Uahhh... Viimeinkin Wisconsinissa. Kello on 18:42 paikallista aikaa, Suomessa ollaan jo 9. päivän puolella. Kämppä on yhtä lämmin kuin liskojen terraariotkin, kissa on yhä valtava ja hinkkaa itseään sekä muhun, että kaikkiin mun tavaroihin.
Matka tänne sujui mielenkiintoisesti, sillä jo Saksassa passini halusi nähdä n. 7 henkilöä, jotka kaikki kysyivät samat kysymyset paluupäivästä, paluulipusta ja määränpäästä Usassa yms. Kävin kahdessa turvatarkastuksessakin, missä purin laukkuni ja riisuin kenkäni ja tulin taputelluksi. Usan lento lähti ihme kyllä suunnilleen ajallaan ja saapui jopa etuajassa (9h lennon jälkeen). Lento itsessään meni ihan ok, jos ei lasketa melko pelottavaa turbulenssia Atlantin yllä.
Lentokentällä alkoi sitten taas uusi rumba. Passintarkastaja käyttin muhun aikaa ehkä 4 kertaa sen verran mitä muihin matkustajiin ja piti lopulta passini itsellään ja komensi seisomaan seinän viereen viivalle ja sanoi että joku hakisi mut siitä kohta. Mahtavaa. Odottelin. Mietin, miten saisin Mikelle viestin kun alueella ei saanut käyttää puhelinta. Lopulta virkailija (aseistettu) haki mut ja vei mun passin ja pyysi odottamaan jossain pienessä huoneessa, joka oli täynnä "epäilyttävän näköisiä henkilöitä". Aina vaan parani. Kysyin huoneessa kökkineeltä mieheltä kohteliaasti ovatko nämä kaikki (n. 40 ihmistä) jonossa ennen mua ja kauanko kenties joutuisin odottamaan, kun pitäisi ilmoittaa miehelle joka on hakemassa... virkailija kohautti olkapäitään ja pyysi istuutumaan. Kohteliasta. Kun virkailija katosi huoneesta, soitin Mikelle ja laitoin "oh shit" -tekstarin kotiin.
Onneksi varsinainen virkailija, joka lopulta kutsui mut sisään (etunimellä!) osoittautui rennoksi hepuksi, joka lähinnä halusi vaan saada hommat pois alta. Huomaamattomasti heitin keskusteluun mukaan viisumikäsittelymme ja sen että asia on nyt edennyt Suomen ulkoministerin kautta Usan suurlähettiläälle... Samalla heitin kommentin lähestyvästä hääpäivästä ja useista aiemminsta, onnistuneista Usan vierailuista... Miehen tietokone ei oikein pelittänyt kunnolla, mitä auliisti sympatisoin sanomalla olleeni itsekin hallituksen pömpelissä töissä jonkin aikaa keväällä (no työkkärissä hei...) ja ymmäsin hyvin miten tietokoneongelmat sotkee kuvioita. Mies ei oikeastaan kysynyt multa mitään, katseli vaan passia ja näytin hänelle viisumianomuspapereiden kopiot (jotka olin fiksuna ottanut mukaan)... ja odottelin. Mies naputteli. Ehkä ikuisuuden. Haukottelin. Odotin. Lopulta hän sai asiansa hoidettua, leimasi passin ja pienen sinisen paperin ja toivotti oikein mukavaa lomaa ja pahoitteli tätä viivästystä. Hän myös sanoi, että koska olen ollut maassa aiemmin ja aina poistunut asianmukaisesti, ei vierailuissani ole mitään ongelmaa. Kyllähän -mä- sen tiedän, vielä kun muutkin tietäisi.
Matka tänne Wisconsiniin puolestaan sujui ihan hyvin auringon laskiessa. Lämpötila on n. 3 astetta pakkasen puolella ja maassa on jonkin verran lunta. Mua tärisyttää. Tuntuu kuin olisin aina vaan lentokoneessa. Tosi hutera ja turbulenssinen olo... Hauskaa. Suihku tekis nyt tosi hyvää, samoin kuin unikin, mutta oikeastaan tässä pitäisi vielä joku aika valvoa, että pääsisin heti oikeaan rytmiin. Mike lähti töihin jo valmiiksi myöhässä, mutta hänen piti mennä 4 tunnin ajaksi kauppaa sulkemaan. Kissa maukuu. Paljon. Nukuttaa. Kissasta saa sähköiskuja. Auh.
Jos menisin nyt ainakin sinne suihkuun?
PS. Täällä on TODELLA lämmin. Siis sisällä.
2 kommenttia:
Pitiköhän ne sua jotenkin kovinkin vaarallisen näköisenä henkilönä, kun noin tarkasti tahtoivat sut ja sun paperit tutkia! :D Onneksi hommat kuitenkin selvis lopulta! :)
Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Lähetä kommentti