Hölkkää hyttysten keskellä

Jos olisin Amerikan alkuperäiskansojen jäsen, saattaisi tämän illan perusteella nimeni hyvinkin olla "Hölkkää hyttysten keskellä", sillä sään vihdoinkin kirkastuttua (tai siis ei satanut hetkeen) potkaisin itseni ulos tästä kämpästä ja ponnahdin kohti metsää. Heti metsäpyörätielle päästyäni näin pari koiranulkoiluttajaa kera ruskeatäpläisen koiran, joka pysähtyi tuijottamaan minua. Kun olin ohittamassa ulkoiluttajia, kuulin heidän kutsuvan koiraa Bellaksi ja siinä vaiheessa päässäni loksahti palaset paikalleen. Olin Milon kanssa törmännyt Bellaan ehkä kuukausi sitten. En siis voinut vastustaa kiusausta pysähtyä itsekin ja antaa Bellan tulla haistelemaan. Hauva heilutti häntäänsä ja nuoli kättäni, kun olin ensin sitä vähän silitellyt. Omistajat varoittelivat siinä samalla minua metsän hyttysvallankumouksesta. En kuitenkaan osannut arvatakaan millaisista määristä hyttysiä oli kyse. Rauhallisesta metsäkävelystä ei oikein tullut mitään, joten kiitin onneani siitä, että olin älynnyt laittaa lenkkarit jalkaan ja näin ollen kirmasin melkoista haipakkaa metsän läpi puuskuttaen... Ei mitenkään hirvittävän elegantti näky varmaankaan, mutta yllätyin positiivisesti siitä, että kunto sentään kesti...

Onneksi metsästä päästyäni hyttysetkin vähenivät ja sain puuskuttaa rauhassa kävelyvauhtia jonkin matkaa. Piiskasin silti itseäni vähän lisää ja otin vielä muutamat hölkkäpyrähdykset ennen kotiin pyörtämistä. Lämmintäkin oli reilut 20 astetta, joten hupparissa tuli pikkuisen kuuma. Olin laittanut sen päälleni juurikin potentiaalista verenimijäjoukkoa karttaakseni, vaikka arvelinkin, että kuuma tulisi. Ja tulikin sen verran, että kotona syöksähdin suoraan suihkuun.

Hölkkäämiseen innostuin varmaan nyt siksi, että Mike on tässä muutamaan otteeseen käynyt vähän juoksemassa ja minä puolestani olen aktiivisesti nähnyt unia, joissa olen juossut milloin mihinkin varsin kepeästi. Todellisessa maailmassa en kuitenkaan loiki sulokkaasti kuin gazelli vaan puuskutan lähinnä höyryveturin tyyliin eteenpäin norsumaisen elegeantisti. Olen kyllä monesti miettinyt miten hienoa olisikaan jos oikeasti osaisi oikein kunnolla juosta. Ei mitään sipsuttelua, vaan todellista juoksua, viima kasvoilla ja askel kepeänä. Mutta ei sitä niin vain lähdetäkään...

Ensi viikolla voisin ehkä tehdä jotain niinkin jännittävää kuin käydä kaupungilla ja ehkä nähdä kaverianikin siinä samalla. En ole poistunut kotinurkilta (paitsi pyörälenkille) sitten sen jälkeen, kun vanhempani kävivät täällä viimeksi ja se oli ennen juhannusta...