maanantai 30. elokuuta 2010

Omena päivässä


Sanoinko jo, että viikonloppuna meinasi olla vähän tylsää? Taisin sanoa. Siivosin ja otin tuollaisia mahtavia idioottimaisia taidekuvia, kuten tuossa yllä. Todella fiksu idea muuten, ottaa "taidekuvia" jollain alle satasen maksaneella pokkarikameralla kädestä, joka ei manikyyriä ole nähnytkään sitten vuoden 2007 ja omenasta, joka ei ole edes kotimainen. Kynnetkin on kerrankin minimitassa.

Siivosin sitten vähän viikonloppuna. Mainitsinkin jo imuroineeni, pyyhkineeni pölyt, kuuranneeni kylppärin (kuurasin keittiönkin) ja tiskasin perjantaina. Lauantaina pesin pyykkiä (aamulla kello seitsemän) ja pohdin äitini kanssa puhelimessa, miten voisin uudelleen järjestellä tyhmästi suunnitellut keittiön kaappini niin, että saisin ruokatarvikkeita levitettyä kahdelle hyllylle. Toteutin suunnitelmani sunnuntaina lievän kiroilun saattelemana tajuttuani että kaikki kaapit ja laatikot ovat joko liian syviä, liian kapeita tai liian matalia. Argh. Mutta nyt se on tehty. Vielä kun muistaisin mihin laitoin murokipot...

Tänään pehmeä lasku arkeen tapahtui lohduttavan teekupin ääressä viikonlopun aikana kertynyttä Mount Everestin kokoista animaatiovuorta selvitellessä. Odottaisin huomenna siellä olevan taas muutamia vihaisia viestejä kun pikku kultamussukat eivät tajua, että jos he laittavat 20 animaatiota päivässä, niistä todellakin julkaistaan vain n. yksi per päivä, ihan vaan reiluuden nimissä. Mieleni tekisi tehdä jonkinlainen ohje animaatioita koskien, sillä tenavat tuntuvat luulevan, että ihan mikä tahansa pääsee läpi. Tässä kohtaa voitte vapaasti käyttää mielikuvitustanne.

Lounaalla repäisin ja söin oikein kanan rintafilettä kun sitä kerran oli tarjolla. En muista koska olisin viimeksi nauttinut lämmintä liharuokaa. Todennäköisesti vanhempini luona. Kyllä se kuitenkin piti nälän vähän paremmin kuin salaattivuori... vai kuvittelinko vain? Välipalaksi olin ottanut mukaan puuroa, mutta tyydyin vain kiskaisemaan kaura-omena-paussipatukan naamaani toisen teekupillisen kera koneella nörätessäni. Puuro jäi odottamaan huomista. Kotona tein tomaattikeittoa, josta tuli ehkä hieman vetistä, mutta ainakin siitä riittää pidemmällekin ajalle ja maku oli hyvä.

Fiilis on tänään ollut yllättävän hyvä, vaikka onkin maanantai. Olen ollut melko pirteä ja hyväntuulinen, mikä saattaa johtua siitä, että pääsin ulkoiluttamaan rakastamaani violettia takkia, jonka ostin Usasta viime syksynä. Takki on sellainen trenssi-henkinen, mutta ei polvimittainen, vaan lyhempi, mutta pepun (jopa oman jättipeppuni) peittävä. Laitoin ronskisti sen kanssa punaisen pashminan (ja punaiset kengät), kun ajattelin, että töissä voi tulla kylmä. Ja tulikin, vaikken yleensä palele. Hetkellisesti luulin jo eilisen niukkavaatteisen rillutteluni kostautuneen, mutta nyt ainakin olo on taas ihan jees. Olisikohan muuten aamuisella suihkullani jotain osuutta tähän virkistyneeseen olotilaan? Aamusuihkut ovat mielestäni ihan kamalia, mutta palkitsevia, kun koko päivän on sitten mukavan raikas olo. Tosin hiusten kuivaus aamulla on syvältä.

Omenat ovat näin syksyisin ystäviäni, siitäkin huolimatta, että ikeneni eivät arvosta omenien kuorineen syömistä ollenkaan. Minä taas en arvosta omenia ilman kuorta läheskään niin paljon, joten ikenet vetävät tässä hommassa lyhemmän korren. Elämäntapamuutoksessani (Ben & Jerry's Half Bakedistä huolimatta) yksi kulmakivi on hedelmien ja vihannesten lisääminen ruokavalioon ja niiden hyödyntäminen välipaloina. Olen nyt alkanut nähdä sen vaivan, että leikkaan aamulla leivälle vähän kurkkua ja syön välipaloilla naposteluporkkanoita, kirsikkatomaatteja (joille en taas yhtäkkiä olekaan allerginen) sekä mm. omenia.

Olen muuten saanut siivousintoni siivellä jonkinlaisen kotihengettären pureman (?!), sillä mieleni tekee LEIPOA. Enkä minä leivo. Tai laita ruokaa. Mitä kummaa? Nyt haluan opetella tekemään makoisat sämpylät ja taidanpa tässä vielä pyöräytellä teeleivätkin tulemaan! Seuraavana tähtäimessä voisi olla jokin piirakka...

6 kommenttia:

Matkantekijätär kirjoitti...

Mä olin joskus yliopistolla tutorina uusille vaihtareille. Meille kerrottiin koulutuksessa, että sanokaa niille, että jos ruokakaupassa joku törmää kärryillä suhun ja sanoo "OHO!" niin se on suomalainen tapa sanoa anteeksi... Se oli musta jotenki huvittavaa, mutta niin kovin totta.
Toinen asia oli opettaa niitä pysäyttämään bussi, kun ne bussit eivät tosiaan tosta noin vain pysähdy. Sillon mietin, että kuinka pölijinä (anteeks nyt vaan) ne kouluttajat niitä vaihtareita muka oikein pitää ja jätin tämän kertomatta omille vaihtareilleni. Nyt aloin miettimään, että oisko sittenkin pitänyt kertoa tämäkin fakta vaihtareilleni... Kuinkakohan moni niistä reppanoista on hytissyt pakkasessa ihmetellen, kun bussi ei pysähdy! :D

Matkantekijätär kirjoitti...

Ooopppsss.... Kommentoin sitten ihan väärää juttua!! :D Syytän tästä liika nopeaa hiirisormeani, joka rullasia sivua liikaa alas, koska eihän vika MINUSSA nyt ainakaan voi olla! :P

Jenni kirjoitti...

Ei haittaa :D

Mutta joo hei, tonttu olen siis minäkin, enkä ota sitä henkilökohtaisesti :D Oon vaan maalta :DD

Matkantekijätär kirjoitti...

Voin kertoa, että et ole yksin. Mullakin tulee omalle tyhmyydelle naurettua vähän väliä... Eilen esim. luin IKEAn kuvastoa. Suomessa saan aina sen Ruotsi-version ja hinnat ovat siis kruunuja. En siis nyt tätä Saksa-versiota lukiessa tajunnut heti kättelyssä, että ne hinnat on jo niitä "oikeita" hintoja... kröhöm... Mietin pitkän aikaa, että onpa kyllä halpoja juttuja täällä tällä kertaa, kunnes aloin epäilemään asiaa törmättyäni "80 senttiä" maksavaan pussilakanaan!! :D
Minkäs sille voi, jos ei aina ole se terävin kynä penaalissa! ;)

Marianne kirjoitti...

Oho! No ootkos nyt sitten leiponut jotain? Leipominen on kivaa, mutta sitä tulee puuhattua niin harvoin, ku ei oo ku kaks syöjää eikä viitsi omaan napaansa ahtaa jotain puolikasta piirakkaa parissa päivässä. :P Ja joo, pakastaakin voisi, mutta ku muutto on tulossa niin sitä pitäs tyhjätä, ei täyttää.

Jenni kirjoitti...

Eveliina,
:D Kaikilla meillä on hetkemme :D

Marianne,

En ole VIELÄ leiponut, kun en tosiaan itselleni viitsi kokonaista piirakkaa tehdä :D Mutta teeleivät tai sämpylät olis tässä kyllä vielä tarkoitus tehdä jossain vaiheessa... Pannukakunhan mä sain jo aikaan :D