sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulukuun jokupäivä

Urheasti bloggasin kännykällä vanhempieni luota ja sitten kotiin päästyäni käytännöllisesti katsoen unohdin koko blogin. Näin sitä pitää. Tultiin tosiaan torstaina yhden jälkeen (iltapäivällä) kotiin ja Mike paineli puoli neljään töihin, kun me puudelin kanssa kotiuduimme pikkuhiljaa. Kotiutumisen jälkeen olemmekin viettäneet melko löysää hiljaiseloa ja poistuneet kotoa vain kauppaan ja Miken tapauksessa sinne myös töihin. Itse tein perjantain töitä kotoa käsin. Täytyy kyllä myöntää, että olen edelleen hyvin tyytyväinen Lumiaani, vaikka silläkin on omat metkunsa... Eniten olen tyytyväinen siihen, että sen pikkuinen 5 megapixelin kamera riittää päivittäisräpsykäytössä ihan hyvin ja sillä kuvaa pimeässäkin ihan kiitettävästi, kuten alla olevat kuvat todistanevat.

 
Täytyy sanoa, että nuo vasemman kuvan jouluvalot jaksavat hykerryttää jo toista vuotta. Valot on puskaan nakannut ilmeisesti puskan takana sijaitsevan kebab-pizzerian väki ja tuon hehkeän kaikenkirjavan kokonaisuuden kruunaa ehdottomasti oksille isketty kirkkaanvihreä loisteputkilamppu... Noh, tyylinsä kullakin. Oikeassa kuvassa puolestaan näkyy kauniin huurteisia puita illan hämärtyessä... Noin ne puut ovat kyllä ehdottomasti kauneimmillaan!

Uudeksi vuodeksi suunnitteilla on lähinnä löytää joku hyvä ja kohtuullisen äänekäs elokuva (tai Star Trek-maratoni) ja iskeä verhot tiukasti kiinni ja toivoa hartaasti, että naapurit eivät ampuisi raketteja takapihalla. Hieman epäilen, että ampuvat, koska viereisessä talossa on opiskelija-asuntoja ja ainakin viime vuonna he ottivat uutta vuotta vastaan melko railakkaasti... Olemme itseasiassa molemmat myös töissä aattona tahoillamme...

Ei kommentteja: