perjantai 9. huhtikuuta 2010

Kiinteistönvälittäjä ja Runo

Meidän kiinteistönvälittäjä ei olekaan mikä tahansa kiinteistönvälittäjä, hän on myös kahvila Runon onnellinen omistaja. Asia selvisi meille, kun soitimme asunnon avaimen hakemisesta ja rouva pyysi hakemaan avaimia kahvilastaan, jossa hän tarjoaisi meille samalla kahvit (ja tarjosi muuten omatekoiset (valtavat) korvapuustitkin). Kahvila oli ihana, vanha, romanttinen ja antiikilla höystetty. Päätinkin jakaa muutamat napsimani kuvat kanssanne, tosin niitä on niukasti, sillä en kehdannut kuvata kanssaihmisiä, vaikka he ystävällisiltä vaikuttivatkin. Kaikki tuntuivat tuntevan toisensa ja tulijoita ja menijöitä moikattiin tasaiseen tahtiin. Olipahan kulttuurishokki jurottaviin pohjalaisiin tottuneelle!


Saimme heti uuden ystävän vanhemmasta herrasmiehestä, jonka kanssa päädyimme jutustelemaan villakoirien erinomaisuudesta, sillä hänellä oli mukanaan söpö musta toyvillakoira. Runossa oli tunteikas, syvänpunainen vessa, johon ihastuin niin paljon, että oli pakko ikuistaa itseni vanhan ja haalean peilin edessä.

"Enkelit osaavat lentää, sillä ne suhtautuvat itseensä kevyesti."

Oletettavissa on, että sunnuntaina (tai ehkä jopa huomenna) saan myös julkaistua jonkun kuvan asunnostani. Tällä hetkellä KAIKKI on vielä vaiheessa itse huoneen osalta, keittiö, vaatehuone ja kylpyhuone ovat valmiit. Kaipaan suihkua, mutta riemuitsen hyvin toimivasta mokkulasta, jonka avulla tämäkin postaus oli mahdollinen!

5 kommenttia:

Marianne kirjoitti...

Oi, miltäs kadulta tollanen kahvila löytyy? Oliko siellä millanen leivonnaistarjonta? Millasia suolaisia/makeita löytyi? Entä hintataso? Meinaa etoa noi kaikenmaailman Coffee Houset ja niiden hirveet hinnat ja kolkko tunnelma.

Ja joo! Tampereella muuten on paljon leppoisampia ihmisiä ku tuolla rannikon suunnalla. Mullekin eräs tuntematon nainen pysähtyi kadulla kehaisemaan takissani ollutta kukkaa. :D Puhumattakaan siitä, kun eräs tyyppi istui viereeni bussissa, alkoi jaaritella kaikenlaista - ja lopuksi pyysi treffeille. :D Oon kyllä kovasti tykästynyt tähän kaupunkiin!

Jenni kirjoitti...

Runo löytyi osoitteesta Ojakatu 3, ihan tässä lähellä, voi vaikka kävellen lähteä :) Mennään joskus käymään. Jos äkkiseltään jotain hinnoista heitän (mehän saatiin ilmaiseksi), niin tee oli muistaakseni 2 euroa (mikä oli mielestäni aika kallis) ja oliskohan samalla tavallinen kahvi ollut myös sen verran. Erikoiskahvit lienee about Coffee Housen hinnoissa, ehkä vähän edullisempia. Näin tässä lähistöllä muitakin kivoja kahviloita (ainakin ulkoa katsoen), vois alkaa tutustumaan :D Yksin on vaan nolo mennä... *wink wink*

Jenni kirjoitti...

Niin joo, tässä nettiosoite, http://www.kahvilaruno.fi/

Leipovat muuten itse siellä esim. niitä herkullisia korvapuusteja mitä maistoimme. Nams. Plussaa siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Entisenä tamperelaisena voin suositella myös lähellä olevaa Vohvelikahvilaa, osoite taitaa myös olla ojakatu. aivan mahtavia täytettyjä vohveleita! Cafe Europa (Aleksanterinkatu 29) on myös ihana, persoonallinen sisustus ja yhtä hauskat naistenhuoneet :)

T. Kookos

Jenni kirjoitti...

Ooh! Kiitos vinkistä! Vohvelit olis aikasta nams viikonloppuherkkua... ;)