torstai 9. kesäkuuta 2011

Vadelmapiirakkaa, kirpparilöytöjä ja viikonlopun matkapakkaus


Tein tiistaina vadelmapiirakkaa, jonka viimeiset palat katosivat tänään työkavereiden suihin...

Pitihän sitä Ikeasta haalittua piirakkavuokaa jotenkin testata, joten piirakka oli pyöräytettävä... Ei sillä etteikö piirakat aina maistuisi. Jopa nyt, kun ruoka ei meinaa helteiden takia maistua ollenkaan.


Kirpparilöytöjä!

Eilen poikkesin kotimatkalla kirpparille nähtyäni ikkunan läpi tuon suloisen pienen purkkapalloautomaatin 2 euron hintaan. Pakkohan se oli ostaa, kun olen tenavasta asti tuollaisen halunnut! Muistelin, että ihan kuin olisin sellaisen joskus omistanut, mutta ehkä se oli kaverini? Se oli kuitenkin pakko saada. Mukaan lähti myös eurolla mustavalkoista kevyttä kesäluettavaa Karvisen muodossa ja 4 eurolla hieman likainen, mutta muuten hyväkuntoinen laukku, mitä nyt tikkaukset vähän purkaantuvat tuossa edessä, mutta se ei kamalasti haittaa. Kiva kesäkassi kuitenkin ja käteväkin tuon olkahihnan ansiosta. Jos jaksan sen tahroja pesaista tänään niin saatan ottaa sen mukaan viikonloppureissulle...

Muutakin tarpeellista viikonloppua varten...

Nivean puhdistuspyyhkeet osoittautui ihan kelpokamaksi, tosin haluaisin kosteampia puhdistuspyyhkeitä, kuten ne Olayn pyyhkeet mitä Usasta ostin, joita ei tunnu saavan täältä... Salvequick tulee näillä keleillä tarpeeseen kun tunnun saavan rakkoja ja hiertymiä milloin mistäkin! Edelliset käytin loppuun alkuviikosta. 10 euroa oli hintaa tuolla laatikolla, mikä on mielestäni ihan järkyttävä hinta laastareista! Kyllä nuo toki hyvin pysyvätkin, mutta silti... Havaitsin myös viime viikonloppuna, että en omista nykyään ainuttakaan aurinkosuojalla varustettua huulirasvaa. Olen myös havainnut huulteni kuivuvan aivan kamalasti nyt kuumuuden ja auringon myötä, joten ostin 30 suojakertoimella varustetun Labellon huulirasvan mm. ratsastusta ajatellen. Ihan kivan neutraali tuoksu ja tuntuu muutenkin mukavalta, vaikka ikisuosikkejani ovatkin kaikki Blistexin purkkirasvat - jotka eivät kuitenkaan ole kovin hygieenisiä.

Ei-niin-tarpeellistakin tarttui sen verran mukaan, että ostin viimeinkin ensimmäisen Graffitti Nails -lohkeilulakkani. Ja vieläpä kirkkaan keltaisen. Värianalyysini tehnyt nainen tosin sanoi, ettei kertainen ole tähän palettiin sopiva väri, mutta myönsi, että vähän vihreään taittuvan keltaisen kohdalla voisi ehkä tehdä poikkeuksen. Päälleni en keltaista välttämättä laita, mutta kynsissä se voisi olla kiva... Nyt kun vielä keksin mihin sen yhdistän. Ostin myös (taas) uuden ripsivärin. Tällä kertaa testissä Lumenen Natural Code sarjan ainoa (?) vedenkestävä ripsari.

En tiedä mitä kummaa sille Nivean ripsarilleni tapahtui! Siinä oli jo ne kestosuosikin ainekset, mutta jotenkin tuntui että ripsari suorastaan katosi purkista, kuivahti ja muutenkin kössähti. En ole tainnut omistaa ripsaria kuin vasta kuukauden, mutta jo nyt se tuntuu olevan ihan loppu... Se levittyykin kuivan oloisesti ja tuhraa silmien alle. Mitä kummaa?

Tuossa oikealla yllä onkin sitten harvinaisen seksikäs kuva meikittömästä Jennistä tältä aamulta. Huomaa freesi otsaheitto ja hiusten yölook (nuttura ei kyllä näy kuvassa). Näillä helteillä on pakko nukkua hiukset jotenkin kiinni, ellen halua herätä yöllä niska limassa (tai ainakin hiessä). Paksut hiukset ovat kivat talvella, mutta tuskaisat kesällä... Pikkukuvasta sitä ei näe, mutta alkuperäiskokoisesta kuvasta bongailin jonkinlaista pisamaa... Liekö mummon punapigmentit vahvistuneet iän myötä..? Näyttää nimittäin tuo juurikasvukin vähän punertavalta...

PS. Sain ehdotuksen, että mainostaisin blogini yhteydessä bannerimainosten turvin ja saisin siitä rahaa... Mitä mieltä olette yleensä mainostamisesta blogeissa ja onko teillä kenties siitä omakohtaisia kokemuksia?

6 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Mäki tahdoin joskus ihan hirmuisesti tommosta purkkapallomasiinaa :P

Katja kirjoitti...

Jos ne mainokset ovat jotenkin blogin aihepiireihin liittyviä, eikä mitään ihan randomeja, niin mielestäni ok :)

Ioanna kirjoitti...

Musta sellaisten asioiden, joita bloggaaja itse pitää mainostamisen arvoisina eli oikeesti kivoina tuotteina, mainostaminen on ihan ok. :) Eikä esim. siinä musta ole mitään pahaa, että saa rahaa bloggaamisesta.

P.S. Olet kyllä tosi kaunis ilman meikkiä(kin)!

Jenni kirjoitti...

Elina,

En ole selvästikään ollut yksin purkkapallopömpelini haaveilussa... Isäkin ihastui heti kun kuvan laitoin menevään ja siskonpoika haluaa samanlaisen :D

Katja,

Ajatukseni olivat vähän samansuuntaisia.

Ioanna,

Ensinnäkin kiitos kohteliaisuudesta... aika kauan mietin kehtaako tommosia laittaakkaan, mutta kerran se vaan kirpasee. Mä en itse ole koskaan ajatellut mainostavani mitään niin suoraan blogissani (toki joskus kirjoitan juttuja tuotteista tai muusta, mistä pidän oikeasti), mutta töitä ei enää ole jäljellä kuin juuri kuukausi, joten kaikki pienikin rahantulo olisi tervetullutta...

Salla kirjoitti...

Hei missä värianalyysissä kävit ja mikä oli analyysin tulos?

Jenni kirjoitti...

Kävin reilu vuosi sitten Seinäjoella Kasvokkain -kampaamossa, jossa omistaja Titta Schweid tekee pieniä värianalyysejä. Olin silloin talvi, mutta sitä tuntui olevan hieman vaikeaa ratkaista ja luulen itsekin olevani vähän "sekasikiö" :D