lauantai 27. maaliskuuta 2010

"Ihan ytimeen pääset"

Onnittelutekstareita alkoi sadella ilmoitettuani kavereille, että kämppä Tampereelta löytyi jo. Tuleva asumukseni on aivan "ytimessä", eli Tampereen keskustassa, kävelymatkan päässä oikeastaan kaikesta. Vuokrahinta on "pikkukaupunkilaisen" mielestä järkyttävä, mutta Tampereen ytimestä ei halvemmalla taida 30,8 neliötä irrota. Naapurista löytyy kätevästi myös mm. strippibaari, jos iltaisin kaipaa viihdykettä. Siitä huolimatta talo itsessään oli hyvin siisti ja rauhallisen oloinen, todennäköisesti hiljattain rempattu, tai ainakin maalattu, sillä uudenkarkeutta oli ilmassa (pahoittelen kuvien vaihtelevaa laatua tänään).


Asunto oli vuokrailmoituksessa merkitty kunnoltaan "tyydyttäväksi", mikä oli melko huolestuttavaa - ja syy siihen, miksi lähdimme sitä katsomaan. Kuvia kämpästä ei netissä ollut, joten paikan päälle oli lähdettävä jo senkin takia. Kiinteistövälittäjä oli todella mukava nainen, joka vapaapäivänään tuli meille asuntoa näyttämään. 3. kerroksen koti oli pieni, mutta valoisa (vaikkei kattovaloja ollutkaan paikoillaan kuin vessassa) ja ehdottomasti hyvässä kunnossa. Lattiassa oli upouusi laminaatti, seinät oli juuri maalattu, eikä muutenkaan kämpästä löytynyt valittamista - eteisen muovimatonkin kanssa voinen elää, sillä olihan opiskelija-asuntonikin kauttaaltaan muovimattoa. Aion kuitenkin piilottaa sen jonkinlaisen maton alle parhaani mukaan. Kylppäri puolestaan oli varsin kompakti ja suihkuratkaisu aika erikoinen, mutta ei paha. Lattia oli laatoitettu (tummahkolla sinisellä), samoin osa seinää (jollain harmaalla hentoisin linnuin koristellulla laatalla). Naulakoita oli viljelty oikein urakalla. Suihkun "ympärillä" oli "kiviaita". Hauskaa.

Kyllä, puupanelointi eteisessä.

Kotikokille keittiö on liian pieni, mutta minulle...

Vuokrasopimus saapunee piakkoin postissa, avaimet saan sitten kun sielläpäin taas liikun (ja kun on jotain tavaraa tuonne viemisiksi). 7.4. on tosiaan viimeinen työpäivä, joten eiköhän sitä sitten pian sen jälkeen viimeistään tule muutettua kun koulu alkaa 12.4. ja siihen mennessä pitää kaiken olla valmiina. Äiti on innoissaan saadessaan minut pois jaloistaan ja tapansa mukaan on vauhdilla suunnittelemassa uusia sisustuksia (oman makunsa mukaan). Mokkula on hankittava ensitilassa, sillä toimiva internetyhteys on kaiken A ja O, ottaen huomioon mm. sen, että avioliittoni "toimii" sen kautta.

Tunnelmat on tällä hetkellä vähintään epätodelliset, sillä en ole koskaan vielä asunut eri kaupungissa kuin (kyttääjä-)vanhempani. Tuntuu oudolta muuttaa jonnekin, missä on käynyt vain muutaman kerran elämässään. Tuntuu oudommalta muuttaa Tampereelle kuin Usaan. Öh, pitäisiköhän aivot uudelleenohjelmoida?

Paluumatkalla piipahdimme sukuloimassa, missä matkalla mukana ollut puudelinuudelini teki jälleen tuttavuutta hemaisevan collie-neidin kanssa vähemmän menestyksekkäästi. Poikkesimme myös ostamassa komean leipäjuuston, lakkahilloa, fudgea (minttu-suklaa) ja teetä (Keisarin Morsian, Valkoinen Lohikäärme ja Kiraffi Rooibos), joilla onkin sitten herkuteltu tämä ilta. Nams.

9 kommenttia:

Bisquits kirjoitti...

Enpä olekaan ehtinyt kommentoida sinulle vielä tätä uutta käännettäsi. Tosi hieno juttu, että sait sen opiskelupaikan ja asunnonkin noin äkkiä! Ymmärrän tosi hyvin, että uuteen asuinpaikkaan muuttaminen tuntuu oudolta. Kuitenkin, eikö ole ihanaa, että asiat menevät eteenpäin ja niin elämäkin. :-)

Nipsu kirjoitti...

Onnea tulevalle tamperelaiselle, on siistinnäköinen asunto! sitä onkin sitten kiva alkaa sisustaa omantyyliseksi! varmasti viihdyt tampereella hyvin kun pääset alkuun. :)

Katjuska kirjoitti...

Onnea! Ex-tamperelaisena voin sanoa, että varmasti tulet viihtymään kunhan löydät omat kulmasi. Älä missään nimessä jätä väliin lauantai-aamuja Tammelan torilla kesällä. Ihana tunnelma, hyvät pöperöt ja kiva kirppis.
Kirppisostoksia kannattaa käydä kyttäämässä myös alarannan itsepalvelukirppiksellä Radiolla ja Sohossa pääset rentoon meinikiin brittipubitunnelmissa kunnon pubiruuan merkeissä. Tässä viihtymisvinkkejä näin alkuun... ;)

Jenni kirjoitti...

Saas nähdä kuinka käy, en ole koskaan harrastanut paikallisliikennettä missään, ajatuskin jo hirvittää kun joka aamu pitää kouluun lähteä bussilla :D Uskaltaakohan Tampereella pyöräillä ja pyöräileekö siellä keskustaas ylipäätään kukaan?

Marianne kirjoitti...

Missäs tää sun opiskelupaikka nyt siis sijaitseekaan? Ja Tampereella toi bussiliikenne toimii kyllä kiitettävästi, että rohkeesti vaan hyppäät mukaan. ;) Pääset sitten meillekin kylään tänne harjun toiselle puolelle - tapaat Hillankin kato!

Mun on paha sanoa tohon mitään, että pyöräileekö keskustassa kukaan, koska näin talvella ei pahemmin oo sutkuttimia näkynyt. Mutta aika hyvin siinä Hämeenkadulla on aina kävelijöitä, että ei ainakaan ihan ytimessä kannata ehkä fillaroida, jos aikoo vikkelästi päästä paikasta toiseen.

Ai niin, kai sä otat Milon mukaan? LET'S MAKE TOLLER-POODLEBABIES! :D Vähän tulis muuten ihkuja!

Koskas pidät tuparit, hä?! ;D

Jenni kirjoitti...

Bisquits,
Joo, kerron tässä koko ajan itselleni, että maisemanvaihdos tekee hyvää... ;)

Nipsu,
kiitos kiitos :) Jostain kumman syystä nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni en osaa yhtään päättää mitä sinne yrittäisin hankkia... Etenkin kun en tiedä miten lyhytaikainen asumus on kyseessä.

Katjuska,
puhuit just rivitolkulla hepreaa o_o Radio? Eiks Soho oo Nykissä..? Onko Tammelan tori sama asia kuin se keskustori? Mmm... pubiruokaa. Sitä vois kokeilla.

Marianne,
Hahaha, repesin täydet tolle sun Toller-poodlebabies-idealle :DDD En osaa edes kuvitella minkä näköisiä niistä tulis... :D Se mun opiskelupaikka on siellä Teiskontiellä, mikä lie insinööripömpeli, emt. Ja juu, voin tulla Hillaa katsomaan kun pääsen bussiahdistuksestani eroon.

Öh, en ajatellut kyllä pitää mitään tupareita, koska se voi olla vähän turhaa jos niihin tulis ehkä max. 2 henkee :D Toisaalta, ei sinne asuntoon enempää mahtuiskaan...

Johanna kirjoitti...

Hyva hyva, kivalta kampalta nayttaa!

Katjuska kirjoitti...

Heh, Laita googleen hakusanoiksi: Radiokirppis, Gastropub Soho ja Tammelantori, niin pääset jyvälle asioista.
Itse rakastin Tampereessa sitä, että joka paikkaan pääsee pyörällä. Kaupunki keskusta-alueeltaan ei nimittäin ole kovin suuri. Varsinkin juurikin tuon keskustan lisäksi kivat paikat, kuten Tammela, Pyynikki, Pispala ja Rauhaniemi ovat kaikki pyöräilymatkan päässä. Ei muuta kuin tutustumaan! :)

Marianne kirjoitti...

..paitsi että sinne Pispalaan/Pyynikille fillarointi tuo jo hippasen hikeä pintaan.. :)