perjantai 5. marraskuuta 2010

Lapsuushaaste!

Ennen kun avaudun huomenna muutaman viimeisen päivän tapahtumista, niin vastaanpa tässä keskiyöllä Rubywoon haasteeseen! Haasteethan on tunnetusti parhaita, koska on niin kiva kirjoittaa itsestään.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "mitä sinusta tulee isona"?
Luulen, että tähän kysymykseen kukaan ei koskaan saanut minulta totista tomeraa vastausta, jonka takana olisin tuolloin seissyt sataprosenttisesti. Pitkän aikaa halusin arkeologiksi, kunnes tajusin, että ei niitä muumioiden hautoja joka päivä löydetä, eikä ainakaan Suomesta. Halusin myös astronautiksi, hävittäjälentäjäksi ja formulakuskiksi, noin arkeologian vastapainoksi. Luonnollisesti halusin myös kaikenlaisiin heppahommiin ja prinsessaksi, koska ajattelin mennä naimisiin Englannin Prinssi Williamin kanssa.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
My Little Pony-videoita tuli katsottua aika kiitettävästi. En ollut kuitenkaan kamalan nirso viihteen suhteen tenavana ja luin mielelläni perus Aku Ankat - Mikki Hiirtä lukuun ottamatta, sillä Mikistä en jostain syystä koskaan tykännyt. Enkä tykkää vieläkään. Luin myös kesämökillä wanhoja Maailman Vahvin Nalle -sarjiksia, sekä kaikenlaista ruotsinkielistä, josta en edes oikeastaan ymmärtänyt mitään. Ankroniikka oli kova telkkariohjelma pitkän aikaa. Kaikki Disney oli mahtavaa toki...

3. Lempileikkejäsi?
Heppaleikit kaikissa muodoissaan. My Little Pony -polleja löytyi liki 70 kappaletta parhaimmillaan, barbinhevosiakin oli yli 30 ja lisäksi omistin lukemattoman määrän pieniä ponifiguureja. Lisäksi leikimme myös ratsastavamme mielikuvitushevosilla ja järjestimme kisojakin. Olimme melko hömelönnäköisiä hyppiessämme kaverin takapihan ruusupuskan yli... Yksi parhaista ponileikeistä liittyi juuri My Little Poneihin... Leikissä rakentelimme koko huoneen lattian täyteen monimutkaisia teitä, tai oikeastaan siltoja ja asumuksia kellareineen - kirjoista. Siis niille poneille. Leikimme, että tulvi ja siksi rakentelimme näitä kaikkia erikoisia rakennelmia...

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
En oikeastaan muista juuri mitään muita synttäreitäni, joten oletan, ettei ne mitään huippumahtavia olleet. Lähinnä juhlittiin pienissä piireissä - kuten nytkin.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Äiti vei mua urheasti vaikka minkälaisiin urheiluihin aina baletista ja kansantanhuista lentopalloon. Mikään ei kuitenkaan pidemmän päälle ollut kovin kivaa ja kansantanhuihin en suostunut edes menemään sisälle. Ratsastus oli ja on se paras aina ja ikuisesti. Hieman vanhempana myös sähly, mitä kyllä tykkäisin pelata yhä... Sulkapallo oli myös kivaa ja rullaluistelu, tosin luistimeni olivat todella painavat ja tärisyttivät hirmuisesti... Luistelu ja laskettelu olivat kyllä ehdottomasti parhaita talviurheilulajeja!

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
En ole koskaan kuumeisesti fanittanut ketään/mitään, edes sitä Oasista... Tai New Kids On The Blockia joskus vuonna nakki ja makkara. Köh köh. En ole hyvä fanittaja. Madonnaa ehkä saatoin vähän fanittaa aivan ensimmäisenä, kun meillä alkoi joskus historiassa näkymään brittiläinen musatv ja minä halusin samanlaisen kampauksen ja mekon ja tanssin sohvapöydällä laulaen "Like a virgin!"... Eli meno ei ole muuttunut mihinkään.

7. Paras lahja jonka olet saanut?
Hiski. Kummitätini kutoi minulle Hiskin joskus kun olen ollut aivan tenava. En edes muista koska, muistan vaan, että Hiski on aina ollut. Mistä Hiskille tuli nimi Hiski, en tiedä, mutta tiedän, ettei se ollut Disney-hahmon mukaan nimetty. Ulkonäöltään hiski muistuttaa hieman hattivattia. Se on pitkänomainen pötkylä, jolla on pienet nysäkädet edessä, suuret mustat silmät ja mustat räpyläjalat. Ylävartalo Hiskillä on punainen, alavartalo musta. Hiski on ollut kaikkien aikojen unikaveri ja se on vieressäni yhä täällä Tampereella yksin uinuessani! Hiski on ollut mukanani retkillä ympäri maailman. Otan Hiskistä vielä jossain vaiheessa kuvan! Hiski on myös nykyään enemmän jo käsite kuin nimi. Tein myös itse joskus kouluaikoina minihiskin, mutta en tiedä mihin se joutui... Toinen suunnilleen synnytysosastolta mukaani jäänyt lahja on wanha oranssi My Little Ponini, Omenainen, joka on yhä yhtä priimassa kunnossa kuin silloin vuonna 1983.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et ole vielä tehnyt?
Asua ulkomailla, omistaa hevosen/hevosia ja kasvattaa uudestaan pitkät hiukset.

HAASTAN:

Johannan (yksityisestä) Pilkahduksia elämästäni -blogista
Mariannen (yksityisestä) Mariannella on asiaa -blogista
Satun (vai Sadun???) Bunnymode -blogista
Pandan Piece of Panda -blogista

JA

Yleisesti ottaen teidät KAIKKI, jotka eksytte tänne juuri tämän postauksen lukemaan!
(Linkittäkää ihmeessä kommentteihin jos/kun vastaatte, olis kiva lukea...)


Ja lopuksi! Huomasin juuri nyt (koska olen hidas ja ollut vailla tietokonetta tiistaista saakka), että blogillani on jo HUIMAT 15 lukijaa! Hurjaa. Mahtavaa. Fantabulous. Lisää vaan... eikö? 
Kiitos kaikille kovasti!

1 kommentti:

Marianne kirjoitti...

Mulle on ainakin jäänyt mieleen sun yhdet synttärit, jotka vietettiin sun isän työpaikan yläkerran neukkarissa! :D

Ja noi mielikuvitusheppaleikit, oh maaan.. mahtoi tosissaan olla hauskan näköstä ku siellä koulun pusikoissa laukattiin. :) Ja sit tehtiin joistain oksista ja risuista niille tallit, jossa ne (eli me) sit nukku. Hoho. Vaan täytyy sanoa, että kyllä sitä on ihan ylpeä tommosesta, että on ollut välitunneilla aktiivinen eikä vaan pönöttänyt jossain nurkalla kuten ne muksut varmaan nykyään paljolti tekee.

..Ja vai ettet oo fanittanut muka ees Oasista? Saanen olla vahvasti eri mieltä! :D Kyllä sinä ja Johanna olitte ihan sekasin siitä bändistä. Vaikkakin ois sitten ollut sun kohdalla vain yhen tai kahen levyn verran, mutta kyllä mä selkeästi määrittelisin sen julisteiden ja oheissälän määrän ja Oasis-paitojen sun muiden tekemisen kovaksi faniudeksi. ;P Älä yritä peitellä totuutta!