No niin...

Täällä taas, enemmän tai vähemmän. Eipä noin pitkää taukoa olekaan hetkeen ollut, mutta on pitänyt tässä nyt vähän selvitellä ajatuksia ja onpahan muutenkin ollut jos jonkinlaista haastetta viikon mittaan. Taisinkin jossain vaiheessa mainita, että uunini ei toimi. Hellan levyt toimivat, mutta uuni ei lämpene kuin n. 175 asteeseen - ja siihenkin menee tunti päästä. Kun olohuoneen kattolamppuun oli viimeinkin saatu uusi johdotus, niin että se toimii (jes!), raportoin vuokraisännälle rikkinäisestä uunista. Asiaa tovin pohdittuaan, hän päätyi ostamaan uuden ja kertoi, että uuni toimitetaan minulle tällä viikolla ja että asentajat ottaisivat minuun suoraan yhteyttä. Noh, tietenkään mitään ei kuulunut, kunnes torstaina soittivat aamupäivällä ja sanoivat tulevansa perjantaina klo 12 jälkeen uunia asentamaan ja ilmoittivat, että jos se ei sovi, niin sitten "menee todella pitkä aika". Hyvät vaihtoehdot. Etenkin kun olin juuri n. 30minuuttia sitten maksanut junaliput Seinäjoelle perjantaiseen junaan, joka lähtee klo 12. Liikkeestä luvattiin ottaa pian uudelleen yhteyttä, mikäli saisivat jonkun asentamaan uunia aiemmin. Eivät saaneet ja kuulemma vuokraisäntänikin olisi poissa kaupungista perjantaina, joten uhkasivat ottaa häneltä avaimet ja käydä kämpillä omin nokkineen. Suostuin pitkin hampain ja päätin viedä kaiken arvokkaan mukanani vanhempieni luo. Parin tunnin kuluttua kuitenkin vuokraisäntäni soitti ja ilmoitti suunnitelmiensa muuttuneen ja tulevankin nyt sitten asentajien kanssa kämpälleni perjantaina. Mahtavaa. Ei tarvinne sanoa että siivosin ja tiskasin ihan intona vielä perjantaiaamuna ennen lähtöäni S-joelle... minkä tuloksena tavaroiden pakkaus tapahtui n. 5 minuutissa heitellen ensimmäisenä käteen tulevat asiat laukkuun. Ensimmäisenä siellä oli tietenkin ratsastushousut.

Koulussa oli kökköä, sekin vähä mitä sitä nyt oli. Harrastimme ryhmätöitä ja neuvottelutaitoja ja sain huomata, ettei kumpikaan noista ole minun ominta aluettani, sillä haluan johtaa, enkä antaa missään periksi. "Sympaattisuusneuvottelun" lopputulos oli se, että koko luokka pääsi yhteisymmärrykseen - minua lukuunottamatta. Palaan tähän vielä myöhemmin...

Miken kanssa oli taas vähän tiivis viikko, jos jonkinlaisia väärinkäsityksiä ja minä nyt vetelin vähän ylisuuria härkäpapuja nenään ja heitin aikamoista angstia. Olemme kyllä kaksi sellaista jästipäätä, että huhhuh. Olemme kumpikin äärimmäisen vahvoja persoonia - Mike vain hiljaisemmalla tavalla. Riitelemme harvoin mistään, mutta joskus nämä etäsuhteet vaan ottavat koville, etenkin kun siihen heitetään päälle kaikki muu stressi töissä, koulussa ja milloin mitäkin. Sen lisäksi Mike onnistui joutumaan elämänsä ensimmäiseen (ja toivottavasti viimeiseen) autokolariin - tehdessään U-käännöksen siinä missä sitä ei saisi tehdä. Niiiiinpä. Siitä rapsahti 80 dollarin sakot ja kuskinpuoleinen etuovi meni lunastuskuntoon, sillä joku valopää joka tuli takaa päätti lähteä vasemmalta ohittamaan autoa joka HIDASTI ja vilkutti vasemmalle. Jännityksellä odotamme mitä tästä vielä seuraa - ja kuinka kallis reissu. Onneksi Mike on (shokkia lukuunottamatta) ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt alkuun oli niskoja ja päätä särkenyt (onneksi ei ollut aivotärähdystä). Mike on nyt kuitenkin SAATAVA Suomeen kesällä, tai muuten tässä pimahtaa itse kukin. Yngh.

Hiljaisuus ja yksinolo tuntuvat oudolta sen jälkeen kun kaksi vuotta läsnä on koko ajan ollut JOKU. Hiljaisiksi luulemistani naapureista on kuoriutunut bilehirmuja ja joku väkivaltainen yökin on jo koettu... Mahtavaa. Lisäksi koko viikon alakerrassa on tehty remppaa, minkä ansiosta heräsin myös vapaapäivinäni hyvissä ajoin "virkeänä" koko taloa tärisyttävään poraukseen - noin neljän tunnin yöunien jälkeen (kiitos bilettävien naapureiden). Ei ihme jos tässä on ollut hieman hermot kireänä?

Lisäksi päätin juuri tällä samaisella kaaottisella viikolla kokeilla ylikuiviin silmiini piilolinssejä. Onpahan sekin ollut seikkailu. Silmiin saaminen on hankalaa, mutta silmistä pois saaminen vielä hankalampaa... Olen jo meinannut kahdesti heittää pyyhkeen kehään ja tällä hetkellä pidänkin silmälaseja, sillä kynsin sitten oikeaa silmääni aikalailla eilen kun yritin kiireessä linssiä pois silmästä, eikä linssi tahtonut tulla ulos sitten millään. Huoh. Laser-leikkaus, kiitos!

NYT kuitenkin ollaan taas päästy elämän syrjään kiinni. Kahden päivän ratsastusrupeamat ovat tehneet omalla terapeuttisella tavallaan ihmeitä, puhumattakaan Diila-tamman yllätysvarsasta jonka pääsin näkemään vain päivän ikäisenä! Elämää helpottaa myös Kelalta pamahtaneet rahat, jotka takaavat sen, että saan seuraavan vuokran maksettua. Helpotti.

Tässäpä musaa vielä loppu viikonloppuun: