Joulukuun 11.

    Kiteytettynä.

Voi apua, mikä päivä. Tuossa kolmisen tuntia sitten luonnehdinkin tätä päivää jo mahdollisesti koko elämäni kamalimmaksi päiväksi. Ainakin se on mukana kisaamassa. 

Aamu alkoi vielä suhteellisen normaalisti. Herääminen tuntui takkuisemmalta kuin eilen, koska olin hikoillut ja palellut vuorotellen koko yön (jaa ei ole kilpirauhasongelmia?) ja sen takia myös valvonut. Pääsin kuitenkin ylös ja menin tuttuun tapaan käynnistämään konetta. Vaan se ei käynnistykään. Valo syttyy, mutta mitään ääntä ei kuulu, eikä mitään tapahdu. Valo ei myöskään sammu. Sammutan koneen takapanelista virran. Vedän virtajohdon irti. Valitan Mikelle paniikinomaisessa tilassa. Mike mönkii tutkimaan tilannetta. Pian diagnoosi on valmis: virtalähde on hajonnut. Kyseessä oli alunperin Miken vanha virtalähde, joka laitettiin tähän koneeseen, jotta saataisiin näytönohjaimesta enemmän irti, kuin mitä koneen alkuperäisellä virtalähteellä olisi ollut mahdollista. Nyt wanha laite kuitenkin päätti, että aika aikaa kutakin ja nythän onkin hyvä hetki tuhlata vähän lisää rahaa. Tai sitten ei.

Söin jotain epämääräistä aamupalaksi (pari paahtoleipää kai), join teetä ja googletin sopivia virtalähteitä. Sitten jouduin soittamaan pankkiin. Taas. Uutta tilaamaani pankkikorttia ei ollut vieläkään kuulunut, mutta verkkopankki sanoi, että se on jo toimitettu ja on asiakkaalla käytössä. Pankista sanottiin että kai se pian tulee, viimeistään huomenna. Ihmettelin myös jälleen mystistä pin-lukitusta. Sanoivat, ettei se mitään lukossa ole.

Lähdin töihin. Tai yritin, mutta kaikki aamunäperrys oli vienyt sen verran aikaa, että sain katsella bussin takavaloja. Odotin seuraavaa. Se tuli, mutta oli eri firman ja sitä ajoi nainen joka on nyt kahdesti ottanut melkein 2 euroa liikamaksua matkasta. Tarjosin 3,80 ja kuski tyytyi siihen. Hah. Ihme kyllä, bussissa ei tällä kertaa ollut aivan sauna. Tekstasin töihin, että onko siellä ketään, joka voisi napata mut kyytiin pysäkin luota kun tulen, koska autotiellä oli järisyttävän liukas kävellä. En saanut vastausta. Kävelin. Tai siis hiihdin, luistelin ja rukoilin. Jäädytin naamani. Varasin samalla virtalähteen Triosoftista, joka on ehkä ainoa tietokonetarvikeliike, jonne pääsen tietääkseni helposti bussilla. 

Töissä tein tänään hyvin pitkälti samaa koko päivän aina kolmeen saakka, jolloin pääsin laskuttamaan. Tykkään laskuttamisesta. Olen outo. Palelin aivan hulluna. Istuin talvitakki päällä ja kaulahuivi kaulassa, jalat liikuteltavassa patterissa kiinni... ja silti palelin. Sain pomolta kyydin parinsadan metrin päähän pysäkistä ja arvelin juuri missanneeni sopivan bussin parilla minuutilla kun saavuin pysäkille. Kysyin yhdeltä tädiltä joko 70 meni ja täti tuumi ettei ole mennyt. Ilahduin, koska ajatus lumimyrskyssä seisoskelusta ei hirveästi houkutellut, kun en enää edes tuntenut sormiani (wanhat, paksut nahkakintaat olisivat olleen astetta parempi valinta tänään). Bussia ei kuitenkaan kuulunut. Meni 5 minuuttia. Meni 10. Meni 15. Meni 20. Ei yhtään ainutta bussia. Mikä tahansa olisi kelvannut, joka menee kohti Tamperetta, mutta ainuttakaan ei kulkenut. 25 minuutin seisoskelun ja täydellisen jäätymisen jälkeen bussi viimein tuli. Kuski vaikutti nyrpeältä ja bussi oli ääriään myöden täynnä. Onnistuin kuitenkin saamaan ihme kyllä istumapaikan, joka oli kai jäänyt muilta huomaamatta.

Jossain vaiheessa matkaa katsoin kelloa. 16:45. Paskat. Piti ehtiä kahteen paikkaan ennen kuutta ja ovat vielä molemmat eri puolilla kaupunkia. Kaupungissa olin (Rautatieasemalla) vasta 17:05. Kipitin Triosoftille hakemaan virtalähdettä. Liukastelin. Kiroilin. Söin lunta, koska siltä ei voinut välttyä. Lumiukkoa muistuttaen viimein pääsin paikan päälle ja sain pömpelin käteeni. Sitten taas vanha tuttu kuvio "sori, tämä pitää höylätä, tuo siru on rikki... pitäis tulla jo uusi ihan hetkellä millä hyvänsä..." Noh, tietenkään sitä korttia ei sitten saatu höylättyä siellä, ei sitten millään. Sanoin haluavani osan luoton puolelle, jos kortti saadaan toimimaan. Aikansa säätivät, mutta lopulta kortti toimi SIRUPUOLELTA - mutta jouduin allekirjoittamaan, koska pin-koodia en saanut laitetuksi mihinkään. Myyjä tuumi "olihan siellä katetta!" ...olin vähän ihmeissäni, koska olin pyytänyt CREDIT-puolelle. Noh, sehän oli tietenkin sitten laitettu debitille... Huoh. En kuitenkaan jaksanut alkaa siitä vääntämään, koska kiire oli ja tuokin operaatio oli kyllä jo ollut hankala. Torjuin pehmeästi kaikki muut tavarat mitä koittivat lisäksi myydä ja lähdin kipittämään linja-autoasemalle. 

Järkevää olisi ollut mennä bussilla. Paitsi että olisin joutunut menemään kahdella pienet pätkät kerrallaan. Koska olin jo märkä, viluinen, väsynyt ja hikoilinkin huppuni alla (kiva yhdistelmä), enkä nähnyt mitään (silmälasit huurussa), päätin kävellä. Sain haettua matkakorttini pitemmän matkan bussireissuja varten (hurraa, ei enää kolikoiden kanssa pelaamista!), mutta sitten oli PAKKO syödä. Olin nimittäin tähän saakka syönyt 2 palaa paahtoleipää (aamulla kotona) ja sämpylän/patongin klo 10:30 töissä ja nyt kello oli melkein kuusi. Kädet täristen valikoin juomaksi piristävän Fenixin ja sen kanssa... nuo hirvittävät makkaraperunat (kuvassa yllä), joita en ole varmaan 10 vuoteen syönytkään. Tietenkin sitten juuri tämä linja-autoaseman kahvila on AINUT PAIKKA KOKO TAMPEREELLA, jossa kieltäydytään höyläämästä sirullista korttia. Onneksi minulla on toinenkin, pelkkä pankkikortti, jolla arvelin olevan liian vähän rahaakin, mutta kas, läpihän se meni. Ihme. Bonukset oli kai tulleet.

Söin. Se ei ollut erityisen hyvää, mutta olin niin nälissäni, että en edes piitannut. Aikoinaan grilliltä Seinäjoella hankitut makkaraperunat olivat maukkaat ja tunteikkaat (joo joo), mutta nämä... äh. Makkarat eivät olleet erityisen maistuvia ja perunat olivat mauttomia ja pehmeitä. Ikävää. Etenkin kun annos maksoi huiman 6,90. Siitä sitten kuitenkin pienen voimien keräämisen jälkeen lähdin uhmaamaan tuulta ja tuiskua uudelleen. Paitsi että lumen sijaan siellä tuli pienen pientä jäähilettä. Silmälasit huurussa liukastelin sitten bussipysäkille (olen tänään 3 kertaa melkein kaatunut selälleni tietä ylittäessä, sekä nuljauttanut molemmat nilkkani) ja vain parin minuutin odottelun (ihme) jälkeen pääsin bussiin, missä mahduin (ihme kyllä) vielä istumaankin. Liukastelin/rämmin kinoksien kautta kotiin, nappasin uuden pankkikortin, joka olikin jo tullut, ja lähdin ruokakauppaan samalla pyörähdyksellä.

Testasin pankkikorttia (uutta) automaatilla ensin... Ei ole totta. Sama virsi kuin vanhankin kortin kanssa. PIN on muka väärin. Vaikkei se ole. V*tut. Noh, menin kuitenkin kauppaan, mutta valitsin vain muutaman tavaran ja lähdin testaamaan mitä kortti sanoo kassalla. Sitten loppui ymmärrys täysin. Yhtäkkiä kortti toimi. Ei mitään valituksia, ei mitään ongelmia, maksoi ostokseni tuosta noin vaan. Kävelin uudestaan automaatille. Kortti toimi edelleen. Sain nostettua rahaa. MISTÄ TÄSSÄ ON KYSE?

Menin kotiin. Tai siis, liukastelin/hiihdin/rämmin kotiin puolisokkona. Purkauduin ulos märistä tamineistani (farkkujeni lahkeet olivat hienosti jään peitossa puoleen väliin säärtä) ja etsin päälleni jotain lämmintä, koska palelin helvetillisesti (suoraan sanoen). Kello oli jo lähempänä kahdeksaa. Istuuduin Miken koneen ääreen (koska omani odotti virtalähdettä) wanhoissa kevyttoppahousuissa, villasukissa, reinoissa, t-paidassa, lämpimässä hupparissa ja vilttiin kääriytyneenä - ja palelin silti. Laitoin saunan lämpiämään tajuttuani, ettei tästä muuten päästä mihinkään.

Sauna oli mainio. Juuri sitä, mitä tarvitsinkin. Suihku puolestaan jatkaa jo tutuksi tulleella "testataan mitä sydämesi kestääkään" -linjalla, eli tarjoamalla 10 sekunnin välein vaihtelevan suihkun lämpötilan asteikolla jääkylmä - tulikuuma. Välistä ei löydy mitään. Tulinkin siihen tulokseen, että meillä alkaa olla tasan kolme vaihtoehtoa:

a) Käydä suihkussa yhdessä, siten että vuorottelemme seuraavalla tavalla: Ensin toinen yrittää peseytyä ja huutaa 10 sekunnin välein toiselle ohjeita, jotta tämä tietää säätää vettä joko kylmemmäksi tai kuumemmaksi.

b) Palata ajassa muutamia vuosikymmeniä takaisin ja ostaa monta ämpäriä, jotka voimme sitten täyttää sopivan lämpöisellä vedellä ja peseytyä kaatamalla vettä päällemme ja/tai pesemällä hiuksiamme ämpärissä. 

c) Muuttaa h*lvettiin täältä.

C-vaihtoehto ei oikein kuitenkaan tässä tilanteessa kannata, joten todennäköisesti joudumme kallistumaan A:n tai B:n kannalle, koska on hyvin epätodennäköistä, että kukaan viitsisi noille putkillekaan tehdä mitään.

Huoh. Nyt kello on jo yksitoista ja nukkumassakin pitäisi jo olla, koska aamulla lähden töihin jo ennen kahdeksaa...

Että sellainen elämyspäivä tänään. Lähetin muuten töissä n. 150 sähköpostia tänään. Kahta erilaista.