Joulukuun jokupäivä

Urheasti bloggasin kännykällä vanhempieni luota ja sitten kotiin päästyäni käytännöllisesti katsoen unohdin koko blogin. Näin sitä pitää. Tultiin tosiaan torstaina yhden jälkeen (iltapäivällä) kotiin ja Mike paineli puoli neljään töihin, kun me puudelin kanssa kotiuduimme pikkuhiljaa. Kotiutumisen jälkeen olemmekin viettäneet melko löysää hiljaiseloa ja poistuneet kotoa vain kauppaan ja Miken tapauksessa sinne myös töihin. Itse tein perjantain töitä kotoa käsin. Täytyy kyllä myöntää, että olen edelleen hyvin tyytyväinen Lumiaani, vaikka silläkin on omat metkunsa... Eniten olen tyytyväinen siihen, että sen pikkuinen 5 megapixelin kamera riittää päivittäisräpsykäytössä ihan hyvin ja sillä kuvaa pimeässäkin ihan kiitettävästi, kuten alla olevat kuvat todistanevat.

 

Täytyy sanoa, että nuo vasemman kuvan jouluvalot jaksavat hykerryttää jo toista vuotta. Valot on puskaan nakannut ilmeisesti puskan takana sijaitsevan kebab-pizzerian väki ja tuon hehkeän kaikenkirjavan kokonaisuuden kruunaa ehdottomasti oksille isketty kirkkaanvihreä loisteputkilamppu... Noh, tyylinsä kullakin. Oikeassa kuvassa puolestaan näkyy kauniin huurteisia puita illan hämärtyessä... Noin ne puut ovat kyllä ehdottomasti kauneimmillaan!

Uudeksi vuodeksi suunnitteilla on lähinnä löytää joku hyvä ja kohtuullisen äänekäs elokuva (tai Star Trek-maratoni) ja iskeä verhot tiukasti kiinni ja toivoa hartaasti, että naapurit eivät ampuisi raketteja takapihalla. Hieman epäilen, että ampuvat, koska viereisessä talossa on opiskelija-asuntoja ja ainakin viime vuonna he ottivat uutta vuotta vastaan melko railakkaasti... Olemme itseasiassa molemmat myös töissä aattona tahoillamme...

Joulukuun 26.

 

Olipa tämän päivän ratsastus harvinaista herkkua! Sain nimittäin ratsastaa tasokkaalla kilpahevosella, jättiläistamna Rigmalla, joka on myös näyttäytynyt Helsinki International Horse Shown amatööriluokassa omistajansa Sanna Lahdensuon kanssa. Valtava tamma on myös valtavan mukava luonteeltaan ja tuntui itseasiassa todella sopivalta ratsastettavalta.

Mulla vaan aina sopii kuviot niin hyvin yhteen tammojen kanssa... Vaikka hermoilinkin tietysti rikkovani hienon hevosen jotenkin... Heh... Hyvin meillä meni, vaikka tytöt sanoivatkin, että laukan nostaminen on vaikeaa, mutta sehän nousi jo ajatuksesta! Ehkä meillä on molemmilla vaan jotenkin poikkeava laukannostotyyli..?

Joka tapauksessa meillä meni mielestäni aika kivasti yhteen, tosin olen aina tykännyt ratsastaa isoilla hevosilla...

...ja huomenna varmaan paikkoja särkee..!

Lähettäjä: Mobiili-Jenni

Joulukuun 25.

Vanhempien luona on joulutunnelmaa! Eilen jaoimme lahjoja vanhempieni ja nuoremman isosiskoni kanssa ja tietysti söimme hyvin. Tänään syömingit ovat jatkuneet ja huomenna aletaan kuluttaa jouluruokakiloja (joojoo) hevosen selästä käsin... Saa nähdä vieläkö erotan etupään takapäästä kuukausien tauon jälkeen...

Lähettäjä: Mobiili-Jenni

Joulukuun 24.

 Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Me suuntaamme Pohjanmaan lakeuksille, palaillaan...

Joulukuun 23. - Maailman paras isä

Isäni komeana nuorena miehenä

Isäni täytti tänään 73 vuotta. Mietin, mitä oikein isästä kirjoittaisin, koska kirjoitettavaa olisi niin paljon. Millaista oli syntyä 1939 talvella, sekä maailmansodan, että talvisodan puhjettua? Millaista oli nähdä pommien putoavan kotikaupungissa? Tai naapurin pihalle? Millaista oli päätyä adoptoiduksi parivuotiaana? Millaista oli viettää kesiä Ruotsissa, poissa sodan jaloista? Millaista oli ehkä hieman salaakin kokeilla ratsastaa Marskin hevosella? Millaista oli heittää koulukirjat roskiin vain viiden kouluvuoden jälkeen, koska opettaja oli tuumannut hänen sopivan paremmin lapion varteen?

Entäpä millaista oli Suomen armeijassa 1950-luvulla, kun vain puoliksi vitsillä kehoitettiin iltavartiossa ampumaan ensin ja kysymään vasta sitten, kuka siellä kulkee? Millaista oli ajaa tankkia? Tai hiihtää kymmenien kilometrien metsälenkkejä täysissä varusteissa, painavan rinkan kera ja yöpyä talvisessa metsässä muiden armeijan poikien kanssa? Millaista oli tavata kaunis vaaleatukkainen "Liljankukka", kuten äitiäni nuorena tyttönä kutsuttiin (mummoni nimi oli Lilja) laulun sanojen mukaan... Millaista oli mennä naimisiin maistraatissa ja perustaa perhe 1960-luvulla? Millaista oli elää vakosamettihousuissa ja trumpettilahkeissa ajellen oranssilla Dodge Chargerilla, jonka kiihtyvyys olisi vielä tänäkin päivänä omaa luokkaansa?

Entä millaista on päätyä yrittäjäksi parikymppisenä ja rakentaa itselleen ja perheelleen tulevaisuus lähes tyhjästä? Millaista on nauttia elämästä ilman, että tarvisi murehtia rahasta? Millaista on tavata lopulta biologinen äitinsä vuosikymmenien jälkeen? Entä millaista on tavata isä, jota et koskaan ole nähnyt - ja joka ei koskaan tunnusta sinua lapsekseen? Millaista on olla kuuron tytön isä? Tai kolmen tytön isä? Millaista on omistaa koira, joka syö aivan kaiken lapsen kuulolaitteesta kesäsandaaleihin?

Millaista on päästä Italiaan ajamaan Porchea testimielessä kilparadalla? Tai millaista on olla rallikuski ja ajaa jäärataa? Millaista on lentää pienkonetta tyttären kiljuessa vierestä "SILMUKOITA!"? Millaista on olla rannikkolaivuri? Millaista on opettaa pikkutyttöään laskettelemaan Alpeilla?

Millaista on menettää lähes kaikki laman seurauksena ja joutua aloittamaan alusta paljon huonommilla korteilla, kuin mitä ensimmäisellä yrittämällä? Millaista on silti onnistua tarjoamaan perheelleen kaikki, mitä he voisivat koskaan kaivata? Millaista on jaksaa mennä aina vaan eteenpäin?

Ennen kaikkea haluaisin tietää, millaista on olla maailman paras isä? Se, joka aina tietää vastauksen kaikkiin hankaliin kysymyksiin. Se, joka osaa täyttää mitä vaikeimmat kaavakkeet. Se, joka on ylpeä tytöstään, vaikka hän kantaisi kotiin matikan kokeista vitosen toisensa perään. Isä, joka osaa tehdä mitä ihmeellisemmät ruuat, vaikka onkin koulutukseltaan jotain ihan muuta, vaikkapa vulkaniseeraaja. (Pienenä tyttönä uskoin aina sen tarkoittavan sitä, että isäni on tulivuorten siivooja, enkä uskonut muuta.) Millaista on olla se isä, joka vielä 16 tuntisen työpäivänkin jälkeen jaksaa viedä lapsensa laskettelemaan tai hiihtämään? Se isä, joka vie lapsensa ratsastamaan joka viikonloppu, eikä hirveästi pistä pahakseen sitä, jos auton takapenkille joskus tupsahtaa joku ponikin puolivahingossa. Entäpä se isä, joka olisi kernaasti antanut teini-ikäisen tyttärensä hankkia tarantella, jos tyttären äiti ei olisi ollut kauhusta kankea jo pelkästä ajatuksesta..?

Maailman paras isä on opettanut tyttärilleen kaiken, mitä he ovat koskaan halunneet tietää tai oppia. Isä on kertonut, miten tulkitaan autojen oikkuja, miten niistä pidetään huolta. Isä on näyttänyt miten seilataan veneellä ja lennetään lentokonetta, mutta myös sen, miten tehdään maailman parasta appelsiinikanaa. Isä on käynyt vuokraamassa Nintendon kotiin kipeänä jääneelle tyttöselleen ja paistanut popcornia oikein kattilassa. Maailman parhaan isän työt eivät lopu koskaan, eivät edes 73-vuotiaana ja neljättä kertaa syöpäsairaana. Ne eivät lopu, koska isällä on aina jotain uutta annettavaa lapsilleen, vaikka ne ovatkin kaikki jo aikuisia. Mutta me tarvitsemme isää aina. Nyt, isä tarvitsee myös meitä, kun ei enää aina jaksa ihan kaikkea tehdä, kun painoakin on 176 senttisessä varressa jäljellä enää alle 60 kiloa ja aikoinaan melkein mustana kiiltäneet hiukset ovat harmaantuneet tyylikkään hopeisiksi. 

Maailman paras isä on sankari. Maailman paras mies. Selviytyjä. Lastensa silmissä tosielämän James Bond.

Kiitos isä kaikesta mitä olen Sinulta saanut. Kiitos jopa hassuista pikkuhampaistani, jotka sinulta sain jonkin geenivirheen seurauksena, vaikka siskoni onnistuivatkin saamaan aivan normaalit versiot. Kiitos näistä sinisistä silmistä, jotka myöskin sain sinulta, toisin kuin siskoni. Kiitos tästä nenästä, joka sekin on sinun perujasi. Kiitos näistä huulista, ne ovat kovin samanlaiset kuin sinunkin. Kiitos myös näistä kulmakarvoista, niitä on moni itselleen kadehtinut. Kiitos peräänantamattomasta ja itsepäisestä, mutta rehellisestä luonteesta ja halusta auttaa muita.

Kiitos. Olet rakas, isä. Hyvää syntymäpäivää.

Joulukuun 22. - Lähes alaston totuus

 Sentään toppi päällä...

Kyllähän kaikki nyt ovat jo kuulleet siitä blogihaasteesta. Tyyliä metsästämässä -blogistahan se kaikki lähti, tai no, haaste lähti. Kaikki alkoi MouMoun blogista. Noh, kannan nyt sitten suihkun raikkaana korteni kekoon kylppärin kivankeltaisen valon turvin. Niin ja pienensin kuvien kokoa, ne kun tulivat järjettömän suurena kamerasta. Mitäpä tuohon nyt sitten sanoisi. 98% blogini kuvista tulee tänä päivänä suoraan Windows-puhelimestani, joten kuvankäsittelyä en sinänsä harrasta sanan varsinaisessa merkityksessä (?), mutta tunnustan hurahtaneeni Lomogramin käyttöön... Sillä saa vähän jotain ilmettä blogin kuviin. Koska huikeassa ikiwanhassa digikamerassani on yhtä paljon poweria kuin puhelimenikin kamerassa, ei kuvausvälineellä mielestäni ole hirveästi väliä.

Joku 10 vuotta sitten olin aika innokas photoshoppaaja. Löydyin joskus noina aikoina vielä IRC-galleriastakin ja photoshoppailin sinne usein jos jonkinmoisia versioita naamataulustani. Nykyään en jaksa enää vaivautua perusasetusten säätöä pidemmälle, jos sitäkään. Yleensä ihoni on sen verran hyvässä kunnossa, että se sinänsä kestää meikittömyyden ja kuvankäsittelyn pois jättämisen, mutta tunnustan ahdistuvani meikittä siitä, miten paljon selvemmin rasittavat jättihuokoseni (etenkin nenän päällä) korostuvat ja siitä, miten epätasainen kasvojeni ihon väri on. Koska kulmakarvani ovat luonnostaan tummat, en tee niille muuta kuin nypin hajakarvat pois, ripsiväriä käytän, että ripseni eivät töröttäisi niin jäykkinä ja huomaamattomina... Nekin ovat suomalaisella mittapuulla tummat, mutta päistään vaaleat.

Olen ehkä ollut vähän sokea blogejen photoshoppailuille, koska se ei ole oikeastaan koskaan pistänyt silmääni missään blogissa. Toki olen tiedostanut että monet tunnetummat blogit ovat kovin... kiiltäviä (paremman sanan puutteessa) ja kauniita, mutta tutkistelen niitä samalla tavoin kuin esim. naistenlehtiä. Sinänsä tämä haaste on ehkä ollutkin juuri hyvä, että moni bloggaaja on tullut esiin aidompana, ihmisenä kiiltokuvien takana. Sehän tässä se kaiken juju onkin... olemme ihmisiä. Erilaisia, erinäköisiä. Minä nyt olen sitten tuon näköinen. Ja huom. lyhyemmät hiukset!

PS. Pahoittelen pientä sumuisuutta, en osaa kuvata tuossa surkeassa valossa...

Joulukuun 21. (Maailma ei loppunutkaan.)

Aamupäivää. 21.12. koitti tänäkin vuonna aivan kuten ennenkin, eikä maailma (ainakaan vielä) loppunutkaan. Tosin Gangnam Style -videolla ei ole aivan vielä miljoonaa katselukertaa YouTubessa. Viimeisin teoriahan oli, että Nostradamus on sekaantunut tähänkin jotenkin. Joka tapauksessa, huomasin tänään sitten jotain mielenkiintoista tähän bloggeriin liittyen. Taannoin järjestettyyn blogiarvontaan oli tullut vielä 2 kommenttia (ja aivan arvonnan ajan puitteissa), mutta blogger oli jostain mielenkiintoisesta syystä iskenyt ne spämmilaatikkoon, eikä ilmoittanut ennen kuin tänään, että siellä kaksi kommenttia odottaa tarkistusta... Huokaus. Ja arvonnathan suoritettiin 13 ihmisen kesken. Ja mikä parasta, sitten vielä selvisi, että hajuvettä ei voi postittaa... No eihän tähän varmaan auta mikään muu kuin lykätä jokin uusi arvonta vuoden alussa ja taata näille kahdelle edellisestä arvonnasta pois pudonneelle automaattinen osallistuminen siihenkin. Blogin asetukset kyllä kertovat, että kommentoida voi kuka tahansa, myös anonyymit, ja kommentteja tarkastetaan JOS ne ovat yli 7 päivää vanhoihin teksteihin tulleita... Mutta nuo kommentit olivat tulleet kyllä aivan oikeana päivänä (15.12.)... Yksi ystäväni joutuu mm. jatkuvasti spämmisyyniin, ilman mitään syytä. Ehkä olisi parempi, että laittaisin kommentit niin, että ne pitäisi kaikki tarkastaa, jos sillä tavoin niitä ei sitten jäisi huomaamatta? Onko kellään mitään infoa tästä asiasta?

Nyt kun tuosta sotkusta on selvitty... Mennäänpä kuulumisten pariin.

 Mike ja paha katse / Miken joululahja vaimolta

Saimme kivan yllätyksen alkuviikosta, kun Mike sai töistä joululahjaksi herkkulahjakortin, jolla päätimme sitten lähteä Rossoon herkuttelemaan samalla reissulla kun yritimme käydä hoitamassa Miken pankkiasioita - tosin sitten selvisi, että koska Mike ei ole Suomen kansalainen, ei ajokortti, kelakortti ja oleskelulupakorttikaan yhdessä riitä henkilöllisyystodistukseksi, vaan tarvitaan passi... Huoh. Mutta hei, kuka bongasi tuosta lauseesta jotain jännää..? Oleskelulupa. Se tuli itseasiassa jo marraskuun puolivälissä - seuraavaksi neljäksi vuodeksi! Ensimmäisestä oleskeluluvasta poliisilaitokselta soitettiin suoraan mulle, nyt olivat laittaneet Mikelle SUOMEKSI sähköpostia, eikä poloinen ollut edes avannut sitä, kun oli luullut, että se oli vaan taas jotain viestiä wanhalta koululta. Katsoimme jotain aivan toista sähköpostia Miken laatikosta, kun bongasin tuon viestin poliisilta... 

Mike sai sitten toisenkin kivan yllätyksen tällä viikolla, kun hän sai joululahjansa jo hieman etukäteen (että ennättää nauttia siitä, ennen kuin suuntaamme Pohjanmaalle joulun pyhiksi). Mike on reilun vuoden toivonut piirtopöytää ja etenkin Wacom Intuos 5 -piirtopöytää keskikokoisena. Nyt toive kävi toteen ja herran ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun kannoin tämän hänen tietokoneensa eteen tiistaiaamuna... Nyt sitten odotellaan, mitä sieltä rustaillaan... Osamaksullahan tuo mokoma tuli hankittua, kalliita kun ovat. Vanhempani lupautuivat ottamaan riesakseen pari ensimmäistä maksua, noin niinkun joululahjamielessä.

Mutta, herkuttelimme siis.

Rossossa Koskipuistossa / Omassa annoksessa kanaa vuohenjuustolla ja peruna-kasvis gnocchit

Jälkiruoka pannacotta mansikkakastikkeella

Melko mainiot ateriat saimme, etenkin kun itselle jäi maksettavaksi alle neljä euroa! Kieltämättä aika huippu joululahja. Saimme samalla oikein kunnolliset "hääpäiväateriat"! Hääpäivänähän söimme Koskikeskuksen La Mammassa, jossa käymme melkein aina, kun menemme "ulos syömään", koska siellä on todellakin hinta-laatu-suhde kohdillaan... Juhlimme jo 14.12., kävimme katsomassa Hobitin (melkoinen action-pläjäys & kääpiöprinssi Thorin Oakenshield oli mahtava) ja söimme sen jälkeen massumme täyteen ja käväisimme vielä Jugissa jälkiruualla. Ihan hyvä, että juhlimme jo silloin, koska Mike ei sitten 15. päivä ollutkaan töiden jälkeen kovin hyvässä hapessa ja viettikin suurimman osan päivästä pedissä...

Viikko on mennyt melko ripeästi töiden parissa (niitä teen tänäänkin, tosin täältä kotoa) ja parit lahjatkin on vielä tullut hankittua - mielenkiintoisin niistä ehkä isän syntymäpäivälahja: pala ikimetsää. Luonnonperintösäätiön kautta (linkki sivupalkissa) pystyy nimittäin lahjoittamaan haluamalleen henkilölle palan ikimetsää, joka tullaan sitten suojelemaan pysyvästi. Hyvä lahja sellaiselle, jolla oikeasti on jo kaikkea.

Tänään aion tehdä vähän siivouksia ja leipoa piparkakkuja! Maanantaina lähdemme Pohjanmaalle, joten on melko todennäköistä, että täällä tulee olemaan enemmän tai vähemmän blogihiljaisuus 24.-27.12., tosin saatan ainakin yrittää laittaa menemään muutamia kuvia... Puudelinkuvia...

Iloa on siitä piirtopöydästä Jennillekin...

Arvonnan voittaja!

On nyt sitten jäänyt vähän postaamatta, mutta muistinpa sentään ryhtyä arpomaan vielä sunnuntain puolella, kuten luvattu! Arvottavanahan oli kaksi Yves Rocher -tuotepalkintoa ja arvontaan osallistuneita oli vaivaiset 13 kappaletta. Arvoin Random.org -numerogeneraattorilla kaksi voittajaa 13 osallistujan kesken ja sattuipa vielä sen verran hyvin, että toinen voittajista toivoi palkintoa A ja toinen palkintoa B.

Arvonnassa voittivat kommentit nro 1 ja 3, eli nimimerkit Sugar ja Aada. Sugarille lähtee A-palkinto, eli Yves Rocher Fresh Rose eau de toilette 20 ml + suihkugeeli 50 ml ja Aadalle lähtee B-palkinto, eli Yves Rocher 3 minute Healthy Glow Mask 50ml + Kosteuttava naamio 50 ml. Paljon onnea voittajille! Sugar, heitähän sähköpostia tuonne kettuakanssa@gmail.com, että tiedän minne lähetän palkinnon. Aada olikin jo jättänyt sähköpostiosoitteensa, joten heitän siihen suuntaan sähköpostia piakkoin!

Joulukuun 13.

Jumaliste, olen kypsä noihin Kangasala-Tampere busseihin. Tiistain tarinan tiedättekin, mutta tämä päivä oli liikennöinnin osalta vielä turhempi. Lähdin töistä 15:15, että ehtisin kotiin aivan mainiosti neljäksi, koska luokseni oli tulossa työkaverini sisko leikkaamaan hiuksiani. Olin bussipysäkillä hyvissä ajoin, että ehtisin 15:28 pysähtyvään bussiin ja hieman harmittelin, että olin niinkin aikaisessa, kun sää oli taas sellainen mahtava jää-/lumimyrsky, nyt entistä kylmempänä. No, odotin sitten bussia. Tanssahtelin, hyppelin, puhaltelin sormiini, jotka palelivat lapasissa. 15:28 tuli ja meni. Ei bussia. Odotin. Odotin ikuisuuden. Ei ainuttakaan bussia, paitsi yksi pikavuoro, joka ei siinä kohdin olisi edes pysähtynyt. Odotin toisen ikuisuuden. Käsiin sattui kun oli niin helkkarin kylmä. Pysäkille tuli mies, jolta kysyin mahtaako hän tietää koska seuraava bussi ehkä tulee. Tuumi, että 15:45 piti jonkun bussin lähteä Kangasalta, joten kai se pian kohdalla olisi... Kello oli siis jo 15:40+. Oli hieman kylmä. Juteltiin siinä sitten lämpimiksemme ja mies kertoi, ettei tämä mitään uutta ole. Hän on tottunut jo pyrkimään yhtä bussia aikaisempaan bussiin "varmuuden vuoksi", koska niin moni bussi on jäänyt välistä viime aikoina. Kello läheni neljää. Ei busseja, vain jäätävää tunnelmaa.

Lopulta yksi bussi tuli hieman yli neljä, sekin 20 minuuttia aikataulustaan myöhässä. Kiitin onneani, että en ollut ottanut vain Paunun busseihin sopivaa matkakorttia, vaan matkahuollon oman kortin, joka käy kaikkiin tuolla välillä ajaviin busseihin. Paunun busseista kun 2 jätti kokonaan tulematta, joten olisin todennäköisesti seissyt pysäkillä aika pitkään, etenkin kun se kolmaskin oli jo myöhässä... Lähetin pikkuisen reklamaatiota siihen yritykseen kun lopulta pääsin kotiin ja pystyin taas liikuttamaan sormiani. Näin ollen taivalsin siis tänään n. 10 km matkaa melkein tunnin. En ihan ollut kyllä neljältä siis kotona. Tosin, kampaajanikin myöhästyi tunnilla, koska moottoritie oli poikki onnettomuuksien vuoksi...

Hesburger/Presso ja parturoinnin jälkimainingit

Jos ihan rehellisiä ollaan, hieman pelotti siinä vaiheessa kun kampaajani kertoi aloittaneensä nämä kampaajan opiskelunsa vasta tämän vuoden elokuussa... Mutta sitten lohduttauduin sillä, että päässäni on tosiaan aika paljon tukkaa ja sitä saisi leikata aika ronskilla kädellä, ennen kuin sen saisi "pilattua". Sanoin, että haluan kuivat latvat pois, näytti, että ehkä 5-7cm lähtee... mutta noh, ehkä siitä lähti sitten tuplasti se... Sillä "ronskilla kädellä". Kuten sanottu, onhan tässä vielä mistä ottaa. Edelleen tukka ylettyy tuonne "rintsikkarajaan" takaa (hyvä kuvaus), joten onhan tätä, vaikkei nyt enää vyötärölle yletykkään. Hiukset tuntuvat paksummilta, eivätkä varmasti nyt enää takkuunnu niin kovasti. Enpä ollut tätä sitten huhtikuun leikannutkaan, joten ehkä tämä jo tuli tarpeeseen?

Suunnitelmissa olisi myös jossain vaiheessa tässä vielä iskeä tähän jotain pirtsakkaa raitaa tms... Sitä odotellessa sitten. Nyt painun petiin (kello on oikeasti 0:30, mutta huijasin ja tungin väkisin tämän postauksen 13. päivän puolelle) lukemaan Britannian InStyleä... Hyvät yöt!

Joulukuun 12.

      Jennihontas.

No joo, tänään palelin sitten kotona. Ihme kyllä en (kai?) vilustunut eilen, mutta onnistuin olemaan todella huonovointinen heti herättyäni. Vieläkin on sellainen "ällö olo", tiedätte varmaan. Tein näin ollen töitä kotoa ja edistyinkin käännöshommissa yllättävän hyvin, heikosta voinnistani huolimatta.

Kaupassa oli kuitenkin pakko käydä edes jotain hakemassa, joten liukastelin samoin tein Prismaan hakemaan postinikin tuolta SmartPOST-automaatista. Aika kätevähän se on kyllä, taidan alkaa tilaamaan sinne tavarani jatkossa, kun siellä ei tarvi odotellakaan (ainakaan tänään). Vielä kun opin lähettämään sillä. En vaan oikein tiedä miten se toimii niin päin...

Oikeastaan tästä päivästä ei sitten olekaan muuta sanottavaa. Toivottavasti voin paremmin huomenna ja saan raportoitua jotain enemmänkin.

Joulukuun 11.

    Kiteytettynä.

Voi apua, mikä päivä. Tuossa kolmisen tuntia sitten luonnehdinkin tätä päivää jo mahdollisesti koko elämäni kamalimmaksi päiväksi. Ainakin se on mukana kisaamassa. 

Aamu alkoi vielä suhteellisen normaalisti. Herääminen tuntui takkuisemmalta kuin eilen, koska olin hikoillut ja palellut vuorotellen koko yön (jaa ei ole kilpirauhasongelmia?) ja sen takia myös valvonut. Pääsin kuitenkin ylös ja menin tuttuun tapaan käynnistämään konetta. Vaan se ei käynnistykään. Valo syttyy, mutta mitään ääntä ei kuulu, eikä mitään tapahdu. Valo ei myöskään sammu. Sammutan koneen takapanelista virran. Vedän virtajohdon irti. Valitan Mikelle paniikinomaisessa tilassa. Mike mönkii tutkimaan tilannetta. Pian diagnoosi on valmis: virtalähde on hajonnut. Kyseessä oli alunperin Miken vanha virtalähde, joka laitettiin tähän koneeseen, jotta saataisiin näytönohjaimesta enemmän irti, kuin mitä koneen alkuperäisellä virtalähteellä olisi ollut mahdollista. Nyt wanha laite kuitenkin päätti, että aika aikaa kutakin ja nythän onkin hyvä hetki tuhlata vähän lisää rahaa. Tai sitten ei.

Söin jotain epämääräistä aamupalaksi (pari paahtoleipää kai), join teetä ja googletin sopivia virtalähteitä. Sitten jouduin soittamaan pankkiin. Taas. Uutta tilaamaani pankkikorttia ei ollut vieläkään kuulunut, mutta verkkopankki sanoi, että se on jo toimitettu ja on asiakkaalla käytössä. Pankista sanottiin että kai se pian tulee, viimeistään huomenna. Ihmettelin myös jälleen mystistä pin-lukitusta. Sanoivat, ettei se mitään lukossa ole.

Lähdin töihin. Tai yritin, mutta kaikki aamunäperrys oli vienyt sen verran aikaa, että sain katsella bussin takavaloja. Odotin seuraavaa. Se tuli, mutta oli eri firman ja sitä ajoi nainen joka on nyt kahdesti ottanut melkein 2 euroa liikamaksua matkasta. Tarjosin 3,80 ja kuski tyytyi siihen. Hah. Ihme kyllä, bussissa ei tällä kertaa ollut aivan sauna. Tekstasin töihin, että onko siellä ketään, joka voisi napata mut kyytiin pysäkin luota kun tulen, koska autotiellä oli järisyttävän liukas kävellä. En saanut vastausta. Kävelin. Tai siis hiihdin, luistelin ja rukoilin. Jäädytin naamani. Varasin samalla virtalähteen Triosoftista, joka on ehkä ainoa tietokonetarvikeliike, jonne pääsen tietääkseni helposti bussilla. 

Töissä tein tänään hyvin pitkälti samaa koko päivän aina kolmeen saakka, jolloin pääsin laskuttamaan. Tykkään laskuttamisesta. Olen outo. Palelin aivan hulluna. Istuin talvitakki päällä ja kaulahuivi kaulassa, jalat liikuteltavassa patterissa kiinni... ja silti palelin. Sain pomolta kyydin parinsadan metrin päähän pysäkistä ja arvelin juuri missanneeni sopivan bussin parilla minuutilla kun saavuin pysäkille. Kysyin yhdeltä tädiltä joko 70 meni ja täti tuumi ettei ole mennyt. Ilahduin, koska ajatus lumimyrskyssä seisoskelusta ei hirveästi houkutellut, kun en enää edes tuntenut sormiani (wanhat, paksut nahkakintaat olisivat olleen astetta parempi valinta tänään). Bussia ei kuitenkaan kuulunut. Meni 5 minuuttia. Meni 10. Meni 15. Meni 20. Ei yhtään ainutta bussia. Mikä tahansa olisi kelvannut, joka menee kohti Tamperetta, mutta ainuttakaan ei kulkenut. 25 minuutin seisoskelun ja täydellisen jäätymisen jälkeen bussi viimein tuli. Kuski vaikutti nyrpeältä ja bussi oli ääriään myöden täynnä. Onnistuin kuitenkin saamaan ihme kyllä istumapaikan, joka oli kai jäänyt muilta huomaamatta.

Jossain vaiheessa matkaa katsoin kelloa. 16:45. Paskat. Piti ehtiä kahteen paikkaan ennen kuutta ja ovat vielä molemmat eri puolilla kaupunkia. Kaupungissa olin (Rautatieasemalla) vasta 17:05. Kipitin Triosoftille hakemaan virtalähdettä. Liukastelin. Kiroilin. Söin lunta, koska siltä ei voinut välttyä. Lumiukkoa muistuttaen viimein pääsin paikan päälle ja sain pömpelin käteeni. Sitten taas vanha tuttu kuvio "sori, tämä pitää höylätä, tuo siru on rikki... pitäis tulla jo uusi ihan hetkellä millä hyvänsä..." Noh, tietenkään sitä korttia ei sitten saatu höylättyä siellä, ei sitten millään. Sanoin haluavani osan luoton puolelle, jos kortti saadaan toimimaan. Aikansa säätivät, mutta lopulta kortti toimi SIRUPUOLELTA - mutta jouduin allekirjoittamaan, koska pin-koodia en saanut laitetuksi mihinkään. Myyjä tuumi "olihan siellä katetta!" ...olin vähän ihmeissäni, koska olin pyytänyt CREDIT-puolelle. Noh, sehän oli tietenkin sitten laitettu debitille... Huoh. En kuitenkaan jaksanut alkaa siitä vääntämään, koska kiire oli ja tuokin operaatio oli kyllä jo ollut hankala. Torjuin pehmeästi kaikki muut tavarat mitä koittivat lisäksi myydä ja lähdin kipittämään linja-autoasemalle. 

Järkevää olisi ollut mennä bussilla. Paitsi että olisin joutunut menemään kahdella pienet pätkät kerrallaan. Koska olin jo märkä, viluinen, väsynyt ja hikoilinkin huppuni alla (kiva yhdistelmä), enkä nähnyt mitään (silmälasit huurussa), päätin kävellä. Sain haettua matkakorttini pitemmän matkan bussireissuja varten (hurraa, ei enää kolikoiden kanssa pelaamista!), mutta sitten oli PAKKO syödä. Olin nimittäin tähän saakka syönyt 2 palaa paahtoleipää (aamulla kotona) ja sämpylän/patongin klo 10:30 töissä ja nyt kello oli melkein kuusi. Kädet täristen valikoin juomaksi piristävän Fenixin ja sen kanssa... nuo hirvittävät makkaraperunat (kuvassa yllä), joita en ole varmaan 10 vuoteen syönytkään. Tietenkin sitten juuri tämä linja-autoaseman kahvila on AINUT PAIKKA KOKO TAMPEREELLA, jossa kieltäydytään höyläämästä sirullista korttia. Onneksi minulla on toinenkin, pelkkä pankkikortti, jolla arvelin olevan liian vähän rahaakin, mutta kas, läpihän se meni. Ihme. Bonukset oli kai tulleet.

Söin. Se ei ollut erityisen hyvää, mutta olin niin nälissäni, että en edes piitannut. Aikoinaan grilliltä Seinäjoella hankitut makkaraperunat olivat maukkaat ja tunteikkaat (joo joo), mutta nämä... äh. Makkarat eivät olleet erityisen maistuvia ja perunat olivat mauttomia ja pehmeitä. Ikävää. Etenkin kun annos maksoi huiman 6,90. Siitä sitten kuitenkin pienen voimien keräämisen jälkeen lähdin uhmaamaan tuulta ja tuiskua uudelleen. Paitsi että lumen sijaan siellä tuli pienen pientä jäähilettä. Silmälasit huurussa liukastelin sitten bussipysäkille (olen tänään 3 kertaa melkein kaatunut selälleni tietä ylittäessä, sekä nuljauttanut molemmat nilkkani) ja vain parin minuutin odottelun (ihme) jälkeen pääsin bussiin, missä mahduin (ihme kyllä) vielä istumaankin. Liukastelin/rämmin kinoksien kautta kotiin, nappasin uuden pankkikortin, joka olikin jo tullut, ja lähdin ruokakauppaan samalla pyörähdyksellä.

Testasin pankkikorttia (uutta) automaatilla ensin... Ei ole totta. Sama virsi kuin vanhankin kortin kanssa. PIN on muka väärin. Vaikkei se ole. V*tut. Noh, menin kuitenkin kauppaan, mutta valitsin vain muutaman tavaran ja lähdin testaamaan mitä kortti sanoo kassalla. Sitten loppui ymmärrys täysin. Yhtäkkiä kortti toimi. Ei mitään valituksia, ei mitään ongelmia, maksoi ostokseni tuosta noin vaan. Kävelin uudestaan automaatille. Kortti toimi edelleen. Sain nostettua rahaa. MISTÄ TÄSSÄ ON KYSE?

Menin kotiin. Tai siis, liukastelin/hiihdin/rämmin kotiin puolisokkona. Purkauduin ulos märistä tamineistani (farkkujeni lahkeet olivat hienosti jään peitossa puoleen väliin säärtä) ja etsin päälleni jotain lämmintä, koska palelin helvetillisesti (suoraan sanoen). Kello oli jo lähempänä kahdeksaa. Istuuduin Miken koneen ääreen (koska omani odotti virtalähdettä) wanhoissa kevyttoppahousuissa, villasukissa, reinoissa, t-paidassa, lämpimässä hupparissa ja vilttiin kääriytyneenä - ja palelin silti. Laitoin saunan lämpiämään tajuttuani, ettei tästä muuten päästä mihinkään.

Sauna oli mainio. Juuri sitä, mitä tarvitsinkin. Suihku puolestaan jatkaa jo tutuksi tulleella "testataan mitä sydämesi kestääkään" -linjalla, eli tarjoamalla 10 sekunnin välein vaihtelevan suihkun lämpötilan asteikolla jääkylmä - tulikuuma. Välistä ei löydy mitään. Tulinkin siihen tulokseen, että meillä alkaa olla tasan kolme vaihtoehtoa:

a) Käydä suihkussa yhdessä, siten että vuorottelemme seuraavalla tavalla: Ensin toinen yrittää peseytyä ja huutaa 10 sekunnin välein toiselle ohjeita, jotta tämä tietää säätää vettä joko kylmemmäksi tai kuumemmaksi.

b) Palata ajassa muutamia vuosikymmeniä takaisin ja ostaa monta ämpäriä, jotka voimme sitten täyttää sopivan lämpöisellä vedellä ja peseytyä kaatamalla vettä päällemme ja/tai pesemällä hiuksiamme ämpärissä. 

c) Muuttaa h*lvettiin täältä.

C-vaihtoehto ei oikein kuitenkaan tässä tilanteessa kannata, joten todennäköisesti joudumme kallistumaan A:n tai B:n kannalle, koska on hyvin epätodennäköistä, että kukaan viitsisi noille putkillekaan tehdä mitään.

Huoh. Nyt kello on jo yksitoista ja nukkumassakin pitäisi jo olla, koska aamulla lähden töihin jo ennen kahdeksaa...

Että sellainen elämyspäivä tänään. Lähetin muuten töissä n. 150 sähköpostia tänään. Kahta erilaista.

Joulukuun 10.

 Talvipötkylä & teehetki töissä

Melko mainionmuikea ilme tuossa kuvassa eräällä Jennillä... mikä lie hihhuli. Töissäkin näyttää vaan leikkivän lampuilla ja latkivan teetä kaiket päivät. Ihme tyyppi.

Oli miten oli, tänään aamu alkoikin kunnon adrenaliinipyrähdyksellä kun suurin piirtein jäin rekan alle kävellessäni töihin. Kävelin aiiiivan tien reunassa, lumipenkassa kiinni, tienpätkällä, missä ei ole jalkakäytävää. Pikkurekka näki mut kyllä varmasti iiiihan hyvissä ajoin, mutta ohitti sitten alle metrin päästä. Meinasin oikeasti saada paskahalvauksen siinä... Jännitystä elämään tosiaan. Hieman saatoin kirota järkytyksestä toivuttuani. Tarvitsinkin sitten töissä hetimiten teetä. Runsaasti teetä. Olin yllättävän pirteänä tänään duunissa muutenkin (liekö siitä kiittäminen pikkurekkaa vai D-vitamiinipillereitä, vaikea sanoa) ja sain mielettömästi aikaan, jee.

Äsken kävimme Miken kanssa tsekkaamassa naapuriimme tulleen uuden kuntosalin, joka osoittautui oikein mukavaksi pikkupaikaksi. Kuukausihinnatkin ovat aika kohtuulliset, joten voi hyvinkin olla, että aloitamme siellä ensi vuonna reippaana yhteistuumin. Salilta löytyy kaikki tarpeelliset laitteet, painoja, kahvakuulia ja jopa yksi fitball (!). Pienellä salilla kävijämäärätkin pysyvät pienenä, mikä tarkoittanee todennäköisesti rauhallista ja paineetonta treenailua!

Nyt aion paistella joulutorttuja (haha, kuntosalilla pyörähtäminen ei siis selkeästikään auttanut tässä asiassa), käydä suihkussa ja ottaa rennosti, sillä huomenna uhmaan taas terveyttäni (?) tepsuttelemalla toimistolle.

Joulukuun 9.

Wanhat led-valot maljakossa...

Aika hiljainen päivä on ollut. Nukuin rennot 11h yöunet, minkä jälkeen kiskaisin naamaan pari D-vitamiinia (2000% päivän saantisuosituksesta) ja merileväpillerin, join mehua ja yritin miettiä mitä ruokakaupasta pitää ostaa. Eilen kävin tosiaan kaupungilla. Lähdin hakemaan Mikelle tiettyjä yrttipillereitä, jotka auttoivat Miken epämääräiseen unirytmiin viime talvena ja sen lisäksi lähdin hakemaan myös shampoota & hoitoainetta + jotain kosmetiikkaa. En ihan suunnitellut sellaista "shopping spreetä" kuin miksi tuo eilinen muodostui... Hupsista.

Tuli nimittäin ostettua tosiaan Miken pillereiden lisäksi itselle D-vitamiinia ja merilevää. D-vitamiinia tuomaan vähän energiaa elämään ja merilevää tasapainottamaan kilpirauhasen toimintaa, sillä jotain vikaahan siinä on, vaikka labratestit eivät sitä osoitakkaan. Niiden lisäksi ostin sitten pitkästä aikaa oikein kampaamoshampoota... Jotain uusia suomalaisia, jotka olivat jopa valmistettu suurimmaksi osaksi luonnon raaka-aineista! Niistä lisää piakkoin, kunhan pääsen testaamaan. Samalla reissulla ostin vähän hiusväriäkin (ja siirryin astetta punaisemman ruskeaksi, oikein kaunis väri), sekä kosmetiikkaosastolta ostin Lumenea silmänympärysvoiteen, 24h voiteen & peitevoiteen merkeissä...

Eikä siinä vielä kaikki! Erehdyin kävelemään Aleksi 13 sisään... ja ostamaan sieltä laukun. Mustan. Eikä siinä ole olkahihnaa (ihmeellistä). Aivan ihana O.I.S.in laukku täyttämään sitä mustien laukkujen tyhjiötä mikä kaapissani yllättävää kyllä on... Minulla on vain musta pienehkö koristeellisempi laukku, sekä jättikokoinen mustanharmaa laukku aka "terminaalin kauhu". Nyt olen siis suhteellisen keskikokoisen, siistin mustan punoskuvioidun laukun omistaja. Siitäkin lisää pian!

Olisin ehkä voinut hieman vähemmänkin tuhlata... etenkin kun en saanut mitään järkevää veronpalautusta. Kaikki mitä sain veronpalautuksesta meneekin nimittäin opintolainan lyhennykseen, joten se siitä...

BLOGIARVONTA (Yves Rocher)

   Arvonnan palkinnot:

A) Yves Rocher Fresh Rose eau de toilette 20 ml + suihkugeeli 50 ml

B) Yves Rocher 3 minute Healthy Glow Mask 50ml + Kosteuttava naamio 50 ml

Arvonta alkaa tänään, 8.12.2012 ja päättyy lauantaina 15.12.2012 klo 22:00. Arvonnan voittajat julkistetaan sunnuntaina 16.12.2012. Tuotteet ovat itse ostamiani, ei lahjaksi saatuja. 

Yves Rocherin Fresh Rose -sarjan eau de toilette minulta löytyy itseltänikin ja käytin sitä etenkin kesällä paljon. Pidän itse pienistä hajuvesipulloista, koska ne on helppo ottaa mukaan käsilaukkuunkin tarvittaessa. Tuoksuna Fresh Rose tuoksuu sille, miltä voisitkin sen olettaa tuoksuvan: raikkaalta ruusulta, lyhyesti kiteytettynä. Kokonaisuudessaan tämä tuoksu sisältää ruusun lisäksi myös sitrushedelmiä greipin, bergamotin ja mandariinin muodossa. Tuoksu on iholla pehmeä, ei häiritsevä. Suihkugeeli puolestaan tuo ensi nuuhkaisulla mieleen eksoottisen, kesäisen puutarhan...

Kasvonaamioista käytän molempia itsekin ainakin kerran viikossa. Heleyttävässä naamiosta löytyy vaikuttava ainesosana Espanjan granaattiomenaa ja sen vaikutusaika on vain 3 minuuttia, mikä sopii minulle täydellisesti, koska en jaksa istua naamiot naamassa juuri kauempaa. Naamiota suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Tuoksu on kevyt ja houkutteleva. Kosteuttavassa naamiossa tuoksu on hieman voimakkaampi, mutta en ainakaan itse ole koennut sitä häiritseväksi. Tämä tuntuu hyvältä etenkin saunan jälkeen! Hedelmäistä ja kosteuttavaa naamiota suositellaan myös käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa ja vaikutusaika tälläkin on vain 3 minuuttia. Tuoksuu mielestäni eniten tummille viinirypäleille. Pienestä koostaan huolimatta naamiot ovat mielestäni melkoisen riittoisia!

Okei, eli, arvontaan osallistut näin:

Kommentoi tähän postaukseen ja/tai vastaa kysymykseen: "Mikä on tärkein kosmetiikkatuotteesi?" ja mainitse samalla kummanko palkinnoista voittaisit mieluummin omaksesi. 

Arvonnan voittajan valitsen sunnuntaina 16.12.2012 käyttämällä apunani netistä löytyvää numerogeneraattoria. Palkinnot postitetaan kun olen saanut voittajilta sähköpostissa heidän osoitetietonsa ja hyvällä tuurilla tuotteet ennättävät vielä jouluksi perille.

Onnea arvontaan!

Joulukuun 7.

Kaunista.

En katsonut presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Se on pakko laukaista tässä heti ensimmäiseksi, sillä koko päivän kaikki tämän maan mediat ovat laulaneet vain ja ainoastaan siitä, kenen puku oli floppi ja kenen toppi. Ja anteeksi mitä? TOPPI laitetaan päälle. Se on vaate, ei flopin vastakohta. Vaikka voihan joku sitten sanoa että flip flop = läpsy (tai mikä se virallisesti onkaan), mutta oikeasti... Toppi ja floppi. Ei näin.

Itseasiassa, en ole koskaan katsonut linnan kekkereitä omin nokkineni. Jos olen ollut vanhempieni luona, olen saattanut vilkaista. En seuraa yhdenkään suomalaisen julkkiksen elämää millään tavalla, joten en jaksa kiinnostua siitä, mitä ne laittavat päälleen joulukuun kuudentena. 

Olin tänään töissä. Olin siellä jo kahdeksalta. Jäätävää, vaikka sää olikin lämmennyt. Olinkin ehkä suunnilleen ainoa tässä koko kyläsessä, joka oli töissä, ainakin jos aamun liikennettä on uskominen. Paikka, josta haen yleensä töissä eväsleipäni oli myöskin suljettu. Ja se on sentään rakennus, jossa toimii monta yritystä - jotka kaikki olivat päättäneet vetää pitkän viikonlopun. No, ei se mitään, töissä oli mukavaa. Tapasin uuden työkaverini (tytön!) ja meillähän synkkasi samoin tein ihan jees. Toinen työkaveri tarjosi meille lounaat PanchoVillassa, joten nyt on sekin sitten nähty - ja juustohampurilainen koettu. Hyvää kastiketta!

Kotiuduin jo puoli kolmeen mennessä, uuden työkaverini kyydillä ja julistin samalla viikonlopun alkaneeksi. En oikein tiedä minne viimeiset 6h ovat menneet, mutta jotenkin ne ovat kadonneet jonnekin. En aio tehdä enää mitään hyödyllistä. Ei sillä että olisin tehnytkään, sen jälkeen kun kotiuduin. Taidan keittää teetä. Huomenna taidan lähteä käymään kaupungilla, kunhan olen ensin valmistautunut henkisesti järkyttävään ruuhkaan, ahdistukseen ja tungokseen, mikä näin joulun alla on väistämätöntä. 

Klikkailin samalla Verkkokauppa.comista pari joululahjaa (ja toivon, että Mike ei erehdy yrittämään lukea tätä blogia). Tilasin nimittäin Mikelle jotain, josta hän on haaveillut jo ainakin vuoden, nimittäin Wacom Intuous5 M-kokoisen piirtopöydän (jota saatan itsekin hieman kokeilla...). Hintaa moisella vempeleellä oli iloiset 300 euroa, joten sitä maksellaankin sitten hetken aikaa, mutta voin kuvitella, että tässä talossa asuu piakkoin hyvin onnellinen mies. Lisäksi tilasin meille kimppajoululahjaksi kapulan, jolla saamme viimeinkin Miken koneen verkkoon langattomasti ja pääsemme tästä järkyttävän paksusta kaapelista eroon (johon kompastun ainakin kerran päivässä). Olkoon se meidän yhteinen joululahjamme. 

Hyvää viikonloppua!

MUSCH Jouluiloa kampanja

Maailman helpoin tapa auttaa eläinystäviä jouluna!

Osallistuin kampanjaan Facebookissa, Twitterissä ja blogissa

postaamalla sekä laittamalla bannerin tuonne sivupalkkiin.

Kaiken kaikkiaan lahjoitin siis 480g ruokaa eläimille!

Lahjoita sinäkin, sillä jo pienikin määrä auttaa.

http://www.musch.fi/jouluiloa

Joulukuun 6.

Nyt ollaan jo 7. päivässä, mutta unohdin kokonaan eilen postata, kun katsoimme myöhään leffaa (Safety Not Guaranteed), minkä jälkeen painelin petiin, sillä tänään oli herätys 6:30 (epäinhimillistä), koska töihin lähtö tapahtuu 7:45... Kuten (pimeät) kuvat ehkä kertovat, eilen sain viimein reippausvaihteen päälle ja hain kuusen varastosta, kokosin ja koristelin sen, minkä jälkeen sytyttelin kynttilöitä ympäri asuntoa ja vetäydyin maailman pehmeimmän viltin alle viettämään elokuvailtaa... Sitä ennen kuitenkin tuli myös valmistettua päivälliseksi lohimedaljongit & keitetyt perunat + porkkanoita ja perus kermaviilikastike. Oli aivan huippuhyvää, vaikka itse sanonkin. Jälkiruuaksi söimme suklaahippukeksejä... Saunassa tuli myös käytyä.

Kaiken kaikkiaan ehkä yksi sinänsä onnistuneimmista itsenäisyyspäivistä, mitä olen viettänyt. Toivottavasti muillakin oli mukava itsenäisyyspäivä!

Joulukuun 5.

Koulutukset ovat nyt takana päin ja on aika vetäytyä viettämään itsenäisyyspäivää kaikessa hiljaisuudessa. Kämppää pitää hieman siivota, mutta muuten aion ottaa kyllä rennosti ja nukkumisen kannalta! Jotenkin nämä pari koulutuspäivää ovat vieneet mehut aika yllättävän tehokkaasti. Silmäni huutavat myös yhä hoosiannaa, kiitos Teknopoliksen superkuivan huoneilman.

Kaiken kaikkiaan koulutuksesta jäi jokseenkin valaistunut olo. Moni asia oli entuudestaan jollain tapaa tuttua, mutta useimmat asiat olivat settiä "no noinhan se on, miksen nyt itse ollut tätä oivaltanut?" ja sitä rataa. Sain hyödyllistä palautetta/vinkkejä koskien CV:täni ja työhakemuksiani ja opin samalla että ilmeisesti minulla on "proosallinen sydän" ja jonkinlainen tarve kirjoittaa kaikki mahdollisimman kaunopuheisesti tai ainakin jotenkin värikkäästi. Minä kun olin ajatellut, että esim. työhakemuksessa on ihan hyvä kirjoittaa vähän eläväisemmin kuin peruskuivaa faktaa. Jokin pehmeä tasapaino olisi löydettävä, sillä hakemuksistani ei kuulemma myöskään välity persoonani tai oikeastaan edes se, että olen ihminen... Reilukerho. Mutta ehkä näin, koska työminäni on kuitenkin yleensä hyvin erilainen arkiminästäni, enkä halua sekoittaa noita kahta keskenään kovinkaan helposti. Pidän luontaisesti etäisyyttä työnantajaan ja työkavereihin, enkä puhu sen kummemmin elämästäni, jos ei sitä kysytä. Töissä teen töitä, en hengaile kavereiden kanssa.

Paitsi että tämä nykyinen työ onkin sitten vähän eri settiä, kun meitä on niin vähän ja meininki on niin mielettömän rento. Oikeasti aika hurja tilanne...

Joulukuun 4.

Tänään istuinkin päivän markkinointi- & tuotteistuskoulutuksessa Teknopoliksessa, töiden sijaan. Olin varautunut henkisesti siihen, että tiedossa olisi n. 7 h maailman kuivinta luennointia jättimäisessä luentosalissa, mutta enpä olisikaan sitten voinut olla enemmän väärässä. Päiväni suurimmaksi piinaksi muodostuikin itseasiassa äärimmäisen kuiva huoneilma, jonka vuoksi join vettä, teetä, kahvia, mehua jne koko päivän (suunnilleen tuloksetta) ja kirosin kuivia silmiäni, joita olisin mieluummin pitänyt kiinni kuin auki. 

Luento muuten järjestettiinkin pienessä kokoustilassa, eikä meitä ollut kuin 4 osallistujaa, joten sieltä ei niin vaan olisi hipsittykään pois, mikäli luento olisi osoittautunut järkyttävän puuduttavaksi... 

Päivän päätteeksi uhmasin vielä hyytävää pakkasta ja kävelin keskustaan hankkimaan tulevan blogiarvonnan pikkutuotteet... Arvonta potkaistaankin käyntiin aivan tuota pikaa, joten pitäkäähän silmänne auki jos luonnonkosmetiikka kiinnostaa...

Joulukuun 3.

Saatoin hieman yliannostella vaahtokarkkeja...

Joulukuun 2.

Olemmepa saaneet melkoisesti tätä lunta. Sitä lienee jo 20-25 cm parhaimmillaan. Onpa ihanaa kun viimeinkin maa on valkoinen ja taivaalta tulee muutakin kuin vettä! Ajattelin yrittää joulukuussa saada aikaan postauksen per päivä, tosin on hyvin todennäköistä, että mitään kovin mielenkiintoista raportoitavaa täällä ei tule päivittäin olemaan.

Ajattelinkin kysyä, onko teillä jotain kysymyksiä, joihin haluaisitte vastauksia? Ei niiden ole pakko edes olla sellaisia, jotka liittyvät tähän blogiin tai sen kirjoittajaan. Kysykää jotain. Hmm?

Aion tehdä tänään pannukakkua, Miken suurta herkkua. Suomalaista pannukakkua siis. Kaupassa tuli käytyä ja samalla haisteltua vähän pakkasiakin, mikä oli oikein mukavaa. Siellä on todella hyvä pakkassää juuri nyt!

Joulukuun 1.

Näkymä tästä tietokoneen takaa aamupäivällä tänään...

Talvi tulikin sitten niin, että humahti. Lunta satoi vielä tänäänkin vähän väliä ja uskoisin, että sitä on nyt maassa sellainen 15 senttiä... Pakkastakin on -12 astetta, joten melkoisesti on sää muuttunut siitä, mitä se oli vaikkapa vielä torstaina. Mieli on heti pirteämpi kun maa on valkoinen ja samalla ulkonakin näyttää vähän valoisammalta. Olisi varmaankin kannattanut lähteä ulos, mutta koska Milo on yhä Pohjanmaalla, ei sinne ollut mitään pakottavaa tarvetta... Sen sijaan makoilin sängyssä puoleen kahteentoista enkä sitten vaivautunut edes koko päivänä luopumaan pyjamastani... Laiskotellen siis meni tämäkin... Huomenna on kuitenkin pakko käväistä kaupassa.

Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että nyt ollaan jo joulukuussa ja aattokin on aivan nurkan takana. Sitä ennen juhlitaan vielä meidän 5-vuotis hääpäivääkin - vaikka Mike onkin töissä aamuvuoron. Jos oikein viitseliääksi ryhdyn, voisin tuoda huomenna kuusen tuolta kellarista.... Hmmm hmmm...

Rittou

Japania, tarkoittaa talven ensimmäistä päivää. Tällä hetkellä kun tihrustan tästä ulos iltapäivän hämärään, siellä näyttää hyvinkin talviselta. Lunta tulee hentoisena huntuna, mutta reippaasti. Pari tuntia sitten nurmikko vielä vihersi, mutta nyt sitä peittää kevyt lumikerros.

Viikko on mennyt vauhdilla eteenpäin, hieman vielä sairastellen, mutta myös työntäyteisesti. Elämässä on kyllä nyt ihan erilainen rytmi (tai rytmi ylipäätään), kun päivät kuluvat töiden parissa. Samalla oppii taas arvostamaan niitä kiireettömiä vapaahetkiäkin ja viikonloput tuntuvat viikonlopuilta!

Tällä viikolla olen oppinut laskutuksen saloja, hankkinut uusia tukkumyyntiasiakkaita, lähettänyt varmasti yli 200 sähköpostia, tavannut uusia ihmisiä, kartoittanut kaikki Suomen sähköurakoitsijat, tehnyt käännöksiä ja kytkentäkaavioita ja oppinut jos jonkinlaista uutta asioista, joista minulla ei ennen ollut aavistustakaan.

Tulevaisuudestakin on jonkin verran puhuttu ja työsopimus näyttää hyvinkin voivan toteutua ensi keväänä.

Bloggaaminen on nyt taas vähän jäänyt tässä, kun olen ollut aika poikki töiden jälkeen, etenkin kun flunssa on piinannut vielä koko tämän viikonkin. Lisäksi, en ole oikeastaan tehnyt mitään niin mielenkiintoista, että siitä olisi kannattanut blogata - paitsi oppinut, että glitter-kynsilakka ei niin vaan kynsistä lähdekään. Siis kynsilakanpoistoaineella. Rapsuttamalla kylläkin. En kuitenkaan halua tuhota kynsiäni täydellisesti, joten tähän on nyt löydettävä joku metodi, koska rakastan tuota glitter-lakkaani... niin outoa kuin se onkin.

Olen tällä viikolla myös lukenut japanilaisesta teekulttuurista Nipponica-lehdestä ja tajunnut, että olen aivan aloittelija mitä tulee teehen. Japanissa teen juominen on taidetta, johon liittyy monia etikettejä ja paljon muistamista. Teeseremonian kokeminen olisi varmasti ainutlaatuinen elämys, mutta jokapäiväkseksi rituaaliksi en kyllä sitä jaksaisi ottaa.

Suosikkiteeni on tällä hetkellä vihreä Keisarin Malja -tee, josta sanotaan näin: "Ruusukvittenin ja litsihedelmän makuinen Reilun kaupan vihreä tee. Lisämakua antavat appelsiinin ja ananaksen palat sekä saflorin ja liljan terälehdet.Sisältää L-teaniinia, joka vähentää stressiä, rauhoittaa ja parantaa keskittymiskykyä." Melkein toivoisin, että tätä saisi pussiteenä jostain, mutta toisaalta irtotee on jotenkin aromikkaampi ja sen tuoksu on voimakkaampi. Keisarin Malja on myös siitä ihanaa, että se ei ole pikkuista teesilppua, eikä näin ollen sotke koko kuppia. Olen myös havainnut pikkuisen siivilän olevan paras tapa valmistaa teetä vain yhteen kuppiin, vaikka minulla on myös metallinen pieni "teeputkilo", jonka avulla voi teetä valmistaa. Siihen on kuitenkin hankala saada tee sisälle.

Nyt alan tässä keittämään riisiä päivälliselle ja sanoudun irti tietokoneesta hetkeksi aikaa.

PS. Täällä blogissa on aivan kohtapian luvassa pienen pieni arvonta lähestyvän joulun kunniaksi...

Rakkaudenosoitus

Rautalankaa seinällä

Marraskuun Mainioimmat

Ankea, märkä ja synkkä marraskuu olisi varmasti jo nujertanut minutkin, ellen olisi tehnyt tässä kuussa muutamia mainioita löytöjä. Ajattelin jakaa nämä kanssanne, joten tässäpä tulee:

Lumene Touch of Radiance -valopuuteri 14,90 € (KICKS)

DKNY Be Delicious Eau So Intense -tuoksu n. 52 € (Stockmann)

Klippoteket Styling Dust + Dry Shampoo -kuivashampoo 4,90 € (Sokos)

Blistex Lip Brilliance -huulivoide n. 3 € (Prisma)

ACO Soft Pink Lip Balm -huulivoide 3,10 € (Ensimmäinen Apteekki)

Mavala 226 Sparkling Red -kynsilakka 5 € (Sokos)

Charley -kaulakoru 19 € (Kooky Gems)

Lumenen Touch of Radiance -valopuuterin ostamista en ollut mitenkään suunnitellut etukäteen. En edes tiennyt sen olemassaolosta, ennen kun muistin Koskikeskuksessa asioidessani, että tarvitsen uuden puuterin rikkoutuneen (Lumene Natural Code -sarjan) puuterin tilalle ja tarvin sen seuraavaksi päiväksi töihin. Marssin KICKSille ja kävin läpi kohtuullisen edulliset puuterit. Tummaa, tummaa, tummaa... Vaihtoehdot olivat periaatteessa joko Lumene tai KICKSin oma sarja (jolla oli tyylikäs musta pakkaus). En ollut ihastunut Lumenen syvänsiniseen epämääräisen muotoiseen pakkaukseen (en ole koskaan erityisemmin pitänyt mistään muista Lumenen pakkauksista paitsi Blueberry -sarjan ripsiväreistä), mutta se tuntui levittyvän iholle paremmin kuin KICKSin puuteri. Sävy olisi molemmissa ollut hyvä, mutta tällä kertaa Lumenen laatu tuntui paremmalta.

Rakastuin sitten tähän Lumenen Touch of Radiance -valopuuteriin siihen malliin, etten taida enää palata Natural Code -sarjan puuteriin takaisin ollenkaan, vaikka käytin sitä jo ainakin 4-5 rasiaa tätä ennen. Nimestään huolimatta tämä ei tee kasvoista mitenkään valkoisia, vaan antaa iholle hyvin kevyen mattapinnan (jopa pakkauksen omalla sienellä levitettynä), jättäen silti ihon oman sävyn ja kuulakkuuden kivasti esiin (oma sävyni on 1 Translucent). Pidän puuterin keveydestä ja siitä, että sitä voi jopa lisätä päivän mittaan, ilman että kasvoista tulee pakkeloidun näköiset. Tänään laitoin kasvoille ihan vaan tätä puuteria pelkästään ja lopputulos on aivan asteen verran luonnontilaa parempi versio. Jos minulla ei olisi peitettävää (tai näitä jättihuokosia), voisin todennäköisesti käyttää tätä puuteria meikkivoiteen asemesta hyvinkin autuaana. Suosittelen!

DKNY:n tuoksua olenkin jo täällä hehkuttanut, joten se ei ehkä kaipaa enää enempiä esittelyjä. Sen sijaan voisin sanoa sanasen Klippoteketin kuivashampoosta, jota on blogeissa pääasiassa hehkutettu - paitsi ehkä tuoksunsa tiimoilta. Kokeilin tuotetta eilen illalla (pesin hiukseni ke-aamuna), koska otsatukkani ja jakaukseni näyttivät jo vähän... parhaat hetkensä nähneiltä. Kuivashampoota tuli ulos melkoisella voimalla, joten sitä kannattaa todellakin pitää ainakin sen 20 cm päässä tukasta, ellei sitten halua näyttää jauhopussissa kylpeneeltä. Se tuoksu puolestaan oli aika... vahva. Mutta, olen haistanut pahempaakin. Paljon pahempaakin. Itseäni tuoksu ei sinänsä häirinnyt, koska se kuitenkin tuntui haihtuvan lähes kokonaan melko nopeasti. 

Ensin kauhistelin tosiaan tätä valkoista jauhoa päässäni, joka tummasta tukasta erottui aika voimakkaasti, kuten kuivashampoot yleensäkin. Kamman avulla sain kuitenkin otsatukkani näyttämään vastapestyltä. Lisäksi käytin kuivashampoota hiusten tyviin lähinnä jakauksen alueella ja sitten tajusin että jestas, tämähän oikeasti toimii. Mikään tuote ei ole koskaan onnistunut kohottamaan raskaita, melko liukkaita ja vahvoja hiuksiani mihinkään päin (minkä vuoksi kuivashampoot eivät ole juuri toimineet kuin korkeintaan juuri otsahiuksissa), mutta tadaa, tällähän voisi vaikka korvata tupeerauksen (ei sillä, että tupeeraisin koskaan), sillä nostoa löytyy. Hieman pelkäsin, että miten mataksi tämä jättää, koska hiukseni ovat muuten kiiltävät ja arvelin, että juureni näyttävät tämän jälkeen hassulta. Mielestäni lopputulos ei maltillisella käytöllä kuitenkaan ollut mikään suolasuihke-tyyppinen. Äitelästä tuoksustaan huolimatta tästä tulee kyllä taatusti aamujeni pelastus! Voin jo kuvitella, miten heitän tätä aamulla tukkaan ja saan samalla maailman parhaiten kestävän nuttura- tai lettikampauksen aikaan... Tai vaikka villinpörheät rock-hiukset! Mainittakoon vielä, että vaikka käytin shampoota jo eilen illalla, ovat hiukseni yhä (klo 17 seuraavana päivänä) vastapestyn näköiset - vaikka tuntuvatkin puuteroiduilta.

En ole aikoihin käyttänyt huulirasvoja, vaan ainoastaan vaseliinia, koska luin jostain että huulirasvojen kanssa jää vaan kierteeseen, eivätkä ne sitten oikein enää autakaan mitään, ellei niitä ole sivelemässä huulille jatkuvasti. Ostin kuitenkin lähinnä työkäyttöä silmällä pitäen Blistex Lip Brilliance -huulivoiteen, joka mainostaa tekevänsä huulista kevyesti ruusunhehkuiset. Samalla se antaa huulille hieman lisää volyymiäkin.

Kokeilin Lip Brilliancea ennen töihin lähtöä keskiviikkona ja... täytyy myöntää, että ensimmäinen ajatukseni oli "Clinique Chubby Stick". Aiemmin hankkimani Cliniquen Chubby Stick Strawberry-sävyssä on nimittäin hyvin lähellä sitä sävyä, minkä tämä huulivoide antaa huulille. Tuntuvatkin hyvin samalta. Hintaeroa nyt vaan on sitten melkein 20 euroa. Hah. Ainoa, mistä voisin tämän huulirasvan suhteen nurista on tuoksu. Se on nimittäin aika voimakas ja ilmeisesti mansikkainen, mutta teennäisen mansikkainen. Huulillakin sen vielä kevyesti haistaa. En yleensä pidä voimakastuoksuisista tuotteista, etenkään kasvoillani ja tämä Blistex nyt tuoksuu lähinnä karkeilta - joita en muutenkaan syö. Onneksi se ei kuitenkaan maistu mitenkään järkyttävältä, mikäli satun huuliaini lipaisemaan. Pysyy muuten ihan hyvin myös. En huomannut varsinaisesti mitään turvottavaa vaikutusta (tai tuntenut sellaista), mutta huulet näyttävät ehdottomasti paremmilta kuin värittömällä huulirasvalla varustettuna tai ilman mitään.

ACOn hennon pinkin huulirasvan nappasin puolestaan mukaani apteekkireissulla ajatuksella, että ehkä tässä olisi sitten sellainen "nude"-sävy, joka sopisi huulilleni, sillä nk. nude-huulipunat ovat kyllä omaan silmääni aivan kauheita. Joskus on kuitenkin päiviä, jolloin soisin huomion olevan vain silmämeikissä, joten suurin odotuksin lähdin kokeilemaan tätä. Vasemmalla (ylempänä) olevassa kuvassa huulillani onkin juurikin vain tuota ACOn huulirasvaa. Nude-huulet vaativat totuttelua, mutta tämä on kyllä ainakin omaan käyttööni ehdottomasti punaa parempi vaihtoehto. Myöskään huulirasvan tuoksu ei ole kovin voimakas tai luotaantyöntävä.

Kuvassa huulirasva näyttää melkein sulautuvan ihooni, mutta ei aivan. Todellisuudessa huulet ovat kuitenkin vielä hivenen vähemmän "ihonväriset". Kiiltoa tämä huulivoide ei juuri tarjoa, mutta ehkäpä jos siihen lisäisi päälle erikseen hieman kiiltoa, lopputulos olisi vieläkin neutraalimpi.

Mavalan Sparkling Red -kynsilakan nappasin mukaan hetkellisessä joulutushuumassa Sokokselta, missä tuo olikin ainut kappale punaisen hehkuista glittermössöä, eli ilmeisesti muitakin oli jouluttanut... Heitinkin tätä sitten kerroksen tänään näihin tynkäkynsiini (kuvassa oikealla) ihan sellaisenaan, ilman värilakkaa ja... ihme kyllä, oikeastaan pidän lopputuloksesta hyvin paljon! Olin ajatellut käyttäväni tätä lähinnä värillisen (todennäköisesti punaisen) lakan päällä, mutta arkenahan tämä on aika kiva päivän piristäjä ihan näinkin. Uskoisin kuitenkin että metallinhohtoisen, punaisen lakan päällä tämä olisi aika huomiota herättävä valinta!

Sokerina pohjalla mainittakoon (vielä kerran) Kooky Gemsiltä tilaamani huippuihana Charley -puudelikaulakoru, joka pääsikin heti saman tien eilen harmaanmustan asuni kaveriksi!

Kooky Gems Puudeli

Iiih! Ihana Kooky Gemsiltä tilaamani puudelikoru rymisteli tänään postiluukusta sisään! Ja 20% korun hinnasta (19 euroa + 1 euron toimituskulut) lähti tukemaan SEY:n toimintaa, mikä on aivan mielettömän hienoa. Nyt Miloni on aina lähelläni, vaikka olisikin sitten Pohjanmaalla vierailulla, kuten nyt. Olen jo rakastunut tähän! Vielä sinäkin ehdit mukaan kampanjaan ja tukemaan SEY:n toimintaa, joten klikkaa itsesi Kooky Gemsin sivuille (ja suoraan kampanjakoruihin) tästä.

Nyt jatkan töitä... oli vaan pakko päästä hehkuttamaan puudelikorua...!

Luksusta vai hyvää arkea?

Olen viime aikoina päätynyt lukemaan useampiakin artikkeleita, joissa on käsitelty luksusta ja sitä, mitä se oikeasti onkaan. Mitä ihmiset mieltävät nykyään luksukseksi? Onko luksukseksi luokiteltu jotain, mikä onkin oikeasti ihan normaalia, ehkä hieman parempaa arkea? Joku sanoo, että saunominen on luksusta, etenkin jos kyseessä on vanha savusauna. Toinen sanoo, että luksusta on Louboutinin kengät tai Hermesin silkkihuivi. Jonkun mielestä parasta luksusta on hiljaisuus ja rauha, jossain tunturin huipulla ja toisen mielestä luksusta on viiden tähden illallinen suositussa ravintolassa.

Itse olen jotenkin mieltänyt luksukseksi aina kaiken sellaisen, joka ei ole aivan jokaisen ulottuvilla. Toisaalta, jos ajattelet asiaa tarkemmin... pienituloiselle tai opiskelijalle luksusta voi olla ruokakaupassa käynti ilman, että joudut ostamaan jokaisen tuotteen alesta tai vain ne asiat, joita ilman et voi elää (kokemusta on). Mielestäni perustoimeentulon ei kuitenkaan pitäisi olla luksusta vaan perusoikeus. Elämme kuitenkin nk. hyvinvointivaltiossa (jossa silti on tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia köyhiä).

Olen yrittänyt tässä viime aikoina uudelleenohjelmoida aivojani ja kutsunkin tätä prosessia nimellä "Operaatio Parempi Elämä" eli lyhyesti OPE. Olen ihan aikuisten oikeasti yrittänyt sisäistää hetkeen tarttumisen ja siinä elämisen, pienestäkin iloitsemisen ja elämästä nauttimisen. Olen yrittänyt hyväksyä itseni tällaisena kuin olen ja jättää "sitten kun" -ajatukset. Elämä on oikeasti aika lyhyt ja nuoruus vielä lyhyempi. Näillä nappuloilla mennään ja ainakin yritetään olla mahdollisimman onnellisia, koska elämä on helpompaa onnellisena. Niin monella kuitenkin menee niin paljon huonommin kuin mitä itselläni, joten olisihan se noloa valittaa ja mököttää.

Kaikkein eniten hieman paranevassa (*koputan puuta*) taloustilanteessani on ehdottomasti se, että nyt pystyn jo vähän käyttämään rahaa muuhunkin kuin vain aivan välttämättömyyksiin. Onnellisena ostin Kooky Gems -verkkokaupasta puudelikaulakorun, joka on kiva itselle, mutta myös tukee SEY:n toimintaa. Arvostan suunnattomasti ja tuen mielelläni hyväntekeväisyyttä tekeviä yrityksiä - etenkin kun prosentit on kunnollisia, kuten nyt tuo Kooky Gemsin huikea 20%. Mielestäni joku "lahjoitamme tästä 5 euroa maksavasta tuotteesta sentin hyväntekeväisyyteen" on aika naurettavaa eikä oikein jaksa minua innostaa. Lahjoittakaa euro siitä vitosesta, niin lähden mukaan. Kyllähän niistä pienistä puroista joskus muodostuu suuri virta (ainakin teoriassa), mutta tuollaisissa on kyllä vedätyksen makua.

Itselleni luksusta on siis myös mahdollisuus auttaa muita. Eikä aina tarvitse auttaa rahallisesti (vaikka se onkin yleisempää). Joskus pienet eleet voivat tehdä toisen ihmisen onnelliseksi - joskus jopa niinkin pieni asia kuin oven auki pitäminen, vaikka se sitten söisikin huimat 5 sekuntia kiireisestä aikataulustasi...

Moni sanoo, että luksusta on oma aika. Rauhoittuminen, hiljaisuus, itseensä panostaminen. Onko se oikeasti luksusta? Eikö se ole enemmänkin perusasia elämässä? Oli mitä oli, tuntuuhan se mukavalta lojua hetki saunan lämmössä ja sen jälkeen levittää ihoa heleyttävää naamiota kasvoille...

Itselleni sitä hyvää arkea tai arjen luksusta on myös mahdollisuus joskus syödä jonkun muun laittamaa ruokaa! Vielä huipumpaa jos sitä voi vaikka syödä hyvässä seurassa jossain ravintolassa tai mielenkiintoisessa paikassa...

Luksusta, huvittavaa kyllä, on myös täydellisesti istuvat sukkahousut! En yleensä löydä sopivia, enkä näin ollen päädy koskaan pitämään hameita tai mekkoja, mutta nyt olen löytänyt yhdet erinomaiset sukkahousut, joissa on saumatkin kohdillaan (eikä niitä hirvittäviä tuplatakasaumoja mitä joissain "isompipeppuisten" sukkiksissa on). Eilen laitoin siis iltarientoon päälleni Zizzistä joskus ostamani mustan taskuilla varustetun hameen ja söin tuon hurjan burgeriaterian, mikä tuossa yllä näkyy... Se oli aika luksusta sekin.

Mutta arvatkaapa mikä on sitä kaikkein suurinta luksusta? Onnellisuus. Kaikki muu on vain astetta parempaa arkea.