Uudet korut ja uusi otsis

Torstai oli sinänsä huippu päivä, että aamusta postimies toi ovelleni pienen paketin, jonka tunnistin heti Vatne Designsin pakkaukseksi. Voitin kesäkuussa (muistaakseni) Vatne Designsin Facebook-arvonnasta kauniit, hennot hopeiset korvarenkaat (kuvassa vasemmalla), joissa on mintun vihreät Swarovskin kristallit. Entuudestaan en mitään tallaista ole omistanutkaan ja nyt olenkin miettinyt mitä kummaa näiden kanssa käytän, mutta käyväthän nämä nyt melkein mihin vaan, ovat sen verran hentoiset (ja ihanat). Samassa paketissa sain myös uudet korut eräiden aikoja sitten hankkimieni korvakorujen tilalle, joiden liima oli karannut sen verran, että "piikki" irtosi taustasta. Melko mahtavaa asiakaspalvelua, sanoisin!

Perjantaina puolestaan leikkasin otsahiukseni taitavasti Fiskarsin yleissaksilla ja hyväthän niistä tuli! Säästyipä siinäkin hommassa muutama euro... Samalla askartelin itselleni epämääräisen sivunutturan. Tuohon kuvan paitaan minulla puolestaan on viha-rakkaus-suhde. Sen alla on valkoinen perus "alustoppi", koska jos satun kumartelemaan, paljastan yhtä sun toista. Paidassa on myös aavistus jonkinlaista pientä pussihihaa, joka tahtoo aina pömpöttää miten sattuu. Väri on hento vaaleaanpunaiseen taittuva beige, melkein ihoni värinen, mutta ei aivan. Rakastan sitä väriä, mutta yleensä yhdistän tuon puseron mustaan, koska se on tosiaan aika haljun näköinen päälläni. Olen hankkinut paidan vuosikausia sitten H&M:ltä, muistaakseni Seinäjoelta... Heh...

Tänään olen reippaana tyttönä pyöräyttänyt maukkaan mustikkarahkapiirakan ja Mike puolestaan on tehnyt meille kotitekoiset (ja maistuvat) juustohampurilaiset, joten kaloreissa löytyy.

Hyvää viikonlopun jatkoa vaan kaikille!

Sekametelisoppaa

Tänään meillä syötiin pastaa. Edellisestä kerrasta olikin jo hetki ehtinyt kulua ja olin sattumoisin viettänyt aamupäivän pastareseptikirjaani selaillen, joten niinhän siinä sitten kävi. En kuitenkaan tehnyt kirjan reseptillä pastaa, vaan ostin summissa jotain aineksia ja iskin kaiken sekametelisoppa-periaatteella pataan ja odottelin jännityksellä mitä siitä tulee.

Pohjana oli täysjyväpenne, jota keitin kokonaisen pussillisen. Sen kaveriksi heitin purkillisen basilikaista pestoa, sekä purkillisen kolmen juuston ruokakermaa (ilmankin olisi näin jälkikäteen pärjätty). Päälle nakattiin hieman valmiiksi paistettuna kaupan lihatiskiltä ostettua kananrintaa, tuoretta basilikaa ja koristeellisesti asetellut kirsikkatomaatit. Mike tuntui tykkäävän ja tykkäsin minäkin, tosin jonkinlainen toinen juustohässäkkä olisi ehkä sopinut paremmin. Emmental-gouda-cheddar-ruokakerma oli hilppasen erikoinen. Pelkällä pestollakin olisi tosiaan selvitty, olisi tullut varmaan ihan maukas. Tuota Rainbown täysjyväpenneä ostan kyllä toistekin, koska siinä oli itsessäänkin jo tosi hyvä maku ja kaiken lisäksi pussillinen maksoi vain euron ja siitä teki ison kattilallisen.

Eilen nautiskelin kotimaisia kirsikkatomaatteja mozzarellasalaatin kera...

Saattaa olla, että siskoni (nuorempi isosisko) tulee huomenna täällä pyörähtämään, sillä oli kiinnostunut menemään asuntomessuille (tykkäsin pienenä (!) käydä niissä ahkeraan) kaverinsa kanssa. Ensi viikon alussa toisen siskon poika kihlattuineen puolestaan on tulossa vierailulle pariksi päiväksi ja viikon lopulla olemme itse menossa syömään Miken esimiehen luo - ja samalla tapaamaan heidän pientä terrieriään, jota todennäköisesti tulemme hoitamaan omistajien lähdessä viikonloppureissulle syksymmällä.

Lauantaina onkin jo Miken viimeinen työharjoittelupäivä (tosin vain pari tuntia) ja maanantaina koittaa paluu koulun penkille. 13. elokuuta Mike aloittaa osa-aikatyöt nykyisessä harjoittelupaikassaan, mutta jatkaa samalla osan viikkoa koulussa. Mukavaa, että edes toinen meistä saa vähän jalkaa oven rakoon, mitä töihin tulee... Työkokemus on valttia!

Oh Danny Boy

Naapurin selkeästi uhmaikäinen pikkutyttö innoitti allekirjoittaneen tänään hakemaan huilun kellarista ja puhaltelemaan siihen ensimmäistä kertaa ehkä 15 vuoteen. Voisin sanoa, että kyseessä oli melkoinen elämys.

Heräsin tosiaan n. 8:20 siihen, että ikkunan alta alkoi kuulua verta hyytävää kirkumista. Ei tarvinnut edes mennä katsomaan, kun arvasin kuka siellä oli... Naapurin pikkutyttö on vetänyt nyt viimeisen viikon ajan jotain aivan käsittämättömiä itkupotkuraivareita, joilta ei säästy kukaan missään. Tänä aamuna vedettiin pohjat, kun "konsertti" alkoi jo ennen kuin keskivertolomalainen edes sai silmänsä auki.

Se ääni, mikä siitä lapsesta lähtee on jotain aivan käsittämätöntä. Se ei ole itkua eikä kiljuntaa, vaan jonkinlaista rähinällä tulevaa kirkumista. Sellaista ääntä ei tulisi yhdenkään pikkutyttösen päästää suustaan. Lapsen vanhempia tämä ei ilmeisesti häiritse, sillä he eivät siihen mitenkään puutu - mitä nyt vapauttamalla lapsensa tuonne luonnon helmaan, niin että kaikki 4-5 rappua saavat noista sulosoinnuista nauttia sen sijaan että lapsukaisen kapasiteetti kahlittaisiin neljän seinän sisään. Nukumme etenkin kesäaikaan ikkuna auki, joten täytyy sanoa, että tämän aamun herätys ei ollut sieltä parhaasta päästä. Sain jo uudestaan unen päästä kiinni, kunnes 20 minuuttia myöhemmin mekkala alkoi taas. Laitoin ikkunan kiinni, mutta eipä se paljon auttanut kun tenava oli parkissa tuossa ikkunan alla kirkumassa täyttä kurkkua. Luovutin sitten ja nousin ylös.

Lapsukaisen aariasta intoutuneena lähdin sitten kellariin tutkimaan, josko sieltä löytyisi vielä wanha huiluni, johon en ole koskenut sitten yläasteiän. Löytyihän se. Hipsin takaisin asuntoon ja pistin huilun kasaan. Sitten ihmettelin hetken aikaa että mites ne sormet taas tulikaan. Sain puhallettua yhden oktaavin huilusta ulos, joten siitä inspiroituneena aloin etsiä "Easy Sheet Music for the Flute" hakusanoilla googlesta nuotteja. Kaikenlaista sieltä sitten löytyikin, tosin ne menuetit, joita joskus 13-vuotiaana soitin ulkomuistista muotoilivat naamani kysymysmerkin muotoon, joten aloitin sitten suosiolla Irlantilaisesta kansanmusiikista ja Danny Boysta. Naapurit ovatkin varmaan nyt hyvin kiitollisia kuunneltuaan tänään suunnilleen 2 tuntia kun etsiskelin huilusta 2. oktaavia ja yritin päästä Danny Boyn kunnialla läpi. Pääsin lopulta aika hyvin... Huomenna sitten lisää. Täytyy kyllä tunnustaa, että taidot on aika iloisesti ruosteessa. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että huilun soittaminen on melkein kuin pyörällä ajoa... Kyllä se siitä.

Kukkapenkin yllätys

Mikäs se siellä parvekkeen kukkalaatikossa mönkii?

Parempi kysymys lienee... miten ihmeessä etana pääsi 1. kerroksen parvekkeen kukkalaatikkoon? Mikäli se todellakin kiipesi sinne, on sen täynyt taittaa matkaa päivä jos toinenkin ja suoriutua melko uskomattomista haasteista. Tosin, aikani tätä tutkittuani tulin siihen tulokseen, etten edes yllättyisi, sillä sen verran erinomaisesti tämä jättietana (tai kotilo, todennäköisesti jonkinlainen lehtokotilo) kiipeili jos jonkinlaisella korrella, varrella ja lehdellä. 

Etanakin näyttää kesällä ruskettuvan. Kotelon alla normaalisti suojassa nököttävä osa on paljon vaaleampi, kuin muu etana... Mielenkiintoista.

Venyy, muttei katkea.

Täytyy kyllä myöntää että koin melkoisen järkytyksen kun orvokeita leikatessani tämä sattui lötköttämään yhden kukkasen varrella... Olenhan nyt ennenkin etanoita nähnyt, mutta en kyllä ihan äkkiä odottanut niitä parvekkeellani näkevän. Kysymys kai kuuluukin nyt... onko niitä tuolla useampia? Lisääntyykö tämä yksikseen vai tarviiko ystävän?

Tämä oli varsin sosiaalinen etana, joka ei turhia ujostellut.

Koska etanat saattavat herkutella kasvien juurilla (mistä ehkä johtuu parin orvokin epämääräinen rötköttäminen), katsoin parhaaksi viedä etanan alas nurmikolle. Mike tarjoutui heittämään sen sinne, mutta en ollut ihan vakuuttunut, että poloinen selviytyisi lennosta kolhuitta, joten lähdin Miken kanssa valikoimaan sille uutta asuinpaikkaa sellaisesta paikasta, jossa ihmiset eivät kulje, niin ei jää ainakaan ihan heti kenenkään kengän alle. Tuostapa oltaisiin saatu mukava lemmikki, jos meillä olisi ollut sille joku sopiva uusi koti...

Vas. Jennin nimipäivän kunniaksi / Oik. Oman parvekkeen antimia

Ostin eilen itselleni sievän sinivioletin Saintpaulian, joka pääsi edustuspaikalle työpöytääni somistamaan. Toivottavasti osaan huolehtia siitä niin, että se kukkii vielä uudestaankin ja pitkälle syksyyn. Omalta parvekkeelta leikkasin valtavaksi kasvaneista orvokkipuskistani kasan keltaisia (ja keltapinkkejä) isoja orvokkeja ja kimpun pieniä syvän sinisiä orvokkeja. Samalla napsaisin myös pelargoniasta pari komeaa kukkaa kotia kaunistamaan. 

Täytyy kyllä sanoa, että omasta mielestäni paras asia kesässä on ehdottomasti kauniina kukkivat kukat - sekä kotona, että luonnossa! ...Ja yllättävät etanat?

Perjantaita

Viikko on hujahtanut jotenkin ohi ja nyt ollaan jo perjantaissa. Viikonlopulle ei ole sen kummemmin mitään suunnitelmia (yllätys), jänskätetään vähän miten Miken koneen kanssa käy kun isompi kovalevy (jolla on kaikki olennainen) vetelee viimeisiään... Se on sitten 80 euroa repäistävä jostain uuteen kun se lopulta tuosta poksahtaa...

Itse repäisin eilen tekemällä herkullisen fetasalaatin Lidlistä aiemmin ostamastani fetasta (oli muuten huippu hyvää), sekä lähimarketin rucolasta, kirsikkatomaateista, punaisesta paprikasta ja kurkusta, sekä perus ruukkusalaatista ja kuorituista auringonkukansiemenistä höystettynä oliiviöljyllä ja valkoviinietikalla. Siitä olikin jo ainakin kuukausi, kun olin viimeksi nauttinut (vanhempieni tarjoamaa) salaattia. Salaatit maistuisivat päivittäiseksi lounaaksi erinomaisesti, mutta ainekset parin päivän salaatteihin maksavat kuitenkin vähintään 7 euroa (jos mukaan ei lasketa juustoa), joten kallistahan tuo meidän budjetilla on.

Muuten viikkoon on kuulunut jonkin verran photoshoppailua (kaveria autellen), lukemista, työpaikkahakemusten kirjoittelua ja ruokakauppareissuja. Vielä olisi tänään suunnitelmissa mennä piipahtamaan Lidlissä jonkun tarjouksen perässä ja kylppäri pitäisi siivota. Eilen otin urakaksi tyhjentää & pestä jääkaapin ja järjestellä sen uuteen uskoon. Pesin samalla keittiön ja järjestin vähän muitakin kaappeja, jotka olivat päässeet epämääräiseen kuntoon. Päivä on ollut kaunis, sopivan lämmin ja aurinkoinen - kunnes yhtäkkiä taivas avautui ja sieltä putosi muutama tonni vettä niskaan... Piha lainehti viidessä minuutissa, mutta kylläpä ilmakin raikastui. Kohta tuo tihkukin kai loppuu niin pääsen pyörän selkään - sitä ennen viimeistelen Miken CV:n...

Hyvää viikonloppua!

Herkut halvemmalla

Kävin eilen Lidlissä ostoksilla. Meiltä on lähimpään Lidliin matkaa aika tarkalleen 2 km ja kun sateessa sattui viimein tulemaan tauko, painelin sinne pikapikaa pyörällä. En ollut käynyt tuossa Lidlissä vielä koskaan ja yllätyin positiivisesti, koska kaupassa oli oma leipomo! En voinut vastustaa kiusausta napata mukaan paria uunituoretta maalaisvoisarvea... Ah... Noin muuten sain hassattua reissuun n. 34 euroa ja kaiken kotiin roudaaminen olikin sitten vähän haasteellisempaa...

Pyörä on lastattu.

Sainkin muuten sotkea aika ripeästi kun ukkonen alkoi jyrähtelemään ja taivas ripautteli taas vähän vettä, uhaten avautumisellaan. Reppu oli kyllä aivan mainio idea ottaa mukaan, koska sinne sai kätevästi sullottua kylmälaukun ja kaiken painavimman materiaalin. Tuo reppu on muuten ollut yksi parhaista 10 euron ostoksista ikinä, sillä se on todella mukava selässä (pehmusteita löytyy) ja sen saa tukevasti kiinni myös etupuolelta, rinkan tapaan.

Ja tämän kaiken sillä rahalla sitten sai.

Yritin ostaa pääasiassa niitä, mitä joko ei saa naapurista tai sitten ei saa noin halvalla. Ostin siis jopa kaiken maailman herkkujakin tänne, kuten Jenkkityylistä Cookie Dough -jätskiä, Suklaahippukeksejä (joihin Mike kävi käsiksi heti kun ne tulivat kassista ulos), vohveleita, jonkun riisisuklaalevyn ja vanukasta... Lidlin pekoni on myös vaivaiset 75 senttiä pussukka, joten ostin sitä pari pakkausta. Ostin myös jotain cappucino-jauhetta, kun oli edullista, mutta se ei kyllä ollut mitenkään järin herkullista (eikä kyllä muistuttanut kahvia mitenkään)... Ostin myös juustoa, kevytrahkaa, jogurttipönikät, appelsiininektaria, mozzarella- ja fetajuustot, raejuustoa, hampurilaiskastiketta (Mike kaipaili sitä tehdessään joku aika sitten cheese burgereita) ja Fair Trade Darjeeling-teetä.

Se on muuten kiva kun on kaikkia herkkuja taas talossa, niin mun ei yhtään tee mieli syödä niitä... Tämä on sitä varsin erikoista käänteispsykologiaa kai. Ostinkin sitten pitkästä aikaa ruokakaupasta tänään salaattiainekset huomiselle silläkin uhalla että loppu kuusta olemme päivän sitten syömättä lounasta... Todennäköisesti teen fetasalaatin joko erikseen tai sitten päivällisen kaveriksi.

Kenkäunelmia

Vagabond Code 109,00 euroa @ Brandos

Sivuvetoketju on huippukätevä!

Olen jo pidemmän aikaa kaipaillut itselleni sellaisia välikauden kenkiä, joita voisi pitää kun on liian kylmä kesäkengille ja liian kuuma talvikengille. Jotain mikä ei näyttäisi tennarilta... Ehtona uusille kengille olisi se, että ne olisivat ruskeat. Mielellään mahdollisimman lähellä nk. konjakin ruskeaa, jota löytyy mm. lempparilaukustani. Samalla kenkien tulisi olla matalat, mutta ei aivan tasapohjaiset. Niissä saisi olla vähän vartta, niin märällä kelillä ei heti jalat kastuisi. Vagabondeissa tiedän olevan omalle jalalleni sopivat lestit, joten tämä malli on tällä hetkellä ykköskilpailija. Tietenkin ongelmana on sitten se, että millaisia operaatioita tässä pitää suorittaa, että saisin itselleni 109 euron kengät? Tarkoituksena olisi muuten lähinnä käyttää kenkiä tummansinisten farkkujen kaverina.

Buffalo ES 11070 87 euroa @ Brandos

Ylläoleva kenkä olisi ihan varteenotettava kilpakumppani, etenkin nyt kun niiden alkuperäishinnasta (109 euroa) on alennettu reippaasti. Hätätilanteessahan voinkin sitten lähteä näillä ratsastamaan, sillä ovat ihan samanlaiset kuin ratsastaessa käyttämäni jodhpur-kengät, mutta vaan ruskeana! Näistä löytyy vähän enemmän kantaa ja sen näköiset pohjat, että näillä voisi varmaan tepsutella vähän jäisemmilläkin keleillä - toisin kuin noilla Vagabondeilla, joissa näkyy olevan ihan sileät pohjat. Kumia kuitenkin molemmissa - mikä on ehdoton.

Näiden lisäksi tarvitsisin vielä kumisaappaatkin... Ja niilläkin on nykyään uskomattomat hinnat!

Budjetti: 2,50 euroa päivä

Sanoisin, että tämä tuleva viikonloppu vaati jo hieman luovuutta, mitä tuli ruokaostoksiin. Perjantain, lauantain ja sunnuntain ruokiin oli nimittäin jäljellä 16 euroa, tarkoittaen hieman reilua 2,50 euroa per henkilö päivää kohden. Se ei ole kovin paljon.

vas. Huhtikuussa kerättyjä ruokien hintoja / oik. Findus Classic Wok valmistumassa

Olimme nyt sen verran onnekkaassa asemassa, että kotoa löytyi jo useammat, hintavammat perusjutut, sekä täysjyvämakaronia, joten selvisin tänään kaupasta ostamalla vain 1,5 L appelsiinimehua, 1,5 L kevytmaitoa, 400g naudan jauhelihaa (edullisinta sellaista), hunajaa, mansikkahilloa, juurespihvejä sekä bonuksena hyvässä tarjouksessa olleita vihreitä viinirypäleitä ja aterian jälkkäriksi vielä Miken herkkua, suklaavanukasta, joka ei muutenkaan maksa kuin 0,53 senttiä purkki, mutta oli nyt -30% alessa, päiväyksen lähestyessä. Koko hommalle tuli hintaa 15,59 euroa, eli aika tarkalle meni.

vas. Valmis kasvisateria / oik. Jääkaapin vakioasukkaat: appelsiinimehu & maito

Tälle päivälle oli ateriana juurespihvien kaveriksi jo aiemmin viikolla ostamani wokki (se oli tarjouksessa) ja loppu viikonlopun olisi tarkoitus syödä lihamakaronilaatikkoa, jonka teen huomenna. Aion myös jossain vaiheessa tehdä joko skonsseja tai pannukakun (tai molempia), sillä kummatkin ovat maistuvia, edullisia ja ihan täyttäviäkin ja niihin löytyy yleensä aina kotoa aineksia. Toki myönnän suoraan, että mikään laihduttajan ruokavaliohan tämä ei nyt ole, mutta ironista kyllä, kun lakkasin laskemasta kaloreita ja murehtimasta turhia, putosi painokin itsestään 1,5 kiloa... taas vaihteeksi. Eli pannaridieettiä sitten vaan kehiin?

Ja vaatteina ei mitenkään maailman parhaiten istuvat farkut (ainakaan näissä kuvissa)

ja ikisuosikkini, Usasta hankittu hulmuhihainen sininen, rento t-paita.

Olen kyllä oppinut viime aikoina hyvin säästelijääksi ja harkitsevaksi kuluttajaksi! Ehkä oli jo aikakin? Olen yleensä aina ollut hyvin pitkälti "tili tuli, tili meni" -tyyppiä, mutta ehkä meistä kahdesta huolehtiminen on hieman opettanut tuota rahan hallintaakin, kun enään ei ole vain omista syömisistä kiinni. Nykyään vertailen paljon hintoja ja tuotteiden laatua, mutta pyrin silti samalla ostamaan myös esim. luomua tai Reilun Kaupan tuotteita, siinä missä voin. Suosin kuitenkin paljon noita lähikaupan Rainbow (ja joskus Xtra) -tuotteita, jotka mielestäni ovat melkeinpä yhdeksässä tapauksessa kymmenestä yhtä hyviä, kuin kalliimmat kaverinsa. Kokeilen mielelläni uusia tuotteita, mutta muutamia vakioita on, joista en aivan hevillä luovu ja sitten taas muutamia sellaisia, joista voisin ostaa halvempaakin, mutta mistä en halua pihistää. Maanantaina aionkin juhlia ja ostaa ainekset kunnon salaattiin! Hurjaa!

Mutta näillä mennään nyt ja hyvää viikonloppua!

PS. Mainittakoon vielä, että säästämme kyllä pienen omaisuuden ostamalla nykyisin -aina- kaikki leipämme suoraan leipomon tehtaanmyymälästä!

Hölkkää hyttysten keskellä

Jos olisin Amerikan alkuperäiskansojen jäsen, saattaisi tämän illan perusteella nimeni hyvinkin olla "Hölkkää hyttysten keskellä", sillä sään vihdoinkin kirkastuttua (tai siis ei satanut hetkeen) potkaisin itseni ulos tästä kämpästä ja ponnahdin kohti metsää. Heti metsäpyörätielle päästyäni näin pari koiranulkoiluttajaa kera ruskeatäpläisen koiran, joka pysähtyi tuijottamaan minua. Kun olin ohittamassa ulkoiluttajia, kuulin heidän kutsuvan koiraa Bellaksi ja siinä vaiheessa päässäni loksahti palaset paikalleen. Olin Milon kanssa törmännyt Bellaan ehkä kuukausi sitten. En siis voinut vastustaa kiusausta pysähtyä itsekin ja antaa Bellan tulla haistelemaan. Hauva heilutti häntäänsä ja nuoli kättäni, kun olin ensin sitä vähän silitellyt. Omistajat varoittelivat siinä samalla minua metsän hyttysvallankumouksesta. En kuitenkaan osannut arvatakaan millaisista määristä hyttysiä oli kyse. Rauhallisesta metsäkävelystä ei oikein tullut mitään, joten kiitin onneani siitä, että olin älynnyt laittaa lenkkarit jalkaan ja näin ollen kirmasin melkoista haipakkaa metsän läpi puuskuttaen... Ei mitenkään hirvittävän elegantti näky varmaankaan, mutta yllätyin positiivisesti siitä, että kunto sentään kesti...

Onneksi metsästä päästyäni hyttysetkin vähenivät ja sain puuskuttaa rauhassa kävelyvauhtia jonkin matkaa. Piiskasin silti itseäni vähän lisää ja otin vielä muutamat hölkkäpyrähdykset ennen kotiin pyörtämistä. Lämmintäkin oli reilut 20 astetta, joten hupparissa tuli pikkuisen kuuma. Olin laittanut sen päälleni juurikin potentiaalista verenimijäjoukkoa karttaakseni, vaikka arvelinkin, että kuuma tulisi. Ja tulikin sen verran, että kotona syöksähdin suoraan suihkuun.

Hölkkäämiseen innostuin varmaan nyt siksi, että Mike on tässä muutamaan otteeseen käynyt vähän juoksemassa ja minä puolestani olen aktiivisesti nähnyt unia, joissa olen juossut milloin mihinkin varsin kepeästi. Todellisessa maailmassa en kuitenkaan loiki sulokkaasti kuin gazelli vaan puuskutan lähinnä höyryveturin tyyliin eteenpäin norsumaisen elegeantisti. Olen kyllä monesti miettinyt miten hienoa olisikaan jos oikeasti osaisi oikein kunnolla juosta. Ei mitään sipsuttelua, vaan todellista juoksua, viima kasvoilla ja askel kepeänä. Mutta ei sitä niin vain lähdetäkään...

Ensi viikolla voisin ehkä tehdä jotain niinkin jännittävää kuin käydä kaupungilla ja ehkä nähdä kaverianikin siinä samalla. En ole poistunut kotinurkilta (paitsi pyörälenkille) sitten sen jälkeen, kun vanhempani kävivät täällä viimeksi ja se oli ennen juhannusta...

"Olen melkein suomalainen mies."

Mike on nyt majaillut Suomen kamaralla semmoisen 10 kuukautta. Niin se aika vierähtää! Kuinkas Suomeen on sitten asetuttu? Päätin kysyä herralta itseltään...

Mitkä olivat ensimmäiset ajatuksesi, kun saavuit Suomeen - tällä kertaa pysyvästi?
- Odotin kaikkea uutta mitä näkisin ja tekisin, nyt kun olen täällä "maailmalla". Ja se oli ehkä hieman ylivoimaiselta tuntuva tunne, mutta en antanut itselleni mahdollisuutta kokea ja omaksua ihan kaikkea kerralla. Yritin ensin suhtautua muuttoon, kuin olisin vain ollut vierailulla.

Mitkä olivat ensivaikutelmasi uudesta kodistasi?
- Olin hyvin yllättynyt mitä säähän tulee. Oli aurinkoista, mutta viileää, hyvin kaunista ja virkistävää myöhäiskesää. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että uusi kotini (asuntomme) oli hyvin rentouttava, mistä ehkä johtuikin, että nukuin aika pitkälti ensimmäiset kaksi viikkoani täällä... Todennäköisesti siksi, koska elämäni Usassa oli hyvin hektistä, enkä juuri ehtinyt nukkua.

Mistä suomalaisista ruuista pidät eniten ja miksi?
- Lihamakaroonilaatikosta, koska se on edullista, mutta täyttävää ja ravinteikasta. Karjalanpiirakoihin tutustuihin jo kauan sitten ja joskus niitä on vain pakko saada - Earl Grey teen kanssa. En kuitenkaan halua niiden päälle hirvittävää kasaa voita. Puolukkamehu. Pidän oikeastaan kaikista marjoista, mutta puolukkamehua meillä oli alkuun paljon ja pidin siitä kovasti. Haluaisin sanoa, että ei ole niinkään tiettyjä suomalaisia ruokia, mistä pidän vaan enemmänkin tavasta millä suomalainen ruoka on valmistettu, amerikkalaiseen verrattuna. Suomessa käytetään enemmän aitoja aineksia, minkä ansiosta ruuasta tulee hyvin täyteläistä. Pidän erityisesti suomalaisista laatikkoruuista, esim. jouluruuat. Kerron usein amerikkalaisille, että suomalaiset jouluruuat ovat kuin kaikki parhaat amerikkalaiset jouluruuat sekoitettuna yhdeksi sörsseliksi. Niin ja etenkin palatessani aiemmilta Suomen vierailuilta kotiin, ikävöin ruisleipää...

Mistä suomalaisesta ruuasta ET pidä ja miksi?
- En pidä kiisseleistä, mikä on hyvin tyypillistä meille amerikkalaisille, koska pidämme kaikesta mikä on rapeaa... mutta kammoksumme limaisen tuntuisia ruokia. En myöskään pidä kalasta, jota ei ole valmistettu perinteisin tavoin, esim. kylmäsavulohi. Mämmiä en ole maistanut, koska sanot sen olevan pelottavaa.

Oletko omaksunut jotain suomalaisia sanontoja?
- "Siis mitä v*ttua!" (Mike nauraa) En ole oikeastaan oppinut muita sanontoja kuin kaikkia kirosanoja, koska ne on vähän pakko opetella suomeksi...

Entäs tapoja?
- En ole tarpeeksi suomalainen tietääkseni. Olenko sinusta? Sanoisin, että olen tainnut selvitä ilman suomalaisia tapoja. Pidän kuitenkin mielen avoimena...
Mikä suomalaisissa on parasta?
- Sanoisin, että suomalaisilla on parempi arvomaailma kuin amerikkalaisilla. Suomalaiset eivät ole niin pinnallisia. Suomalaiset eivät ehkä ole niin ystävällisiä, mutta he ovat aitoja ja sanovat, mitä tarkoittavat, kun päätyvät kanssasi keskusteluun.

Mikä pahinta?
- Hmmm... Tätä pitää miettiä. En ole ajatellut tätä, koska en yleensä ajattele kovin negatiivisesti. Puhuimme siitä, miten mielestäsi suomalaiset ovat useasti julkisesti päissään, vaikka klo 8 torstaina. Siitä tuli mieleen, että jotkut miehet Suomessa eivät selvästikään välitä omasta imagostaan, toisin kuin Usassa. Kohtaan päivittäin miehiä, jotka joko haisevat hirvittävän pahalta, näyttävät likaiselta tai kuljeskelevat ympäriinsä päissään. Yleensä nämä miehet ovat siinä 40 ikävuoden paikkeilla. Ilmeisesti nämä miehet ovat unohtaneet julkisen käytöksen etiketin.

Mikä Suomessa asumisessa on ollut erilaista Usassa asumiseen verrattuna?
- Suomessa on enemmän erilaista kuin kukaan voisi koskaan arvatakaan, ellei olisi muuttanut Atlantin yli. Ovenkahvanne ovat erilaiset, valokatkaisimet ovat erilaiset... tapa, jolla verhot laitetaan ikkunoihin (meillä verhokiskot), muistilehtiöt... Tiedät mitä tarkoitan. Nämä ovat vain asioita, nämä eivät edes ole niitä olennaisia asioita... Tämä on niin laaja asia, että sitä on vaikea summata yhteen.

Kuten jo sanoin, priotiteetit ovat täällä erilaiset, kuin Amerikassa. Suomalainen elämäntapa on progressiivinen ja se tuntuu muuttuvan nopeammin kuin amerikkalainen. Muutos tulee hitaammin Amerikassa, ensinnäkin siksi, koska Amerikka on suurempi. Ja toiseksi, koska Amerikassa on vallalla idea, että kukaan ei voi muuttaa sinua, ei edes hallituksesi.

Miten olet mielestäsi sopeutunut Suomessa asumiseen?
- Todella helposi, ehkä koska en ole kuten useimmat ihmiset. En muodosta niin läheisiä suhteita paikkoihin ja ihmisiin, kuin mitä monet muut. Olen aika introvertti ja jos minulla on ne asiat jotka ovat minulle tärkeimpiä, olen tyytyväinen.

Oletko kokenut syrjintää tai rasismia?
- Hyvin vanhat ihmiset tuntuvat rakastavan minua, kuten Amerikassakin. Keski-ikäiset ihmiset tuijottavat minua tai katsovat epäluuloisena (sama ikäryhmä, joka haisee ja juopottelee). Nuoremmat ihmiset ovat kiinnostuneita puhumaan kanssani, kunhan pääsevät yli ujoudestaan puhua englantia. Luulen, että tästä näkee miten eri ikäryhmät Suomessa reagoivat ulkomaalaisiin.

Mitä haluaisit tehdä Suomessa esim. seuraavan viiden vuoden aikana?
- Haluaisin hankkia itselleni ammatin, koulutuksen. Haluaisin ratsastaa hevosilla. Haluaisin mahdollisuuden liittyä School of European Swordsmanship -kouluun (miekkailua). Haluaisin hankkia liskoja ja koiria. Haluaisin oman työhuoneen...

Voisitko ajatella asuvasi Suomessa loppu elämäsi?
- Kyllä. Toivon yhä voivani asua elämäni aikana useissa paikoissa, mutta uskoisin, että Suomi on vakaampi paikka asua kuin useimmat muut. Mutta kaikki mitä haluaisin nähdä on lyhen matkan päässä täältä.

Mitä ikävöit Usasta?
- Ikävöin muutamia asioita, joita sain helposti Usassa, mitä ruokaan tulee. Muutamia variaatioita ja valmistustapoja, joita en tunnu saavan Suomesta, jos tajuat mitä tarkoitan. Ruokaan liittyen ikävöin myös sitä, miten helppoa oli pistäytyä missä tahansa ruokakaupassa ja ostaa juuri leikattu, täytetty pihvi tai jotain sellaista.

Tietenkin ikävöin perhettäni ja ystäviäni. Voisin kuitenkin sanoa, että kaikki asiat mitä ikävöin Amerikasta on kuitenkin vain asioita, esineitä. Ikävöin sitä itsevarmuutta, mikä minulla siellä oli, esimerkiksi kun olin töissäni johtotehtävissä. Täällä minun täytyy tavallaan löytää se itsevarmuus uudestaan, lähinnä kielen takia. Amerikassa olin menestynyt, täällä oikeastaan aloitan aivan alusta.

Tähän joku tosi mukaansatempaava otsikko

Takapihalta löytyy vekkulia kasvillisuutta.

En tiedä teistä, mutta olin kyllä jo kaipaillut vähän sadetta. Koko viikko on ollut varsin lämmin ja aurinkoinen ja noh, nihkeä. Nyt sitä vettä tuli sitten reippaamalla kädellä (ja tulee varmaan vielä illan mittaan lisää) ja ukkostakin on luvattu, tosin en ainakaan vielä ole kuullut mitään. Olen ollut nyt hieman jumissa, mitä bloggaamiseen tulee, ehkä siksi, että en oikein ole tehnyt mitään tai käynyt missään, joten ei ole hirvittävästi mitään sanottavaa. Toivon mukaan tilanne tästä viikon sisään hieman piristyy.

Kävin tosiaan jutustelemassa työmahdollisuuksistani tuolla Junior Academyssä ja mietin sitten jälkikäteen, että hehän periaatteessa tekevät sen, mitä työvoimatoimiston pitäisi tehdä. He lähettävät puolestani CV:tä eteenpäin, mikäli bongaavat firmoja, joissa kaipaillaan jotain kaltaistani henkilöä. He mainostavat osaamistani ja ehdottavat sitten n. 4,5 kk koeaikaa/harjoittelua firmaan. Firmalle tämä maksaakin jotain, joten heillä on hieman suurempi motivaatio myös palkata kouluttamansa työntekijä, kuin mitä firmoilla, jotka aktiivisesti hyödyntävät työkkärin kautta tupsahtavia harjoittelijoita, joita saa ilmaiseksi. Toivon, että tätä kautta tärppäisi jotain jostain! Itsekin saan hakea toki ja tarjota itseäni tähän ohjelmaan, mikäli tuntuu, että muuten työtä voisi olla vaikea saada.

Noin muuten ei tosiaan ole hirveästi ollut elämässä actionia, Jenkkilän itsenäisyyspäivääkään ei oikein tullut juhlistettua, mitä nyt naureskelemalla uutisille. Kaikki varmaan kuulivatkin jo tästä uusimmasta Yhdysvaltain hallituksen lausunnosta, että merenneitoja ei todistettavasti ole olemassa... Heh heh... Niin. 

Olen tällä viikolla värkännyt pannukakkua (ihan suomalaiseen tyyliin) ja lihamakaroonilaattikoa (Miken herkkua) ja ostanut taas vaihteeksi leipomon tyhjäksi, koska sitä kautta leipää saa todellakin paljon halvemmalla ja pakkaseenhan sitä mahtuu. Viime retki jäi vähän alle 10 euron ja sillä irtosi mm. 5 pussia erilaista vaaleaa leipää, 2 vasta leivottua kaura-/moniviljaleipää + pussi karjalanpiirakoita. Ruisleipää meillä oli vielä ennestään, joten sitä ei tällä kertaa tarttunut matkaan. Ostettiinpa samalla sitä Vaasan Minihiilarileipääkin paahtoleipänä, aika jännää se on kyllä - todella siemenpitoista ja mielettömän pehmeää (melkein liiankin).

Luin muuten tuossa juuri ohjeita siihen miten tulla "suosituksi bloggariksi" ja ilmeisesti teen kaiken väärin (heh), sillä pitäisi mm. olla blogille vain yksi pääaihe minkä parissa pyöriä ja sen lisäksi tuottaa päivityksiä säännöllisellä tahdilla... Köh. No, eipä sillä, en olisi tätä blogia aloittaessani uskonut tällä olevan näinkään monta lukijaa, sillä aika pitkälti itselleni tätä aloinkin kirjoittamaan. 

Voisin kuitenkin kysäistä taas välillä, että olisiko kenelläkään mitään toiveita siitä, mistä kirjoittelisin?

Paljastuksia, tunnustuksia, skandaali!?

Pitäiskö uskaltaa?

Olen miettinyt viime aikoina muutamaan otteeseen sitä, että pitäisikö tässä itsekin joskus "uskaltautua" laittamaan blogiin jotain asukuvaa. Suunnilleen kaikki sitä harrastavat, niin s- kuin xxl-kokoisetkin. Tosin kaikilla näillä bloggaajilla lienee yhteistä se, että he ovat sinut itsensä ja kuvajaisensa kanssa... minä en. En muista koska olisin ollut. Olen kuitenkin viime aikoina urheasti yrittänyt löytää itsestäni jotain minkä kanssa olisin sinut tai mistä jopa pitäisin.

Olen onnistunut tässä itseasiassa ihan kivastikin. Miten? Olemalla vertaamatta itseäni äitiini tai siskoihini, jotka ovat kaikki melkoisen hentoisia ja itseäni jonkin verran lyhyempiäkin. En tiedä miksi, mutta nämä kolme ovat kuin keijukaisia rakenteltaan verrattuna jo siihen, mistä "olosuhteista" itse lähden. Olen aina ollut kauniisti sanottuna "pyöreämpi", lapsesta saakka, vaikka eihän se silloin kovin vakavaa ollut. Siskoni ja äitini eivät ole koskaan varsinaisesti joutuneet murehtimaan painostaan. Itse olen välillä murehtinut, välillä antanut olla. Mitään himodieettejä en ole harrastanut, mutta aina olen pyrkinyt syömään mahdollisimman terveellisesti, silloinkin kun rahat ovat tiukilla. Niin asiantuntijat, kuin Mikekin ovat kaikki sanoneet, että en ainakaan vaikuta syövän mitenkään suuria annoksia tai keskimäärin epäterveellistä ruokaa. Olen tämän vuoden puolella opetellut tekemään uusia ruokia ja laajentamaan muutenkin ruokatottumuksiani entisestään, sekä lisännyt kasviksia ja hedelmiä ruokavalioon. Olen liikkunut enemmän kuin koko aikuisiälläni, mutta... en ole saanut aikaan tuloksia. Kunto on parantunut juu, mutta siinä se sitten onkin. Kilot eivät lähde, ei sitten millään. 1-2 kilon vaihtelut painossa ovat aika normaaleita, eikä sitä juuri käytännössä huomaakkaan.

Olen puhunut painostani lääkärille omasta aloitteestani useaan kertaan. Vasta tänä vuonna viesti meni viimein perille - jollain tasolla. Lääkäri ehdotti ravintoterapeutilla käyntiä ja pian sainkin kutsun sellaisen puheille. Tosin, ravintoterapeutti olikin oikeasti terveydenhoitaja, eikä varsinainen ravintoekspertti... Täyttelin hänelle ruokapäiväkirjaa ja kerroin elämästäni sitä sun tätä ja ohjeeksi sain jotakuinkin seuraavaa:

- Älä mieti ruokaa liikaa.

- Älä laske kaloreita.

- Älä kiellä itseltäsi mitään ruokia.

- Liiku sen verran kuin jaksat ja mikä sopivalta tuntuu.

- Syö monipuolisesti (kotimaisia) ruokia.

- Osta enemmän tuoretta kalaa.

- Hitaasti hyvä tulee.

Inhottaa sanoa näin, mutta käynneistä ei oikeastaan ole ollut mitään hyötyä. Olen kokeillut tässä vuoden aikana kaloreiden laskemista, hillitöntä hikijumppaa, hiilareiden vähentämistä rankalla kädellä... oikeastaan kaikkea mahdollista. Mikään ei vaikuta mitenkään. En myöskään kyllä liho. En sitten millään. Ei ole mitään väliä istunko viikon sisällä syöden pizzaa (kokeiltu Usassa) vai syönkö viikolla lähinnä kasviksia ja proteiinia ja liikkuen hikijumpat 3-4 kertaa viikossa + koiran kanssa lenkit. Lopputulos on sama +-0.

Lääkäri antoi jopa reseptin laihdutuslääkkeisiin. Ihan totta. Kokeilin hetken, mutta ei sillä ollut mitään muuta vaikutusta kuin jatkuvasti epämukava olo. Lääke toimii niin, että se sitoo ruuasta rasvaa, sen sijaan että rasva jäisi elimistöön kummittelemaan. Ilmeisesti ruokavalioni ei alunperinkään ollut kovin rasvainen (eikä sen pitäisikään olla), sillä paino ei lääkkeilläkään pudonnut mihinkään. Lopetin lopulta, koska en jaksanut enään sitä oloa mikä lääkkeestä tuli.            Vuosien varrella lääkärit ovat kommentoineet paino-ongelmiani seuraavasti: "Ethän sä edes näytä mitenkään lihavalta.", "Sähän olet ihan terve.", "Ei sulla ole ongelmia." jne. Myös terveydenhoitaja tuumi, ettei tilanteeni ole mitenkään paha. Eipä niin, mitä nyt oikeastikin on ylipainoa sen verran ettei puhuta muutamista kiloista vaan mennään kymmenien puolelle. Jos tästä skenaariosta hyvää haetaan, niin se, että olen todellakin melkoisen terve. Astma löytyy, mutta se on hyvin kurissa ja tuskin muistan sitä, mutta muuten ongelmia ei ole. Kolesteroli on huippuhyvä, samoin verensokeri. CPR on ollut jo vuosia jossain 34-37 hujakoilla, mikä viittaisi johonkin tulehdukseen, mutta kukaan ei tiedä mistä on kyse, eikä sitä ilmeisesti pystytä edes selvittämään, kun nyt kuitenkin yleisesti vaikutan terveeltä. Hyvän terveyden lisäksi olen varastoinut rasvani ovelasti lähinnä takamukseen ja reisiin, joten yleensä ihmiset arvaavat painoni (ei sillä että sitä kovin usein kehdattaisiin arvuutella) semmoisen 20 kiloa alakanttiin. Vyötäröni on kapea lantiooni verrattuna ja ylävartaloni onkin 3-4 kokoa alavartaloani pienempi. Toisin sanoen rasvani ovat varastoituneet "sillä terveellisemmällä tavalla". 

Ajattelin, että kun tässä nyt on viime aikoina tullut tunnustettua kaikenlaista (ja ilmeisesti tämä blogi on muutenkin ollut vähemmän hilpeää luettavaa - anteeksi siitä), päätin heittää kehään viimeinkin myös sen tunnustuksen, että olen lihava, vaikka sitä onkin uskomattoman vaikea myöntää itselleen, saati sitten muille. Noin ihan vakavissaan. Vitsiksihän se on helppo lyödä. En ikävä kyllä osaa "nauttia kurveistani" (ehkä siksi, kun ne ovat väärissä paikoissa), enkä riemuita tästä uhkeasta (?) olomuodostani, kuten muutamat kanssasisareni. Olen tässä asiassa vähän kahden vaiheilla, koska toisaalta haluaisin heittäytyä tuohon onnelliseen veneeseen, mutta samalla tiedän, mitä kaikkia vekkuleita sairauksia saatankaan tässä itselleni kerätä (etenkin sukurasitteet huomioon ottaen), jos siihen veneeseen hyppään ja päätän olla autuas tässä painossa ja näissä housuissa.

Mutta, onneksi! Onneksi minulla on kauniit sääret ja hoikat nilkat (mielestäni), hyvät hiukset ja sirohkot ranteet, sekä kauniit silmät. Kyllähän sekin jo on jotain!

Eteenpäin, sano mummo lumes!

Ihmeitä tilauksessa

Litra herneitä!

Olenko muuten ainoa jonka mielestä läpinäkyvät muovipussit ovat jotenkin... ihania? Okei, olen varmaankin. Mutta lankesin siis ostamaan litran tuoreita, maukkaita, ihania herneitä... Olisin ostanut muutakin, mutta mustikat ovat 6 euroa per 500g eivätkä mansikatkaan edullisia ole, jos kotimaisia mielii. Miten ihmeessä ne ovat niin hillittömissä hinnoissa?

Eilinen oli paha päivä. Lievästi sanoen. Ystäväni ystävällisesti päätti jelppiä meidän surkeaa rahatilannettamme tarjoamalla ison käännösprojektin (kiitos <3), mistä Kela toki nappaa osansa, mutta kiva saada jotain hommiakin vaihteeksi. Käännöstyön tekeminen oli kuitenkin melko tuskainen ja vaikea prosessi, koska samaan aikaan isäni oli todella huonossa kunnossa terveyskeskuksessa ja jännitin uusimpia uutisia... Keskittymiskyky oli hieman hakusessa. Onneksi Mike sitten tarkasti jälkikäteen käännökseni, etten kirjoitellut sinne ihan mitä sattuu...

Huomenna olen menossa kokeilemaan tavallaan jotain uutta. Olen menossa haastatteluun Junior Academylle, jota kautta on mahdollista saada hieman koulutusta ja sitä kautta ensin työharjoittelupaikka (valtion tuella) 3kk ajaksi, minkä jälkeen kyseiseen yritykseen olisi tarkoitus ihan oikeasti työllistyä. En tunnu pääsevän työpaikkoihin kiinni millään, joten yritetään tätä nyt. Edessä saattaa kyllä jossain vaiheessa olla Helsinkiin muutto (yääh), sillä Miken himoitsema pelisuunnittelukoulukin löytyy siltä suunnalta. Jotenkin täytyy uskoa, että edes siellä tilanne työmarkkinoilla olisi hieman parempi.

Mutta, nyt, päivä kerrallaan... Herneitä masuun...