisesti, ei vierailuissani ole mitään ongelmaa. Kyllähän -mä- sen tiedän, vielä kun muutkin tietäisi.
Matka tänne Wisconsiniin puolestaan sujui ihan hyvin auringon laskiessa. Lämpötila on n. 3 astetta pakkasen puolella ja maassa on jonkin verran lunta. Mua tärisyttää. Tuntuu kuin olisin aina vaan lentokoneessa. Tosi hutera ja turbulenssinen olo... Hauskaa. Suihku tekis nyt tosi hyvää, samoin kuin unikin, mutta oikeastaan tässä pitäisi vielä joku aika valvoa, että pääsisin heti oikeaan rytmiin. Mike lähti töihin jo valmiiksi myöhässä, mutta hänen piti mennä 4 tunnin ajaksi kauppaa sulkemaan. Kissa maukuu. Paljon. Nukuttaa. Kissasta saa sähköiskuja. Auh.
Jos menisin nyt ainakin sinne suihkuun?
PS. Täällä on TODELLA lämmin. Siis sisällä.

tiistai 7. joulukuuta 2010
Jumissa Münchenissä...
Niinpä niin. Münchenissä jumitetaan ja on jumitettu jo muutama tunti. Kävi sitten niin, että Helsingissä jo kaikki meni päin sitä itseään. Ensinnäkin check-in automaatit ei toimineet, mutta onneksi sain kuitenkin lipun samalla kun buukkasin laukkuni koneeseen, mutta kuulin siinä sitten, että lentoni oli jo valmiiksi 30 minuuttia myöhässä, mikä jättäisi Saksassa koneen vaihtoon aikaa huimat 15 minuuttia.
Lopulta kone olikin sitten myöhässä reilun tunnin ja sitä sulateltiin vielä kiitoradallakin. Syyttivät muka huonoa säätä, mutta kuulemani mukaan vasta lähtöni jälkeen se sää olikin huono. Saksassa sää oli mielestäni ihan OK, joten en tiedä missä oli vika. Yritin vähän väliä kysellä koska laskeudumme ja minne ja mahtaako koneeni Usaan odottaa, mutta en saanut oikeastaan minkäänlaista vastausta. Sen sijaan sain istua viehättävän herrasmiehen vieressä, joka onnistui parin tunnin lennolla juomaan jo ainakin 3 lasia viiniä ja suurin piirtein istumaan sylissäni. Istuin koko matkan kaikki matkatavarani (lentolaukkuni, valtava käsilaukkuni ja toppatakkini) jaloissani/sylissäni, sillä tilaa "hattuhyllyllä" ei matkatavaroilleni ollut. Aika fantastinen elämys kun toiselta sivulta yrittää mies syliin, toisella puolella on käytävä, missä joku haluaa koko ajan kävellä päälleni ja en pysty liikuttamaan jalkojani edes senttiä mihinkään suuntaan.
Münchenin kentälle päästyäni juoksin heti portilleni, joka oli oikeastaan ihan saapumisporttini vieressä - mutta koneesta ei näkynyt jälkeäkään. Juoksin takaisin lähimmälle Lufthansan miehittämälle tiskille, missä sitten paljastui, että todellakin koneeni oli jo lähtenyt. Münchenin lentokentällä kaikui hiljaa kaikkien suomalaisten kirosanojen kirjo. Sain ohjeet palvelukeskuksen löytämiseen, mistä luvattiin neuvoa eteenpäin. Tottahan toki keskus oli toisessa päässä pömpeliä ja minä hölkkäsin. Toppatakissa. Oli lämmin. Oli kuuma. Oli hikistä.
Palvelukeskuksessa minulle puhuttiin saksaa. Kuten kaikkialla muuallakin. Onneksi se englantikin sieltä löytyi. Pahoittelivat kovasti tätä kaikkea ja samalla selvisi, etten enää tänä päivänä Usaan pääsisi. Fantastista. Neiti tiskillä antoi 3 vaihtoehtoa, joista 2 sisälsi samana päivänä tapahtuvan lennon Frankfurtiin ja kolmas vaihtoehto tarjosi suoran lennon Münchenistä Chicagoon - mutta vasta puolilta päivin keskiviikkona paikallista aikaa. Otin sen, sillä mieleni ei tehnyt lähteä seikkailemaan vielä toisellekin saksalaiselle lentokentälle. Soitin vanhemmilleni ja yritin soittaa Mikelle, joka tietenkään vastannut.
Erinäisten ohjeistusten jälkeen sain jonkinlaiset matkalipun tyngät kätöseeni (joudun huomenna lentämään eri lentoyhtiöllä ja käymään check-inin uudelleen läpi ja tod. näk. myös turvatarkastukset) ja ohjeet siitä, miten pääsen hotelliini. Lopulta löysin minibussini ja pääsin miellyttävän näköisen saksalaisen nuoren miehen kyytiin (joka ei kyllä juuri englantia puhunut ja senkin mitä hän puhui hän puhui saksalaisittain) joka kyyttäsi mut tänne varsin prameanoloiselle hotellille. Hotellilla sain komean kahden hengen huoneen (kuvia alla) ja pyydettyäni sain respasta myös hammasharjan, tahnan, shampoota, hoitoainetta ja vartalovoiteen. Saksan matkaani kuului nyt siis myös hotelliyö, sekä päivällinen ja aamiainen Lufthansan laskuun. No, ei ihan paha. Tavoitin myös Miken (joka nukkui) ja soittelin vanhempien kanssa.
Juuri nyt väsyttää ja angstituttaa. Tajusin puhelimen laturin ja usb-piuhan olevan siinä isossa matkalaukussa, mikä on jossain tuolla Münchenin lentokentällä (toivottavasti), sillä mukaani sitä en saanut. Siellä on myös vaatteet, kempparitavarat yms. hyödyllinen. Onneksi olin ottanut käsilaukkuuni jotain voidetta, puhdistusliinoja kasvoille, sekä jotain meikkiä ja puhtaat alusvaatteet + sukat (tosin en toisia lentosukkia...). Illallinen oli ihan ok siinä mielessä, että ajoi asiansa. Ruokavaihtoehto oli tasan tämä: hyvin suolaisia pakastevihanneksia, riisiä ja possua sienikastikkeessa (jätin sienet). Mietin juuri, tilaisinko huonepalvelusta vielä jotakin. Teetä join, kun huoneessa oli pusseja ja keitin.
Taidan ottaa lämpimän kylvyn (koska huoneessani on amme) ja painua unten maille ihan kohta. Usassa olisi tarkoitus olla lähellä keskiyötä Suomen aikaa 8. päivän puolella. Harmi, etten saanut suoraa lentoa Milwaukeehen...
Semmoista täältä.

maanantai 6. joulukuuta 2010
Lentoon lähdössä
Itsenäisyyspäivä sujui pakaten, koiran kanssa lenkkeillen, syöden, linnan juhlia vilkuillen ja töitä tehden. Nyt vuorossa on (kauniita?) unia ja jonkinlaista panikointia ja aamulla suunta kohti Helsinkiä. Perillä Usassa olen aamuyöstä keskiviikkona Suomen aikaa, joten seuraava varsinainen bloggaus saattaa mennä keskiviikkoiltaan, sillä epäilen hieman että jaksaisin alkaa heti paikan päälle saavuttuani päivittelemään... Mutta eihän sitä koskaan tiedä?
Bloggailu jatkuu siis normaaliin malliin myös Usan reissulla, tosin varoitan jo etukäteen, että matka tuskin on mitään kovin jännittävää seurattavaa! Tällä kertaa Mike on kuitenkin jo viimeiset 3 viikkoa siivonnut vaimokultaansa varten (apua?!), joten ehkä siivousta on hieman vähemmän luvassa? Toivotaan.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Viikonloppu (melkein) takana
Aterian jälkeen poistumme Tampereelle ja matkavalmistelut alkavat. Pyykkejä on pesty täällä äidin toimesta oikein urakalla ja suurin piirtein kaikki pitäisi nyt olla puhtaana ja valmiina matkaan. Ongelma on vaan se, mitä ottaa mukaan, koska näköjään nykyään voi ottaa ilmaiseksi ainoastaan 23kg matkalaukun + 8kg lentolaukun... Kun ennen olen muistaakseni saanut 8kg lentolaukun ja ruumaan 2 laukkua joissa sai olla yhteensä jopa huimat 55 kiloa tavaraa. Noin niinkun vertailun vuoksi.
Perjantaina kävin ratsastamassa, mikä ei sekään sujunut täysin vailla sähellystä. Unohdin nimittäin kengät (ratsastuskengät) kotiin ja jouduin kapuamaan hevosen selkään skeittikengissä (ei sillä että olisin koskaan skeitannut, mutta kengät ostin joskus vuonna nakki kun ajattelin niiden olevan cool). Tunnin juuri alettua isä saapui paikalle oikeiden kenkien kanssa, jotka vaihdoin sitten lennossa hevosen selästä käsin. Tulipahan sitäkin kokeiltua... Onneksi oli rauhallinen ratsu alla niin vältyttiin suuremmilta ongelmilta...
Ratsastuksen jälkeen saunoin, oikein antaumuksella. En ole pitkiin aikoihin saunonut, mutta saunon aina jouluna, oli mikä oli, joten tämä oli nyt sitten vähän niinkun joulusaunat varastoon. Tekipä hyvää. Iho tuntuu aina ihan erilaiselta saunan jälkeen... mmm-mmm.
PS. Suosittelen lataamaan itsellenne IHANAN pöllökalenterin täältä!

Auringonlasku
Kauniita, talvisia auringonlaskujakin on saatu ihailtua... En ole huomannut kysyä onko Wisconsinissa lunta, mutta ainakin joku aika sitten pääsivät siellä uutisiin jonkun lumimyrskyn takia... Tosin silloin ei ollut Milwaukeen alueella satanut. Kyllä jouluna ainakin lunta pitäisi olla!
Eilen äiti innostui viemään rakkaan mussukkansa (eli minut) KappAhliin "ostamaan jotain kivaa" ja aikamoisen sovitusrumban jälkeen käteen tarttuikin mielenkiintoinen toppi/t-paita viritelmä ja varsin jännittävät kiiltävän mustat kapealahkeiset housut (jättitakamuksesta huolimatta). Aiemmin KappAhlista ostamani mustat farkkulegginsit ovat jo sen verran käytössä kulahtaneet, että ovat paikoin muuttumassa harmahtaviksi... tosin aion ne ottaa matkalle jalkaan, sillä ne ovat pehmeät ja mukavat päällä.
Pitäisi vielä pakkauspuuhien lisäksi yrittää leikata ja lakata kynnet (etteivät katkeile matkalla), viimeistellä joulukortit ja heittää ne postiin, laittaa tukkaan sävyteshampoota vähän väriä piristämään ja päivittää uusimmat kuvat Galaxin nettisivuille. Liekö jotain muuta?
PS. Suosittelen lataamaan itsellenne IHANAN pöllökalenterin täältä!
torstai 2. joulukuuta 2010
Pohjanmaan aroilla...
Täällä sitä ollaan taas Pohjanmaalla, äidin ja isän "hellässä hoivassa" (ja hyvillä herkuilla, kuten joulutortuilla). Saavuin jo varhain iltapäivällä puolillaan olleessa junassa (mukavaa vaihtelua) tänne S-joelle ja matkalla maisemat olivat kyllä sen verran kauniit (kun kyseessä ei ollut pelkkää metsää), että piti vähän räpsiä puhelimella kuvia.
Jossain Parkano - Seinäjoki välillä
Luvassa on hyvän ruuan lisäksi ratsastusta huomenna ja sen päälle saunaa. Lauantaille ei vielä ainakaan ole mitään suunnitelmia ja sunnuntaina sitten hiippaillaan takaisin Tampereelle, jotta saadaan jotain sapuskaakin itsenäisyyspäivänä - joka meneekin sitten ehkä jopa pakatessa. Normaalistihan pakkaan niin, että laukku menee kiinni vasta siinä vaiheessa kun auto jo odottaa ovella... Tällä kertaa voisi lähteä vähän järjestäytyneemmin. Aion ottaa mukaan harvinaisen vähän tavaraa...
Tänään kävin ostamassa Mikelle sellaisen mustan, punaisella jussikuviolla (siis salmiakkikuviolla) varustetun t-paidan ja samalla itselleni sellaisen hienon helakoristeisen kaulakorun. Aion laittaa sen kaulaani matkalle (notta tietävät mistä ne komiat tuloo). Ostin myös vedenkestävää ripsaria matkaa ajatellen (toivottavasti se ei ole aivan yhtä tehokkaasti silmiin jämähtävää kuin aiemmin hankkimani Lumene, joka ei lähtenyt silmistä muuta kuin kulumalla) ja käsivoidetta. Miken pistän ostamaan mulle suosikkishampooni ja hoitoaineeni jo valmiiksi (niitä ei edelleenkään saa Suomesta), koska mikään suihku ei tunnu niin hyvältä kuin se lennon jälkeinen suihku. Ah. Ikävä kyllä Mikellä ei ole vapaata ennen kuin vasta 12. päivä, joten emme varmastikaan paljon toisiamme näe ennen sitä... Seitsemännen sai sentään vapaaksi, että pääsee vaimonsa noutamaan.
Jänskättää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)