Paljastan aina tyhmyyteni

Mieheni mielestä olen viisas. Sillälailla viisas, että tiedän paljon kaikkea monista asioista, joista "tavis" ei keskimäärin tiedä yhtään mitään. Tylsyyksissäni usein nimittäin päädyn lueskelemaan netistä milloin mitäkin tietoa ja usein mukaan tarttuu mitä erikoisempia faktoja, joita sitten joskus tilaisuuden tullen lauon kanssaihmisteni ällistykseksi. Tiedän siis paljon kaikkea sellaista, mistä ei yleensä normielämässä ole mitään hyötyä. Sen sijaan siitä, mistä olisi normielämässä hyötyä, en tiedä juuri mitään. Esimerkiksi bussilla matkustamisesta en tiennyt mitään silloin kun muutin tänne. En tajunnut, miten bussin saa pysäytettyä (siis ulkoa käsin) kun eivät ne aina pysähtyneetkään joka pysäkillä, vaikka ne olivat niiden pysäkkejä. Vasta aikani ihmisiä seurattuani, tajusin, että käden tai bussikortin heiluttelu auttoi asiaa, eikä suinkaan tarkoittanut, että vilkuttelit autoilijoille. Sitäkään en toki tajunnut, ettei bussi automaattisesti pysähdy jokaisella pysäkillä jos ei kukaan sisällä olevista ihmisistä painaisi nappia. Nämä on niitä itsestään selviä asioita. Työkaverit tuossa juuri puhuivat siitä, miten heidän 8-vuotiaansa opettelevat nyt isenäistä bussilla matkustamista ja tottahan menin sitten siihen heti laukaisemaan etten sitä itsekään hallinnut ennen kuin vasta 26-vuotiaana, joten ei tenavilla mikään kiire ole.

Koska opin jalon "nyökyttele mukana"-taidon?

Todennäköisesti en koskaan.

Olen huomannut, että viime aikoina olen laukonut useinkin jotain tyhmää ilmoille. Sellaisia juttuja jotka vaikuttivat hyviltä ideoilta, mutta eivät päässeet koskaan koko ajatteluprosessini läpi. Sitten sen tajuaa joskus tunnin päästä että miksi ne ihmiset istuivat vaan hiljaa. Olisi niin mukava kun aivot ja suu toimisivat samalla tahdilla, eikö totta? Ja sekin olisi mukavaa, kun muistaisi, että pitää ilmaista itseään kokonaisin lausein, koska kaikki eivät osaakkaan lukea ajatuksia ja yhdistellä pätkiä järkeväksi informaatioksi. Miehenikään ei aina tajua mitä ihmettä höpisen, kun en muista aina selittää ihan kokonaan, koska olen jo päässäni käynyt kaikki keskustelut valmiiksi...

Tämä kaikki tyhmyys tuli mieleen lukiessa vanhaa postaustani, jossa olin vierailemassa Tampereella hakiessani paikkaa tähän koulutukseen, mihin lopulta pääsin. Rautatieasemalta tullessani en ihan oikeasti löytänyt Hämeenkatua (ei-Tamperelaisille tiedoksi: Se katu joka etenee suoraan siitä rautatieaseman edestä... se pääkatu.). Voi tonttua.

Sen olen muuten täällä Tampereella hahmottanut, ettei minun suinkaan kannata opiskella yhtään mitään, mikä voisi aiheuttaa sen että päätyisin loppu elämäkseni esim. sihteeriksi johonkin, tai muuten vaan suuren pöydän taakse yksin nököttämään. Ehkä siinä medianomin tutkinnossa olikin jotain perää, vaikka koko homma ei ihan putkeen mennytkään? Täällä mua ei koskaan aamulla v*tuta tulla töihin ja harvoin on kiire kotiinkaan.

Oli miten oli...

Kiroileva Siili (tekijä Milla Paloniemi)