Maiseman metsästys

Kun tänään viimein selvisin sängystä lopullisesti ylös noin puoli yhden aikaan (kyllä vain), kömmin sieltä vain, koska sain toveriltani Mariannelta viestin, että olis piknikin paikka kun on komea sää. Olihan siellä. Aurinkoista ja kohtuullisen lämpimältäkin vaikutti. Heitin pari ruisleipää suuhun ja pukeuduin jokseenkin ihmismäiseksi ja lähdin kohti Sokosta. Kuuma tuli kun kipitin minkä kintuistani pääsin, ollen silti tuttuun tapaani vaihteeksi myöhässä... Jostain syystä olen aina hyvissä ajoin valmis ja sitten yhtäkkiä tajuankin, että puolet tavaroista, joita piti ottaa mukaan, puuttuu. Näin kävi tänäänkin. Tosin loppupeleissä olin ehkä pakannut hieman liiankin innokkaasti tunkiessani laukkuuni sateenvarjon (jota ei mustista pilvistä huolimatta tarvittukaan), ison muovikassin (sitäkään ei tarvittu pepun alle), kaulahuivin (joo, ei sillekään ollut käyttöä), sekä farkkutakin, jolle tuli hetkeksi käyttöä kun ihailimme maisemia Pyynikin viimassa. Tässäpä kuvasaldoa:

Helvetilliset portaat, osa yksi.

Metsää, jossa rämmimme kilvan sonnustautuneena 

niinkin hyviin vaelluskenkiin kuin BALLERINAT.

Omani olivat vielä valkoiset.

Tummat pilvet (vas.) hyökkäsivätkin heti pimentämään

hivenen meitä lämmittäneen auringon, kun pääsimme istumaan.

Vaikka metsässä rämpiminen olikin vähän nihkeää ja tuuli kylmä,

oli tämä maisema kuitenkin sen vaivannäön arvoinen.

Vaivan arvoisia olivat myös nämä kotimatkalla bongatut ihanat talot,

joissa asuisin niin mielelläni, jos Tampereelle jäisin elelemään.

Hintaa tosin lienee aika reippaasti...

Kyllä tämä vaan on vallan kaunis kaupunki. Aina välillä olen hyvin iloinen siitä, että asun täällä ja saan ihastella kaikkea vanhaa ja kaunista ja nauttia luonnosta, jota ihme kyllä löytyy hyvin kaupungistakin. Silti... kaipailen niitä Pohjanmaan lakeuksia ja peltojan silmänkantamattomiin... Ja miestäni.