Olen nyt pienien kommellusten kautta selvittänyt tieni takaisin yksiööni ja nautin juuri viiliä. Harvinaista herkkua, mutta hyvää tämä Ykkösviili kyllä on. Tarkoitukseni oli siis ennättää Tampereelle viideksi, mutta tokihan se pendolino jolla olin menossa, olikin sitten peruttu kokonaan ja jouduin odottamaan reilun tunnin asemalla, että pääsin seuraavalla junalla matkaan. Puuh. Olisin voinut käydä vielä uudelleen isää katsomassa, tai viipyä pidempään sairaalassa, mikäli olisin tiennyt! Isä on yhä tehostetussa valvonnassa, sillä hänellä on nyt kahdesti ollut huimia rytmihäiriöitä. Tänään kuulimme, että hänelle määrätään nyt elinikäinen sydänlääkitys - mielestäni aika nopea päätös. Insuliiniakin oli jouduttu aamulla antamaan, sillä verensokeri oli yllättäen noussut kahdeksaan, ehkä siksi, koska haimasta puuttuu nyt suurin osa. Ahdistaa hieman olla täällä Tampereella juhannukseen asti, kun en pääse vierailemaan sairaalassa ja isä joutuu siellä vielä pitkän tovin viettämään.
Junaa odotellessa vietin sitten rattoisan tovin jos toisenkin kahvilassa teemuki nenän alla jutustellen erään vanhan rouvan kanssa tästä Suomen terveydenhuollosta. Rouva itse oli ennen eläkkeelle jäämistään toiminut sairaanhoitajana ja myös erikoistunut astmaa sairastavien lasten hoitoon. Hänellä oli sana jos toinenkin sanottavana yleisestä sairaanhoidosta...
Junaan päästyäni sain viimeinkin kauan odottamani soiton koskien elokuussa alkavaa työharjoittelujaksoani. Minut oli kuin olikin hyväksytty "ykkösvaihtoehtooni" Yle TV2 tiimiin! Aloitan harjoitteluni nettitoimituksessa ja odotan jännityksellä mitä tuleman pitää. Käyn keskiviikkona paikan päällä papereiden kanssa ja kyselen samalla vähän mitä kaikkea tulen siellä mahdollisesti tekemään.
Nyt on kylppäri suurimmaksi osaksi pesty, valkosipulipatonkia nautittu (niin että haisen huomenna koulussa hyvältä) ja teetä aion juoda seuraavaksi, kunhan saan loput tavarat purettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti