Klara vappen, hela natten bara vatten

Tuttuun tapaan "juhlistan" vappua vesilinjalla. Tai siis en juhlista. Yksin täällä asumuksessani olen iltaa viettänyt ilman sen kummempaa fiilistelyä. Naapurit ja muut lähiympäristön pikku hippiäiset ovat juhlistaneet sitä puolestani ihan tarpeeksi. Ulkoa on kuulunut jodlausta ja jotain rukoukseen kutsua muistuttavaa ääntelyä, hillitöntä ja äärimmäisen kovaäänistä kikatushuutoa (aika erikoista) ja muuta älämölöä. Rappukäytävässä joku harjoitteli steppausta äänistä päätellen. Onneksi puudelini ei ole nyt täällä, sillä se olisi poloinen saanut paskahalvauksen viimeistään siinä vaiheessa kun joku valopää sattui saamaan käsiinsä vuvuzelan.

Itse olen viettänyt iltaa pelailemalla simppeleitä nettipelejä ja laskeskellut, mistä repäisen 559 euroa uuten tietokoneeseen. Huoh. Vietin perjantai-illasta n. 3h kätöset syvällä tietokoneeni sisällä milloin kera kameran, milloin kera kännykän, joka toi lisävaloa hankaliin paikkoihin... Eipä tuo tuosta ole iloksi muuttunut. Ongelma on jotain suurempaa kuin näytönohjain, mutta Mike ei oikein messengerin avulla pysty asiaan pahemmin vaikuttamaan.

Kävin kaupassakin, mutta unohdin tyystin ostaa simaa ja munkkeja (millä nyt ehkä olisin voinut vappua juhlia) ja jätit kiltisti himoitsemani pizzankin kauppaan ja ostin sen sijaan wokkia, joka lupasi sisältää vain 75 kaloria per 100 grammaa. Se näytti tältä:

Eilen istuin iltaa ex-kurssikavereiden kanssa, ensin kahvilassa ja sen jälkeen terassilla ilta-auringon kyseenalaisessa lämmössä, kunnes tuli vilu ja istuimme sisällä. Emme hirvittävän myöhään olleet reissussa, mutta suunnittelemani pikainen kahvilla pyörähtäminen jäi suunnitelmaksi, koska juttu luisti hyvin. Väki väheni, pidot parani. Maksoin terassilla pienestä appelsiinimehusta 1,30€. Ei se nyt ihan paha ollut.

Kaupunki vaikutti olevan jo eilen vapputunnelmissa ja terasseilla nautti virvokkeista kirjava joukko lähinnä nuorempaa väkeä. Toisaalta, serpentiiniä on näkynyt siellä sun täällä jo keskiviikosta.

Illalla suuntasin kaverini kanssa kotia kohti ja jäin seuraksi odottamaan bussia, koska eipä tuossa kiirekään ollut. Joku teinipoika (jotain epämääräistä nauttinut sellainen) hengaili myös samaisella bussipysäkillä naureskellen ensin kännykälleen, sitten metsästäen serpentiiniään, joka lenteli tuulessa. Juttelin kaverini kanssa eduskuntavaalien jälkimainingeista ja tämä ihastuttava nuorukainen intoutui toki mukaan poliittiseen keskusteluun, eikä sitten ymmärtänyt minkäänlaista vinkkiä siitä, että hänen seuransa ei välttämättä ollut järin tervetullutta. Hän yritti urheasti ärsyttää meitä typerillä kommenteillaan, mutta ikävä kyllä hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten rautaiset hermot ja viileä ulkokuori meillä kahdella olikaan...

Huomisen suunnitelmat ovat vielä jokseenkin auki, vähän säästä riippuu viitsinkö lähteä todistamaan esim. teekkareiden koskeen upottamista. Kaippa siinäkin oma viehätyksensä olisi. Pitänee kyllä käydä hakemassa pari munkkia ja pullo simaa ja vähän irrotella... Kevät on haasteellista aikaa yrittää painonvähennys -operaatioita, kun joka viikonloppu on joku juhla. Seuraavaksi onkin jo äitienpäivä. Äääääh.

Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin

Joskus nuorempana uskoin karmaan. Imin inspiraatiota ehkä hieman wiccastakin ajatellessani, että kyllä tehty hyvä tulee takaisin ja paha vielä pahempana. Rikoin n. ala-asteikäisenä myös muutamia peilejä. Pikkuisia peilejä, mutta peilejä kuitenkin. Peilin särkemisestähän pitäisi seurata 7 vuotta epäonnea. Mutta jos sirpaleet puolestaan tuottavat onnea, niin kumoavatko nämä kaksi toisensa? En tiedä, mutta tuntuu, että omalla kohdallani pienintäkin onnistumista seuraa aina kasa negatiivista. En myöskään tietääkseni ole tehnyt koskaan vielä mitään sellaista, mikä oikeasti takaisi sen, että en ikinä onnistu nauttimaan mistään hyvästä asiasta puolta tuntia kauempaa...

Tänä aamuna iloitsin siitä, että Kela oli viimeinkin saanut päätettyä, että saan todellakin yhä nauttia Suomen sosiaaliturvasta ja iloitsin siitä, että sain tietokoneeni tullista ilman minkäänlaisia maksuja. Iloitsin siitäkin, että palkkani oli jo tupsahtanut tilille.

Olin jo onneni kukkukoilla enkä malttanut odottaa, että pääsisin kotiin ja hyvällä tuurilla jopa soittamaan videopuhelun Mikelle (kannettavani kun ei ole enää Win 7 jälkeen niihin suostunut), mutta kappas vaan, näyttö tuumasi vain että "no signal". Kaikki näyttäisi olevan kunnossa koneen sisällä, näytönohjaimen tuuletin pyörii, muutkin tuulettimet pyörivät, kone ei piippaile, dvd-asema avautuu... Mystistä. Haiskahtaisi siltä, että näytönohjain on ehkä rikki, tai jotain vakavampaa... näppäimistökään ei tunnu saavan virtaa. Yäh.

Viikkojen odotus ja jännitys palkittiin pettymyksellä. Isolla pettymyksellä. Tulevasta viikonlopusta piti tulla vallan mainio, koska kuvittelin pääseväni vihdoinkin viettämään aikaa amerikkalaisten tuttavieni kanssa WoWin merkeissä... Nyt pitää keksiä taas kerran joku Plan B... Tyhmänä muutin kannettavankin pöytäkoneen tieltä pois, joten istun nyt keittiön työtason ääressä, kun tuo toimimaton jättiläinen nököttää omien puolet työpöydästäni...

PS. Onnistuin myös menettämään vasemman jalan pikkuvarpaasta sentin siivun nahkaa tälle paholaiselle... kaksi laastaria myöhemminkin se vuotaa verta. Ärrrh.

Rantakuntoon 2015 ja muita hullutuksia

Kaiken pääsiäismässäilyn jälkeen olo oli plösö. Siis oikein todella plösö. Asiaa ei auttanut yhtään kaverin salakavalasti napsitut kuvat, joissa ratsastin iloisesti pönöttäen. Ajattelin, että rantakuntoon tässä on kyllä päästävä, ennen kuin elimistö hidastuu siihen pisteeseen, että se on vielä haasteellisempaa kuin nyt. En suinkaan tähtää rantakuntoon täksi kesäksi, mutta ajattelin, että 2015 voisi olla suhteellisen realistinen tavoite. Eipä sillä, en kyllä ole koskaan ollut mikään bikinibeibe ja rannalla röhnöttäjä. Mutta kyllä tästä kiloja voisi muillekin jakaa. Nyt tähdätään terveellisempiin välipaloihin!

Äidin tekemä sämpylä, 2 teelusikallista rypsiöljyä, 17% mozzarellaa, pinaattia, basilikaa ja kirsikkatomaatteja osoittautui erittäin herkulliseksi ja toimivaksi töiden jälkeen nautittavaksi välipalaksi. Viime aikoina kaupassa pörränneet espanjalaiset pikkutomaatit ovat olleet aivan käsittämättömän herkullisia. En saa niistä tarpeekseni!

Kaupasta lähti tänään mukaan myös cashew-pähkinöitä ja orgaanista Yogi Tea Bedtime-hauduketta, joka sisältää fenkolia, kamomillaa ja rohtovirmajuurta - joka wikipedian mukaan tuoksuu jalkahielle ja villitsee kissoja. Onneksi hauduke itsessään ei tuoksu (tai maistu) jalkahielle, eikä naapurin kissatkaan vaikuta oven takana mouruavan...


Jalkahiestä ei tänään kärsitty, sillä jalassa oli uudet, kepeät kengät, jotka tarttuivat mukaan Pohjanmaan reissulta... Kenkien koko on todellakin siro 41, mutta puolustukseksi sanottakoon, että normaalisti jalkaani sopii 39-40. Kenkien väri on äärimmäisen hento harmaanvioletti.

 Postiluukusta pärähti tänään myös arvonnassa voitettu puteli BHA-kuorintaa...

Hassua sinänsä, bongasin jonkun "voit voittaa kosmetiikkaa" -tyyppisen jutun Facebookin kautta. Sivu oli uunituore, tykkäsin siitä, heitin jotain kommenttia johonkin ja voitin ilmeisesti toiseksi ensimmäisen arvonnan, mitä sivustolla oli järjestetty - melkein samana päivänä kun liityin. Melkoista tuuria? Tuurihan ei ole niitä elämäni vakiovarusteita alkuunsakaan... Kyseessä on Paula's Choice -sarjan 1% vahvuinen BHA kuorintageeli. Kokeilin sitä jo, mutta suosittelivat käyttämään sitä joka ilta. Ajatus "happokuorinnasta" hieman karmaisi noin alkuun, mutta onneksi tuotteessa ei ollut mitään järkyttävää tuoksua, eikä se tuntunut muutenkaan mitenkään pahalta. Laitoin ainetta nyt lähinnä T-alueelle, noin kokeilumielessä. Saas nähdä kuinka käy!

Töissä oli kiireinen ja stressaava päivä, joten nyt aion nautiskella uniteetäni ja painua pehkuihin ihmisten aikaan (eli ennen puolta yötä)!

Pääsiäistunnelmia Pohjanmaalta

Pohjan koulun kokko, Seinäjoella

Kokko ehti palaa vasta n. 30 min kun se oli jo polttanut puolet pellosta...

... ja palokunta pelasti tilanteen.

 

Liikkeellä oli herttaisia pikku-trulleja

(kysyin vanhemmilta saako ottaa kuvan)

"Anna pallo anna pallo anna anna anna!"

Tänään toteutin koiran suurimman unelman: lähdin ulos (+20 asteen säässä) heittämään palloa. Mikäpä voisikaan olla ihanampaa? Täytyy sanoa, että musta neuletakki ei ollut paras valinta, mutta aurinkovoidetta en älynnyt ottaa mukaan matkalle, kun en uskonut että KESÄ tulee... Olen sen verran herkkä auringolle, etten uskalla hihoitta tuolla pyörähdellä.

Huomenna aamusta lähden vielä ratsastelemaan kaverin hevosella ennen kun suuntaan kulkuni kohti Tamperetta, missä toivottavasti en joudu heti imuroimaan...

PääsiäisLOMAlla

Äidin pääsiäisasetelma parvekkeella

Saavuin siis torstai-iltana tänne Pohjanmaan aroille jälleen kerran. Äiti oli pääsiäisen kunniaksi pyöräytatänyt mahtavan Briitan tortun ja sitä maisteltiinkin heti ensi tilassa. Eilen vietin tallilla reilut 2 tuntia mitä mainioimmassa säässä; aurinko paistoi ja lämmintä oli juuri täydellisesti n. 17 astetta. Ratsastin pitkästä aikaa Kaptalla, mikä oli ihan mukavaa. Tallilla oli vuokrauspäivä ja tupa täynnä porukkaa, mutta sain silti suurimman osan tuntiani ratsastaa ihan ylhäisessä yksinäisyydessä maneesissa. Kentällä oli sen verran porukkaa, etten sitten sinne lähtenyt, vaikka sää olisi suosinutkin.

 

Kapta (hikisenä)

Kuuma oli kyllä sekä hevosella, että ratsastajalla kuten kuvasta (ainakin hevosen osalta) näkee. Osa porukasta ratsasti ihan vaan t-paita päällä ja mulla oli vielä kevyt takkikin... Virheliike siis.

Tänään lähden pyörähtämään vähän keskustassa, sillä pääsiäinen ei kyllä ole pääsiäinen ilman kunnon yllätysmunaa! Sitä lähden hakemaan ja samalla saatan pyörähtää jossain muuallakin. Noin muuten olen ottanut rennosti ja lomaillut, puuhastellut puudelin kanssa ja nukkunut melko hyvin.

(Vastapesty puudelini ja iskän sukat)

Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Elämä on

Äääääääääh. Arvatkaa vaan mitä. Se mun tietokone on nyt kaksi päivää pyörinyt pitkin pääkaupunkiseutua. Itella nääs onnistui lähettämään tietokoneeni Vantaalta... Vantaalle. Mahtavaa. Asiakaspalvelussa selitettiin jotain, että osoitetiedot eivät olleet luettavissa. Kyllä ne vielä maanantaina oli luettavissa. Ja sitäpaitsi, konehan piti lähettää Tampereen tulliin, joten eikö tullin osoite ollut tiedossa - tai eikö osattu Googlettaa? En ymmärrä miten yhden tietokoneen toimittaminen paikasta A paikkaan B voi olla niin vaikeaa.

Mike postitti koneen n. 10.3. West Allisin postitoimistossa. Jostain mystisestä syystä postitoimisto ei lähettänyt sitä New Yorkiin ennen kuin 25.3., mistä se 26.3. lähti kohti Suomea. Paketti tuli lentopostina, mutta silti lentoon saatiin käytettyä mahtavat 18 päivää, koska paketti oli Suomessa 14.4. Lentoasemalta lähes naapuriin tulliin matka kesti päivän. Ilmoituksen paketista sain 18. päivä, mutta en enää tuona päivänä pystynyt tekemään asialle mitään, joten 19. päivä klo 8 aamulla soitin ja pyysin siirtämään paketin Tampereen tulliin. Tänään netistä seurailtuani paketin seikkailuja otin yhteyttä internetissä toimivaan postin asiakaspalveluun, missä selitettiin, että osoitetta ei varmaan pystytty lukemaan. En jaksanut vängätä enempää joten soitin kotona asiakaspalveluun, missä oltiin ihan ihmeissään ja luvattiin palata asiaan. Soittivat hetken kuluttua ja sanoivat, että joo, paketti on tosiaan tulossa Tampereen tulliin "joskus ensi viikolla". HUOH. Edelleen siis kysyn: miksei pakettia voitu sinne toimittaa ilman että paketissa olisi ollut jotenkin vielä isommilla kirjaimilla oma kotiosoitteeni? Tämä kenties jää ikuiseksi mysteeriksi.

Ja jottei pääsiäislomani olisi alkanut vallan liian hilpeissä tunnelmissa, muisti valtio vielä veropapereilla ja ilmoitti että SAAN maksaa heille reilut 160 euroa takaisin. Viime vuonnahan olin työelämävalmennuksessa, työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja työttömänä. Reilukerho?

Tuurilla illan juna on tupaten täynnä lössiä, tavarani eivät mahdu mihinkään ja juna on varmaan vielä tunnin myöhässäkin. Sillä sehän olisi ihan normaalia mulle. Montakohan peiliä oikein rikoin silloin tenavana? Luulisi nimittäin, että tämä epäonni alkaisi jo pikkuhiljaa olla ohi...

Melkoinen kurvi

Repäisin tänään ja ostin reilu 10-vuotisen meikkaushistoriani kalleimman meikkituotteen: Clinique High Impact Curling Mascara -ripsarin. Mitä ripsareihin tulee, etsin yhä Sitä Oikeaa, jonka kanssa pärjäisi kaikissa tilanteissa ja jolla pystyisi tekemään siistin ja nopean arkimeikin pisteen iin päälle - mutta myös draamaa tarvittaessa. Marssin Sokokselle Cliniquen ripsarit silmissä kiiluen. Usassa mokomilla on hintaa n. 15 dollaria - eli ei juuri mitään (en vaan ole vielä löytänyt Wisconsinista kauppaa joka niitä myy), mutta auts, Sokoksella tämä valitsemani ripsiväri olikin 26,50 euroa. Ostin sen silti, koska olin (tyhmän)rohkea, enkä vielä silloin tajunnut, että voisin ehkä hyödyntää nettikauppoja.

Joku siellä nyt varmaan lukee tätä ja pyörittelee silmiään tai nauraa, mutta ihan oikeasti, tämä on kallein koskaan itse, omilla rahoillani ostama meikkituote. Kallein ihonhoitotuote puolestaan lienee Cliniquen Pore Minimizer -seerumi, jota ostin viimeksi ehkä 3 vuotta sitten, mutta jota kaipaan päivittäin...

En malttanut odottaa huomiseen aamuun tämän tuotteen koeajamista vaan poistin meikit heti kotiuduttuani (ja syötyäni) ja aloin testaamaan... Cliniquen edustaja kaupassa kehui ripsiväriä kovasti (hänen työtäänhän se on) ja mallaili sen sopivuutta omaan elämäntilanteeseeni. Kyseessähän on ripsiväri, joka lähtee lämpimällä vedellä, mutta lukemieni arvostelujen perusteella ei juuri muulla. Kokeilin ripsaria oikeaan silmääni ja järkytyin. Positiivisesti. Katsokaa:

Kuvissa ainoa meikki on siis juurikin yksi kerros tätä Cliniquen taivuttavaa ripsiväriä, joten pahoittelen iloista sinertävyyttä silmän sisäkulmassa (kiitos silmälaseille) ja myös järkyttävässä kunnossa olevia kulmakarvoja, joita ei todellakaan tajua noin kamalan näköisiksi kylppärin kelmeässä valossa... Kaikki jotka vielä haaveilevat luontaisesti tummista kulmakarvoista voivat liittää haavekuviinsa myös mielleyhtymät ihastuttavista tummista hajakarvoista joita -6 näkökyvyn omaava henkilö ei erota ennen kuin näistä hirveistä lähikuvista. Mutta, jos nyt katsotte noita ripsiä. Ripseni eivät varmaankaan ole maailman tuuheimmat, mutta pituutta niistä löytyy omaan makuuni sopivasti sellaisenaan. Nytkin jo hankaavat linsseihin ripsivärin kanssa, ellen taivuta niitä. Näihin kuviin en ripsiäni taivuttanutkaan, sillä ripsari - uskomatonta kyllä - taivutti ripseni vielä parempaan tulokseen kuin mihin olen pystynyt ripsien taivuttimella ja ripsarilla. Ripsientaivuttimien kanssa ongelmana on aina se että ripsistä tulee helposti "kulmikkaat", kun taas tämä ripsiväri taivutti paksukarvaiset ripseni täysin ongelmitta jo ennen un ehdin käyttää harjan kurvipuolta, jolla oli tarkoitus taivuttaa.

Pidän itse luonnolista hieman näyttävämmistä ripsistä ja omaan makuuni tämä sopii erinomaisesti. Ripsari on todella kevyen tuntuinen, nestemäisempi kuin aiemmin käyttämäni ripsarit, mutta ei silti sottaa. Tuuheutta kaipaaville tämä ripsiväri ei varmaankaan ole se paras valinta, mutta kihartamaan tämä pystyi yllättävän hyvin! Jatkossa taidan kyllä tilata ripsari Usasta, sillä Suomessa hintaa on tuplasti se mitä siellä...

Koin muuten melkoista riemua Sokoksella kun tajusin että sieltä saa Olayn puhdistuspyyhkeitä! Ostin Usasta juurikin noita kosteita puhdistuspyyhkeitä pari viikkoa ennen matkani päättymistä, kun en halunnut ostaa enää uutta puhdistusaineputelia. Yleensä puhdistusliinat eivät ole sopineet iholleni vaan ovat tuntuneet tahmeilta ja jättäneet todella ärsyttävän, likaisen tunteen. Nämä Olayn kosteat puhdistuspyyhkeet tuntuvat yhtä ihanilta kuin kasvopesu, mutta voidetta ei tarvitse kiirehtiä laittamaan päälle, koska ihoa ei kiristä. Sääli, että Suomessa myytävässä pakkauksessa on vain 20 liinaa, mutta nämä lähtevät kyllä ehdottomasti kanssani Pohjanmaalle!


Shampoota ja hoitoainetta kaipasin myös ja päädyin valitsemaan Wella Pro Series -sarjan intensiivisesti värjätyille hiuksille tarkoitetut isot pullot, jotka lupaavat suojella hiusta vaurioilta. Tuoksu toi mieleen kesän (hyvällä tapaa) ja päätin lähteä kokeilemaan tätä sarjaa jo ihan edullisehkon (6,90€/500ml) hintansakin puolesta.

Ostin Stockan hulluilta päiviltä joku aika sitten Osiksen Flatline -muotoilutuotteen suoristusta varten, mutta tajusin vasta kotona että se pitää laittaa vasta kuiviin hiuksiin. En yleensä aamuisin ehdi/jaksa/halua suoristaa hiuksiani, joten en ole vielä edes päässyt tuotetta kunnolla kokeilemaan. Tarvitsin jotain, joka suojaisi kuumuudelta jo föönätessä, sillä sitä tulee harrastettua useammin, kun hiukset on pakko kuivata kiireessä. Ideaalitilanteessahan olen todellakin "wash & go" -tyyppiä, eli en hiuksille tee muuta kuin pesen ja se on siinä. Niinpä ostin nyt kokeeksi XZ-sarjan "kampausnesteen", mitä se ikinä sitten onkaan. Lupasi kuitenkin suojata kuumuudelta ja sopia "föönikampauksiin" - se riitti. Yllätyin kun kokeilin tuotetta kotona ja ensivaikutelma oli vahva alkoholin haju. Onneksi haju haihtui pian (suihkautin tuotetta kädenselkään) ja jätti jälkeensä miellyttävähkön, kampaamoa muistuttavan tuoksun. Eiköhän tällä pärjätä.

Ruokaa hain muuten kotimatkalla Fuudis -nimisestä pikkupaikasta, josta saa wokkeja ja salaatteja, sekä 5 euron hintaisia smoothieita. Otin kanawokin mukaan, sen kummemmin customoimatta, varmistin vaan ettei siinä ole currya. Ei ollut. Mausteinen se oli kuitenkin ja todella täyttävä, sillä en kovasta nälästä huolimatta jaksanut syödä koko pönikkää tyhjäksi.

Join Wokkini kanssa jopa lasin maitoa (ja lasin vettä), mitä en koskaan pysty sellaisenaan yleensä juomaan. Nyt tuntui että oli pakko kun vesi ei yksin riittänyt tulisuuden laannuttamiseen. Alkupuoli annoksesta oli sopivan tulinen, mutta hapanimeläkastike ja mausteet olivat kai imeytyneet pohjalle enemmän, sillä mitä lähemmäs pohjaa pääsin, sitä tulisempaa ruoka oli. Hinta oli mielestäni ihan ok määrään nähden ja tulisen ruuan ja wokkien ystävät tykkäisivät tästä varmasti. Fuudis sijaitsee Puutarhakadulla, ei kovin kaukana Anttilasta.

EDIT: Tajusin sitten juuri ostaneeni 2 shampoota... Äiti saakin siis lahjan... ja kipitän huomenna hakemaan sen hoitoaineen nöyränä... Plääh.

EDIT 2: Tajusin myös käyttäneeni tässä postauksessa sanaa "omaava" (omata), mitä ei oikeasti edes ole suomen kielessä. Anteeksi. Viimeaikaiset (ilmeisen huonosti kirjoitetut) lehtiartikkelit ovat korruptoineet sieluni ja kirjallisen silmäni!

Post it

Työpaikan vessan peilissä positiivisuuskampanjan helmiä.

Vaikeaa!

Maanantai on täällä taas. Aamu otti koville. Yöllä valvoin sormi F5-näppäimellä vaalituloksia kyttäillen ja sen jälkeen miettien, että mihinköhän täältä lähtis, jos pahimmat uhkakuvat toteutuvat ja armas Soinimme päättää muokata maahanmuuttolakeja haluamikseen... Aamu otti koville myös siksi, että jokin ärsytti eilen illalla kuumeen pintaan ja päivällä yskin verenmaku suussa. Yö meni pyöriskellen vuoroin kuumana, vuoroin kylmänä. Onneksi kävely töihin auringonpaisteessa teki tehtävänsä.

Tuossa vasemmalla kuvassa on ihana Sirkku Lumi -postikortti, jonka sain suoraan taiteilijalta itseltään mukavalla alennuksella. Lumin työt ovat ihania, värikkäitä, unenomaisia ja niissä on mitä söpöimpiä eläinhahmoja! Taitelijan nettigalleriasta saa vähän osviittaa siitä kaikesta ihanuudesta...

Aloitin myös jo vapun juhlinnan siman ja (järkyttävän kalliin) tippaleivän merkeissä ja pääsiäistä olenkin juhlinut jo ainakin kaksi viikkoa erilaisin suklaaherkuin. Ja vatsa kasvaa... Ja kasvaa vielä lisää, kun suuntaan pääsiäiseksi Pohjanmaalle nautiskelemaan äidin tekemistä munkeista...

Rahatilanteeni on vihdoinkin alkanut vähän helpottamaan ja olen jo ilahduttanut äitiä maksamalla velkani takaisin. Saa nähdä kuinka käy kun joudun tästä lähtemään tulliin selvittelemään oman vanhan tietokoneeni tullauskustannuksia. Sain nimittäin tänään tiedon siitä, että se on todellakin Vantaalla tullissa. Soitettuani sinne sain myös kuulla, että tapaus tulee olemaan ongelmallinen, koska kyseessä on vanhaa omaisuuttani... Jokin arvo ja todisteet siitä mistä ja milloin mitäkin on hankittu, pitäisi myös olla. Eipä varmaan käynyt mielessä silloin kun vuosia sitten sen jo postitin Usaan... missä sitä jouduttiinkin sitten tuunaamaan jo ihan senkin takia, että joku oli matkalla potkinut siitä takapaneelin p*skaksi.

Eihän mulla taida mikään koskaan helppoa ollakaan?

Jos istahtaisin hetkeksi

Kylläpä on ollut viikko! Olin nimittäin nyt tällä viikolla ensimmäistä viikkoa virallisesti "kulttuuriassistenttina" ja tein töitäni ilman jonkun jatkuvasti valvovaa silmää. Alkuviikko oli hiljaista, rauhallista ja nukuttavaa... arkistointia ja html-koodia lähinnä. Keskiviikkona oli tosiaan näyttelyn purkua ja pystytystä ja torstaina pystytys jatkui ja tahti alkoi muutenkin kiristyä. Perjantai oli aiiiiivan yhtä härdelliä heti aamusta asti.

Ensimmäisen tunnin juoksin alas ja ylös rappusia kun ovikello soi jatkuvasti (sisään pääsee vain ovikelloa soittelemalla) viime hetken pystytysten alettua. Yritin samalla tehdä selkoa saamastani teosluettelosta, mutta ajatus katkesi aina kun ovikello soi ja ryntäsin avaamaan. Tietokoneeni päätti kaiken muun lisäksi myös jumittaa täysin muutamaan otteeseen ja sähköpostiin sateli pyyntöjä, kyselyitä ja muuta mukavaa samalla kun puhelin soi taukoamatta. Puuh.

Kun pomo saapui iltapäivästä paikalle, härdelli alkoi vähän helpottaa kun olin saanut keitettyä (järkyttävän vahvat) kahvit lehdistöä varten ja muutenkin homman suhteellisen hanskaan, että pystyin lähtemään kotiin suihkuun (joka tuli tarpeeseen) ja syömään (kiireellä). Puoli viideksi palasin töihin ja avajaiset alkoivat viideltä. En ole ehkä koskaan nähnyt niin paljon väkeä tuon kokoisessa tilassa...

Tunnelma oli tiivis ja todella lämmin. Olin HYVIN onnellinen, että en ollut laittanut villatakkia, vaan vain kevyen boleron, joka sekin oli liikaa kun illan päätteeksi korkkareissani moppasin gallerian lattioita. Korkkarit n. 5,5kk talvisaappaiden jälkeen ei muuten ehkä ollut paras ideani... Jalkani huusivat hoosiannaa kun selvisin yhdeksän paikkeilla kotiin - kaupan kautta. Vannoin, etten tee viikonloppuna yhtään mitään.

10 tunnin yöunien ja kunnon aamiaisen jälkeen olo oli kuitenkin jo melkein kuin ihmisellä ja ulkona paistoi aurinko varsin lämpimästi, joten tekstasin kaverille, että mitä suunnitelmia hänellä oli tälle päivälle. Kaveripa oli lukenut ajatukseni ja ehdotti teetuokiota. Pienten seikkailujen (ja väärän bussin) jälkeen pääsin vihdoin perille ja herkulliselle raparperipiirakalle. Iltapäivä meni rattoisasti hauvaa rapsutellen ja turisten. Nyt en kyllä aio tehdä enää yhtään mitään... paitsi tiskata. Aion röhnöttää sohvalla ja katsoa jotain hömppää koneelta. Ja juoda teetä, tietenkin.

Sitruspuu

 

Sitruspuuni kukoistaa,

mutta pitäisikö sitrukset poimia...

...vai antaa pudota itsekseen?

Ei, en yrittänyt harrastaa haikuja. Tuo oli tämän päivän syvällisin ajatukseni. Olen ollut jotenkin todella ahdistunut tänään, eikä edes lettukestit itseni kanssa piristäneet mielialaani. Jo aamulla herätessäni tunsin olevan lopen uupunut ja kummalliset unetkin ovat taas muutaman päivän tauon jälkeen palanneet väsyttämään öisin. Onneksi kelloni soi tänään jo seitsemältä, joten pystyin tunnin verran keskittymään ihan vain silmieni auki pitämiseen. Puuh.

Töissä oli tänään edellisen näyttelyn purku ja uuden näyttelyn pystytyksen aloittaminen ja niinpä jos jonkinlaista härdelliä. Odotan jännityksellä mitä perjantaista oikein tulee ja yritän epätoivoisesti keksiä jotain päälle pantavaa. Tarkoitus olisi olla siisti ja huoliteltu, ehkä jotenkin juhlavakin. Täysin tuntematon käsite siis...

Kauankohan tämä harmaa sää vielä jatkuu?

Oikeus sosiaaliturvaan

Lämpimähkön ja aurinkoisen viikonlopun jälkeen paluu arkeen alkoi räntäsateen merkeissä... Lisäksi aamuvalmistelujen aikaan aika hurahteli ohi kuin siivillä ja sain suorastaan juosta töihin. En kuitenkaan pystynyt keskittymään enää sen jälkeen kun tauolla soitin Kelaan viime perjantaina saamani kirjeen tiimoilta. Ilmoittivat nimittäin Kelasta, että he pyrkivät nyt selvittää oikeuteni Suomen sosiaaliturvaan. Mukana tuli kaavake Y 39, jolla ilmoitetaan muutosta ulkomaille sekä oleskelusta ulkomailla. Kirjeessä mainittiin, että olin heille toimitetun tiedon mukaan lähtenyt ulkomaille 7.12.2010, mutta siinä ei mainittu minkäänlaista paluuaikaa, vaikka sekin oli heille työvoimatoimiston puolesta toimitettu. Kela oli itsekseen päättänyt, että olen päättänyt mennä pidemmäksi aikaa oleskelemaan Usaan ja mahdollisesti myös töihin sinne. Ihme kyllä, Kela myös päätti muutama päivä tuota kirjettä ennen, että työmarkkinatuen maksamiselle (maaliskuulta) ei ole mitään estettä, koska olen palannut Suomeen 4.3.2011.

Siitä asti kun reilu kuukausi sitten palasin Suomeen, olen saanut jatkuvasti taistella erilaisten valtion laitosten kanssa milloin mistäkin asiasta. Tuntuu, että koko maa rankaisee taas siitä, että nautin mieheni seurasta melkein kolme kuukautta matkalla, jonka olin saanut lahjaksi. Menoni maksoin matkan ajan visakortillani, jota maksan nyt palkoistani takaisin. En nauttinut matkani aikana mistään sosiaaliturvan eduista. Kun saavuin Suomeen, hakeuduin työttömäksi työnhakijaksi etsittyäni jo Usassa ollessanikin Suomesta töitä. Sainkin työpaikan melko pian, kuten tiedätte. Vieläkään en ole saanut maaliskuulta minkäänlaista työmarkkinatukea, vaikka päätös on tehty. Sosiaalitoimistosta anoin tilapäisesti perustoimeentulotukea, kunnes saisin töitä. He eivät maksaneet sitä maaliskuulta, koska olettivat, että olin ulkomailla, vaikka ihan itse omalla allekirjoituksellani varustettuja papereita Suomesta lähetinkin. Asia on nyt selvitetty ja odottelen maaliskuulta jotain rahoja. Huhtikuulta onneksi sain sen verran, että vuokranmaksu onnistui ja jääkaapissa on taas muutakin kuin valo. Jouduin jo useaan otteeseen lainaamaan vanhemmiltani rahaa mm. lääkkeisiini, koska käsittely venyi kuukauden mittaiseksi... 

Nyt sitten taistelen puolestaan Kelan kanssa, kun siellä mietitään mitäs tuhmuuksia olenkaan tehnyt. Kun soitin sinne, kertoivat että yli 1 kk pituisesta ulkomailla oleskelusta olisi pitänyt ilmoittaa Kelaan. Tätä tietoa ei kuitenkaan ole missään Kelan sivulla. Ainoa, mistä sivujen mukaan pitää ilmoittaa, on muutto ulkomaille, oleskeltiinpa siellä mikä aika hyvänsä. Kelassa käydessäni virkailija myönsi, että tätä tietoa ei todellakaan ole heidän sivuillaan yhtään missään, se olisi ilmeisesti vaan "pitänyt tietää". Olen ollut ulkomailla aina vain ja ainoastaan lomamatkalla ja töitähän siellä ei voi tehdä ilman työlupaa, mitä en ole koskaan edes yrittänyt hankkia.

Kela halusi, että selvitän heille nyt KAIKKI ulkomaan matkani viime vuosilta. Missä olen ollut, miten kauan ja miksi. En enää päivälleen tai edes kuukaudelleen muista jotain 5 vuoden takaisia matkoja, mutta yritin nyt jotain muistella. Milloinkaan aikaisemmin en näihin ongelmiin ole törmännyt, ilmeisesti siksi, että Pohjanmaalla työkkäri ei ilmoitellut Kelalle menoistani missään vaiheessa. Tampereella puolestaan oltiin asiassa reippaita ja aktiivisia. En arvannut, että joutuisin nyt taistelemaan oikeudestani sosiaaliturvaan omassa kotimaassani!

Kelan mukaan sillä ei ole välttämättä mitään merkitystä, että olen syntynyt Suomessa, Suomen kansalainen, Suomessa töissä, Suomessa pysyvästi asuva jne. Sosiaaliturvan voin silti menettää, jos Kela katsoo, että olen viimeisien vuosien aikana ollut ulkomailla "liikaa". Kerran vuodessa ei kuulemma ole liikaa, mutta se, että olen ollut ulkomailla miltei 3 kuukautta kerralla, saattaa olla liikaa Kelalle. Olisihan se mukavaa, jos mulla olis ollu rahaa ja mahdollisuutta matkustaa Usaan vaikkapa 3 kertaa vuodessa alle kuukauden matkalle. Lentoliput kuitenkin ovat vähintään 600 euroa per reissu, joten milläs lähdet? Mike puolestaan saa lomaa töistä ainoastaan 2 viikkoa vuodessa. Kela siis katsoo, että sen lisäksi, että työttömänä ollessa multa viedään oikeus työmarkkinatukeen Usassa asuvan puolisoni palkan perusteella (vaikka en häneltä koskaan ole mitään saanut (ja sillähän ei Kelalle taas ole mitään väliä)), mun ei myöskään tarvitse nähdä tätä puolisoa kuin ehkä kuukauden ajan per vuosi. 

 

Haluaisinpa siis haastaa kaikki Kelan naimisissa/avoliitossa olevat päättäjät elämään kuusi vuotta niin, että näkevät puolisoaan vain 4-6 viikkoa vuodessa. Jos se tuntuu heistä miellyttävältä tavalta elää, niin luovun mielelläni oikeudestani Suomen sosiaaliturvaan.

Hullut Päivät

Saattelin juuri hetki sitten kylässä olleet vanhempani ja puudelini autolle ja he lähtivät suuntaamaan takaisin Pohjanmaalle. Radio jäi päälle, että saataisiin "pehmeä lasku arkeen", eli hiljaisuuteen. Kun yksiössä on kaksi päivää kolme aikuista ja yksi koira, on tunnelma melko tiivis. Tällä kertaa vanhemmat eivät myöskään tuoneet omaa kannettavaa mukanaan vaan he vuorottelivat tällä kannettavallani, vertaillen kumpi teki parempaa tulosta Spider-pasianssissa...

Mukanaan äiti toi tänne sisustuslahjoja, kuten tuossa oikealla olevassa kuvassa näkyvän korkean lasipullon (jossa kukkakuvioita), ikkunalaudalla nököttävän sukupuuta muistuttavan valokuvakehyksen, sekä aamiaispöydässä odottavat kiinalaiset posliinilautaset, jotka äiti toi 90-luvulla Kiinasta, missä hän opiskeli 2,5 kuukautta. Koko astiasto ei tuolloin selviytynyt kuljetuksesta, mutta hyvä osa kuitenkin. On hyvin mahdollista, että tätä astiastoa muuttaa luokseni vielä enemmänkin. Tuossa pöydällä takana erottuu hieman huonosti myös saman setin (valtaisa) sokerikulho. Sain myös kerma-/maitokannun tänne jo, sekä teepannun. Ihania astioita kaiken kaikkiaan!

Perjantaina pääsin jo uuden työni makuun ja vääntelemään kotisivuja. Töiden jälkeen kirmasin kiireellä postiin, missä samalla ennakkoäänestinkin, kun se niin kätevästi kävi siinä samalla. Kotimatkalla piti rientää kaupan kautta ja hakea vielä olennaisimmat vieraita varten. Ehdin juuri mättää suuhun yhden kolmioleivän ja laittaa tiskit likoamaan kun vanhempani tupsahtivat kylään ja hässäkkä alkoi. Leikin koiran kanssa koko illan, väsymyksestä huolimatta.

Lauantaina (Miken syntymäpäivänä) pyörähtelimme Stockan Hulluilla Päivillä (ilman Mikeä, ikävä kyllä) pari tuntia. Isä hetti meidät oven tuntumaan ja parkkeerasi autoa NOIN TUNNIN. Parkkihalli oli tupaten täynnä. Niin oli Stockakin. Onneksi emme kärsi ahtaan paikan kammosta... Lämmin kyllä tuli. Ostin ne, mitä lähdin hakemaankin (silmänympärysgeeliä, meikkivoidetta, magnesiumia yms.) ja kesätakin... Globalin tumman beigen (!) röyhelöisen (?) tenssi-tyyppisen takin, jota koeajoinkin jo iltapäivällä lenkittäessäni koiraa tunnin verran. Villapusero alla tarkenin ihan loistavasti, vaikka tuuli niin, että tukka meinasi lähteä.

Tänään kävimmekin sitten jonottelemassa Pyynikin näkötornin herkullisia munkkeja ja kävimme vielä uudestaan Hulluilla Päivillä (hulluja kun olemme) ja haimme kotiin vähän kasveja. Äiti osti itselleen ruukkukukkia ja mulle haaveilemani suloisen minisitruunapuun! En ole vielä ehtinyt maistamaan puun sitruunoita, mutta suloisia ne kyllä ovat. Omassa puussanikin on jo pari ihan kypsää hedelmää!

Päivällisellä kävimme tänään Nepalilaisessa Katmandu-ravintolassa. Ruokaa oli runsaasti ja se oli hyvää, vaikka olisinkin nauttinut siitä enemmän ilman curryä. Luulenpa, että kaikkeen nepalilaiseen ruokaan tulee curryä, mikä on ikävää, sillä en voi sietää sitä. Naan-leipä oli erinomaista ja nepalilainen tee oli mukava jälkiruoka, vaikka kuppi olikin pieni ja sillä oli hintaa huimat 3 euroa. Mausta päätellen kyseessä oli lämmin chai-tee. Pitipä sekin kokea!

Vas. kiinalainen sokeriastia / oik. Hulluilta Päiviltä haettu minisitruunapuu!

Lauantaina kuvailin Stockan Hulluilla Päivillä vekkuleita Cow Parade -lehmiä.

Lehmien koristelua.

Taide- ja afrolehmät, sekä vilahdus seepralehmää.

 Rentolehmä!

Kuvasin yhden omista suosikeistani ihan erikseen. Hintaa tällä lehmällä oli 95,90 euroa...

 Tänään vaelsimme joukolla Pyynikille ja kävimme maistamassa näkötornin 

kuuluisia munkkeja - kuten näköjään myös puoli kaupunkia!

Haudutettu tee ja iso munkki.

(Oli muuten hyvää!)

 Söimme Katmandussa nepalilaista, joka oli herkullista, mutta curry-pitoista.

Naan-leipä teki kauppansa.

Tuttu näky tänä viikonloppuna - koira omi joka käänteessä lattialla olleen patjani.

Nyt aion lössähtää sohvantapaiselle katselemaan Emmerdalea, kun jotenkin unohdin sitäkin tällä viikolla seurata. Kaikkien painajaisten näkeminen ilmeisesti vaati veronsa. Nyt viikonloppuna nukuin kuitenkin jo hieman paremmin, mutta uneni jäivät lyhykäisiksi aamuvirkun seurani (enkä nyt tarkoita koiraa) vuoksi.

Univaivainen

En osaa enää nukkua öisin. En, vaikka olisin kuinka väsynyt. Ärh. Päivisin osaisin nukkua tuntikausia, painajaisten saattelemana. Näen nykyään koko ajan unia. Vartin päiväunienkin aikana ehdin jo nähdä unen. Onko se edes normaalia?

Viime yönä sain unen päästä kiinni vasta vähän puolen yön jälkeen, mutta heräsin jo ennen yhtä, luullen, että pitää kiirehtiä töihin. Vaikka oli pimeää. Yh. Nukahdin lopulta uudestaan, mutta kuulin taas kun postimies/-nainen rymisteli Aamulehden luukusta sisään joskus ennen neljää. Käppäilin vähän ja join vettä. Takaisin petiin. Luulin muuten taas, että pitää lähteä töihin. Olin nähnyt jo parit painajaisetkin. En enää muista mistä aiheesta. Nukahdin uudestaan. Kunnolla. Heräsin vasta herätyskellon sointiin ja kampesin itseni ylös heti, koska jos olisin hetkenkin maannut, olisin todennäköisesti herännyt seuraavan kerran vasta iltapäivällä - tai kahdeksalta, jolloin soi "APUA, MIKSET HERÄNNYT KLO 7:30!"-hälytys.

Työmatkalla kohtasin jälleen jonkinlaisen kummallisen aika-avaruusvääristymän, joita olen kokenut perjantaista asti. Internetin reittiohje sanoo, että kävelyyn menee n. 8 minuuttia. Ensimmäisellä kerrallani sain matkaan kulumaan melkein 15 minuuttia, mutta sen jälkeen olenkin kokenut outoja aikavääristymiä. Tämä aamu oli oudoin tähän astisista. Olin paniikissa, koska yleensä lähden kotoa varttia vaille, että varmasti ennätän (vaikka olen jo kokenutkin näitä aikavääristymiä), mutta tänä aamuna kotiaika meni hurisemalla ohi ja olin jo henkisesti myöhässä heräämisestäni saakka. Ovesta pääsin ulos kellon ollessa jo kymmentä vaille ja olin varma, että en kyllä ehdi yhdeksäksi. Kuitenkin gallerian ilmestyessä näkyviin kello oli vasta 8:53. Mitäh? Sekoittavatko ne taivaalla lentelevät tulipallot ajan kulkua Tampereen keskustassa?

Tapasin jo maanantaina töissä ihastuttavan vanhan rouvan Australiasta. Rouva on vieraileva taitelija ja kenties ihan pikkuisen höpsö, sillä mokkulansa pakkauksen sijaan hän toi tullessaan sukkahousupaketin... Ja eilen puhelimensa paketin... Tänään paketti oli oikea, mutta tarvittavat paperit puuttuivat. Mokkula-asiat saatiin silti selvitettyä. Oli miten oli, fantastinen rouva kaikin puolin, jutustelimme eilen pitkät tovit maahanmuuton kiemuroista ja matkustelusta samalla kun autoin häntä tietokonepulmien parissa.

Postiin pitäisi vielä ennättää huomenna, koska haluan todellakin saada nekin asiat hoidettua, enkä ole vielä tällä viikolla ehtinyt kun on ollut niin monen monta hommaa vaiheessa. Tänään sain joltain Krishna-tyypiltä pari kookospalloa 1,5 euron lahjoitusta vastaan, koska olin "mukava ihminen". Kivahan se. Joskus tuin Krishna-tyyppejä ostamalla jonkun psykedeelisen musalevyn ja kirjan, joka ei ihan yhtäkkiä avautunut. Krishna-tyypit tykkää musta. Se on kivaa. Jehovan todistajat nimittäin eivät tykkää...

Kävin nostamassa rahaa, lataamassa bussikortin ja ostamassa ruokakaupasta vähän evästä. Kotona odotti pyykinpesu ja ruokaakin piti tehdä, joten pilkoin viimeiset rosamundat ja heitin uuniin oliiviöljy-rosmariini-mustapippuri-valkosipuli-suola-seoksessa pyöriteltynä. Meinasin laittaa isän tekemät lihapullat sekaan, mutta pyykkejä lajitellessa ajantajuni katosi, enkä muistanut koko lihapullia ennen kuin oli liian myöhäistä. Niinpä kaveriksi päätyi espanjalaisia herkkutomaatteja ja raejuustoa.

Lemppariperunat.

Kookospallerot oli muuten hyviä, etenkin kahvin kanssa, jota päätin keittää ilta kahdeksalta, kun kerran muutenkaan ei öisin nukuta, vaikka en mihinkään kofeiinipitoiseen koskisikaan. KAPINA!

Viinirypäletertun ranka. Tuttu näky.

Vielä olisi kaksi päivää tällä viikolla töitä. Arkistointia luvassa lisää huomenna. Ja varmaan vielä perjantainakin. Ensi viikolla olenkin sitten omillani sinänsä, että henkilö, jonka sijaiseksi menen, ei tule enää olemaan pitämässä kädestä kiinni. Viikosta tulee varmasti melko intensiivinen, sillä perjantaina on luvassa avajaiset. Iik. Siitä on aikaa, kun olen ollut osallisena avajaisissa. Ja nyt olen itse se henkilö, joka tilaisuutta emännöi. Näyttelykoordinaattori. Hurjaa. Kuulostaakin hienolta. Miten pukeudun? Sössötänkö? Muistanko kenenkään nimiä? Diivaileeko joku? Kuinka käy?

Apua.

PS. Pyykkituvassa haisi taas ihan viemärille.
PPS. Kauniita unia.

Nipsunallen valokuvahaaste

Muistan hämärästi tällaisen haasteen vastaanottaneeni joskus vuonna kivi ja kala, jonkin edesmenneen blogini yhteydessä... Mutta nyt kaverini Nipsu heitti valokuvahaasteella ja onhan siihen toki vastattava. Haaste se olikin, koska tältä kannettavaltani ei kansioiden syövereistä kovin paljon kuvia löydy, kun putsasin koneen tuolla Usan reissulla ja laitoin uuden Windowsin. Löysin kuitenkin neljännen kansioni ensimmäisestä kansiosta (tykkään kansioista, eikä näin ollen neljännessä kansiossa ollut neljättä kuvaa) kuvan, jota en ole julkaissut blogissani, koska se on surkea:

Maaliskuussa Chicagon valoja lentokoneesta (kivasti vielä siiven kohdalta) kuvattuna, tärisevin käsin.

Kuva-haasteen idea oli:

1. avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se
3. selitä kuva
4. haasta neljä bloggaajaa tekemään sama

Niinpä haastan ihan uteliaisuudesta:

- Bisquitsin

- Elinan

- Fjordinnan

- Ioannan

Pastellisävyissä

Smoothiepömpelin pauloissa

Ankea sää masensi hieman tänä viikonloppuna. Ulkona on muutama aste lämmintä, mutta märkää ja harmaata, eikä siellä innosta liikkua mihinkään. Monitoimikone onkin siis ollut aktiivisessa käytössä, kun olen sekoitellut milloin mitäkin hörpittäväksi sopivaksi mössöksi. Eilen aamulla sulloin laitteeseen tuoretta banaania ja appelsiinia, sekä ananasta purkista. Sakeuttamisen nimissä mukaan lorahti myös vaniljajugurttia. Kylläpä oli hyvää!

Sokeria laitoin sekoitukseen ensimmäisen kerran vasta kun kokeilin, mitä saan aikaan maitorahkasta, mustikoista ja maidosta. Hedelmäsmoothiet eivät mielestäni sokeria kaipaa, jugurtissa on kuitenkin jo jonkin verran makua.

Aamupalalla tuli nautittua myös paistamani täysjyväpatonki, johon heitin puolikkaaseen lätta-margariinia ja toiseen puolikkaaseen kotitekoista omenahilloa (maailman paras hillo!). Kaveriksi raejuustoa ja tietenkin teetä. Taustalla onkin ystävältäni saatu Rooibos-tee Aavikkokerma, joka on ensimmäinen Rooibos-tee, josta olen pitänyt. Mmm. Tuolla aamupalalla jaksoinkin porskuttaa pitkälle alkuiltaan saakka, jolloin tein uunissa suosikkiani - yrttilohkoperunoita. Kaveriksi isän tekemiä lihapullia pakkasesta ja maailman parhaita pikkutomaatteja Espanjasta. Nams!

Tänään en ole vielä smoothieta askarrellutkaan, mutta ajattelin tehdä banaani-appelsiinismoothien ihan kohta... Addiktio on melkoinen. Tuleepahan kerrankin syötyä hedelmiä oikein tosissaan! Ajattelin kokeilla tässä joku päivä myös kenties jonkinlaisen omatekoisen pastakastikkeen värkkäämistä tai jotain muuta suolaista, ehkä keittoa. Olen kuin pikkulapsi, joka on juuri saanut uuden lelun...