sunnuntai 29. elokuuta 2010

Höppänä

Olen mahdollisesti tulossa vanhaksi - tai muuttumassa äidikseni. Siivoan kun minulla on tylsää. Ja minulla on tylsää perjantai-iltana, jolloin muutama vuosi sitten tanssijalka vielä vipatti. Nyt, ainut mikä vipattaa on pölyhuiska. Töistä päästyäni ajelin bussilla ihan kaupungin ytimeen ja käväisin hassaamassa Yves Rocherille huimat 5 euroa 60 senttiä huulipunaan - joka osoittautuikin kivan väriseksi ja laadukkaaksi. Sitten kävelin kotiin pidemmän kautta, söin vähän ja istuin alas. Ei tuntunut olevan mitään tekemistä, joten aloin siivota. Imuroin, pyyhin pölyt, pesin kylppärin ja tiskasin. Aloin jopa luonnostelemaan keittiöni kuivatavarakaapin uudelleen järjestelyä, sillä vaikka keittiössäni tilaa on paljon, on se huonosti suunniteltu.

Ne, jotka ovat pidempäänkin lukenee blogiani tietävät, että minulle on siivousprosessin aloittaminen joskus hankalaa, mutta kun pääsen vauhtiin... lopettaminen voi olla vaikeaa. En siltikään käsitä missä hetkeisessä mielentilahäiriössä varasin pesutuvan lauantaiaamuksi klo 7. Arvatkaa oliko kohtuullisen kiva elämys kaapia itsensä ylös lämpimästä sängystä klo 6:40 lajittelemaan pyykkiä? Ei, en tietenkään voinut tehdä sitä eilen illalla.

Tajusin juuri, että nythän on jo sunnuntai. Hups. 

Pyykkäilyn ja siivouksen ja muun aherruksen päätteksi palkitsin itseni tänään (siis lauantaina) Ben & Jerry's Half Baked -jäätelöllä, joka saattaa hyvinkin olla suosikkini kaikista Suomessa saatavista jäätelöistä. Nams. Jäätelönautintojen lisäksi olen ihaillut (ja kuvaillut) uusia lakanoitani (ne, jotka ostin Ikeasta joku aika sitten):

Ovat niin sievät, että päiväpeittokin on saanut väistyä koristeeksi.


Huomenna ajattelin lähteä vähän kävelemään (toivottavasti sää ei ole ihan yhtä epämääräinen kuin tänään) ja käydä samalla tutustumassa naapuruston antimiin, mutta siitä lisää tuonnempana...

Syksy ei kyllä minua haittaa laisinkaan, enkä ikävöi kesän superhelteitä. Se on tosin tunnustettava, että jos miltei viikon putkeen ikkunasta näkyy vain harmaata, se pistää vähän nukuttamaan. Päiväunet sateen ropinaa kuunnellessa ovat kuitenkin parhaat...

Odotan myös innolla lokakuuta - mikäli Mike onnistuu saamaan matkarahat kokoon!

2 kommenttia:

Eveliina kirjoitti...

Mulla iskee siivousinto aina silloin kun pitäisi lukea tenttiin!! Yllättäen koti kiiltää silloin. Nyt kun kaikki tentit ovat ohi, mietin, että iskeekö semmonen siivousinto enää koskaan, mutta kyllä se näköjään aina välillä.

Nyt pääsin muuten lukijaksi myös sun toiseenkin blogiin... Se on jotenkin tökkinyt ja aina vain antanut virheilmoituksen. :S Onneksi nyt taas toimi. :)

Jenni kirjoitti...

Aijaa :o Mitähän kummaa sekin hommailee... bloggerilla on välillä aina pasmat sekaisin ihan oudosti :S