torstai 15. huhtikuuta 2010

Kosmetiikkaa ja teetä etäpäivänä

Tänään nautin ensimmäisestä etätyöpäivästäni saatuani armahduksen Excelistä. Heräsin toviksi ennen puolta kahdeksaa, tsekkasin sähköpostit, moikkasin Mikeä ja painuin takaisin petiin. Virkosin uudemman kerran vasta kymmenen jälkeen ja päiväni starttasi unisena ja laiskana. Sain kuitenkin aikaiseksi aamupalaa ja teetä ja onnistuin katsomaan kahden viimeisen päivän Emmerdalet suhteellisen kivuttomasti netistä (normaalisti Katsomo takkuaa AINA, mutta nyt kun mukana oli mainoksia, kaikki näkyi aika hyvin... outoa?). Aamiaisen ja Emmerdalen jälkeen vuorossa oli reipas tiskausrupeama ja kunnon jynssäys suihkussa.

Pikkuhiljaa pukeuduin, selailin koulujuttuja netistä, hoidin koulun sähköpostit kuntoon ja keräsin roskat yhteen pussiin. Lopulta iltapäivällä iskin pinkit vagabondini jalkaan ensimmäistä kertaa ihan kunnolliseen ulkokäyttöön ja suuntasin roskiksien kautta kauppaan. Tein kunnon kauppaostokset, niin ettei nyt ihan heti tarvi lähteä taas ja bongailin samalla Anttilan kosmetiikkaosastolta jotain vekkulia (kuvassa), kun olin kunnon kuorinta-ainetta lähtenyt hakemaan. Lumene Natural Code -sarja oli tarjouksessa "ota kolme, maksa kaksi", joten nappasin kaksi hentoista pastellilakkaa mukaani. Nuo Natural Code -lakat ovat nykyään ahkerassa käytössä. Siis minullahan oli muutama lakka noista jo ennestään. Natural Code -kynsilakoissa on melko kevyesti pigmenttiä, joten useampaa kerrosta tarvitaan, etenkin näissä pastellilakoissa. Jos levität vain yhden kerroksen, tuloksena on hivenen kimalletta. Kokeilin jo kumpaistakin ja tulin siihen tulokseen, että ainakin kolme kerrosta täytyy olla ennen kuin lakalla saadaan peittävyyttä, mutta samalla yksi kerros esim. tuota vihreää lakkaa (28 Spring Meadow) näyttää aika makealta esim. hieman persikkaisen oranssin lakan päällä. Sininen sävy (31 Salty Splash) puolestaan on kaunis, hentoinen väri, joka ehkä parhaiten toimii yksikseen - ainakin minulla. Leikkasin myös kynteni ihan lyhykäisiksi, sillä tarkoituksenani on nyt kokeilla vähän erikoisempia värejä niihin... Olen nimittäin oppinut lakkaamaan kynteni jo melko hyvin!

Mitä itse kuorintavoiteeseen tulee... halusin jotain, mitä käyttäessä todella tuntuu siltä, että iho puhdistuu ja uusiutuu. Tämä todellakin teki tehtävänsä. En suosittele tuotetta kovin kuivalle, herkälle tai ohuelle iholle, sillä aine oli aika "hiekkaista". Tuotteen annetaan myös vaikuttaa n. minuutti ennen iholle pyörittelyä ja huuhtelemista. Ihanaa tässä kuorinnassa oli ehkä se mahtava viilentävä tunne, mikä iholla oli aineen vaikuttaessa. Päälle kunnon kosteutus ja ah, poski on siloinen!

Toinen miellyttävä löytö tänään oli Twinings-teelajitelma, jossa yksi tee oli kaneli-, omena-, rusinatee jonka tuoksu oli kuin amerikkalaisista "holiday season" -kynttilätuoksuista. Juon juuri kyseistä teetä. Tuoksu on todellakin hyvin jouluinen, mutta maistan lähinnä ehkä omenan, joten mitenkään ällöttävältä tämä ei maistu.

Huomenna edessä on toinen etäpäivä (sain hyväksiluvun myös Photoshopista) ja tarkoituksenani olisi käydä kämppä läpi ja tarkistaa, että kaikki on siistinä, nimittäin isukki aikoo piipahtaa kylässä lauantaina samalla kun käy jonkun sukulaisensa (?) syntymäpäivillä jossain näillä suunnilla. Voisin leipoa tuon suklaakakun tuolta pois... Tai ainakin yrittää. Kun ei tässä nyt tupareitakaan ole tullut järjestettyä.

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Hassu yhteensattuma. Juuri tuossa pari tuntia sitten hiplailin juuri samoja Lumenen kynsilakkoja ja juuri samoja sävyjä. :D Jätin ne hyllyyn ja otinkin sitten valkoisen. Ja tuossa äsken, kun lakkasin kynnet, niin ajattelin että tätä pitäisi laittaa 3 kerrosta, että saa parhaimman tuloksen. :)

Jenni kirjoitti...

:D Ovat kyllä herrrrkullisia nuo uudet värit...

Johanna kirjoitti...

ihanan keväisiä värejä indeed!