tiistai 31. toukokuuta 2011

Ja viikko alkoi sairastellen

Eilinen menikin sitten aika pitkälti pedissä, mikä pisti vihaksi, sillä iltapäiväksi oli ollut suunnitteilla mukavaa syöminkiä kaverin kanssa. Heti aamusta kuitenkin arvasin, ettei ruoka tule maistumaan. Heikotti, oksetti, väsytti ja ällötti sen verran, että kylmän hien kourissa päädyin pitämään sairaspäivän. Ja onneksi pidin. Nukuin yhteensä 7h päiväunia, enkä jaksanut juuri hirmuisesti pistää suuhuni, mutta onneksi mitään ei tullut ulos samaa tietä.

Join kolmisen pannullista teetä siinä toivossa, että kurkkuni parantuisi, mutta vieläkin siellä tuntuu jotain hieman outoa, luonnon tropeista huolimatta.

Tänään olin sitten kuitenkin jo ihan normaalisti töissä, mutta ihme kyllä, yhä väsyneenä, vaikka luulisi, että kaiken tuon nukkumisen jälkeen ei väsymys enää vaivaisi. Yöunet jäivät kuitenkin heikoiksi, koska johonkin aamu viiteen saakka menossa oli varsinainen liskojen yö. Tuntui, että nukuin koiranunta koko yön ja luulin jo kuudelta, että pitää lähteä töihin. Ähhhhh.

Huomenna aamusta onkin sitten edessä jotain niin ihanaa kuin laboratoriokokeet, jee. Sitä odotellessa...

1 kommentti:

Anu Johanna kirjoitti...

Pikaista paranemista! <3