Tampereen tallaaja

"Kauan odotettu" Tampereen retkeni on nyt takana päin. Onnistuneesti otin jopa uuden uutukaisen kameramussukkani mukaan ja näpsin kuvia (ehkä vähän turhankin) innokkaasti. Eilisen illan ja viime yön kärsin kyllä kovin intensiivisistä vatsakivuista ja pahoinvoinnista, vaikka olinkin vakuutellut itselleni, ettei tässä mitään stressattavaa ole. Kukuin aamuyöstä neljän aikaan, kävelin, join ja nautin echinaforcea (luottolääkkeeni) vatsakipuihin, jotta saisin ummistaa silmäni vielä toviksi. 5:40 revin itseni sängystä (tai lähinnä vyöryin lattialle) ja kylppäriin, jossa toivoin ja rukoilinkin, että hiukseni eivät olisi järkyttävät. Olin mukamas varotoimenpiteenä laittanut ne yöksi löysille leteille (mikä itseasiassa toimiikin minulla aika hyvin YLEENSÄ), tosin toinen leteistä oli jotenkin ihmeessä noussut puolivälistä suoraan sivulle, kuten Peppi Pitkätossulla konsanaan. Heitin meikkiä naamaan, puuroa suuhun, vaatteet päälle ja kippasin vatsalääkettä mahaan siinä toivossa, että päivästä selvittäisiin kunnialla. Kyllähän siitä ihan selvittiinkin, jos ei lasketa sitä, että villakangastakki oli päivän auringossa aiiiivan liian kuuma valinta ja pipoakin piti kantaa lopulta kassissa.

Junaan päästiin hyvin aikataulussa ja menomatkalla lueskelin hieman "kehittävää kirjallisuutta", nimittäin erästä vanhaa (12 vuotta vanhaa) väriterapiaopasta, jota olen lukenut useaan otteeseen ennenkin, mutta aina välillä sitä täytyy taas katsella uusin silmin. Tarvitsisin tällä hetkellä elämääni enemmän sinistä, keltaista, vihreää ja jopa oranssiakin. Ihan vaan tuli mieleen.

Selvisipä samalla että pendolino kulkee n. 200km/h.

Tampereelle päästyä alkoi jo ruokaakin vähän tehdä mieli, joten poikkesin rautatieaseman deliin, jossa tilasin kupin haudutettua teetä ja patonginpalasen, jossa oli mozzarellaa, tomaattia, salaattia - ja punasipulia (argh).

Olipahan hyvää.

Sitten aloin harhailemaan kohti työkkäriä. Katsoin rautatieasemalla näkyvää isoa karttaa ja jotenkin tulkitsin sen sitten niin, että Hämeenkatu oli aika paljon asemasta oikealle päin. Eksyin sitten kirkolle.

Leikin siis turistia ja napsin kuvia kauniista rakennuksista.

Kirkkoon törmättyäni käännyin ympäri ja kysyin ensimmäiseltä suhteellisen ystävännäköiseltä nuorelta naiselta missähän mahtaa tuo Hämeenkatu olla kun olen ihan eksyksissä (enkä todellakaan ensimmäistä kertaa Tampereella!). Tokihan se olikin juuri se katu, joka meni rautatieaseman sivusta... Se ainoa, jonka nimeä en katsonut. Äh. Seuraava mysteeri olikin sitten se, missä kummassa on numero 16, koska numeron 14 jälkeen tuli joki... Löysin kuitenkin lopulta perille hieman yhdeksän jälkeen, joten ennätin vielä siistiytyä ennen haastattelua.

Haastattelu meni ihan ok, mutta siitä jäi outo maku. Aivan ensimmäiseksi puheeksi tuli hevosharrastukseni ja jonkun ajan kuluttua luovuuteni, joka ilmeisesti ei jotenkin mene yksi yhteen teknisen kirjoittamisen kanssa. Enpä jaksa nyt analysoida tuota tilannetta sen enempää, keskitytään mieluummin mukavempiin asioihin.

Tarkoitukseni oli mennä klo 11 lounastamaan vaaaanhan ystäväni Mariannen kanssa, mutta en oikein tiennyt miten käyttäisin aikaani ennen sitä. Soittelin parit puhelut, vastailin toiselta vanhalta tuttavalta saamaani tekstiviestiin ja lähdin talsimaan kohti Yves Rocherin liikettä. Ainut vaan, että se olikin kauempana kuin uskoinkaan, joten menin H&M:lle (joka paljastuikin sitten olevan Yves Rocherista suunnilleen kadun toisella puolella...). H&M:llä ryntäsin suoraan sinne, missä uskoin laukkujen olevan ja parin minuutin harkinnan jälkeen nappasin mukaani harmaan olkalaukun (kuvassa vasemmalla), joka on oikein kätevä silloin kun pitää rehata tavaraa, mutta myös saada kädet vapaaksi.

Tullessani ulos H&M:ltä olinkin sitten ihan pihalla siitä, että mistä ihme suunnasta olinkaan tullut. Selvisin kuitenkin takaisin torille, missä tapasimme Mariannen kanssa - noin 10 vuoden tauon jälkeen. Söimme muhevat pizzat (joita en nälissäni edes ymmärtänyt valokuvata) ja turisimme niistä ja näistä - hauvoista etenkin, sillä olemme molemmat onnellisia (?) koiranomistajia. Olipa mukavaa kyllä taas tavata, joten sovimmekin tekevämme uudet tärskyt taas 10 vuoden päähän... tai ehkä vähän aikaisemmin.

Syöminkien jälkeen lyllersin takaisin shoppailun ihmeelliseen maailmaan ja säästin muutaman kympin ostaessani "melkein-converset" räiskyvän pinkissä sävyssä.

Todellisuudessa nämä ovat kai fuksianpunaiset?

Yves Rocherille oli pakko mennä. Meninkin sitten oikein kunnolla. Haistelin, testailin, himoitsin ja kävelin ulos jonkin verran lompsa keventyneenä ja uudessa asiakaskortissa vino pino leimoja.

Ovat siirtyneet muovipusseista tällaisiin kivoihin kauppakasseihin YR:lla!

Mukaan lähti 1,90 euron arvoinen (hehe) meikkilaukku, kasvojenpuhdistusaine, pikkukoot oliivi- ja karhunvatukkasuihkusaippuasta ja voiteesta, karhunvatukkainen tuoksu, pieni parfyymisetti (jasmiini, ruusu ja iiris), pinkku luomiväri, vaalea huulikiilto ja valokynä. Ja pitää sitten tilata isompia kokoja, sillä olen aiiiiivan rakastunut esim. noihin karhunvatukkaisiin ihanuuksiin.

Sitten kuvailinkin taas vähän lisää maisemaa hiippaillessani istuskelemaan Stockmannin deliin teekupposen ja suklaakeksin merkeissä, kun en jaksanut enää tepastella.

Herkkukeksi, puhelin ja äidin tekemät lapaset.

Stockasta tarttui mukaan myös Fazerin legendarisia Kiss-Kiss-karkkeja!

Kotimatka sujuikin sitten aurinkoisessa junassa uutta Trendi-lehteä lueskellen ja suikusta unelmoiden... Illaksi on luvassa päivän pizzan sulattelua, teenjuontia, uusien tuotteiden testailua ja unelmointia siitä, että olisikin taas jo viikonloppu, sillä töihinmeno tuntuu nyt aiiiika kaukaiselta...