Ihmeellinen päivä

Heräsin klo 7, kuten usein herään. Normaalisti aamuisin peseydyn, puen, syön, "pakkaan" tavarat töitä varten, selaan facebookin ja ehkä vaihdan muutaman sanan Miken kanssa. Ja sitten juoksen hirvittävällä kiireellä bussiin, enkä aina ehdi siihen aikaisempaan kumminkaan, vaikka sekin lähtee vasta 8:49 ja pysäkille kävelee alle 10 minuuttia. Tänä aamuna heräsän siis myöskin klo 7, tosin en oikein saanut mitään aikaan ennen kuin kello oli jo 7:25. Painuin suihkuun ja pesin hiukset. Söin aamupalaa. Hartaudella. Lukien samalla Marie Clairea. Meikkasin ja laitoin jopa luomiväriä. Kuivasin hiukset. Suoristin hiukset. Pukeuduin, valitsin pari korua. Lähdin pysäkille ja jouduin jopa odottamaan bussia jonkun aikaa. Ihme siis tapahtui? Yleensähän odotettavissa on, että jos herään "normaaliaikaan" ja joudun pesemään hiukset ennen kouluun tai töihin lähtöä, en mitenkään voi odottaa pääseväni ovesta ulos ajoissa, paitsi ehkä märällä päällä.

Elovena pikapuuro omena-kaura = uusin addiktio.

Elovenan pikapuurot on jees (kuvassa vielä tekeytymisvaiheessa). Parhainta on kyllä tuo omena-kaneli, sillä jo sen tuoksu on aivan uskomattoman ihana. Kannan pussukoita mukana töissäkin, jos puurohimo iskee vaikkapa kahvitauolla (tänäänkin iski). Ja onneksi tämä on sellainen herkku, mitä voin tukea vielä elämäntaparempankin keskellä. Yritän (hitaasti, mutta varmasti) karsia ruokavaliotani entistä parempaan suuntaan ja juoda enemmän vettä. Mielenkiintoista kyllä, normaalisti en juuri himoitse esim. leivonnaisia, tai vaikkapa sipsejä (joita syön ehkä kerran vuodessa?), mutta heti kun päätin alkaa elää terveellisemmin, alan nähdä unta wienereistä.

Ihmeellisintä tänään oli kuitenkin kotimatkani. Olin juuri lähestymässä porttia (Ylellä) kun näin bussin kiitävän kohti tien toisella puolella olevaa pysäkkiä. Lähdin juoksemaan, mutta eihän minua kukaan huomannut, joten en päässyt bussiinkaan. Bussin numero oli kuitenkin 19, mikä oli outoa sillä tuon bussin olisi pitänyt mennä jo yli 5 minuuttia sitten. Kirosin mielessäni, kunnes näin toisen bussin tulevan. Säntäsin ulos portista ja viuhdoin omalta puolelta katuani minkä kerkesin kun ohitse suhahteli autoja ja muita enkä päässyt tien yli pysäkille. Ihme ja kumma, kuski ei vain huomannut minua vaan myös PYSÄYTTI. Kiittelin vuolaasti päästessäni bussin kyytiin - joka puolestaan oli miltei 4 minuuttia etuajassa. 

Eipä tuossa mitään, mutta kun jäin bussista pois minua seurasi sieltä ulos keski-ikää lähestyvä hoikka, silmälasipäinen ja jokseenkin ontuva mies. En ensin kiinnittänyt mieheen huomiota, mutta pian hän lähestyi minua esitellen itsensä nimeltä. Etunimeltä ja sukunimeltä. Tuijotin miestä odottaen hänen alkaavan vähintäänkin kauppaamaan jotain, mutta en osannut varautua siihen, mitä hän sanoi: "Kuski varmaan luuli, että olet poliisi-tv:stä." Aivoni eivät rekistereet näin outoa lausetta, joten kysyin "Siis mitä?" ja mies toisti. Koitin kovasti mielessäni yhdistää miten minä, bussi ja poliisi-tv liitymme toisiimme, mutta koska en saanut minkäänlaista ajatusta päähäni, tuumasin että "En tiedä, ei mulla oo edes teeveetä.", mihin mies: "No se on oikea meininki! He he he..." Olin ihan pihalla, mutta onneksi matkani jatkui toiseen suuntaan seuraavasta kadunkulmasta, minne lähdin kipittämään miehen mutistessa "No, se oli hyvä yritys...". Päästyäni kulman taakse minulle välähti, että tämä oli ilmeisesti jonkinlainen äärimmäisen outo iskurepliikki? Vai mistä kumman "yrityksestä" tuo mies puhui? Aloin hekottamaan itsekseni tilanteen outoudelle.

Eilinenkin oli muuten aika ihmeellinen päivä, sillä sain yhtäkkiä huomata, ettei avaimeni enää käykään alaoven lukkoon. Aiemmin se ei ollut käynyt porttiinkaan, mutta tämä oli jo uutta. Jouduin tulemaan kellarin ovesta sisälle vietyäni illalla roskat. Palasin kuitenkin uudemman kerran kokeilemaan tuota ovea ja sain kuin sainkin sen auki. Kerran. Ja sitten en enää uudestaan ja jouduin taas kulkemaan kellarin ovesta. Avaimeni oli siis kulahtanut. Kiva. Tänään kävin siis myös hankkimassa itselleni uuden avaimen. Pyykitkin sain eilen pestyä, kun olin käynyt tiistaina kysymässä toimiiko kone, kun mitään ei oltu kellekään ilmoitettu. Naapurintyttö (jonka tapasin eilen, joka on myös Seinäjoelta ja jolla on amerikkalainen poikaystävä (!!!)) sanoi, että hänelle huoltomies oli sanonut ettei heillä ole TAPANA ilmoitella jos pesukone on rikki tai jos se on korjattu... Ahaa. Noh, ehkä kohta on tapana, sillä juttelin vähän vuokraisäntäni kanssa näistä viimeaikaisista asioista ja hän lupasi vähän keskustella isännöitsijän kanssa. 

Tänään olen reippaasti käynyt parissa kaupassa, hankkinut uuden avaimen, käärinyt pyykit, tiskannut, imuroinut ja pessyt kylppärin. Olen ollut valmis unten maille yhdeksästä alkaen, mutta olen yrittänyt kytätä Mikeä, mutta eipä herrasta ole mitään kuulunut aamupäivän jälkeen, kun silloin meni unille. Kai tässä on kohta pakko luovuttaa, olen nimittäin ihan silmät ristissä...

Huomenna matkaan Seinäjoelle viikonlopuksi ja ohjelmassa on puudelin hellimistä, ratsastusta ja kotiruokaa!