Aurinkoinen, mutta tuulinen sää houkuttelee niiiiin tuonne parvekkeelle... Äh, en malta odottaa, että saamme sen kesäkuntoon. Kävin hakemassa kevätfiilistä kaupungilta samalla kun vein Mikelle herran unohtaman bussikortin. Söimme subit ja sen jälkeen pörräsin Yves Rocherin kautta Sokokselle, mistä hain äidille lahjakortin, Mikelle silmänympärysgeeliä (ihan oikeasti), sekä itselleni ripsarin.
Yves Rocherille oli tullut jotain uutta ja ihanaa. Kaksi uutta, simppeliä tuoksusarjaa, syreeni ja ruusu. (Nettikauppa sanoo, että niitä on vielä sitruspuun kukkakin, mutta sitä en liikkeessä nähnyt.) Ryntäsin ensimäisenä tuoksuttamaan syreeniä, jonka ensimmäinen fiilis oli... "Tämä tuoksuu ihan kesältä!" Ikävä kyllä tuoksu tuntui katoavan iholtani hyvin nopeasti, kun taas alusta alkaen aivan valloittava ruusu jatkoi ihanaa tuoksuaan aina kotiin saakka, osoittaen näin, että tein oikean valinnan pitkään pähkäiltyäni, hankkiessani pikkuversion ruusuntuoksusta kotiin. Samaan sarjaan kuuluu myös suihkugeeli ja kosteusvoide, mutta niitä en nyt tarvinnut, joten jätin ne (vielä) kauppaan. Toivottavasti liikkeisiin saadaan tuo kolmaskin tuoksu vielä, uskoisin sen olevan hyvä. Luulen, että himoitsin tätä ruusu-unelmaa niin kovasti, koska se muistutti minua heti aikoinaan Usasta Victoria's Secretiltä hankkimastani Delicate Petals -tuoksusta (johon en kyllä muista ruusun kuuluvan), jota ei enää valmisteta ja jonka olen käyttänyt loppuun...
Samalla Yves Rocherilta tarttui mukaan myös piskuinen mini-kynsilakka hehkuvassa sorbettisävyssä (kuvassa punainen), jota aionkin kokeilla hetimiten!
Ainut miinus tässä reissussa oli lähellä tehtävä rakennuksen purkaminen/hajoittaminen/kivien pois kerääminen, joka levittää hienon hienoa kivipölyä joka puolelle... Tuntuu yhä siltä, että suussa ratisee hiekka ja huulirasva on ihan rakeinen... yh. Suihkuun, mars!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti