keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

"Olen melkein suomalainen mies."

Mike on nyt majaillut Suomen kamaralla semmoisen 10 kuukautta. Niin se aika vierähtää! Kuinkas Suomeen on sitten asetuttu? Päätin kysyä herralta itseltään...

Mitkä olivat ensimmäiset ajatuksesi, kun saavuit Suomeen - tällä kertaa pysyvästi?
- Odotin kaikkea uutta mitä näkisin ja tekisin, nyt kun olen täällä "maailmalla". Ja se oli ehkä hieman ylivoimaiselta tuntuva tunne, mutta en antanut itselleni mahdollisuutta kokea ja omaksua ihan kaikkea kerralla. Yritin ensin suhtautua muuttoon, kuin olisin vain ollut vierailulla.

Mitkä olivat ensivaikutelmasi uudesta kodistasi?
- Olin hyvin yllättynyt mitä säähän tulee. Oli aurinkoista, mutta viileää, hyvin kaunista ja virkistävää myöhäiskesää. Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että uusi kotini (asuntomme) oli hyvin rentouttava, mistä ehkä johtuikin, että nukuin aika pitkälti ensimmäiset kaksi viikkoani täällä... Todennäköisesti siksi, koska elämäni Usassa oli hyvin hektistä, enkä juuri ehtinyt nukkua.

Mistä suomalaisista ruuista pidät eniten ja miksi?
- Lihamakaroonilaatikosta, koska se on edullista, mutta täyttävää ja ravinteikasta. Karjalanpiirakoihin tutustuihin jo kauan sitten ja joskus niitä on vain pakko saada - Earl Grey teen kanssa. En kuitenkaan halua niiden päälle hirvittävää kasaa voita. Puolukkamehu. Pidän oikeastaan kaikista marjoista, mutta puolukkamehua meillä oli alkuun paljon ja pidin siitä kovasti. Haluaisin sanoa, että ei ole niinkään tiettyjä suomalaisia ruokia, mistä pidän vaan enemmänkin tavasta millä suomalainen ruoka on valmistettu, amerikkalaiseen verrattuna. Suomessa käytetään enemmän aitoja aineksia, minkä ansiosta ruuasta tulee hyvin täyteläistä. Pidän erityisesti suomalaisista laatikkoruuista, esim. jouluruuat. Kerron usein amerikkalaisille, että suomalaiset jouluruuat ovat kuin kaikki parhaat amerikkalaiset jouluruuat sekoitettuna yhdeksi sörsseliksi. Niin ja etenkin palatessani aiemmilta Suomen vierailuilta kotiin, ikävöin ruisleipää...

Mistä suomalaisesta ruuasta ET pidä ja miksi?
- En pidä kiisseleistä, mikä on hyvin tyypillistä meille amerikkalaisille, koska pidämme kaikesta mikä on rapeaa... mutta kammoksumme limaisen tuntuisia ruokia. En myöskään pidä kalasta, jota ei ole valmistettu perinteisin tavoin, esim. kylmäsavulohi. Mämmiä en ole maistanut, koska sanot sen olevan pelottavaa.

Oletko omaksunut jotain suomalaisia sanontoja?
- "Siis mitä v*ttua!" (Mike nauraa) En ole oikeastaan oppinut muita sanontoja kuin kaikkia kirosanoja, koska ne on vähän pakko opetella suomeksi...

Entäs tapoja?
- En ole tarpeeksi suomalainen tietääkseni. Olenko sinusta? Sanoisin, että olen tainnut selvitä ilman suomalaisia tapoja. Pidän kuitenkin mielen avoimena...
Mikä suomalaisissa on parasta?
- Sanoisin, että suomalaisilla on parempi arvomaailma kuin amerikkalaisilla. Suomalaiset eivät ole niin pinnallisia. Suomalaiset eivät ehkä ole niin ystävällisiä, mutta he ovat aitoja ja sanovat, mitä tarkoittavat, kun päätyvät kanssasi keskusteluun.

Mikä pahinta?
- Hmmm... Tätä pitää miettiä. En ole ajatellut tätä, koska en yleensä ajattele kovin negatiivisesti. Puhuimme siitä, miten mielestäsi suomalaiset ovat useasti julkisesti päissään, vaikka klo 8 torstaina. Siitä tuli mieleen, että jotkut miehet Suomessa eivät selvästikään välitä omasta imagostaan, toisin kuin Usassa. Kohtaan päivittäin miehiä, jotka joko haisevat hirvittävän pahalta, näyttävät likaiselta tai kuljeskelevat ympäriinsä päissään. Yleensä nämä miehet ovat siinä 40 ikävuoden paikkeilla. Ilmeisesti nämä miehet ovat unohtaneet julkisen käytöksen etiketin.

Mikä Suomessa asumisessa on ollut erilaista Usassa asumiseen verrattuna?
- Suomessa on enemmän erilaista kuin kukaan voisi koskaan arvatakaan, ellei olisi muuttanut Atlantin yli. Ovenkahvanne ovat erilaiset, valokatkaisimet ovat erilaiset... tapa, jolla verhot laitetaan ikkunoihin (meillä verhokiskot), muistilehtiöt... Tiedät mitä tarkoitan. Nämä ovat vain asioita, nämä eivät edes ole niitä olennaisia asioita... Tämä on niin laaja asia, että sitä on vaikea summata yhteen.

Kuten jo sanoin, priotiteetit ovat täällä erilaiset, kuin Amerikassa. Suomalainen elämäntapa on progressiivinen ja se tuntuu muuttuvan nopeammin kuin amerikkalainen. Muutos tulee hitaammin Amerikassa, ensinnäkin siksi, koska Amerikka on suurempi. Ja toiseksi, koska Amerikassa on vallalla idea, että kukaan ei voi muuttaa sinua, ei edes hallituksesi.

Miten olet mielestäsi sopeutunut Suomessa asumiseen?
- Todella helposi, ehkä koska en ole kuten useimmat ihmiset. En muodosta niin läheisiä suhteita paikkoihin ja ihmisiin, kuin mitä monet muut. Olen aika introvertti ja jos minulla on ne asiat jotka ovat minulle tärkeimpiä, olen tyytyväinen.

Oletko kokenut syrjintää tai rasismia?
- Hyvin vanhat ihmiset tuntuvat rakastavan minua, kuten Amerikassakin. Keski-ikäiset ihmiset tuijottavat minua tai katsovat epäluuloisena (sama ikäryhmä, joka haisee ja juopottelee). Nuoremmat ihmiset ovat kiinnostuneita puhumaan kanssani, kunhan pääsevät yli ujoudestaan puhua englantia. Luulen, että tästä näkee miten eri ikäryhmät Suomessa reagoivat ulkomaalaisiin.

Mitä haluaisit tehdä Suomessa esim. seuraavan viiden vuoden aikana?
- Haluaisin hankkia itselleni ammatin, koulutuksen. Haluaisin ratsastaa hevosilla. Haluaisin mahdollisuuden liittyä School of European Swordsmanship -kouluun (miekkailua). Haluaisin hankkia liskoja ja koiria. Haluaisin oman työhuoneen...

Voisitko ajatella asuvasi Suomessa loppu elämäsi?
- Kyllä. Toivon yhä voivani asua elämäni aikana useissa paikoissa, mutta uskoisin, että Suomi on vakaampi paikka asua kuin useimmat muut. Mutta kaikki mitä haluaisin nähdä on lyhen matkan päässä täältä.

Mitä ikävöit Usasta?
- Ikävöin muutamia asioita, joita sain helposti Usassa, mitä ruokaan tulee. Muutamia variaatioita ja valmistustapoja, joita en tunnu saavan Suomesta, jos tajuat mitä tarkoitan. Ruokaan liittyen ikävöin myös sitä, miten helppoa oli pistäytyä missä tahansa ruokakaupassa ja ostaa juuri leikattu, täytetty pihvi tai jotain sellaista.

Tietenkin ikävöin perhettäni ja ystäviäni. Voisin kuitenkin sanoa, että kaikki asiat mitä ikävöin Amerikasta on kuitenkin vain asioita, esineitä. Ikävöin sitä itsevarmuutta, mikä minulla siellä oli, esimerkiksi kun olin töissäni johtotehtävissä. Täällä minun täytyy tavallaan löytää se itsevarmuus uudestaan, lähinnä kielen takia. Amerikassa olin menestynyt, täällä oikeastaan aloitan aivan alusta.

7 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Kiva kuulla Miken ajatuksia!

Sugar kirjoitti...

Tosi kiva postaus! Taytyykin kaantaa miehelle :)

Satu kirjoitti...

Tosi kiva kuulla Suomeen muuttaneen ajatuksia. Lisää haastatteluja ja Miken mielipiteitä vaan. ;) Me Suomalaisethan halutaan aina kuulla, että mitä meistä ollaan mieltä ja miten ulkomaalaiset kokee meidän kotimaan. Minäkin kuuluun siihen ryhmään näköjään. :)

Marianne kirjoitti...

Hauska haastattelu kyllä. :) Toi "helppoa oli pistäytyä missä tahansa ruokakaupassa ja ostaa juuri leikattu, täytetty pihvi" -juttu jäi mietityttään. Että onko se bongannut esim. Sokoksen tai Stockan ruokatiskiä - löytyyhän sieltäkin jos jonkinlaista lämmintä ruokaa, vai mitä se mahtoi tarkoittaa?

Jenni kirjoitti...

Kyllä meillä on tuossa lähikaupassakin valmiita "kotiruokia" tarjolla, joten en ole ihan varma mitä Mike tällä pihvihommalla tarkoitti. Keskimäärin hän ei oikein ole ollut vakuuttunut meidän lihatiskeistä, mitä olemme kaupoissa käyneet. Mutta, Amerikassahan kaikki on suurta...

Juhannusruusu kirjoitti...

Minua jäi mietityttämään viimeinen asia, josta Mike puhui. Kuinka hänen täytyy löytää itsevarmuutensa uudestaan.

Uskon, että pitkällä tähtäimellä Suomessa menestymisessä ja pärjäämisessä suomenkielen taidolla on keskeinen osa. Onneksi nykyisin voi kuitenkin opiskella montaakin alaa englanniksi ja on mahdollista päästä kiinni yhteiskuntaan sitä kautta. (Vakavaa yhteiskunnallista pohdintaa =))

Tsemppiä Mikelle jatkoon ja sinulle työn hakuun.

Jenni kirjoitti...

Mike tarkoitti tuolla itsevarmuuden uudelleenlöytämisellä lähinnä sitä, miten on hankala vielä tässä vaiheessa olla luonteva ja oma, vitsikäs itsensä, kun suomeksi puhuminen ei tule luontevasti, toisin kuin Usassa englanti. Hän ei siis koe olevansa "oma itsensä" vielä suomalaisten kanssa. :)