Heräsin tosiaan n. 8:20 siihen, että ikkunan alta alkoi kuulua verta hyytävää kirkumista. Ei tarvinnut edes mennä katsomaan, kun arvasin kuka siellä oli... Naapurin pikkutyttö on vetänyt nyt viimeisen viikon ajan jotain aivan käsittämättömiä itkupotkuraivareita, joilta ei säästy kukaan missään. Tänä aamuna vedettiin pohjat, kun "konsertti" alkoi jo ennen kuin keskivertolomalainen edes sai silmänsä auki.
Se ääni, mikä siitä lapsesta lähtee on jotain aivan käsittämätöntä. Se ei ole itkua eikä kiljuntaa, vaan jonkinlaista rähinällä tulevaa kirkumista. Sellaista ääntä ei tulisi yhdenkään pikkutyttösen päästää suustaan. Lapsen vanhempia tämä ei ilmeisesti häiritse, sillä he eivät siihen mitenkään puutu - mitä nyt vapauttamalla lapsensa tuonne luonnon helmaan, niin että kaikki 4-5 rappua saavat noista sulosoinnuista nauttia sen sijaan että lapsukaisen kapasiteetti kahlittaisiin neljän seinän sisään. Nukumme etenkin kesäaikaan ikkuna auki, joten täytyy sanoa, että tämän aamun herätys ei ollut sieltä parhaasta päästä. Sain jo uudestaan unen päästä kiinni, kunnes 20 minuuttia myöhemmin mekkala alkoi taas. Laitoin ikkunan kiinni, mutta eipä se paljon auttanut kun tenava oli parkissa tuossa ikkunan alla kirkumassa täyttä kurkkua. Luovutin sitten ja nousin ylös.
Lapsukaisen aariasta intoutuneena lähdin sitten kellariin tutkimaan, josko sieltä löytyisi vielä wanha huiluni, johon en ole koskenut sitten yläasteiän. Löytyihän se. Hipsin takaisin asuntoon ja pistin huilun kasaan. Sitten ihmettelin hetken aikaa että mites ne sormet taas tulikaan. Sain puhallettua yhden oktaavin huilusta ulos, joten siitä inspiroituneena aloin etsiä "Easy Sheet Music for the Flute" hakusanoilla googlesta nuotteja. Kaikenlaista sieltä sitten löytyikin, tosin ne menuetit, joita joskus 13-vuotiaana soitin ulkomuistista muotoilivat naamani kysymysmerkin muotoon, joten aloitin sitten suosiolla Irlantilaisesta kansanmusiikista ja Danny Boysta. Naapurit ovatkin varmaan nyt hyvin kiitollisia kuunneltuaan tänään suunnilleen 2 tuntia kun etsiskelin huilusta 2. oktaavia ja yritin päästä Danny Boyn kunnialla läpi. Pääsin lopulta aika hyvin... Huomenna sitten lisää. Täytyy kyllä tunnustaa, että taidot on aika iloisesti ruosteessa. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, että huilun soittaminen on melkein kuin pyörällä ajoa... Kyllä se siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti