sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Sunnuntain shoppailukierros sateessa

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut lähteäväni jonain päivänä ihan vaan ostoksille. Eilinen meni aika pitkälti siivotessa, joten ei sitten tullut lähdettyä, mutta tänään lähdin, vaikka sadekin alkoi juuri kun pääsin ovesta ulos. Tyypillistä.

Ensimmäisenä pyörähdin Aleksi 13:ssa, jossa hipelöin piiiiitkän O.I.S.in laukkua, mutta jätin sen kuitenkin kauppaan, koska loppujen lopuksi väri oli vähän turhan harmaa makuuni. Yksi kiva harmahtavan beigeraitainen huivi puolestaan lähti mukaan ja sitten Tamaris-kengät, sillä tuurillani kaikki kengät ja laukut olivat -20% alennuksessa, eikä kengillä ollut muutenkaan mikään paha hinta laatuun nähden. Toivonkin, että näillä viiletetään nyt sitten useampikin kesä. Eivät ehkä maailman kauneimmat jalkineet, mutta sisäinen mummoni arvostaa sitä, että kengillä jaksaa kävellä.

Tamaris-kengät, 47,90 € (alennuksen jälkeen)

Seuraavana kulkuni kävi KappAhliin, jossa sovitin itseni nihkeäksi ja lähdin lopulta pois 3 puseroa, korvakoruja ja rannekorua rikkaampana - ja muutaman kympin köyhempänä. Sain siellä ale-tuotteista vielä puolet hinnasta pois, ikävä kyllä valitsemistani tuotteista vain kaksi oli alennuksessa, kuten yleensä. Ostin mukavan, ohuehkon mustan hupparin (jota olen itseasiassa siellä katsellut ennenkin), valkoisen koristeellisen ohuen paidan, jossa on semmoinen vekkuli kuminauhahelma, eli päällä se on vähän pussimainen. Ostin myös hieman samalla tekniikalla toteutetun hennon vihreän t-paidan sitä edes sovittamatta. Ihastuin väriin. 

Rannekorun sain kolmella eurolla, samoin korvakorut.

KappAhlin jälkeen oli vielä aivan pakko käydä Indiskassa pikapikaa, vaikka sulkemisaikaan oli enää 10 minuuttia. Kirmasin suoraan astiaosastolle ja tadaa, tein löydön!


Kuppi ja lautanen olivat 9,90€, mutta sain 20% alennusta tänään kaikista sisustustuotteista ja näemmä myös nämä laskettiin sisustustuotteiksi! Kylläpä kävi tuuri. Taidan hakea vielä lisääkin näitä, ostin nyt vain kaksi paria, mutta olisihan se ehkä kiva jos mulla olisi jotain kuppeja jopa neljälle... Tällä hetkellä kun kaikkia on vain kaksi samaa... hehe...

Mukaan lähti myös jotain liian söpöä, nimittäin "kilpikonnakillutin". Kai tälläkin on jokin syvällisempi merkitys, mutta se nyt vaan sopi täydellisesti tuohon keittiöön ostamaani räsymattoon ja jostain syystä sinisen ja vihreän sävyt nyt juuri vetävät puoleensa ihan mielettömästi.


Liian söpö! (karvoista huolimatta)

Nyt menen tekemään fetasalaatin, sillä nälkä vaivaa jo kovasti. Pesen myös uudet kuppini ja nautin sitten jälkiruuaksi Nippon Green -teetä.... Mmm-mmm...

Ei kommentteja: