Omena päivässä

Sanoinko jo, että viikonloppuna meinasi olla vähän tylsää? Taisin sanoa. Siivosin ja otin tuollaisia mahtavia idioottimaisia taidekuvia, kuten tuossa yllä. Todella fiksu idea muuten, ottaa "taidekuvia" jollain alle satasen maksaneella pokkarikameralla kädestä, joka ei manikyyriä ole nähnytkään sitten vuoden 2007 ja omenasta, joka ei ole edes kotimainen. Kynnetkin on kerrankin minimitassa.

Siivosin sitten vähän viikonloppuna. Mainitsinkin jo imuroineeni, pyyhkineeni pölyt, kuuranneeni kylppärin (kuurasin keittiönkin) ja tiskasin perjantaina. Lauantaina pesin pyykkiä (aamulla kello seitsemän) ja pohdin äitini kanssa puhelimessa, miten voisin uudelleen järjestellä tyhmästi suunnitellut keittiön kaappini niin, että saisin ruokatarvikkeita levitettyä kahdelle hyllylle. Toteutin suunnitelmani sunnuntaina lievän kiroilun saattelemana tajuttuani että kaikki kaapit ja laatikot ovat joko liian syviä, liian kapeita tai liian matalia. Argh. Mutta nyt se on tehty. Vielä kun muistaisin mihin laitoin murokipot...

Tänään pehmeä lasku arkeen tapahtui lohduttavan teekupin ääressä viikonlopun aikana kertynyttä Mount Everestin kokoista animaatiovuorta selvitellessä. Odottaisin huomenna siellä olevan taas muutamia vihaisia viestejä kun pikku kultamussukat eivät tajua, että jos he laittavat 20 animaatiota päivässä, niistä todellakin julkaistaan vain n. yksi per päivä, ihan vaan reiluuden nimissä. Mieleni tekisi tehdä jonkinlainen ohje animaatioita koskien, sillä tenavat tuntuvat luulevan, että ihan mikä tahansa pääsee läpi. Tässä kohtaa voitte vapaasti käyttää mielikuvitustanne.

Lounaalla repäisin ja söin oikein kanan rintafilettä kun sitä kerran oli tarjolla. En muista koska olisin viimeksi nauttinut lämmintä liharuokaa. Todennäköisesti vanhempini luona. Kyllä se kuitenkin piti nälän vähän paremmin kuin salaattivuori... vai kuvittelinko vain? Välipalaksi olin ottanut mukaan puuroa, mutta tyydyin vain kiskaisemaan kaura-omena-paussipatukan naamaani toisen teekupillisen kera koneella nörätessäni. Puuro jäi odottamaan huomista. Kotona tein tomaattikeittoa, josta tuli ehkä hieman vetistä, mutta ainakin siitä riittää pidemmällekin ajalle ja maku oli hyvä.

Fiilis on tänään ollut yllättävän hyvä, vaikka onkin maanantai. Olen ollut melko pirteä ja hyväntuulinen, mikä saattaa johtua siitä, että pääsin ulkoiluttamaan rakastamaani violettia takkia, jonka ostin Usasta viime syksynä. Takki on sellainen trenssi-henkinen, mutta ei polvimittainen, vaan lyhempi, mutta pepun (jopa oman jättipeppuni) peittävä. Laitoin ronskisti sen kanssa punaisen pashminan (ja punaiset kengät), kun ajattelin, että töissä voi tulla kylmä. Ja tulikin, vaikken yleensä palele. Hetkellisesti luulin jo eilisen niukkavaatteisen rillutteluni kostautuneen, mutta nyt ainakin olo on taas ihan jees. Olisikohan muuten aamuisella suihkullani jotain osuutta tähän virkistyneeseen olotilaan? Aamusuihkut ovat mielestäni ihan kamalia, mutta palkitsevia, kun koko päivän on sitten mukavan raikas olo. Tosin hiusten kuivaus aamulla on syvältä.

Omenat ovat näin syksyisin ystäviäni, siitäkin huolimatta, että ikeneni eivät arvosta omenien kuorineen syömistä ollenkaan. Minä taas en arvosta omenia ilman kuorta läheskään niin paljon, joten ikenet vetävät tässä hommassa lyhemmän korren. Elämäntapamuutoksessani (Ben & Jerry's Half Bakedistä huolimatta) yksi kulmakivi on hedelmien ja vihannesten lisääminen ruokavalioon ja niiden hyödyntäminen välipaloina. Olen nyt alkanut nähdä sen vaivan, että leikkaan aamulla leivälle vähän kurkkua ja syön välipaloilla naposteluporkkanoita, kirsikkatomaatteja (joille en taas yhtäkkiä olekaan allerginen) sekä mm. omenia.

Olen muuten saanut siivousintoni siivellä jonkinlaisen kotihengettären pureman (?!), sillä mieleni tekee LEIPOA. Enkä minä leivo. Tai laita ruokaa. Mitä kummaa? Nyt haluan opetella tekemään makoisat sämpylät ja taidanpa tässä vielä pyöräytellä teeleivätkin tulemaan! Seuraavana tähtäimessä voisi olla jokin piirakka...