sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukuun 9.

Wanhat led-valot maljakossa...

Aika hiljainen päivä on ollut. Nukuin rennot 11h yöunet, minkä jälkeen kiskaisin naamaan pari D-vitamiinia (2000% päivän saantisuosituksesta) ja merileväpillerin, join mehua ja yritin miettiä mitä ruokakaupasta pitää ostaa. Eilen kävin tosiaan kaupungilla. Lähdin hakemaan Mikelle tiettyjä yrttipillereitä, jotka auttoivat Miken epämääräiseen unirytmiin viime talvena ja sen lisäksi lähdin hakemaan myös shampoota & hoitoainetta + jotain kosmetiikkaa. En ihan suunnitellut sellaista "shopping spreetä" kuin miksi tuo eilinen muodostui... Hupsista.

Tuli nimittäin ostettua tosiaan Miken pillereiden lisäksi itselle D-vitamiinia ja merilevää. D-vitamiinia tuomaan vähän energiaa elämään ja merilevää tasapainottamaan kilpirauhasen toimintaa, sillä jotain vikaahan siinä on, vaikka labratestit eivät sitä osoitakkaan. Niiden lisäksi ostin sitten pitkästä aikaa oikein kampaamoshampoota... Jotain uusia suomalaisia, jotka olivat jopa valmistettu suurimmaksi osaksi luonnon raaka-aineista! Niistä lisää piakkoin, kunhan pääsen testaamaan. Samalla reissulla ostin vähän hiusväriäkin (ja siirryin astetta punaisemman ruskeaksi, oikein kaunis väri), sekä kosmetiikkaosastolta ostin Lumenea silmänympärysvoiteen, 24h voiteen & peitevoiteen merkeissä...

Eikä siinä vielä kaikki! Erehdyin kävelemään Aleksi 13 sisään... ja ostamaan sieltä laukun. Mustan. Eikä siinä ole olkahihnaa (ihmeellistä). Aivan ihana O.I.S.in laukku täyttämään sitä mustien laukkujen tyhjiötä mikä kaapissani yllättävää kyllä on... Minulla on vain musta pienehkö koristeellisempi laukku, sekä jättikokoinen mustanharmaa laukku aka "terminaalin kauhu". Nyt olen siis suhteellisen keskikokoisen, siistin mustan punoskuvioidun laukun omistaja. Siitäkin lisää pian!

Olisin ehkä voinut hieman vähemmänkin tuhlata... etenkin kun en saanut mitään järkevää veronpalautusta. Kaikki mitä sain veronpalautuksesta meneekin nimittäin opintolainan lyhennykseen, joten se siitä...

Ei kommentteja: