Se Ensimmäinen Cupcake

Vaikka olen vieraillut Usassa yhteensä jo liki kahden vuoden verran (?!) viime vuosien aikana, en ole vielä kertaakaan täällä ollessani maistanut yhtään ainutta cupcakea. En tiedä miten näin on päässyt käymään, mutta tänään tämä erhe tuli korjattua.

Kävimme George Webb'sissä "pubilounaalla" (jota en pystynyt syömään kokonaan, rasvaa oli nimittäin sen verran että se oli miltei ainoa maku burgerissa, perunat olivat kuitenkin hyviä), minkä jälkeen ajoimme vielä Starbucksiin sillä mieleni teki vanhaa suosikkiani hasselpähkinälattea. Mike huomasi, että tarjolla oli myös (järkyttävän kalliita) red velvet cupcakeja, joten pakko sitä sitten oli viimeinkin ostaa sellainen. Menimme saaliinemme kotiin, jotta Mike saisi nörätä vielä hetken ennen uniaan.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että omatekoinen mustikkapiirakkani on kyllä keskimäärin parempaa kuin nämä cupcaket. En ollut mitenkään hirmuisen vaikuttunut. Kyllä se ihan hyvää oli ja toki soman näköinen (vaikka kuvassa näkyykin lähinnä kermaa tms), mutta en usko että toista kertaa maksan tuosta noin paljon... Kivoja ne on katsella kyllä, etenkin kun niitä on kasoittain värikkäillä kuorrutuksilla!

Soitin muuten tänään TTY:n, mistä kertoivat tylyhkösti, että Suomessa pitää ensin olla arkkitehtuurin kandi, että voi päästä englannin kieliseen arkkitehtuurin tutkintoon kiinni - mutta kandin papereita saa vain ja ainoastaan suomeksi. Kysyin, että eikö tämä rakennusinsinöörihomma sitten kelpaa "esitutkinnoksi" niin vastaus kuului "miksi kouluttaisimme arkkitehtejä, jos insinöörit voisivat tehdä saman homman?". Enpä tiedä, mutta insinöörit aika paljon tekevät todellakin juuri samaa hommaa, ainakin mitä olen kuullut talojaan rakennuttaneilta ihmisiltä. Oli miten oli, taidamme tehdä niin, että pitäydymme nyt kuitenkin Tampereessa (jes!) ja Mike käyttää ensin aikansa kielen oppimiseen ja Suomeen tutustumiseen ja hyvällä tuurilla työn tekoon ja miettii koulutusta uudelleen ensi vuoden yhteishakua ajatellen. Todennäköisesti se järkevin ratkaisu.

Nyt taidan mennä petiin lueskelemaan puhtaiden lakanoiden sekaan ja juhlistaa sitä, että pyykkivuori on viimeinkin valloitettu!

Mustikkakakku

Niin siinä sitten pääsi käymään, että saan harjoitella piirakkani jenkkiversiota vielä viikon verran. Miken äiti soitti eilen vain hieman ennen kuin heidän oli määrä tulla ja ilmoitti, että Hannah (Miken pikkusisko) oli sen verran kovassa flunssassa, etteivät viitsi tulla kun räkää kuulemma oli joka paikassa. Ehkä siis parempi näin.

Nyt haasteena onkin sitten pitää tämä kämppä tip top kunnossa viikon verran, ovat nimittäin tulossa ensi viikonloppuna lasagnen kanssa kylään. Siihen mennessä teen vielä uuden piirakan, josta ei toivottavasti tule aivan näin valtavaa. Tämä hirviö oli nimittäin yli 10 cm korkea ja muistutti koostumukseltaan hyvin paljon täytekakkua. Luulen, että teen taikinasta vain puolikkaan ja laitan vieläkin enemmän mustikoita. Maku oli erinomainen, mutta lopputulos oli kuitenkin vähän kuivahko, sillä mustikat eivät jaksaneet upota kovinkaan syvälle. Mike on tätä syönyt tosin yksinään jo puolet, että ilmeisesti lopputulos ei kuitenkaan suuri pettymys ollut...
 

Eilinen menikin sitten tosiaan vähän uusiksi, kun vieraat jättivät tulematta. Miken teki kuitenkin mieli kanaa, joten reippaana poikana hän kipaisi KFC:lle hakemaan ateriat kotiin. Iäkkäämpi myyjätär ihastui kuitenkin Mikeen niin kovasti, että antoi tälle vielä kaupantekijäisiksi vähän ekstra ruokaa mukaan. Mahoinemme sitten köllimme sohvalla katsomassa Taru Sormusten Herrasta (katsomme extended editionia, jotka on leikattu kätevästi n. 1,5h eriin), minkä pariin lopulta nukahdinkin. Kun heräsin, Mike oli mennyt nukkumaan ja kello oli puoli kahdeksan illalla ja yritin urheasti herätä, mutta ei siitä mitään tullut. Menin sitten sänkyyn, ajatuksena nukkua kaikki väsymykset pois. Nukuinkin. Sekavissa tunnelmissa. Vuorotellen oli kylmä ja kuuma, pyörin ja hyörin ja näin mitä ihmeellisempiä unia. Heräilin pitkin yötä, kunnes aamu kuudelta kömmin pystyyn, nökötin koneella hetken ja tulin siihen tulokseen, etten vieläkään ole ihan valmis. Painuin takaisin sänkyyn ja heräsin astetta virkeämpänä vähän ennen yhtätoista...

Suihku onneksi karisti viimeisetkin unenrippeet silmistä ja pystyin juomaan teetä suhteellisen selväpäisenä. Sain astianpesukoneen tyhjennettyä ja täytettyä ja keittiötä vähän siistittyä (Mike oli tehnyt aamupalaa, mikä ei koskaan ole erityisen siisti toimenpide). Varsinainen nöräys/nysväyssunnuntai tästä tulikin, mutta noh, ainakin ollaan nukuttu. Mike oli nimittäin vapaalla viime yön. Nyt onkin sitten taas edessä iloinen yötyöputki... Mutta Suomeen muuton kanssa ollaan jonkin verran edistytty, mikä lämmittää mieltä. Näyttää nyt vaan vähän siltä, että Mike joutuu hakeutumaan Hämeenlinnaan kouluun, jos arkkitehdiksi halajaa. Hämeenlinna on nimittäin ainut paikka missä opetetaan talon rakennusta (vai mitä onkaan) englanniksi. Varsinainen arkkitehtikoulutus puolestaan löytyy sitten englanniksi Tampereelta, kaksivuotisena koulutuksena. Suuri kysymys onkin nyt sitten se, että jos arkkitehtuuri on se, mitä mies halajaa opiskella (en pistä vastaan), niin kulkeeko hän sinne joka päivä Tampereelta (ugh) vai olemmeko siirtymässä toistaiseksi Hämeenlinnaan... ja mitä se sitten omalla kohdallani merkitsee?

Myrskyn jälkeen on poutasää

Tulipas iskelmä-henkinen otsikko, mutta se nyt sattuu sopimaan tähän päivään hyvin. Myrsky on vihdoin laantunut ja muuttunut lähinnä aurinkoisesti ja hyytävän tuuliseksi talvisääksi. Ulkona on nyt todella kaunista - ja todella paljon lunta! Tarkalleen ottaen vyötäröön asti. Mike kiroilee siinä missä itse hyppelen onnesta. Pelkäsin jo, että missaan talven ihan kokonaan kun täällä on ollut niin lämmintä ja vähälumista. Vaan ei enää!

Tässä naapurin pikkutaloja kinosten keskellä. Tästä kuvasta ei ehkä vielä suhteesta saa kovin hyvää ideaa, mutta lunta on tällä hetkellä vyötäröön asti, minkä Mike voi todistaa (oli niin komia ilme että piti blurrata herran toivomuksesta):

Oli melko elämys lähteä tänään aamupäivällä ruokakauppaan, kun parkkipaikka oli kuin hävityksen kauhistus. Aurattu oli, mutta koska parkkipaikka ei ollut tyhjä, osa autoista oli nyt kätevästi aurattu pieniin lumimonttuihin, mistä on varmasti todella mukava yrittää pois ilman lapiota. Meilläkään ei lapiota ollut ja kohtasimme tällaisen näyn:

Lancerin päälle oli tuiskunnut aika kivasti lunta ja taakse (ja sivuille) oli aurattu mukavat kinokset. Onneksi pömpelissä on neliveto, joten ainoa toimenpide oli ajaa auto tuosta suoraan tielle ja sen jälkeen kaapia vielä autoa koristaneet lumikökkäreet pois - tuulilasin puhdistamiseen tarkoitetun harjan avulla. Ehkä jokin pieni lumilapio olisi ollut tosi hyvä idea, etenkin kun vanteissakin oli ehkä kolme kiloa lunta per pyörä.

Se hyvä puoli kaikessa lumen tulossa oli, että Mike sai viime yön vapaaksi, kun kuormaa ei ollutkaan tullut (mitä vähän uumoilimmekin). Tänä yönä Mike on kuitenkin menossa, mutta nyt tiet ovat auratut ja suolatut ja olosuhteet ovat lähes kesäkelin luokkaa - jos ei katsele sivuille. Jalkakäytäviä ei suurimmaksi osaksi ollutkaan aurattu, mutta näin pari ihmistä sukeltelevan vyötäröön ulottuvissa kinoksissa hitaasti eteenpäin yrittäessään päästä jonkin kaupan pihalta pois...

Lauantaina Miken äiti ja pikkusisko, sekä isäpuoli Joe ovat tulossa kyläilemään, joten on ihan hyvä että kämppä on siistinä. Kylppärin ja keittiö kaipaavat toki vielä puunauksen ennen vieraiden tuloa ja tarkoitus olisi myös tehdä jo pieneksi legendaksi noussut mustikkamurupiirakkani... Yleensä en tosin ole onnistunut leipomaan täällä mitään, sillä sapuskani ovat aina joko palaneet tai lässähtäneet tuossa kirotussa kaasuhellassa. Osasyynä voi olla se, että tajusin juuri tänään, että baking soda ja baking powder ovat kaksi eri asiaa... Käytin ennen baking sodaa, kun taas leivinjauhe näköjään kääntyykin baking powderiksi. Olisihan se nyt pitänyt tietää, mutta kun en tiennyt koko baking powderista!

Talvimyrsky

Nyt se talvi sitten todellakin tuli ja tunteella. Suunnilleen 30 osavaltiota ja 100 miljoonaa ihmistä ovat tällä hetkellä talvimyrskyn armoilla, joka on ilmeisesti ollut nyt pahimmillaan tuossa 1,5-2 h ajomatkan päässä, eli Chicagossa. Kansalliskaarti on hälytetty paikalle useassa osavaltiossa ja meilläkin näytti lunta parissa tunnissa tullen polveen saakka.

Meidän oli pakko lähteä käymään Miken työpaikalla ja käytiin samalla reissulla McDonald'sissa, jossa ei kuulemma ollut käynyt ketään 1,5 tuntiin. Miken työpaikallakin oli vain kourallinen asiakkaita. Matka oli lähes ekstreme-urheilua, sillä näkyvyys oli paikoitellen alle 10 metriä, lunta ja jäätä tuli vaakatasossa koko ajan ja tuuli parhaimmillaan 40mph, eli n. 18 metriä sekunnissa. Kitkarenkailla vedettiin 30cm hangessa moottoritiellä n. 60km/h kun nopeammin ei edes nähnyt ajaa eikä kaistoista ollut tietokaan. Liikennettäkään ei kyllä juuri ollut.

Moottoritie oli menomatkalla vielä jonkinlaisessa kunnossa...

Kamerasta loppui pentele patterit ennen kuin päästiin edes Miken kaupalle asti, jonne ei meinattu nähdä kääntyä kun näkyvyys oli noin pari metriä. Melkein jysäytettiin kylttiin siinä... Takaisin tullessa vasta hauskaa olikin kun lumi alkoi vetistyä lämpimällä tuulilasilla ja jäätyä tuulilasinpyyhkimiin. Jouduttiin pysäyttämään moottoritielle ja minä siellä sitten (paremmin pukeutuneena) revin jäätä ja sohjoa pyyhkimistä. Hauskaa oli. Siis ihan oikeasti. Elämysmatkailua! (Mulla on ehkä ollut vähän tylsää viime päivinä?)

Mike ei uskonut kun käskin pukeutua lämpimästi (olin käynyt jo ulkona vähän kävelemässä, kuvaamassa ja roskia viemässä ennen kun Mike edes virkosi) ja lähti nahkatakissa ja sormikkaissa... Auts. Musta ei näkynyt kuin huuruiset silmälasit ja viimeinkin uusi takkini pääsi tositoimiin, samoin kuin ihana jättikaulahuivini ja kummitädin värkkäämä myssy... Vuorilliset lapaset osoittautuivat myös ihan parhaiksi siinä tuulilasinpyyhkimiä rapsutellessa...

Sellaista täältä tänään! Oho, menikin jo postaus keskiviikon puolelle... Noh, hyvää helmikuuta (myrskykuuta) kuitenkin kaikille! Tämä myrsky pitäisi olla ohi huomiseen iltaan mennessä, mutta uusi on tulossa sunnuntaina, joten sitä odotellessa...

Ajatusten virta

Matkaani on enää noin kuukausi jäljellä ja vasta nyt asunto alkaa olla siinä kunnossa että voi nostaa jalat ylös ja huokaista syvään. Kyllähän täällä nyt oli poikkeuksellisen siistiä kun tulin (mitä nyt pölyjä ei ollut ihan joka paikasta viitsitty vuoteen pyyhkiä), mutta kaikenlaista roinaa on kaapit ja hyllyt täynnä josta ollaan pikkuhiljaa hankkiuduttu eroon tai ainakin laitettu säilytykseen. Makuuhuoneen lattia on vapautunut vaatekasoista ja luulen, että loput pyykit menevät 2-3 koneelliseen, ottaen huomioon että joudun myös pesemään tummanruskean sänkypeittoni.

Vaihdoin makuuhuoneeseen tänään toisen sänkypeiton, tosin sänky ei paljon pedattuna ehdi olla, kun sitä on aina joku käyttämässä, kiitos meidän eriävien vuorokausirytmien. Kaikki matot on nyt pesty ja kämppä imuroitu ja pölyt pyyhitty ja puut kiillotettu. Kyllä kelpaa. Nautiskelen juuri kahvia ja pohdin seuraavaa siirtoa. Huomenna aion pestä loputkin pyykit ja yritän saada Miken lahjottua viemään lisää roipetta varastoon.

Latailen parhaillaan MS Officen kokeiluversiota koneelle, että pääsen tuunaamaan vanhaa CV:täni uuteen uskoon ja angstaan hiljaa siitä, miten mediatuotantoon erikoistunut medianomi ei kaikkien mukaan kelpaakaan esim. journalistityöhön, vaikka on alaa opiskellutkin. Vain maisteri kelpaa joillekin tahoille.

Idea omasta yrityksestä on kypsytellyt Mikenkin mielessä viimeaikoina ja hän on varovaisesti lämmennytkin idealle. Ihan tuosta vaan ei moiseen toimenpiteeseen ryhdytä, mutta olisihan siinä puolensakin... Pitää vaan saada jokin raudanluja idea kokoon ja järkevään muotoon - ja rahoitus. Olen ehkä 16-vuotiaasta asti miettinyt oman yrityksen perustamista, tosin idea on vaihtunut useampaankin otteeseen.

Tällä hetkellä mielessä pyörii monia muitakin asioita, yrityksen lisäksi. Miten järjestämme Miken muuton? Mistä saamme rahat? Miken veronpalautus on tulossa kohta, siitä irtoaa muutama satanen jos hyvin käy... Mitä me tulemme tekemään? Mihin menemme asumaan? Yksiöni kun ei ihan riitä meille kaikille... ja taloyhtiössä aloitetaan n. vuoden sisään mittava putkiremonttikin, joten jotain on jokatapauksessa löydettävä. Mitä kaikkia papereita joudumme täyttämään? Miten Mike pääsee alkuun Suomessa? Mikä olisi paras tapa oppia kieltä? Tralalaa... Onhan näitä.

Voisin viettää tänään iltaa sohvalla katsellen Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa jälleen kerran... Se on vaan niin parasta.