sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuun 2.


Olemmepa saaneet melkoisesti tätä lunta. Sitä lienee jo 20-25 cm parhaimmillaan. Onpa ihanaa kun viimeinkin maa on valkoinen ja taivaalta tulee muutakin kuin vettä! Ajattelin yrittää joulukuussa saada aikaan postauksen per päivä, tosin on hyvin todennäköistä, että mitään kovin mielenkiintoista raportoitavaa täällä ei tule päivittäin olemaan.

Ajattelinkin kysyä, onko teillä jotain kysymyksiä, joihin haluaisitte vastauksia? Ei niiden ole pakko edes olla sellaisia, jotka liittyvät tähän blogiin tai sen kirjoittajaan. Kysykää jotain. Hmm?

Aion tehdä tänään pannukakkua, Miken suurta herkkua. Suomalaista pannukakkua siis. Kaupassa tuli käytyä ja samalla haisteltua vähän pakkasiakin, mikä oli oikein mukavaa. Siellä on todella hyvä pakkassää juuri nyt!

Ei kommentteja: